Mika Lintilä olisi voinut käsitellä mediamaksuesitystä perusoikeuksien kannalta. Ensinnäkään Yle ei ole osa julkista palvelutarjontaa kuten terveydenhoito tai liikenne. Hän oletettavasti ymmärtää tämän. Lintilä perustelee mediamaksua sillä, että 99% on Ylen ohjelmatarjonnan piirissä. Mikä peruste se on? Maksun peruste kaikessa paitsi verotuksessa on se, että asiakas omasta tahdostansa ostaa palvelun tai tuotteen. Ei se, että hänellä on siihen mahdollisuus, oikeuta lähettämään laskua. Tämäkin on päivänselvä kaikille. Kiinnostaisi tietää, kuka kotitaloudesta on todella laskun velvollinen maksamaaan, jos taloudessa elää useita aikuisia, jotka eivät ole samaa perhettä? Näitä epämääräisiä yhteisöjä lienee useanlaisia. Tämäkin vaatii oikeudellisen tarkastelun, sillä ongelmia tulee muuten varmasti ennemmin tai myöhemmin. Minkä vuoksi Yle valitsee haastatteluun vain henkilöitä, jotka olettavat kaikkien katsovan televisiota, ja osan pinnaavan maksusta. Yle, uutislukija ja Lintilä olisivat voineet halutessaan kertoa myös sen, että suuri osa ei heidän lähetyksiään seuraa. Jos Ylen toiminta integroidaan osaksi valtionhallintoa, tulee työntekijöiden käyttäytyä virkamiehen tavoin. Tämä ei ole sitä. Mediamaksu ei ole ensisijaisesti kaupallinen-ei kaupallinen ongelma, vaan ihan tavallisenkin pulliaisen näkökulmasta asia tuntuu kyseenlaiselta monenlaisten oikeuksien kannalta. Mistä tahansa ei voi kehittää veroluontoista velvoitetta. Ylellä ei voi olla oikeutta, mistä se sen olisi saanutkaan, päättää koko mediasta internetpalvelut mukaan lukien. Mediamaksu on todella oikealta nimeltään Yle-maksu. Jos puhutaan mediamaksusta julkisen hallinnon kannalta, on syytä tarkastella yhteiskunnan rakentamaa koko infraa viestinnän suhteen. Siinä mielessä keskustelua voisi kyllä käydä. Silloin mediamaksun tulee vaikuttamaan mm. laajakaistamaksuun. Ihmettelen jos muut median toimijat pysyvät hiljaa. Internetin maailma tulee vielä muuttamaan asioita, eikä Ylen räpistely aiheuta kuin lisää ongelmia. Lisäksi Ylen ja internetin ulkopuolellakin on elämää ja ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa Suomen kansalaisia. Aika outoa olisi saada lasku sellaisesta mitä ei ole koskaan ostanut.
Mika Lintilä Ylen uutisissa
3
266
Vastaukset
- sdjfhskfjh
Onko tarkoitus lähettää lasku myös heille jotka ovat niin näkö- ja kuulovammaisia, tai muuten sairaita, että eivät voi seurata mitään mediaa. Ylellä lienee joku menetelmä mitata tämäkin laskun lähettämisen perusteeksi. Jos mitään perustetta ei löydy laskulle saajan toiminnasta, on kyse ihan puhtaasti valtion verosta. Maksu laskuna on sekin jurildisesti kai muuta kuin vero. Samaan aikaan on keskusteltu huonosta lainsäädännön valmistelusta. En ihmettele yhtään. Pienellä miettimisellä löytää kuka tahansa paljon yksityiskohtia, jotka joko eivät ole loogisia tai tuntuvat epäoikeudenmukaisilta. Miksi kansanedustajat itse eivät löydä mitään kritiikin aihetta? Toimeentulotuen varassa elävälle 175 euroa on suunnilleen summa, jolla saa uudet talvivaatteet. Aika moni joutuu niistäkin tinkimään vuodesta toiseen. Tv-lupamaksun perimisestä siirrytäisiin todennäköisesti vain mediamaksujen perimiseen, sillä niitä olisi huomattavan paljon helpompi tarkastaa.
- 500 000 työtöntä
Juu rikkaille varmaan sopii 175 euroa, mutta mutta kun suomessa on miljoona köyhää, niin 175 euroa jää minulla kyllä maksamatta , menkööt ulosottoon, ei ole mistä ottaa ulos =)
- Anonyymi
Mikä ihmeen mediamaksu? Ikinä kuullutkaan mokomasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1767816
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264298- 503928
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1513245- 513006
- 492669
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262406- 402268
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2742076Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552035