Tällä kertaa en teitä solvaa että lukekaa rauhassa vaan eteenpäin. Jotta ymmärtäisitte metsässtyksen keskeisen ajatuksen, kirjoitan ensimmäisestä metsästyspäivästäni. Eli 11.08.99 ainoa sallittu riista on tähän aikaan sepelkyyhky joten sellaisia lähdin etsimään. Mulla oli siihen aikaan jousi aseena ja liikkeelle lähdin ennen auringon nousua. (Taktiikka oli vähän huono, eihän kyyhkyjä nyt yleensä tällaiseen aikaan, mutta mitä minä siitä silloin olisin tiennyt.) Takoituksena oli kavellä metsässä ja jos näen kyyhkyn niin yritän päästä ampumaan. (ok taktiikka oli tosi huono kyyhkyt ovat varsin arkoja ja tuskin päästävät näin kävelevää miestä lähellekään) No. metsään siis. Kävelin ensin tietä myöten ja sieltä poikkesin metsään. Siellä kaikessa rauhassa kävellessä Tapio näytti minulle parastaan. Jänis pomppasi läheiseen ryteikköön ja päätin harjoitus mielessä hiipiä ryteikön toiselle puolen ja siinä kuin tarjottimella jänis seisoi ja kuunteli katselin sitä hetken ja mielessäni toivotin sille hyvää jatkoa. Näin myös toisen jäniksen. pari pyytä lehahti lentoon aivan jaloista. Hiljakseen kävellessäni yksin eteenpäin sitä ehtii miettiä kaikkea, täällä ei maalliset huolet tunnu. Aurinko oli noussut muttei vielä puiden latvojen ylepuolelle, oli vielä vähän vilpoisaa. Näitä tunnelmia ei kameralla pysty välittämään, koko ajan tuo pieni jännitys päällä metsän äänet, mikä tahansa linnun siipien pyrähdys ääni valpastutti aistit korkeimmilleen. Missään ei tunne oloaan nain rennoksi ja eläväksi yhtä aikaa. Punarinta kävi morjenstamassa, varmaan ihmetteli outoa kulkijaa. Aurinko alkaisi aivan pian paistamaan, sen säteet paistoivat puiden lehtien välistä. Päätin syödä eväät. Kaivoin repusta voileivän ja termospullon, sekä teepussit. siinä syödessäni läheisen pystyynkuolleen, puolesta välistä katkenneen kuusen huipulle tuli hiirihaukka, katselin sitä kiikarilla kun se söi jotain jyrsijää. Minun sen hetkisessä maalmassani ei ollut muita kuin minä ja tuo haukka kaksi saalistajaa joista toisella oli käynyt parempi tuuri. Juuri nyt aurinko nousi puiden takaa ja sai koko kasteisen aukean hohtamaan aivan uskomattomalla tavalla. Tämä näky ikään kuin paloi silmieni verkkokalvoihin kiinni, tämän muistan lopun elämääni. Se hetki ei ollut pitkä, alle minuutin haukka oli siinä ja jatkoi siitä taas jonnekin kauas. Itsekin olin saanut eväät kohta syötyä ja jatkoin kävelyä. taas hiljaksiin ja mutkitellen, minulla ei ollut kiire.suon reunassa hätkähdin edestäpäin kuuluvaa rytinää, hirvilehmä oli vasansa kanssa liikkeellä, olin täysin liikkumatta, hirvi vilkaisi minua kuin olisin ollut toiselta planeetalta, jousineni siinä seisomassa. Tavallaan olinkin, 400 kilommetriä matkustanut, kiireisestä helsingistä, ruuhkan ja hälinän keskeltä tanne kiireettömään yksinäisyyteeni. Hirvi tuhahti kerran ja lähti jolkottelemaan poispäin ryskeen ja vasan saattelemana. Palasin mökille, virkeänä ja onnellisena. Olin kuin uudelleen syntynyt, en ollut ollut metsästämässä edes kenenkään mukana koskaan aikaisemmin, Retkeillyt ja kalastanut kylläkin. Oli kuin tapio olisi kirjastaan näyttänyt minulle osaa tarjonnastaan, kuin lupauksena tulevasta.
Tämän jälkeen haluan nähdä ja kokea lisää. Niin paljon oppimista luonnosta ja vain yksi ihmisikä aikaa. Kenellekään ei siis liene epäselvää miksi haluan aina tilaisuuden tullen päästä katsomaan mitä näytettävää ja ehkä jopa annettavaa Tapiolla seuraavana syksynä minulle on.
Tämän jälkeen haluan nähdä ja kokea lisää. Niin paljon oppimista luonnosta ja vain yksi ihmisikä aikaa. Kenellekään ei siis liene epäselvää miksi haluan aina tilaisuuden tullen päästä katsomaan mitä näytettävää ja ehkä jopa annettavaa Tapiolla seuraavana syksynä minulle on.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan aivan erinomaista, että olet löytänyt luonnon kauneuden ja ryhtynyt opiskelemaan sen olemusta. Jopa pahoista aikeistasi huolimatta kaikki tämä voi - kertomuksesi mukaan - parhaiten tapahtua ilman, että siirryitkään mestaroimaan luontoa surmaamalla sen elämiä.
Mihin siis enää tarvitsetkaan joustasi tai muita aseitasi, kun luonnon korkeus on alkanut hiljalleen valjeta sinulle? Kuka voisikaan enää tuolla heräämisen asteella pyssyihin puuttua?
Se on se ikiaikainen kolminaisuus: jahdin tuoma jännitys, aistien valpastuminen joka johtuu pyynnistä - luonnon kauneus - ja ympärillä vallitseva rauhallisuus. Tämän on ihminen tuntenut pyyntiretkillä kulkiessaan koko olemassa olonsa ajan
Jos tästä otetaan yksi osa pois, ehdottamasi pyynnin jännitys, muuttuu se tavalliseksi retkeilyksi ja luonnossa samoiluksi jota tulee harrastettua kyllä kesällä joskus pitkiäkin retkiä, Mutta syksyllä pitää päästä jahtiin. Se on kuin kuume joka nousee tuo muinaisilta ajoilta nouseva metsästys vietti joka kerran herättyään ei sammu. Kun sen on kerran kokenut sen haluaa kokea uudelleen. Tuon kokonaisen, ikiaikaisen kolminaisuuden.
Hyvää joulun alus aikaa kaikille.
tai ei siinä sinänsä valitettavaa muutoin, mutta se toisen ymmärtämättömyys ja suvaitsemattomuus. Itse joka olen tuon saman tajunnut ja kokenut, koen sen uudelleen ja uudelleen.
Enkä koskaan tunne tekeväni väärin ketään kohtaan kun saan (saan kun metsä antaa) jonkin saaliin.
Hyvää Joulua niin metsästäjille kuin metsästyksen vastustajille.
samanlaisia retkiä aina silloin tällöin ja tunnetilatkin ovat tuttuja. Ainoa ero on, ettei ole jousta eikä muutakaan tappo vehjettä mukana.
Vai annatko itikoiden ja kaikenlaisten ötököiden imeskellä vertasi.
Opettele kappalejako, älytöntä kirjoittaa kaikki samaan putkeen. Raskasta lukea. Saattaa olla hyväkin juttu, mutta en jaksa lukea.
,
,