välitän

Sinulla on oikeus suruun ja sinulla on oikeus näyttää surusi.

Samoin ystävilläsi on myös oikeus onneen ja heillä on oikeus näyttää onnensa. Näiden yhteensovittaminen voi joskus olla hankalaa.

Auttaisikohan, jos kertoisit ystävillesi, että olet todella iloinen ja onnellinen heidän puolestaan, mutta tunnet samalla syvää surua omasta tyhjästä sylistäsi ja tämä suru menee onnen ylitse, koska suru koskee nimenomaan sinua ja omaa elämääsi?

Muista myös, että kaikki muutokset alkavat aina sinusta itsestäsi. Et voi odottaa ja olettaa, että kunhan toiset vain muuttuisivat ensin, niin kyllä minäkin sitten. Ystäväsi voivat ajatella samalla tavalla: kunhan hän vain muuttuisi ensin, niin kyllä minäkin sitten. Ja mitä tällaisesta ajattelumallista seuraa? Ei muutosta milloinkaan.

Kuten edellinen kirjoittaja sinulle sanoi; sinulla on oikeus tuntea surua ja näyttää sen. Ei tarvitse alkaa esittämään muuta kuin mitä olet. Miksi sinun pitäisi olla muka onnellinen ystäsiesi raskauksista, jos sinä et kerran ole. Mitä ystävyyttä se sellainen on, että sinun pitäisi yksistään jaksaa tukea ja kannustaa ystäväsi raskautta ja hänellä on muka oikeus olla sinua kohtaan tyly eikä tarvitse jakaa suruasi. Eikös ystävyys perustu molemminpuoliseen kannustamiseen ja tukemiseen??

Tunnen tuskasi oikein hyvin. Itse olen saanut kokea saman kuin sinäkin. Mikäli en ole jaksanut nauttia jonkun tuttavani raskaudesta, enkä ole sitä kuuluttanut ympäri maakuntia, on minua pidetty outona ja kylmänä ihmisenä. On tultu suoraan kysymään, että olenko minä kade. KADE, mille sillekkö, että ystäväni on raskaana!!! En, en ole kade, ainoastaan pettynyt omaan itseeni ja siihen tyhjyyteen mitä saan kokea joka kuukausi vuodesta toiseen. Katson monesti itseäni peilistä ja mitä näen; naisen, jolla on rinnat imettämistä varten, vatsan, jossa lapsi voisi kasvaa ja kehittyä.... Siihen se sitten jääkin. Siinä kokee itsensä riittämättömäksi ja mitättömäksi. Kysymykset satelee mielessä, miksi en voi saada lapsia. Missä asiassa minun pitäisi vielä kasvaa ja kehittyä, että olisin valmis äidiksi... Ja tuska sen kuin kasvaa. En voi edes laskea niitä kertoja, kun olen hiljaa sisimmässäni itkeny tuskaani ja huutanut maailmalle; MIKSI JUURI MINÄ!!!

Siinä vaiheessa, kun aloin puhumaan lapsettomuudestani, niin ystävien määrä putosi reilusti puolella. Ei jäänyt kuin kourallinen ihmisiä jotka USKALTAVAT olla aidosti ystäviä ja jaksavat kannustaa. Nämä loput sitten katosivat ja alkoivat kartella minua, kuin jotain ruttotautista, ettei vain tämä lapsettomuus tartu. On jopa ilkeilty minulle minun kustannuksellani, mitä en kyllä enää jaksa ymmärtää, mutta näin vain on. On tilailtu minun nimelläni lapsettomuusklinikoille aikoja ja tehty suoranaista ilkivaltaa. Olen kuitenkin ajatellut, että vielä näillekin ilkeilijöille jollain lailla näytetään se elämän todellisuus ja raadollisuus. Se voikin olla sitten kova pala purtavaksi.
Tämän vuoksi olen itse hiljaa tykönäni miettinyt, että minkä vuoksi ihmistä koetellaan näin rankalla kädellä. Se on jo kyllin suuri pala nieltäväksi, kun saat kuulla että lapsia ei normaalilla tavalla tule jne. Miksi vielä ihmisten täytyy alkaa tekemään kiusaa. Onko sitten niin, että jotkut jopa karehtivat lapsettomuutta?? Voisiko olla näin, en tiedä... Tämän vuoksi olen itse tykönäni päättänyt, että mikäli en voi nauttia jonkun ystäväni raskaudesta, niin en siitä myöskään nauti. Mutta olen myöskin pyrkinyt sen ystävällisesti sanomaan ja selittämään syyn, että miksi en. Se on sitten jäänyt ystäväni ymmärryksen varaan miten hän tämän asian on kokenut ja ymmärtänyt. Toistaiseksi vielä on mennyt hyvin. Olenkin ystävälleni sanonut, että siitä he saavat olla onnellisia, että saavat lapsia ja voivat nauttia vanhemmuudesta, mutta ei pidä ihmetellä mikäli minä olen jollain lailla etäinen asian suhteen. Olen sanonut suoraan, että juuri tällä hetkellä en voi ottaa lasta syliin ja en tahdo, koska itselläni nousee tuska pintaan ja en voi sitä peitellä. Ystäväni on sen ymmärtänyt ja nähnyt miten olen kyyneleet silmissä häne vauvaa katsonut. Eikä tässä todellakaan ole kyse kateudesta, ainoastaan omasta riittämättömyyden tunteesta ja pienuudesta suuren ja hienon asian ympärillä.

Joten sanon sinulle, ole idosti se mitä olet ja uskalla näyttää tunteesi. Niitä ei todellakaan tarvitse hävetä eikä peitellä. Mikäli joku ei sinua voi aidosti ymmärtää, niin anna hänen olla. Näin vaikean asian tiimoilta se todellinen ystävyys tulee esille ja tässä punnitaan ketkä ovat niitä aitoja ystäviä eikä vain päivän hei-tuttuja.
Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamisia. Onnea uudelle vuodelle!!