On monia

Meillä uusperheelämä toimii näin. Molemmat hoitavat ex-puolisoidensa kanssa lasten asioita, minä en ole tekemissä miehen ex:n kanssa eikä hän minun ex:n kanssa. Meidän perheen pelisäännöt laadimme minä ja mieheni, niihin ei vaikuta ex:t millään tavalla, lapsia tosin kuullaan, emme ole kuitenkaan diktaattoreita, mutta lopulliset päätökset teemme me kaksi. Kaikkia lapsia kohdellaan tasapuolisesti, niin lähi kuin etä. Tosin lähi joutuu tekemään sikäli enemmän että huolehtii huoneensa siivuksesta. Etälapset taas taas ovat lyhyitä aikoija. Sen sijaan kun etälapset ovat lomilla pidempiä aikoja osallistuvat talon touhuihin siinä kuin muutkin. Myös rahallisesti kaikkiin lapsiin panostetaan tasapuolisesti. Molemmat meistä aikuisista kunniotamme myös toisen lapsia ja kohtelemme hietä hyvin. On ikävää lukea näitä katkeria kirjoituksia joiden takana on pakko olla todella katkeria ihmisiä. Itse olen onnellinen uusperheestäni ja sen jokaisesta jäsenestä. kuitenkin väitän, että olemme itse onnemme rakentaneet, jos ihminen haluaa olla negatiivinen hän löytää ongelmia vaikka mistä..
11406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

asioiden kanssa. Minä hoidan kaikki lasten asiat, olen jämpti uusi vaimo. Meillä minä laadin pelisäännöt, miehellä ei ole mitään tekmistä sääntöjeni kanssa. Tietty miehen lapsille on kovemmat säännöt kuin minun koska tämä ei ole miehen lasten koti. Meillä miehen lapset tekevät kotitöitä ruokansa eteen. Meillä ei tasapuolisuutta tunneta, ei tietenkään, sillä niinhän ei voi olla. Miehen lapset oat sen verran huonokäytöksisiä ja laiskoja, joten heillä on tiukat säännöt. Exä vaimolla ei ole mitään sanomista, minä kasvatan lapset meillä kunnonkansalaisisiksi, sillä äitinsä luona he elävät kuin oriit kesälaitumella, ei siis mitään sääntöjä ja rajoja. Eipä ihme että ovat niin ärsyttäviä.

Äänestä
  • provot alkaa pikkuhiljaa jo kyllästyttää. Hänellä ei edes mitään oikeita ongelmia on vaan niin hirveen negatiivinen ja haluaa kettuilla kaikille joilla edes hitusen positiivinen näkemys elämästä.

    Äänestä

  • tämän ex.än kirjoitti:

    provot alkaa pikkuhiljaa jo kyllästyttää. Hänellä ei edes mitään oikeita ongelmia on vaan niin hirveen negatiivinen ja haluaa kettuilla kaikille joilla edes hitusen positiivinen näkemys elämästä.

    eikä provoile lain. Aivan mulla ei ole ongelmia, ainoastaan miehenlapsilla ja heidän äidillään on onglemia, joita minä nyt korjaan hiki hatussa. Opetan heitä lhes kädestä pitäen normaaleja asioita, jotka pitäisi jo hallita täysin. Mulla on positiivinen asenne mutta näillä surkeilla miehen lapsilla ei ole. Jokaiseen kysymykseen vastataan joo joo, tai ei mie jaksa, joo joo, en mie, mee ite... että sillälailla mua kohdellaan. Hieman arvostusta, pliis! Mulle!

    Äänestä

  • tenavat saa joka päivä selkäänsä, ruokaa annetaan jos on työnsä tehny.Ruokailu tapahtuu aina samaan kellon aikaan, ja jos siihen ei kerkee niin ilman jää. Aamulla seitsemän aikaan ylös ja työhön, meillä siivous joka lauantai ja tenavat sen tekee ja minä olen pomo. Jos alkaavat niskuroimaan niin turpiin tulee niin että nuppi tutisee. Kaikilla samat säännöt oli sitte omia, vieraita tai muuten vaan kylässä.Nukkumaan mennään klo 22.00 oli sitte uni tai ei.

    Äänestä

  • rouva on tiukkis kirjoitti:

    eikä provoile lain. Aivan mulla ei ole ongelmia, ainoastaan miehenlapsilla ja heidän äidillään on onglemia, joita minä nyt korjaan hiki hatussa. Opetan heitä lhes kädestä pitäen normaaleja asioita, jotka pitäisi jo hallita täysin. Mulla on positiivinen asenne mutta näillä surkeilla miehen lapsilla ei ole. Jokaiseen kysymykseen vastataan joo joo, tai ei mie jaksa, joo joo, en mie, mee ite... että sillälailla mua kohdellaan. Hieman arvostusta, pliis! Mulle!

    asenteelle arvostusta, kyllä sitää saa niittää mitä kylvää vaikka en usko että yksikään isä tässä maailmassa kuuntelee tullaisia lapsistaan, joten toistele vaan ei kukaan todeksi usko.

    Äänestä

  • tuolle kirjoitti:

    asenteelle arvostusta, kyllä sitää saa niittää mitä kylvää vaikka en usko että yksikään isä tässä maailmassa kuuntelee tullaisia lapsistaan, joten toistele vaan ei kukaan todeksi usko.

    jos ei sovi, meillä on ovi! Lapset ovat minun kasvatuksessa, ja siitä en tingi, kyseessä on myös minun lasteni tulevaisuus, ja heidän seruassa oelvat hirviölapset. Kyllä minä rajat asetan ja odotan että minua kuuunnellaan ja totellaan, niin mies kuin lapsetkin.

    Äänestä

  • mitä kuuntele ja mitä ei kirjoitti:

    jos ei sovi, meillä on ovi! Lapset ovat minun kasvatuksessa, ja siitä en tingi, kyseessä on myös minun lasteni tulevaisuus, ja heidän seruassa oelvat hirviölapset. Kyllä minä rajat asetan ja odotan että minua kuuunnellaan ja totellaan, niin mies kuin lapsetkin.

    pönttöön ja vedä nupista... eiköhän jotain irtoa ja pääsee siten liikkumaan... toivottavasti..

    Äänestä

  • pääsi kirjoitti:

    pönttöön ja vedä nupista... eiköhän jotain irtoa ja pääsee siten liikkumaan... toivottavasti..

    ja puhuttelemaan ihmisiä. Kovin alkeellista tuo sinun jutustelu kyllä on. Niin, eihän ne kaikki opi, vaikka kuin opettaa.

    Äänestä

  • opetettu käyttäytymään kirjoitti:

    ja puhuttelemaan ihmisiä. Kovin alkeellista tuo sinun jutustelu kyllä on. Niin, eihän ne kaikki opi, vaikka kuin opettaa.

    amazonia joka niin vähätteleväst puhuu ei vaan miehen lapsista vaan miehestään, aivan samaa mieltä ei paljon ole opetettu. siksi kannatan myös jotain toimenpidettä joka "liikkumaan" saa edes jotain aivoissa. Tuollainen oman kumppanin väheksyntä ei ole edes provomielessä hauskaa ja alittaa kaikki rimat mitä munnolla kasvatetuila ihmisillä on, jopa lissu naikkosnaisen jutut, joten täysin ymmärrettävää että ihminen joka välittää ja ja tuntee jotain kanssaihmisistään reagoi jopa hieman kärkkäin sanoin, siinä ei näy yhtään kasvatuksen puutetta päinvastoin haukkumatta sai tarkoituksensa perille, tämä siis jos kirjoituksesi todella oli sille jonka alla suoraan oli, mutta toivottavasti siis tarkoitit tuota ei ihmistä sen yläpuolella.

    Äänestä

Oikeasti luulen, että useimmat eivät takerru menneisyyden juttuhin vaan lähtevät eteenpäin-tällä palstalla nyt on yksi harvinaisen paljon luppoaikaa omaava katkera exä josta saa kuvan, että tilanne on huonompi kuin se onkaan. Kyllä normaalit ihmiset yleenstä tulee toimeen keskenään.

Äänestä
  • elämässään, rikkoen toisten perheet. Mistä moinen katkeruus on sitten peräisin, juontuu varmaan siitä, ettei nuorena saanutmiestä itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapoja elää kirjoitti:

Meillä uusperheelämä toimii näin. Molemmat hoitavat ex-puolisoidensa kanssa lasten asioita, minä en ole tekemissä miehen ex:n kanssa eikä hän minun ex:n kanssa. Meidän perheen pelisäännöt laadimme minä ja mieheni, niihin ei vaikuta ex:t millään tavalla, lapsia tosin kuullaan, emme ole kuitenkaan diktaattoreita, mutta lopulliset päätökset teemme me kaksi. Kaikkia lapsia kohdellaan tasapuolisesti, niin lähi kuin etä. Tosin lähi joutuu tekemään sikäli enemmän että huolehtii huoneensa siivuksesta. Etälapset taas taas ovat lyhyitä aikoija. Sen sijaan kun etälapset ovat lomilla pidempiä aikoja osallistuvat talon touhuihin siinä kuin muutkin. Myös rahallisesti kaikkiin lapsiin panostetaan tasapuolisesti. Molemmat meistä aikuisista kunniotamme myös toisen lapsia ja kohtelemme hietä hyvin. On ikävää lukea näitä katkeria kirjoituksia joiden takana on pakko olla todella katkeria ihmisiä. Itse olen onnellinen uusperheestäni ja sen jokaisesta jäsenestä. kuitenkin väitän, että olemme itse onnemme rakentaneet, jos ihminen haluaa olla negatiivinen hän löytää ongelmia vaikka mistä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu