kumpi olisi

Elikkä näin kävi, että tuli uuden hirviaseen osto eteen. Edellinen hirviase, m39 sotilaskivääri kaliperissa 7,62x53r palveli monta monituista vuotta, mutta se alkoi jo olla pikkuhiljaa jo (useammasta asesepällä käynnistä huolimatta) niin kehnossa kunnossa, että päätin oman, ja muiden metsästyskumppanien turvallisuuden tähden viedä aseen poliisilaitokselle hävitettäväksi. Joten nyt olisi sitten uuden pyssyn hankinta edessä, mikäli meinaa hirvestää ensi syksynä.. Sen olen päättänyt, ettei uudesta hirvikivääristä tule pulttilukkoista! Tämä aivan täysin vaihtelun kannalta, eikä siitä neuvotella:) Olenkin alustavasti miettinyt, että hankin joko puoliautomaatti kiväärin, tai kaksipiippuisen. Lisäksi kiinnostaisi isompi kaliperi kuin 7,62, muutamastakin eri syystä. Ensinnäkin, ase tulee yksinomaan hirvelle sekä mahdollisesti karhulle (ei siis miksikään lintupyssyksi); toisekseen, yleensä omat hirvet tulee ammuttua koiran haukkuun, eli ampumamatka normaalisti alle 50 m (pienempi risuherkkyys on plussaa myös; ja kolmanneksi, ihan vain vaihtelun kannalta:) Näihin pohdintoihin tahtoisin mielipiteitä. Eli kumpi parempi, tuplaluodikko vai puoliautomaatti (plussat ja miinukset molemmista), ja mikä olisi hyvä kaliperi (isompi kuin 7,62)?? Kiitos jo etukäteen!
122237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itse valitsisin 9.3*74R tuplakiväärin.

Äänestä
  • Kyllä ainoa oikea kaliperi tässä tapauksessa on 458 WinMag ja puoliautomaattina,voi laittaa karhujahtiin vähän pidemmän lippaan niin riittää tulivoimaa, mutta kaksipiippuisen piiput kun ammut tyhjiksi niin sillä tyhjällä aseella on huono nitistää se päälle tuleva haavoittunut karhu.

    Äänestä

  • UPDATE_7190638 kirjoitti:

    Kyllä ainoa oikea kaliperi tässä tapauksessa on 458 WinMag ja puoliautomaattina,voi laittaa karhujahtiin vähän pidemmän lippaan niin riittää tulivoimaa, mutta kaksipiippuisen piiput kun ammut tyhjiksi niin sillä tyhjällä aseella on huono nitistää se päälle tuleva haavoittunut karhu.

    Mistäpä meinasit saada puoliautomaattikiväärin kalibeerissa .458 winmag:) Saattaisi tuollaisella järkäle aseella olla painoakin jonkun verran. Tässä olisi varmaan näppärä kivääri karhulle ja hirvelle, ja vaikka puhvelille:) Tällaisen ajattelin itsekin hankkia jos uudelle hirviaseelle tulisi tarvetta: http://www.videoita.fi/valokuva.php?id=914

    Äänestä

Aseseppä olisi voinut deaktivoida kohlosi niin että olisit voinut myydä sen seinäkoristeeksi esim. huutonetissä, mutta jos raha ei kelpaa ....

Äänestä
  • Minunkin mielestäni tunnearvoja ja historiaa sisältävä esine kuuluu säilyttää eikä heittää tunkiolle. En edes luottaisi poliisiin tässä asiassa. Kukapa takaa minne ne "hävitettävät" aseet menevät.

    Äänestä

  • ei muistoesineitä poliisille kirjoitti:

    Minunkin mielestäni tunnearvoja ja historiaa sisältävä esine kuuluu säilyttää eikä heittää tunkiolle. En edes luottaisi poliisiin tässä asiassa. Kukapa takaa minne ne "hävitettävät" aseet menevät.

    Elikkä, tuo kyseinen m39-sotilaskivääri jonka vein poliisiasemalle hävitettäväksi, oli minun hallussani ja käytössäni melkein 20 vuotta. Ostin sen "nuorena miehenä" muistaakseni vuonna -92 huutokaupasta, hintaan -130 markkaa. Kyseessä ei siis ollut mikään "perintönä saatu vaarin sotapyssy". Aseesta oli tukki uusittu jo ennen kuin minä sen sain käsiini, joten alkuperäisiä osia olivat vain koneisto ja piippu (tosin myös aseen avotähtäimissä takatähtäin oli vaihdettu uudempaan tähtäinhahloon). Tosin, uusikin tukki oli ostohetkeen mennessä haljennut kahvan kohdalta, ja sitä oli yritetty korjata "teippi patentilla". Myöhemmin tein korjauksesta jämäkämmän epox-liimalla ja "jeesus-teipillä". Aseessa oli jo ostettaessa pintaruostetta piipun päällä, tähtäimissä, ja liipasinkaaressa, sekä pieniä syöpymiä piipun sisällä (edellinen omistaja oli surutta päästellyt piipun läpi kaikkia mahdollisia vanhoja teräsluotisia sotilaspatruunoita, jotka saattavat sisältää vaikka minkälaisia syövyttäviä aineita). Lisäksi edellinen omistaja ei ilmeisesti kovin hyvin ollut muutenkaan asetta huoltanut. Itse sain aseesta piipun syöpymät kuriin, mutta pikku hiljaa vuosien saatossa pintaruoste lisääntyi (vaikka asian mukaisesti asetta huolsin). Tarkka ase tuo m39 oli, mutta siinä alkoi loppuaikoina tulla sellaisia ongelmia, että alkoi olla niin ampujan, kuin kanssametsästäjien turvallisuus vaarassa. Ensinnäkin, kerran kun ammuin radalla hirvitauluun (olisikohan ollut jokin Lapuan patruuna), niin ase pöläytti ruutikaasut käsille jostain lukon väliköistä. No, reissu ase sepälle, joka vähän tiivisti paikkoja. Toinen kerta oli jo vähän pahempi tapaus. Ampumaradalla ammuin penkistä 150 metriin tauluun. Patruuna olivat piipussa, ja aloin tähtäillä taululle päin, mutta sormi ei vielä ollut liipaisimella. Yht äkkiä, PUM! Ase laukesi itsestään (onneksi piippu oli tauluille päin), ja taas oli asesepän reissu edessä. Laukaisukoneistosta oli mennyt jokin jousi poikki, ja iskuri oli vapautunut ja lyönyt lukon nallipiikkiin. Seppä korjasi tämän, mutta tässä vaiheessa ehdotti jo itsekin, että saattaisi olla jo parasta luopua tämän aseen ampuma käytöstä. Samaan tulokseen tulin itsekin.. Saattaahan joku pitää tuota nimenomaista m39 kivääriä hienona ja historiallisesti arvokkaana muistoesineenä, mutta minun mielestäni se oli lähinnä vain ruma ja ruosteinen rautakanki, jossa ilmastointi teipillä korjattu kahva. Tosin, toimiva (mitä nyt vähän sivullisille vaarallinen) ja tarkka ase se oli. Vein aseen poliisilaitokselle hävitettäväksi, koska en parempaakaan paikkaa sille keksinyt. Kukaan ei varmaan olisi 20 euroa enempää siitä maksanut, ja toisaalta olisi ollut aika edesvastuutonta myydä noin huonossa kunnossa ollut ase kenellekään. Omaan asekaappiin en sitä jättänyt, koska periaatteena minulla on aina ollut, etten säilytä asekaapissa yhtään ylimääräistä ja "tarpeetonta" tuliluikkua. Itse kyllä ainakin luotan siihen, että poliisilaitokselta tuo ase menee kokonaan hävitykseen. Sehän nimittäin vähän niinkuin on poliisilaitoksen velvollisuus..

    Äänestä

  • ja sen hävitys kirjoitti:

    Eiköhän tuo jouda jo kierrätykseen. Olet varmasti säästänyt paljon rahaa tuolla metätessäsi, joten kannattaa laittaa kunnon tuplakivääri. Käytettyjen huippujen hinnat liikkuvat 2.5-3.5k luokissa, mutta uusia saa 1.5-2k. Luottaisin kumminkin tuohon vanhan polven aseistukseen kun vaan rahaa löytyisi.

    Äänestä

  • old_profile_24353 kirjoitti:

    Eiköhän tuo jouda jo kierrätykseen. Olet varmasti säästänyt paljon rahaa tuolla metätessäsi, joten kannattaa laittaa kunnon tuplakivääri. Käytettyjen huippujen hinnat liikkuvat 2.5-3.5k luokissa, mutta uusia saa 1.5-2k. Luottaisin kumminkin tuohon vanhan polven aseistukseen kun vaan rahaa löytyisi.

    mikä olisi hyvä tuplakiväärin merkki? Oletko paljon tuplakivääreitä "harrastanut"? Varmaan paras kaliperi olisi tuo 9,3x74R, ainakin näin hirviaseeseen. Ihan mielenkiintoinen varmaan on myös tuo Baikalin uusimman tuplakiväärin kaliberi 45-70, mutta se taitaa olla vain lähinnä joku täysi puskakaliberi jolla ei yli 50 metriin ammuta. Muita kalibereita ei taida tuossa kokoluokassa tuplaan kunnolla löytyä, tietysti sitten on nämä keski-eurooppalaiset 7x57R kaliberit, jotka ovat juuri ja juuri hirvilaillisia (tällaista en kuitenkaan ihan ole etsimässä). Sellaista olen kuullut, että tuplakiväärin kohdistus on aika hermoja raastavaa ja aikaa vievää puuhaa. Siitä olisi kiva kuulla vaikka ohjeita, että miten tehdään oikeaoppisesti. Kumpihan mahtaisi olla helpompi kohdistaa ja parempi ampua ja käyttää, päällekkäispiippuinen vai rinnakaispiippuinen tuplakivääri?

    Äänestä

  • sinulla tietoa kirjoitti:

    Joku 512-"Tikatekele" ja siihen 9,3x74R piippupari.

    Äänestä

  • Sihtimäkirppu. kirjoitti:

    Joku 512-"Tikatekele" ja siihen 9,3x74R piippupari.

    Tekeekös aseseppä Helenius salon lähellä edelleen tehokkaita tuplakivääreitä? Sieltä kannattaisi ehkä kysäistä.

    Äänestä

  • kivääreistä kiinnostunut kirjoitti:

    Tekeekös aseseppä Helenius salon lähellä edelleen tehokkaita tuplakivääreitä? Sieltä kannattaisi ehkä kysäistä.

    Balalaikkoihin piippuja jos jonkinmoisia rakentelee. Miksi keksiä pyörää ja siinä sivussa vielä joku "eksoottinen" kaliperi kun on valmis konsepti eli "512" 9,3x74R piipuilla. Jos mieleen vielä juolahtaa uudelleenlataus, niin em kaliperia helppoudessaan ja materiaalin runsaudessa vaikeaa päihittää.

    Äänestä

  • Sihtimäkirppu kirjoitti:

    lopputulos tulla, tuosta jos yrittäisi haulikosta sepittää isoa tuplakivääriä? Jos jostain hankkisi vaikka jämäkän ja hyväkuntoisen neuvostoaikaisen Baikalin rinnakkaispiipun, ja sen veisi sepälle muokattavaksi joksikin 9,3 tai jopa .45 kaliberin kivääriksi. Minkälainen osumatarkkuus mahtaisikaan olla aseessa, tuskin päätä huimaava... oiskohan hyvä vaikka puskaaseena tuommonen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

parempi??? kirjoitti:

Elikkä näin kävi, että tuli uuden hirviaseen osto eteen. Edellinen hirviase, m39 sotilaskivääri kaliperissa 7,62x53r palveli monta monituista vuotta, mutta se alkoi jo olla pikkuhiljaa jo (useammasta asesepällä käynnistä huolimatta) niin kehnossa kunnossa, että päätin oman, ja muiden metsästyskumppanien turvallisuuden tähden viedä aseen poliisilaitokselle hävitettäväksi. Joten nyt olisi sitten uuden pyssyn hankinta edessä, mikäli meinaa hirvestää ensi syksynä.. Sen olen päättänyt, ettei uudesta hirvikivääristä tule pulttilukkoista! Tämä aivan täysin vaihtelun kannalta, eikä siitä neuvotella:) Olenkin alustavasti miettinyt, että hankin joko puoliautomaatti kiväärin, tai kaksipiippuisen. Lisäksi kiinnostaisi isompi kaliperi kuin 7,62, muutamastakin eri syystä. Ensinnäkin, ase tulee yksinomaan hirvelle sekä mahdollisesti karhulle (ei siis miksikään lintupyssyksi); toisekseen, yleensä omat hirvet tulee ammuttua koiran haukkuun, eli ampumamatka normaalisti alle 50 m (pienempi risuherkkyys on plussaa myös; ja kolmanneksi, ihan vain vaihtelun kannalta:) Näihin pohdintoihin tahtoisin mielipiteitä. Eli kumpi parempi, tuplaluodikko vai puoliautomaatti (plussat ja miinukset molemmista), ja mikä olisi hyvä kaliperi (isompi kuin 7,62)?? Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu