YLE, rahankeruukone!

Ei järjen häivääkään. http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/04/tyoryhma_ylen_rahoitukseen_175_euron_mediamaksu__700179.html Muuttuisi Ylekin vaan kiltisti mainosrahoitteiseksi. Kyllä ne "velvoitteet" silti pystyy hoitamaan.
6336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eivät kaikki ole television orjia.. meidän perheessa on analoginen televisio ja videotykki DVD/bluray leffojen-katsomista varten. eikä ole minkanlaisia intressejä tuhlata iltoja tölläämällä telkkua. YLE perustelee että nykyään on muita päätteitä joilla heidän materiaalia voidaan katsoa -varmaan lähinnä internet.. maksamme internet liittymästä 38€/kk ja internet onkin nykyään tärkeä yhteydenpitoväline/tiedonlähde. mutta ei ainakaan minulle ole tullut tilannetta että olisi pitänyt YLE:n sivuilla edes käydä.. käyn lukemassa uutiset MTV3 sivuilta, kauppalehden sivuilta talousuutiset, käytän tiedonhankintaan wikipediaa, soitan skype puheleuita ym... ja vaikka netin hinta onkin aika kallis, niin tuntuu että siitä saa paljon vastinetta -meidän perheen puolesta voisi mennä nurin koko YLE, ei olisi mistään pois! YLE perustelee maksulla sitä että monet käyttävät heidän palveluita, vaikka eivät maksa TV-lupaa. -VAIKKA heilllä on käytössä teknologia joka tekee luvattoman katsomisen mahdottomaksi: conax-kortti. YLE voisi halutessaan tehdä omista kanavistaan maksullisen paketin, jonka voisi ostaa! YLE:n nettisivuilla oleva materiaali olisi tunnuksen ja salasanan takana, ja käyttöoikeus tähän materiaaliin tulisi maksullisen paketin mukana! En halua maksaa 15€/kk palvelusta jota en tarvitse, enkä halua käyttää! ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET HYVÄKSYKÖ TÄLLAISTA!

Äänestä
  • 25 euroa vuodessa olisi sopiva maksu Ylen uutisista ja ajankohtaisohjelmista, muu on parempi lopettaa, joutaa hyvin, tai laittaa roska kortin taa.

    Äänestä

  • totta,,,tää näyttä älytonta,,,,,mutta ei mahdotonta,,,,,,,,,,,,,,historiasta on monta sentyypillistä ja MIELENkiintoista,,,,,,,, esim, rooman keisari vespasianin aikana on maksettu WCkäymisesta veron

    Äänestä

minulla ei ollut koskaan tv...miksi pitäis maksa ,,,,,maksAKON JOKA KATSO,,,,,MILLÄ PERUSTEELLA JOKU MEDIAMAKSU,,TÄÄ ON ENNAKKO KOKO MAAILMASSA ,,,,,,,,ONHAN KAIKILLA RAIJANSA,,,MYÖS AIVOTTOMILLA MIELTYMYKSILLAKIN ,,,,MONET EI MAKSA VERONSAKIN REHELLISESTI,,,,OTETAAN MUILTA SITTEN NE OLETETTU RAHAT,,,,,VAI MITÄ MIELTÄ OLET TÄSTÄ FLADIMIR BUTIN!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Raja kylläkin löytyy...dorka

    Äänestä

    Ei tarvitse odottaa syksyyn asti eduskuntakäsittelyä mediamaksusta, jos asiasta pidetään niin paljon ääntä (jatkuvasti), että eduskuntakin tietää jo käsittelyn alkaessa, että se on turha. Suomi24 kirjoittelu kertoo Eduskunnalle kaiken tarpeellisen! Maksuista: En maksa, jos en käytä. Veroista: En maksa, jos en käytä. Minulla ei ole lapsia, eikä verojani käytetä päiväkotien ylläpitoon! Jos näitä yritetään pakolla: se vaatii perustuslain säätämisjärjestyksen = ei onnistu koskaan. Kokoomus pitää siitä huolen! Siispä: kansannousuja kehiin! Viimeksi se tepsi ja saimme alkoholin hinnan laskemaan. Valta kuuluu kansalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva kuuro kirjoitti:

Ei järjen häivääkään. http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/04/tyoryhma_ylen_rahoitukseen_175_euron_mediamaksu__700179.html Muuttuisi Ylekin vaan kiltisti mainosrahoitteiseksi. Kyllä ne "velvoitteet" silti pystyy hoitamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu