Paljonko tapon yrityksestä on kohtuullisesti mahdollista vaatia korvausta?
Kyseinen henkilö yritti ajaa autolla tahallaan päältäni. mulla murtui leuka, halkes hampaita, laitettiin kasvoihin tikkejä ja tuli muita ruhjeita. Henkisistä traumoista puhumattakaan. Sama henkilö yritti myös kuristaa mut aiemmin. Asia menee oikeuteen, joten ois kiva tietää paljonko korvausta voi vaatia...
korvausvaatimus
tapon yrityksen uhri
5902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voit toki vaatia vaikka mitä, mutta todellisuudessa saat muutamia satasia.
Ensinnäkin, suosittelen että käännyt asianajajan tai muun juristin puoleen. Kyseessä on sen verran vakava juttu, että ei kannata lähteä ajamaan vaatimuksia yksin. Tarvitset juridista apua (sen lisäksi, että luonnollisesti tarvitset apua ja tukea henkisellä puolella). Sitten, on olemassa sellainen kirja kuin Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset. Googlaamalla löydät sen pdf-tiedostona oikeusministeriön nettisivuilta. Siihen on kerätty oikeuskäytäntöä koko maasta, ja oikeastaan siis ihan eri vammoittain listattu, mikä voisi olla kohtuullinen korvaus mistäkin. Siitä saa vähän johtoa siihen, mikä on korvaustaso eri vammojen osalta. Lisäksi voit vaatia kaikkien rikoksesta aiheutuneiden todellisten kustannusten korvaamista (lääke/lääkärikulut, matkakulut, pilalle menneet vaatteet yms. yms.).
Tässä vielä linkki, tuolta sivulta löytyy linkki sinne suositusten varsinaiseen tekstiin. http://www.om.fi/1210773169277
Voit olla varma, että syytetyllä on asianajaja. Puolustus tulee puolustamaan häntä ja ne "pirulaiset" osaavat kyllä maalata mustan valkeaksi tarvittaessa. Varo, varo! Tarvitset ehdottomasti lakiasiantuntijan rinnallesi ja Sinun asiaasi ajamaan.
suomen oikeus on aivan perseestä, tässä taanoin tuomittiin kaveri joka todella puolusti itseään,hyökkääjältä ja kakkua rapsahti tosi mukavasti, elikkä anna vaan mätkiä sovinnolla itseäs turpiin