Ja per..le

ns. petojen metsästys loputtava ja heti!! Saa..na myyräkannat ennätysmäisiä syövät taimikot kun nämä pyssyniekat paukuttavat ampua kaikkea liikkuvaa! Ketut ja pöllöt ym. piti ennen myyräkannat tasapainossa mutta nyt ei enää ketun jälkeäkään näy kun nämä lorvailijat hävittäneet niitä jonkun vi..tun jäniksen metsästyksen takia. Näillä runk...eilla kun ei unissakaan muuta näy ku ajokoirat ja jänikset!! Vaan pannaanpa maat metsästyskieltoon ja kehoitan muitakin taimituhoja kärsineitä metsänomistajia tekemään samoin.
311294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

etkös urveloparka ymmärrä että myöskin petokannan vahvuus elää riistakantojen mukana? mitä vähemmän pienriistaa alueella sitä vähemmän myöskin kettuja. luuletko sinä raukka että kettukannat elävät jonkin saatanan paikallisen myyräesiintymän avulla. saa kai tuollaiselle perkeleen paskahousulle selittää vaikka koko päivän ja vaikka rautalangasta vääntää kun näkyy tuo vähäinen järkiparka juoksevan sentin pätkissä.

Äänestä
  • niin ohuista aineksista, että tyhmyys suorastaan kuultaa läpi!

    Äänestä

  • kettu on. Sinä se SUURIN peto oot! Mitä se kettu sulle on tehnyt, että joka ainut nähty kettu pitää tappaa. Syö se niitä myyriä sekin omalta osaltaan. Mee kaatopaikalle se tappoviettisi tyydyttämään ammu vaikka rottia ja runkkaa siellä!

    Äänestä

  • pääkuori tehty kirjoitti:

    niin ohuista aineksista, että tyhmyys suorastaan kuultaa läpi!

    johon kykenit? parempi kun tukit turpasi.

    Äänestä

  • peto se kirjoitti:

    kettu on. Sinä se SUURIN peto oot! Mitä se kettu sulle on tehnyt, että joka ainut nähty kettu pitää tappaa. Syö se niitä myyriä sekin omalta osaltaan. Mee kaatopaikalle se tappoviettisi tyydyttämään ammu vaikka rottia ja runkkaa siellä!

    todellisen "luontoihmisen" tyypillinen naurettava vastaus. mutta eikös niitä myyriäkin pitäisi suojella, eihän niitä nyt perkele tappaa saa, sinähän se saatana varsinainen peto näytät olevan. mutta sinähän voit tyydyttää sen viettisi runkatessasi siellä koneesi äärellä.

    Äänestä

  • paras vastaus kirjoitti:

    johon kykenit? parempi kun tukit turpasi.

    huomata tyhmyytensä luolamies!

    Äänestä

  • huomata kirjoitti:

    huomata tyhmyytensä luolamies!

    on tyhmyytensä todistanut moneen kertaan olet sinä ja se ei minua varmasti harmita yhtään.

    Äänestä

  • haukkumisesta voimakas ja miehekäs olo? Miehekkyys ja uskottavuus syntyvät ihan muista asioista, kuin väkivaltisesta kiroilusta, uhkailusta ja uhoamisesta.

    Äänestä

  • nähtävillä kirjoitti:

    todellisen "luontoihmisen" tyypillinen naurettava vastaus. mutta eikös niitä myyriäkin pitäisi suojella, eihän niitä nyt perkele tappaa saa, sinähän se saatana varsinainen peto näytät olevan. mutta sinähän voit tyydyttää sen viettisi runkatessasi siellä koneesi äärellä.

    Olet lyyrillisesti lahjakas ja toivoisin sinun ryhtyvän runoilijaksi. Sinä ja taaberman television uutisvuotoo.

    Äänestä

...mistä myyräkantojen paljous saattaa johtua alueellasi..? Lumikko ja minkki ovat maailman parhaimpia myyrän tappajia ja näitä ei taida alueellasi olla. Lumikko on myös rauhoitettu, joten sitä ei edes metsästetä. Samoin mainitsemasi pöllöt, joten turhapa syytellä siellä metsästäjiä... Jos kerta tosissasi viestissä olet... :) Melkoinen ukkeli se siellä taas meinaa riehuskella... :)

Äänestä

Kiljupäiset rasvamahat ovat kiistatta syyllisiä. Huomaahan sen jo tuosta, kun pari krapulahikistä punaniskaa riehaantui heti. Ei voi kuin naureskella.

Äänestä
  • Minä naureskelen sille, ettei tälläkään palstalla juuri ole asiapohjaisia metsästyksen vastustajien kirjoituksia. Metsästyksen suosio on taattu. Kiitos ja jatka samaan malliin:)

    Äänestä

  • junttikansan edustajia, jotka päivät pitkät maleksii kylähuoltamon baarissa ja "ajattavat jänistä" ei niillä järki eikä mielikuvitus muuhun ylläkään!

    Äänestä

  • dösaködl kirjoitti:

    Minä naureskelen sille, ettei tälläkään palstalla juuri ole asiapohjaisia metsästyksen vastustajien kirjoituksia. Metsästyksen suosio on taattu. Kiitos ja jatka samaan malliin:)

    ...että näillä "metsästyksen vastustajilla" ei kauheasti ole raportoitavaa asioista. Ainoastaan huudetaan tyhjää ja ihmetellään, että mitäs tulikaan kirjoitettua.. :) Olisi kyllä mukava, jos ottaisivat ensin edes hiukan selkoa asioista ja lukisivat luonnon kierokulusta lisää. Mutta se on vaan helppo perusteettomia herjoja heitellä, kuin vaivata päätään oikeilla faktoilla. Kuten tuossa joku kirjoitti, että hikisiä kaljamahoja, joilla järki ei riitä muuhun...niin ainakin, jos näitä tekstejä lukee, niin tuntuu olevan toistepäin, eli näillä "vastustajilla" ei tullu olevan sitä järkeä, koska eivät voi perustella mitenkään asioita, eikä ole mitään pohjaa omille kommenteille.... Joten, jos kirjoituksia lukee kukaan täyspäinen, niin luulisi hoksaavan, että "metsästyksen vastustajilla" ei ole mitään pohjaa asioille.. Toivoopi "ex kirjoittaja ("metsästäjä")"

    Äänestä

  • erämetsä kirjoitti:

    ""vastustajilla" ei tullu olevan sitä järkeä, koska eivät voi perustella mitenkään asioita, eikä ole mitään pohjaa omille kommenteille.." mukaan kun ynnätään nämä luonnon ja eläinten "suojelijat" niin minusta ei enää tunnu vaan minä TIEDÄN että sitä ei ole. :) kai ainut tarkoitus onkin estää toisia tekemästä sitä mikä ei omaan aatteeseen sovellu.

    Äänestä

  • sakkia kirjoitti:

    "kai ainut tarkoitus onkin estää toisia tekemästä sitä mikä ei omaan aatteeseen sovellu." Näin toimitaan orjuuttamisen, ihmiskaupan, prostituution ym. moraalittomien tekojen kohdalla. Miksi ei siis myös tappamisen?

    Äänestä

  • metsästäjiä oikein olan takaa.

    Äänestä

  • asiat kielletään. kirjoitti:

    "kai ainut tarkoitus onkin estää toisia tekemästä sitä mikä ei omaan aatteeseen sovellu." Näin toimitaan orjuuttamisen, ihmiskaupan, prostituution ym. moraalittomien tekojen kohdalla. Miksi ei siis myös tappamisen?

    nämän suojelijat tappavat eläimiä suojelun nimissä niin eikö tuokin suojelu tulisi silloin kieltää? ja jälleen kerran vertaillaan eläimiä ja ihmisiä melko ala arvoista mutta niinhän suojelun tyyli näkyy menneen alaspäin kuin lehmänhäntä. mutta jos tappamisen haluat kieltää menepä ensin muslimien tykö ja kiellä heiltä uskonnollinen teurastus ja kerro miten tuossa kävi.

    Äänestä

  • kyykyttää kirjoitti:

    metsästäjiä oikein olan takaa.

    kehua ja kiitellä itseään, vai ? Ei ainakaan ole kehuja kaukana :) ;)

    Äänestä

suorastaan katastrofi. Myyrät tuhosivat tulevan kesän mansikkasadon! Ennen oli kaikenlaisia haukkoja, pöllöjä, kettuja ym. pitämään luonto tasapainossa. Jos jotain oli liikaa niin ns. petokannat nousi ja pian oli tilanne taas tasapainossa. Mutta ei enää siitä on pitäneet huolen nämä viimeiset metsiemme "urhot" "riistanhoitajat", jotka sankoin joukoin vaeltavat metsiimme suorittamaan "riistanhoitotyötä" tuhoten muun puutteessa kaiken eteensä sattuvan.

Äänestä
  • jättiläiset taas liikkeellä. Eipä tosiaa osaa ku naureskella näille naureskelijoille ja muille totaalisen luonnosta vieraantuneille pölöhö kustaille..! Pätkänkää vertaa luonnosta mitää tietävät ymmärtää het että ensi tulee ruoka ja vasta sitten sen syöjät, elikkäs, nyt kun oli myyriä niin vasta sitten lisääntyy niitä ravintonaan käyttävien kanta= pöllöt, ketut yms. kun on sitä ravintoa. Sitten kun huomioi että myyräkanta on runsas noin 3men vuoden välein onkin helppo ymmärtää miksi ei petokanta seuraa samaa vaihtelua ikinä. Hihhihhii, sitä sitä sopiikin vasta nauerskella mite nämä asioista tietämättömät suureen ääneen hölmöyttään esittelevät julkisesti, hihhiii... En tuota loukkauksena sano, mutta ottakaa ensi selvää perusasioista joista ei näköjään tietoa ennestään ole ennen kuin turhaa alkaa vaahotamaan...hih...

    Äänestä

  • järe kirjoitti:

    jättiläiset taas liikkeellä. Eipä tosiaa osaa ku naureskella näille naureskelijoille ja muille totaalisen luonnosta vieraantuneille pölöhö kustaille..! Pätkänkää vertaa luonnosta mitää tietävät ymmärtää het että ensi tulee ruoka ja vasta sitten sen syöjät, elikkäs, nyt kun oli myyriä niin vasta sitten lisääntyy niitä ravintonaan käyttävien kanta= pöllöt, ketut yms. kun on sitä ravintoa. Sitten kun huomioi että myyräkanta on runsas noin 3men vuoden välein onkin helppo ymmärtää miksi ei petokanta seuraa samaa vaihtelua ikinä. Hihhihhii, sitä sitä sopiikin vasta nauerskella mite nämä asioista tietämättömät suureen ääneen hölmöyttään esittelevät julkisesti, hihhiii... En tuota loukkauksena sano, mutta ottakaa ensi selvää perusasioista joista ei näköjään tietoa ennestään ole ennen kuin turhaa alkaa vaahotamaan...hih...

    Lue uudempia tutkimuksia, myös tiedon pivittäminen kannattaa, ei vain omahyväinen naureskelu;)

    Äänestä

  • järe kirjoitti:

    jättiläiset taas liikkeellä. Eipä tosiaa osaa ku naureskella näille naureskelijoille ja muille totaalisen luonnosta vieraantuneille pölöhö kustaille..! Pätkänkää vertaa luonnosta mitää tietävät ymmärtää het että ensi tulee ruoka ja vasta sitten sen syöjät, elikkäs, nyt kun oli myyriä niin vasta sitten lisääntyy niitä ravintonaan käyttävien kanta= pöllöt, ketut yms. kun on sitä ravintoa. Sitten kun huomioi että myyräkanta on runsas noin 3men vuoden välein onkin helppo ymmärtää miksi ei petokanta seuraa samaa vaihtelua ikinä. Hihhihhii, sitä sitä sopiikin vasta nauerskella mite nämä asioista tietämättömät suureen ääneen hölmöyttään esittelevät julkisesti, hihhiii... En tuota loukkauksena sano, mutta ottakaa ensi selvää perusasioista joista ei näköjään tietoa ennestään ole ennen kuin turhaa alkaa vaahotamaan...hih...

    Noista myyrälinkeistä lainattua: Kannanvaihteluun on useita syitä. Pedot runsastuvat myyrien lisääntyessä ja alkavat verottaa myyriä. PETOJEN VÄHETESSÄ myyräkannat pääsevät taas KASVAMAAN. Ja petoja vähentävät mielestäni eniten juuri nämä innokkaat "riistanhoitajat" niin lintujen kuin maaeläintenkin osalta. Metsissä kun ei saisi heidän näkökantansa mukaan näköjään muuta olla kuin jäniksiä ja se uikuttava ajokoirarakki! Niin meillä päin se tuo petotilanne mm. kettujen osalta on niin tarkassa syynissä, että useampi päivä käy "riistanhoitopartio" autoilemassa kaikki metsätiet läpi ja jos yhdetkin jäljet näkyy niin kännyillä muut "riistanhoitajat" kokoon ja kettu mottiin ja henki poois. Niin se käy. Kerrankin kun muuten ei kettuja löytyny ammuttiin erään vanhan pariskunnan kesy pihakettu joka ilahdutti pariskuntaa tulemalla joka aamu pihapiiriin "leikkimään".

    Äänestä

  • "riistanhoitaja" kirjoitti:

    ihan villiketun ampuivat.ja vielä metsästys aikana iavan hirveänkamalaa. miks tuolle ei ollu laitettu kaulapantaa että erottuu repolainen metsässä muista.

    Äänestä

  • hyvänen aika kirjoitti:

    ihan villiketun ampuivat.ja vielä metsästys aikana iavan hirveänkamalaa. miks tuolle ei ollu laitettu kaulapantaa että erottuu repolainen metsässä muista.

    tietty näinki jos jollain alueella tuhanne innokkaita ketturepolaise pyytäjiä kerran on nii ehkäpä se jotain meinaa paikallisesti. Mutta enpähä oikee jaksa uskoa jotta tuokaan kovin kummoisesti tasapainoa edes paikallisesti onnistuu vinouttamaan. Kyllä tahtoo luonto kumminki paikata syntyneen aukon pikasee esim. tuossa tapauksessa pöllöja muulla myyriä ravintonaan käyttävien niskäskannan vahvistumisella niillä alueilla. Ymmärrän hyvin miksi tuo kettu nyt saa tämän asian tiimoilta niin kovin huomioo, onhan se suurinpia ja ehkä komeinkin myyriä popsiva eläin- näin ollen myös näkyvin. Niinpä sen metsästys kun on hyvin näkyvää toimitaa myös, josta tietty helposti tekee yksioikoisen tulkinnan myyrätuhoihin. Vaan kaivakaas asiaa vähä syvemmältä, ihan nii yksinkertainen ei sentää ole luonnon ekosysteemi. Niin tässäkin kuten muutenkin voi vain ihailla miten monipuolisesti luonto toimii korjatessaa syntyneitä vahinkoja- olkoon sen aiheuttaja sitten mikä tahansa.

    Äänestä

  • ....nyt ihan siitä liikenteeseen, että pienpetojen metsästäjiä ei ole tarpeeksi. Pienpetoja on meinaan tuolla luonnossa aivan mahdoton määrä. Varsinkin supikoira on levinnyt kohta ihan riesaksi saakka! Ilman pienpetometsästystä romahtaisivat entisestään kanalintu kannat. Pienpedot ovat älyttömän ahkeria lisääntymään ja niitä ei saatais metsästä pois, vaikka kuinka niitä eliminoitas.. silti niitä riittäs ja kohta olis samamoinen (runsas) määrä.. Eli tämä on taas näitä samoja reppanoita, jotka eivät tunnu tajuavan luonnon kierokulusta ja luonnosta ylipäätään yhtään mitään. Ne metsästäjät, jotka jaksavat vihkiytyä pienpeto jahtiin, ovat arvokkaita luonnolle ja riistahoitotyölle!!! Ja tähän ei ole mitään vastaan perusteluja, koska niitä ei vain yksinkertaisesti ole!

    Äänestä

persaukisella muka metsääkin? Tuskimpa muuta on kuin vilkas mielikuvitus ja helvetisti velkaa,eikä töitä. Aika huono oli avauksesi provoksikin!

Äänestä
  • sitten tämä parempi, hiiret(huom. hiiret) hyökkää vanhusten kimppuun! http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Hiiret kävivät vanhusten kimppuun hoitokodissa Australiassa/1135245622695?ref=rss

    Äänestä

lainattua: (juttu; Myyrien huippuvuosi...) Runsas myyräkanta vaikeutti tänä pyyntikautena erityisesti näädän loukkupyyntiä: näädillä oli metsissä runsaasti myyräravintoa, ja ne liikkuivat tästä johtuen paljon vähemmän ja paljon pienemmillä alueilla kuin normaalisti. Eli näätäkin olisi hyvä pitämään myyräkantoja aisoissa. Mutta kun hiihtelin tuossa kevään aikana satoja kilometrejä metsissä niin yhdet näädän jäljet näin! Kysynkin, miksi te hävitätte kaikki näädätkin, Suomen luontoon ikiaikaisesti kuuluva laji sekin. Kyllä se niin on että te himometsästäjät jos ketkä tuon luonnon tasapainon rikotte siinä saaliinhimossanne!! Itse jos edes uusin metsävuokrasopimuksen, niin ainakin pykälä tulee jossa ne teidän "pienpetojenne" pyynti kielletään, metsävahinkojen torjumiseksi. Minkki ja supi ovat kyllä niitä lajeja, jotka eivät ole Suomen alkuperäisiä lajeja joten niiden pyynti sallittakoon.

Äänestä
  • koittamaan. Seuraavan huipun jälkeen jonka en todellakaan toivo edes olevan yhtä pahan kuin tämän tuokin selviää. Luulenpa vain ettei tilannetta oleellisesti paremmaksi muuta kumminkaan mutta siinähän sitä oppii...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

se ketun ym. kirjoitti:

ns. petojen metsästys loputtava ja heti!! Saa..na myyräkannat ennätysmäisiä syövät taimikot kun nämä pyssyniekat paukuttavat ampua kaikkea liikkuvaa! Ketut ja pöllöt ym. piti ennen myyräkannat tasapainossa mutta nyt ei enää ketun jälkeäkään näy kun nämä lorvailijat hävittäneet niitä jonkun vi..tun jäniksen metsästyksen takia. Näillä runk...eilla kun ei unissakaan muuta näy ku ajokoirat ja jänikset!! Vaan pannaanpa maat metsästyskieltoon ja kehoitan muitakin taimituhoja kärsineitä metsänomistajia tekemään samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu