Nyt tarvitsen todella neuvoja ongelmaani.
Olen täysin rakastunut yhteen naiseen, jo monen vuoden ajan. Sain kuulla minun onnekseni, että hän on eronnut naisystävästää ja on vapailla markinoilla. Tapaamme varsin usein, yhteisen ystävämme vuoksi.
Mutta ongelmaani, sillä en saa sanottua hänelle mitää, en edes pysty moikkaamaan.
Olen yleensä varsin rohkealuonteinen ja työkseni tapaan uusia ihmisiä ja joudun käymään, heidän kanssaan keskusteluja. Silloin ei minulla ole puhuminen hankalaa. Mutta ihastukseni kohde, kun hän tervehtii minua, en pysty vastaamaa. Lehahdan vain punaiseksi, kun yritän keskustella hänen kanssaan, en saa sanoja suustani. Tuntuu kuin sanat takertuisivat kurkkuuni. Jos hän katsoo minua, lehahdan aina punaiseksi.
Inhottaa vielä, että ystävänikin ovat sen huomanneet. Olen yleensä kova puhumaan ja tutustumassa aina uusiin ihmisiin, mutta tämä on paha ongelma. Haluan todella yrittää tätä naista lähestyä, mutta kropanni ja mieleni ei anna myötä.
En saa häntä ajatuksistani tai edes unistani, aina kun kuulen hänen nimensä, tunnen perhosia vatsassani ja alan haaveilla heti hänen läheisyydestä. En halua että hän luulee minua omituiseksi.
Toinen ongelma, että minun ystäväniki on kiinostunut samasta naisesta kuin minä. Siksi haluisin tutustua häneen, mutta en vain pysty.
En kestäsi nähdä ystäväni hänen kimpussaani, tuntuu kuin joku iskisi puukolla rintaani, aina kun he juttelevat tai ystäväni koskettaa häntä.
Uskon että myös kevät on saanut minun tunteeni pahemmin hyrräämään, mitä ne muuten ovat. Haaveilen koko ajan hänen koskettamisesta ja läheisyydestä.
Onko kellään minkäänlaisia kokemuksia tai hyviä neuvoja. Olen aivan lohduton.
Pahoittelen huonoa tekstin laatua, sillä olen hieman hermona.
Apua
nora83+
3630
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vähän korjailtuna suoraan hänelle.
mitään vakavaa suhdetta, kun on juuri eronnut. Hän on sellainen johon kaikki ihastuvat, ihastuttava persoona, mutta loppujen lopuksi hän itse valitsee keneen haluaa tutustua lähemmin. Joten älä sorru tyrkyttämiseen, kyllä hän sinut huomaa jos haluaa.
Eli mun mielestä se on siis ihminen joka on koskettanut sua oikeesti sydämeen. Eli elä jätä kertomatta tunteitasi hänelle...joutuisit myöhemmin katumaan asiaa. Kerro tunteesi ja ajatuksesi ja anna hänen tehdä sitten ratkaisu sen pohjalta.