Onko kokemuksia ko. hotellista ja paikasta yleensä? Minkälaiset ilmat tammikuussa, kiva olisi kuulla ihmisiltä jotka siellä olleet mainittuna vuodenaikana?
Matkaan olisi lähdössä minä ja pari lastani (2v ja 13v)
Maspalomas / Koala
tännekö
4682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei! Oltiin siellä jokunen vuosi sitten keväämmällä ja oli ihan ok paikka, katso haku-toiminnolla aiemmista. Piha-alueet on tuulelta suojassa, eli auringon paistaessa voi olla lämmintäkin. Tammikuuhan on talvea, eli kelit hyvin paljon tuurista kiinni. Yksi lämmitetty allas, muut kylmiä, eli katso että pääsette lähelle lämmitettyä allasta. Hotelli jaettu eri sektoreihin, alueelta toiselle voi joutua kulkemaan porttien läpi. Toisaalta ei haitanne, koska parivuotiaasi ei varmaan yksinään liiku muutenkaan, ja 13-vuotias pärjää kyllä niiden porttien kanssa. Voi olla muuttunut, siitä on tosiaan muutama vuosi aikaa kun olimme.
Edelliseen voisi lisätä, että muutamissa huoneissa on vaatekomerot rakennettu kokonaan huoneen ulkopuolelle ja sateella tuli aikamoinen vedenpaisumus. Vettä tuli komeron katosta. Kaikki lomavaatteet kastuivat. Ei sen jälkeen enää Koalassa.
Ihan kelpo hotelli. Vähän syrjässä, tai paremminkin rauhallisemmasa paikassa.Hyvät aamupalat ja lämmitetty allas. Tammikuu on aina vähän epävarmaa kelien kannalta.
Pärjääkö mielestäsi 4 henkinen porukka (lapset 8 ja 11v.) yksiössä? Millainen on puolihoito? Aamupala oli siis hyvä. Puolihoidon hinta koko porukalta 280 eur, ei siis paha. Miten hotellin bussi kulki rannalle?