Valokaapeli tulee.

Tässä kuussa voimaan tulleen rakentamismääräysten mukaan on uusiin asuntoihin tehtävä kaapelitiet valokuitukaapelointia varten. Tällöin on myös putkiremontoitavissa kiinteistöissä syytä johtotiet valokuitua varten asentaa. Kumminkin on syytä varoa kiinteistöliiton ohjeita sekä tele/sähköurakoitsijoitten pyrkimyksiä rahastaa taloyhtiöitä teettämään vielä vanhanaikaista tekniikkaa. Uudessa valokaapeliohjeistuksessa kun on mukana myös parikaapelointi RJ45-rasioineen sekä antenniverkon saneeraus tähti 2000-tason vaatimusten mukaiseksi. Elätellään yhä yli 20 vuotta vanhaa visiota asuintalon sisäisestä "netistä" periaatteella "hallitus tiedottaa-asukkaat keskustelee". Joten "jäitä hattuun". Putkiremontin yhteydessä kannattaa teettää vain johtotie valokuidulle sekä ovenaukaisu, ovipuhelin/kameraa jne. varten eikä lähteä turhaa "monipalveluverkkoa" kustantamaan.
3538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo sisäverkkomääräys tuli voimaan jo viime vuonna. Putket kannattaa vetää kuidulle isojen remppojen yhteyfessä, mutta itse kuidulle ei vielä löydy käyttöä ennekuin mediamuuntimien sarjatuotanto alkaa todella. Nyt on tosin aloitettu jo keskustelut mikäli tuota M23 määräystä lievennettäisiin siten, että pelkkä ethernet kaapelointi riittäisi remonttikohteissa. Mainittakoon vielä, että tuossa M25 määräyksessä pitää joka huoneeseen vetää valmius.

Äänestä

Uusiin kohteisiin on jokainen fiksu suunnittelija varannut johtotiet jo monen vuoden ajan. Vnhojen talojen remontointi on sitten asia erikseen.

Äänestä

Siis nykyisissä kerrostalojen LVIS-urakoinneissa on normaalia, että jakamoon tulee tulevaisuudessa kuitukaapeli ja siitä eteenpäin huoneistoihin KAT5/6 joka vedetään jo nyt. Uutta taloussähköä tulee niin riittävästi, että uusia kotelointeja tulee aina rappuihin. Toisissa ne on tehty alusta, toisissa palosuojatuista levyistä. Ja itse kämpässä on semmoista ränniä, että sinne mahtuu tulevaisuudessa mitä vain, mm. jemmapullot. Kyllä se kuitukin voidaan vetää vanhalla kat-kaapelilla, jos todellakin niiden pitää yltää huoneistoihin saakka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varoittaja. kirjoitti:

Tässä kuussa voimaan tulleen rakentamismääräysten mukaan on uusiin asuntoihin tehtävä kaapelitiet valokuitukaapelointia varten. Tällöin on myös putkiremontoitavissa kiinteistöissä syytä johtotiet valokuitua varten asentaa. Kumminkin on syytä varoa kiinteistöliiton ohjeita sekä tele/sähköurakoitsijoitten pyrkimyksiä rahastaa taloyhtiöitä teettämään vielä vanhanaikaista tekniikkaa. Uudessa valokaapeliohjeistuksessa kun on mukana myös parikaapelointi RJ45-rasioineen sekä antenniverkon saneeraus tähti 2000-tason vaatimusten mukaiseksi. Elätellään yhä yli 20 vuotta vanhaa visiota asuintalon sisäisestä "netistä" periaatteella "hallitus tiedottaa-asukkaat keskustelee". Joten "jäitä hattuun". Putkiremontin yhteydessä kannattaa teettää vain johtotie valokuidulle sekä ovenaukaisu, ovipuhelin/kameraa jne. varten eikä lähteä turhaa "monipalveluverkkoa" kustantamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu