Suomalaista

Hahhaaaa .... taas suomalaisia viedään... kitinää, rutinaa ja vinkumista riittää, mutta siinä kaikki. Kiltisti otetaan mediamaksu vastaan, maksetaan maksu, kohu sitten aikanaan hiljenee ja kunnes häipyy kokonaan. Maksu on tullut jäädäkseen, eikä siinä kitinät auta... suomalaiset eivät ole tottuneet kansanliikkeisiin, josta saattaisi kenties olla apuakin monessa asiassa. Eivät suomalaiset barrikaadeille nouse! Päättäjät sen tietävät, että kansa napisee, mutta eivät kuitenkaan muuta tee, joten miksi siis ei kerättäisi näin kätevästi Ylelle rahaa, kun meitä on niin helppo jymäyttää!
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei saa mitään aikaan. Äänestää pökijöitä päättäjäksi ja murisee vähän sitten kun kusetetaan. Tämäkin maksuhan tulee siksi myöhemmin, että kansa on siihen ikään kuin tympetynyt valittamaan. Ne jotka kuvittelevat saavansa alenuksen, mitäpä teet sillä rahalla. Sitten kun laki on voimassa voidaan sitä nostaa vaikka jokavuosi tuplaten,sitten on myöhäitä katua.

Äänestä

Ja mie kun juuri olin tulossa sanomaan samaa asiaa mutta ei tarvikaan. Eipä sitten ole mitään lisättävää, mutta suomalaisten pitäisi ottaa mallia ulkomaista, mutta kun ollaan tämmöistä lammaskansaa. Pitäisi joskus tulevaisuudessa muuttaa muualle, kun pystyisi ja osaisikin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viedään taas kirjoitti:

Hahhaaaa .... taas suomalaisia viedään... kitinää, rutinaa ja vinkumista riittää, mutta siinä kaikki. Kiltisti otetaan mediamaksu vastaan, maksetaan maksu, kohu sitten aikanaan hiljenee ja kunnes häipyy kokonaan. Maksu on tullut jäädäkseen, eikä siinä kitinät auta... suomalaiset eivät ole tottuneet kansanliikkeisiin, josta saattaisi kenties olla apuakin monessa asiassa. Eivät suomalaiset barrikaadeille nouse! Päättäjät sen tietävät, että kansa napisee, mutta eivät kuitenkaan muuta tee, joten miksi siis ei kerättäisi näin kätevästi Ylelle rahaa, kun meitä on niin helppo jymäyttää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu