Kyllä ärsyttää nykyinen käytäntö, jos maksan clubikorttilaisena sukuni matkan, en saa kuin omasta osuudestani pisteitä tilille enkä myös sitä rahasummaa. Kun clubilaisena 2500 euroa on kulutettava vuodessa jos haluaa kultakorttilaisena pysyä. No ei varmaan enää ole paljon kultakorttilaisi ja sitä johto haluaakin.
maksan matkan
ei pisteitä
453093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ovat tallinksiljalla (sitähän tässä poraat) huomanneet ettei se kannata
Kyllä minä ainakin ymmärrän aloittajaa, joka muuten ei pyytänyt mitään ilmaiseksi. Kysehän oli siitä, että jos kanta-asiakas maksaa jonkun toisen risteilyn, hän ei saa tämän toisen risteilyosuudesta bonuspisteitä (aiemmin oli toisin). Jos tällä toisella on oma kanta-asiakasnumero, pisteet menevät sille ja jos se toinen ei ole kanta-asiakas, hänen osuudeltaan ei makseta bonuksia kenellekään. Ei siitä ole vielä montaa vuotta, kun lahjaksi veimme sukulaisen risteilylle. Samoin tarjosimme risteilyn kiitokseksi kavereille, jotka olivat auttaneet meitä jossain jutussa. Mukavia matkoja, joista lisäksi bonuksia kertyi sinne, minne piti eli maksajan kanta-asiakasnumerolle. No, nykyään vastaavissa tilanteissa valitsemme herkemmin jotain ihan muuta, koska kivoja juttuja maailmassa kyllä riittää eikä TallinkSiljalta rahallista panostustamme vastaavaa pistesaldoa enää kerry. Laivayhtiö vähentää kanta-asiakkaiden etuja, niinpä kanta-asiakkaat vähentävät risteilyjä. :)
antaa ilmaiseksi, nyt eletään 21. vuosisataa jos olet huomannut. Kaikki maksaa nykyään, ei saa ilmaiseksi enää ilmaistakaan.
Vuosisadan olen huomannut, kiitos vain. Minä en kuulu niihin, jotka väittävät, että TallinkSiljan bonusjärjestelmässä asiakas saisi jotain ilmaiseksi, ehei, hän maksaa jokaisesta bonuspisteestään riihikuivia euroja. Mutta edellä ei ollut puhe ilmaiseksi saamisesta vaan siitä, saako kanta-asiakas maksajana bonukset siitä summasta, jolla ostaa matkoja. Ennen sai, enää ei saa. Yrityksen kannattavuuteen en muuten ota kantaa, mutta tosiaan etujen heikentäminen on heikentänyt ainakin meidän risteilyinnostusta niissä tapauksissa, kun kyse olisi ollut vaikka lahjaksi kustannettavasta risteilystä. Että sitä kautta kannattavuus varmaan laskee? ;-)
Tallinkin tappio viime kvartaalilta jo yli 20000000 euroa...
..ja bonusmatkaa ei voi enää lahjoittaa, vaan pitää itse olla yksi matkustajista, pois lukien joulun lahjakortit. Eipä tuo 2500eur paljon ole, jos laivamatkustelua paljon harrastelee. Itsellänikin vaan kultakorttia pukkaa vuodesta toiseen, vaikka punaisiakin tulee käytettyä silloin tällöin. Suurin etu tuosta kultakortista on 1,5 kertaiset pisteet. Niitä meinaan kertyy yllättävän mukavasti. Kilpailevan yhtiön systeemi on lapsen kengissä tuohon verrattuna... Ainiin.. sainhan viimeksi Isabellalta jonkin leimakupongin ostoksistani. Taitaa sillä a-c -luokkiin päästä kun tarpeeksi ostaa..
joudut maksamaan ostoksia tallinksiljalla saadaksesi tuon A - C luokan risteilyn kaupanpäälle, vertailua kehiin ! (vai oliko se tuo mainitsemasi 2500 eur)
Millä tavalla joudun? Voisitko selventää?
Ei luulisi olevan sinulle liian vaikeaa vastata kysymykseen paljonko joudut kuluttamaan tallinksiljalla ostoksiin saadaksesi kaupan päälle ilmaisen risteilyn. Vai esitätkö vain tyhmää, kuten tapoihisi kuuluu. Joko nyt ymmärrät kun sinulle oikein rautalangasta täytyi vääntää!
En olen nim Club-, joten vastaan omasta puolestani. En koe joutuvani kuluttamaan rahaa saadakseni ilmaisia risteilyjä. Ne ostokset ja risteilyt, joista bonusmatkat koostuu olisin tehnyt ilman bonusjärjestelmääkin. Miten se voi olla liian vaikeaa ymmärtää?? :)
paljollako joudut ostamaan saadaksesi tuon kaupanpäällisen risteilyn, bonusjärjestelmää kun en kysynyt. Vain kuinka paljon tarvitsee sijoittaa ostoksiin tallinksiljalla saadakseen kaupan päälle ilmaisen risteilyn, voiko tuo olla todella noin vaikea kysymys kaikessa yksinkertaisuudessaan!
Olisiko kysymyksen asettelussa vika, jos eta saa mieleistä vastasta? Tai valmiiksi itse oikeaksi mietimässäsi kysymyksessä? Tarkoittako kaupanpäällinen risteily tässä tapauksessa tax freestä saatavia risteilykuponkia vai bonuspisteillä saatavaa risteilyä?
bonusjärjestelmiä, ainoastaan paljollako joudut ostamaan saadaksesi tuon risteilyn kaupanpäälle! Oliko toistamiseen rautalangasta väännettynä liian vaikea kysymys?
Heh heh...kunhan taas vain kiukuttelet ja yrität leikkiä fiksumpaa kuin on. Miksi vaihtaa asia aivan toiseen kuin mistä alunperin on ollut puhe ja sitten syytät muita tyhmäksi? Muut keskustelee bonuspisteita ja sinä tax freen ilmasikupongeista :D Nim Club- pyysi sinulta jo tarkennusta kysymykseesi jo monta viestiä sitten, mutta et halunnut tarkentaa vain jatkoit jankkaamista ja tahallista vedättämistä. Sen, ettet tarkoita bonusjärjestelmää, se sait kirjoitettu vasta edelliseen viestiisi. Mikä urpo! Mutta vääntelepä sinä rautalankaasi ja hanki vastaus kysymykseesi vaikkapa Tallink Siljalta :)
hänelle esitettyä yksinkertaista kysymystä, eikä ollut hänen kohdallaan ensimmäinen kerta, joten se siitä. Nimimerkki clubilla on mielipiteitä joita hän itsensä mukaan kertoilee täällä vastoin parempaa tietoa miten asiat todellisuudessa ovat. Senpä vuoksi hänen kerrottuaan saaneensa tehdessä ostoksia viikingillä kaupanpäälle vain risteilyn. Kysyinkin häneltä paljonko vastaavat ostokset ovat tallinksiljalla saadakseen kaupanpääliseksi risteilyn. Tätä yksinkertaista kysymystä hän ei ymmärtänyt.
kuin yllä esitetty! Miten noin yksinkertaista kysymystä joku edes kehtaa pyytää selventämään?
niin, että ottaisin kaikkein huonoimman hytin niin pitäisi siihen käyttää 60 euroa kertaa 6 eli 360,-. Kultakorttilaisena pääsisin vähän vähemmillä ostoksilla, koska saan puolitoista kertaiset pisteet. Jos taas ottaisin a-hytin matalakaudella, johon siis taisi vielä vikinginkin lahjakortilla päästä, niin rahaa menisi ostoksiin 600 euroa. Tässä on nyt kuitenkin se ero, että vikingin lahjakortti loppuu tähän hyttiluokkaan. En koskaan ota pisteillä kuin commoja ja deluxea, eli se on erona tehdessä ostoksia kyseisillä laivoilla. Vaikka ostaisin Vikingin laivoilla tuhansilla euroilla en koskaan pääsisi a-hyttiä parempaan, lahjakortilla meinaan. Ja onhan näitä osta 150 egellä lahjakortteja jaossa myös tallinksiljalla..Mutta kukin matkustaa tyylillään.. ps. en ole alkuperäinen, kunhan halusin kommentoida..
No miksi intit, tai väänsit rautalangasta, samaa vielä muillekin, vaikka toinen kirjoittaja ilmotti ettei ole nim. Club-?
sellaisesta ei kysytty, kysyttiin paljonko tarvitsee tehdä ostoksia saadakseen kaupanpäälle vastaavan risteilyn kuin viking tarjoaa ostoksia tekeville asiakkailleen. Kysymyksessä oli A-C luokka. Clubikorttiostoksia tässä ei ollut tarkoitus verrata, koska systeemi varustamoilla ei ole vertailukelpoinen erilaisuutensa vuoksi. Mutta nyt tuli tällä kertaa myös se tieto tältä kirjoittajalta jota haettiin, jotkut sentään ymmärtävät yksinkertaisetkin kysymykset. Nimimerkki clubilla on siis paljon parantamisen varaa kysymysten ymmärtämisessä tulevaisuudessa!
Minusta taas tämä uusi järjestelmä on parempi ja jotenkin oikeudenmukaisempikin. Kun jokainen matkustaja saa sitten omalle kortille pisteet. Näin ei synny pahaa mieltä siitä mitä joskus vanhan järjestelmän aikaan kun matkan tilannut sai hyväkseen kaikkien pisteet. Se maksupolitiikka kun voidaan helposti yleensä sopia. Tietysti jos haluaa vain kerätä pisteitä ja siinä valossa ostella muille matkoja, ei nyt onnistu. Mutta loppujen lopuksi ajattelepa että niiden muille ostettujen matkojen hinnalla saisit kyllä esim laivojen kaupoista aikalailla monenlaista, joista sitten saisit pisteet itsellesi.
Eka aloittaja tässä, siis itse oon mukana risteilyllä ja maksan myös sukulaiseni matkan ja hänen lapsensa.He eivät ole bonuslaisia edelleenkään.Ja edelleenkään en ymmärrä miten saa kulumaan 2500 euroa vuodessa laivalla, kun ei saa bonuksiakaan muista matkustajista vaikka ne maksaa.
Ei kai saakaan, jos käy kerran vuodessa ja syö omia eväitä hytissä. Mutta et kai sinä sen takia laivalta osta tai laivalla matkusta, että saisit pisteitä? Kyllä ne tulevat sitten ihan kaupanpäällisiksi. Onhan laivalla edelleen edullista ostaa väkeviä viinoja, viinejä, hajusteita yms. Ja kai se riippuu aika paljon myös, että missä luokissa matkustelee. Laivamatkailu on mös elämysten hakua ja ei niitä elämyksi saa kyllä 20euron c-hytissä.
autokannen alla olevissa hyteissä persaukisuuttasi ja kertoilet kuvitelmiasi täällä "omina kokemuksina" Kirjoitustapasi myös puoltaa tätä näkemystä matkustamisistasi itämeren autolautoilla. Et myös osaa vastata selviin sinulle esitettyihin kysymyksiin, olet olevinasi ylimielinen (sekä lapsellinen) elvistelijä. Siksipä kuvitelmiasi on vaikea uskoa todeksi, lapsoseni pien, jahka kasvat joskus aikuiseksi niin ehkä ...
Täytyy sullekin vastata, et ihme kuvan oot saanut minusta. Matkustan monta kertaa vuodessa, joko sviitissä tai de luxessa. Ja aina käyn syömässä tietty rafloissa. Ai niin työmatkat matkusta kylläkin a-luokan hyteissä :) Et silleen.
kannata ottaa todesta, perustuvat kuvitelmiinsa, ei siis todellisuudessa tapahtuneeseen.
Vaikka saisit sukulaistesi matkoista euromääräisen vaatimuksen täytteen, niin täyttyisikö 6 erillisen matkan kriteeri? Yksi risteily on vasta 2 matkaa... Suoran sanoen, en ymmärrä purnaustasi. 3 risteilyä vuodessa = 833,40 euroa/risteily. Onko paha? Ja jos käyt laivalla vielä useammin, sitä pienemmäksi risteilyä kohti käytettävä rahamäärä jää. Miksi kerran vuodessa laivalla käyvien täytyisi saada samat edut kuin 4-> kertaa käyvien? P.S Maksatko todella pyytettömästi sukulaistesi risteilyt, vain antaako sukulaisesi sinulle rahat omasta risteilystään?Loppusumma vain sattuu lähtemään sinun tililtä Tallink Siljan tilille...
Alkuperäinen kirjoittaja tässä, kuka sanoi et yhden kerran vuodessa risteilen???? Voi voi kyllä monet kerrat vuodessa, työmatkat vielä erikseen. Ja 2500 euroa vuodessa pitäis käyttää et sais jatkaa kultakorttilaisena, et silleen.
Kallista on ts:llä, minä olen tottunut menemään sesonkiaikanakin hel-sto risteilyn a-hytissä, yleensä 90 syömiset. Ja hiljaiseen aikaan pääsee ilmaiseksi tai muutamalla kympillä. Työmatkoilla?, no kai sitten jos joku tarvii työmatkoille auton mukaan, mutta muuten lentäen, ellei kyseessä ole jokin yhdistetty laivalla pidettävä koulutus ja ryyppymatka, mutta siitähän ei itse mitään pinnoja saa kuin ostoksista/baarista.
No jos monta kertaa vuodessa laivalla käyt, niin miksi sitten valitat ettei tahdo tulla 2500 euroa täyteen? Onko omat eväät mukana, vai? Sinä se sitten varmaat teet ruokaostoksetin maissa sukusi puolesta että saat plussa tms pisteet itsellesi, maksat heidän vakuutukset samasta syystä... ? Eikö? Club One:n säännöissä luki jo Siljan aikaan, että kortti on TALOUSKOHTAINEN. Juuri sinunlaiset korttien väärinkäyttäjät ovat saaneet aikaan tälläisen vielä tarkemman järjestelmän! Et voi muuta kuin onnitella itseäsi!!
Lopetan tän tähän, on alkuperäinen. Täällä on NIIN tyhmää väkeä nyt liikkeellä, et huh, huh.
kommentteineen, ymmärrys asioihin vielä niin kehittymätöntä! Kirjoitusvirheesi tekevät tekstistäsi myös erittäin vaikeaselkoisen, mutta ehkä kun kasvat aikuiseksi ??
jokaista matkustajaa silmällä pitäen. Miksi sinun pitäisi saada jotain toiselle henkilölle kuuluvaa! Eikö se ole täysin normaalia että saat vain omasta osuudestasi pisteet, kuten kerroit. Miksi sinulle pitäisi antaa pisteitä joita et ole itse ansainnut?
Silloin kun Matka-Vekan risteilymatkoista sai vielä S-bonusta, niin ei sitäkään saanut kuin omasta osuudesta. Vaikka ostin ja maksoin neljän hengen hytin, niin minä sain bonukset vain yhden hengen osalta, kaveri sai omasta osuudestaan bonukset ja ne kaksi joilla ei ollut S-etukorttia eivät tietenkään saaneet bonuksia, mutta niitä ei saanut kumpikaan meistä kortillisistakaan. Ei vaikka minä maksoin koko reissun. Tämä on ihan normaalia käytäntöä. Eihän lentomailipisteitäkään saa jos ostan liput vaikka mummolle tai naapurille tai vaikka koko suvulle. Pisteet kilahtavat vain omasta reissusta. Minusta tämä oli hyvä parannus, sillä yhteen aikaan tilanne oli se että samaa korttia käytti vaikka kuinka monet. Muistan eräänkin bussi-risteilymatkan jolla matkanjohtaja suuttui kun emme käyttäneet hänen kanta-asiakas-korttiaan vaan omaamme, sillä hän olisi halunnut pisteet itselleen myös laivaostoksista. Ja varsinkin silloin 90-luvulla kortteja lainailtiin vaikka sun keltä, ja kassalla oli ihmettelemistä kun luottokortissa oli eri nimi ja kanta-asiakaskortissa eri nimi. Joten minusta on reilua että jokainen talous saa pisteet vain omista matkoistaan ja ostoksistaan, näin myös palkitsemisperusteet ovat kaikille samanlaiset. Ja on kai turha riidellä siitä miten paljon Kultakorttilaisen on käytettävä rahaa pysyäkseen tuolla tasolla. Jolla on rahaa niin käyttäköön sitä. Ja ei sitä välttämättä tarvitse kuin yhden reissun vuodessa Commodoressa heittää, syödä ja nauttia ateriat ravintoloissa ja tehdä ostoksia tax-freessä, niin tuo raja on täynnä. Jos ette ole käyneet pitkilleen Parfymeriassa, niin suosittelen käymään: sieltä löytyy aika monenlaista ryppyvoidetta noin 200-250 euroa per purkki. Ja näitähän tarvitaan siis erikseen silmänympärys-, yö- ja päivävoide joten pelkkään kolmeen purkkiin saa menemään yli 600 euroakin, ja ne ei välttämättä riitä kuin kuukaudeksi tai pariksi. En itse kyllä noin paljon maksaisi kosmetiikasta, mutta viimeksi myymälässä tapasin naisen joka osti kosmetiikkaa melkein 1500 eurolla, ja se oli siis vain parin kuukauden tarve. Ei näillä ihmisillä teetä mitään vaikeutta käyttää 2500 euroa vuodessa laivalla, tuskin se summa riittää niillä edes yhteen reissuun...
Ei se oikeasti ole reilu käytäntö, jos kanta-asiakas jostain syystä haluaa maksaa toisen ihmisen matkan. Ja näitä syitähän meillä jokaisella voi olla mitä kummallisempia. Itse esim. annoin valmistuvalle laivayhtiön lahjakortin. Selvää on, että matkan (tai mitä lahjakortin summalla sitten ostetaankin) maksaa se, joka lahjakortin lunastaa. Ja pisteet kuuluisivat maksajalle. Mutta kun tässäkään tapauksessa pisteitä ei herunut maksajalle, vaan lahjakortin saajalle, jos hän sattuu olemaan kanta-asiakas (mitä en edes tiennyt, onko vai eikö), niin taapersin naapuriyhtiön konttoriin ja ostin lahjakortin sieltä. ;-) Vastaavasta eli toisen ihmisen matkan maksamisesta muuten puhui ap:kin. Mutta nykykäytännöstä hyötyy laivayhtiö, koska pisteitä ei tarvitse maksaa kenellekään, jos se, jonka matka maksetaan, ei ole kanta-asiakas.
oikein tarkoittaa, niin saatat ymmärtää miksi ne edut pitää kerätä itse.
Halunnet selventää minulle hieman lakonista viestiäsi? Jokin pointtihan sinulla lienee siihen, että kanta-asiakkaan maksamat palvelut eivät olisi kanta-asiakkaalle niitä itse kerättyjä etuja, joista mainitsit, jos minun viestiini viittasit?
et kertomasi mukaan toimi niin. Olet tehnyt sopimuksen tallinksiljan kanssa, jota olet myös sitoutunut noudattamaan, valitat kun ehdot eivät miellytä sinua kun haluaisit myös muiden maksamat osuudet kirjattavaksi itsellesi. Lueppa ne säännöt joihin olet sitoutunut uudelleen ja lopeta olematon narinasi ja ole tyytyväinen että saat edes itse maksamistasi osuuksista bonuksesi. Kanta-asiakas olet sinä, eivät ne muut jotka mukanasi matkustavat. On täysin oikeuden mukaista että saat vain omasta osuudesta bonuksesi, muiden osuus ei sinulle siis kuulu!
Ollaanpa sitä paitsi ärhäköitä niin myös kaikkitietäviä "et kertomasi mukaan toimi niin". Toiminpas. Aiemmin oli mahdollista lahjoittaa toiselle henkilölle matka ja pisteet kertyivät maksajan tilille, nykyään se on muutettu ja laivayhtiö haluaa määritellä ihmisen itsensä sijaan, kuka kulloinkin on maksajana. Mutta koska se ei enää ole mahdollista kuten ennen, toimin täysin sääntöjen mukaan ja kiikutan lahjakorttirahani vapaan kilpailun periaatteella naapuriyhtiöön. En siis vaadi tai tee mitään, mikä kanta-asiakasohjelmassa ei ole sallittua. Saan kai silti olla hiukan pyttyyntynyt, että tässä on kaltaisilleni kanta-asiakkaille tehty heikennys? Ja kyllä, koska ennen oli toisin, valitan täällä yhtenä keskustelijoista, kun joku sattui itseäkin ärsyttäneestä asiasta sellaisen avaamaan. "haluaisit myös muiden maksamat osuudet kirjattavaksi itsellesi" Ehkä sisälukutaito on hiukan vajavainen vai pelkästään provomielessäkö vänkäät tätä, koska keskustelun pointti ei ole ollut muiden maksamissa osuuksissa vaan kanta-asiakkaan maksamissa? "lopeta olematon narinasi" Enpäs lopetakaan sinun käskystäsi. Käytän oikeuttani narista, jos huvittaa, kuten sinä käytät todellakin olematonta oikeuttasi sanella muille, miten nettipalstalla saa kirjoittaa. "ole tyytyväinen että saat edes itse maksamistasi osuuksista bonuksesi" Kyllä olen. Jos en saisi edes noista itselleni maksamistani bonuksia, en tietenkään enää ajoittain suosisi kyseistä laivayhtiötä enkä tekisi kanta-asiakaskortillakaan mitään. "On täysin oikeuden mukaista että saat vain omasta osuudesta bonuksesi, muiden osuus ei sinulle siis kuulu!" Kyllä. Nykyisten sääntöjen puitteissa näin. Kritisoin siis vain muuttunutta tilannetta. Mutta enpä tosiaan enää kartuta lahjaostoksillani entisessä määrin TallinkSiljan kassaa. Lopuksi, kannattaisiko ottaa hiukan rauhallisemmin? Tuollaisella paatoksella menee vielä mielenrauha, eikä TallinkSilja kai sen arvoinen ole?
Tallinksiljan kuin Vikinginkään puolestapuhuja, se on vakituinen palstahäirikkö, joka provosoi ja viilailee pilkkuja ihan ilokseen. Älä provosoidu niin saa pitkän nenän...
myönnän käyttäväni yksinomaan kotimaista viking line varustamoa. Tuntuu vain tekevän noille siljafaneille yksinkertaisetkin asiat välillä tepposia. Pitäväthän he esimerkiksi Tallinksiljan clubi asioita ylivertaisina, vaikka niitä ei voi edes vertailla vikingin vastaavaan koska ovat täysin erilaiset. Kyseenalaistan mielelläni kyllä väitteitä joita täällä jotkut esittävät, mutta se ei kuitenkaan tee minusta "häirikköä", vaikka näin tämä edellinen kommentoija haluaisi olevan. Tämähän on keskustelupalsta jossa voi esittää kritiikkiä ja jos sitä ei kestä, voi olla kommentoimatta asioita. Yksinkertaista, eikö vain!
Edelleen toteaisin että esim. jos ostaa S-ryhmästä lahjakortin, niin bonuksia ei saa ostaja vaan lahjakortin käyttäjä, joten samanlaista käytäntöä on kaikkialla. Tallink-Siljan kanta-asiakasohjelma on muuttunut moneen kertaan vuosien saatossa. Silloin alkuun laivaostoksista sai pisteitä suhteessa 1000 mk:n ostokset= 1 piste, ja matkoista sai samat pisteet (esim Hki-Tukholma-Hki 4 pistettä) matkusti niin c-luokassa kuin Commodoressa, ja alkuun bonuspisteillä ei edes saanut Commodore-hyttiä. Joten paljon on muuttunut vuosien myötä ja ainakin itse olen kokenut suurimman osan uudistuksista positiivisena asiana, myös sen että pisteet saa vain omista matkoista ja ostoksista. Suurin miinus minusta kehityksessä tapahtui siinä kun kortin sai kuka vain: alkuun piti kerätä muistaakseni 8 pistettä vuodessa ennen kuin kortin sai. Kun tuo ehto muuttui, niin korttilaisten määrä kasvoi ja myös osa eduista (esim. alennukset myymälöissä) huononi. Silloin alkuun (noin vuosina 1992-1995) Siljalta tuli kotiin postia vähintään kerran kuussa, monesti useamminkin kun ne lähettelivät vaikka minkälaista matkatarjousta ja kutsua sinne jos tänne (esim. eri paikkakunnilla järjestettiin elokuvanäytös jossa oli jopa viini ja oluttarjoilu). Silloin kantiksia oli melko vähän ja oli oikeasti hienoa ja etua olla kantis. Nyt kun lähes jokainen tuntuu omistavan kantis-kortin, niin ei se enää niin hienoa ole. Tallink-Siljalla on muuten juuri menossa suuri asiakastutkimus kanta-asiakasohjelmasta, joten muutoksia clubiin voi lähiaikoina olla tiedossa. Itse ainakin olen jo oman ensimmäisen osani tutkimuksesta saanut ja vastannutkin, ja nyt odotan mielenkiinnolla pääsenkö seuraavaan vaiheeseen, sillä osa vastanneista pääsee seuraavaan tutkimusvaiheeseen kesän aikana. Joten jos kutsu tutkimukseen tulee, niin kannattaa osallistua niin pääsee vaikuttamaan asioihin ihan oikeasti.
Palaan vielä hiukan tähän keskusteluun. Lähinnä tähän kohtaan "pisteet saa vain omista matkoista ja ostoksista". Keskustelu on koskenut sitä, voiko matkan maksaa toiselle henkilölle esim. lahjana, ja saako siitä kanta-asiakas bonuspisteitä. Nykyään siis ei. Mutta muutenhan kukaan ei kysele, eikä voisikaan kysellä, kenelle kukin esim. taxfree-ostoksensa vie ja kenen pussista ne rahoitetaan. Eli kanta-asiakas voi ostaa itselleen, lahjaksi ja tuliaisiksi vaikka millaiset lastit tavaraa, ja saa niistä bonukset, mikä oikein onkin. Mutta kukaan ei tiedä, kenelle kanta-asiakkaan ostamat tavarat menevät, eli voihan olla, että ne ovat naapurin Maijan tilaamia satojen eurojen kosmetiikkaostoksia (ellei peräti koko kylän tätien), joista tuossa aiemmin joku kertoi. Tai voipi olla, että osa kaljakärryjen lastista tai ne vuosikertakonjakit menevätkin naapurin Matille, joka ne tilasi, eikä kanta-asiakkaan omaan käyttöön. Tätä kotiinviemisiksi ostettujen ja kotikylillä trokattujen tuotteiden ja niistä kertyvien bonusten määrää laivayhtiö ei tietenkään voi mitenkään kontrolloida. Kaipa se periaate, ettei toiselle voi lahjoittaa matkaa omalla kustannuksellaan ja saada siitä itselle bonuksia sapettaakin juuri siksi, ettei omassa lähipiirissä ole tupakoitsijoita, ei oikein isojen alkomäärien tarvitsijoita, eikä kenelläkään kulu määräänsä enempää edes dödöpurkkeja. Joku toinen keräilee muille trokaamistaan ostoksista ehkä isotkin bonuspisteet ja itse et saa niistäkään kaikista ostoksista, joiden summa pulitetaan ihan ikiomalta tililtä. No, sellaista se elämä on! Hauskoja vappuja!
muille, palvele myös itseäsi. Mitä enemmän kanta-asiakkuutta käytetään väärin, sitä enemmän se vaikuttaa saamiisi kanta-asiakas etuihin heikentämällä niitä. Oletko tullut koskaan miettineeksi tätä pientä seikkaa, itse vaikutat eniten etujesi saantiin pitkällä juoksulla.
Taitaa tämäkin kannella pyörää hyttiin. Ei ymmärrä, mitä henkilöhtainen jäsenyyt tarkoittaa.
Hoh hoijaa, luotseille olisi käyttöä!
Köyhillä on köyhän murheet.
Itse en ole moista ominaisuutta edes havainnut.