Spermaako?

Oon 11v kundi, pippelis ei viel karvaa, mut muutaman kerran oon yöllä heränny siihen kun se on iha kovana ja nykii sillee, siit päästä tulee jotai harmahtavaa. Onkse spermaa? Tuntuuko se aina niin hyvälle, ku sitä tulee?
27532320
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 275

Vanhimmat

Mulla ei koskaan tullut erektio häiriötä, itse aloitin tosin runkkaamaan tuossa iässä, ehkäpäs vika olikin siinä :)

Äänestä
  • Ite olen 12 eilenkun runkkasin nin huomasin ettäsieltä lensi jotain onko se spermaa

    Äänestä

jo kyllä siltä vaikuttaa että kyseessä on sperma jota tulee. pojilla sperman tuotanto alkaa yksilöllisesti n 11.5 välillä, toislla toki jo aikasemminkin (mutta harvinaista se on-itse tiedän pojan jolla tuli jo 9v), toisilla se voi alkaa vasta 16 ikäsenäkin. sperman tulo ja karvojen kasvaminen eivät kulje käsi kädessä - toisilla karvat tulee ensin ja sitten spermaa, toisilla taas päinvastoin.
sperma voi alussa olla kirkasta, tuolloin puhutaan esiliukasteesta tai esispermasta, myöhemmin tuo väri muuttuu vaaleaksi tai harmaaksi ja koostumuskin on hiukan "sakeampaa". spermaa tulee yleensä masturboinnin eli itsetyydytyksen seurauksena, mutta myös tahattomasti yöllisillä siemensyöksysillä nukkuessa. älä kuitenkaan pelästy noita yöllisiä juttuja, ne on kyllä kiusallisia mutta ihan normaaleja ikääsi kuuluvia asioita.
voit huoleti itsetyydyttää jos itse koet sen mielekkääksi tai haluat sitä kokeilla. se on turvallinen tpa tutustua kehoonsa ja omaan seksuaalisuuteensa. eikä itsetyydytyksestä ole sinulle tai kehityksellesi mitään haittaa. jos kysyttävää, laita mailia [email protected] (varma vastaus ja kaikki täysin luottamuksellista).

Äänestä
  • Itse kuudennella. Olen kans huomannut että alkkarit ovat aamuisin märkinä. Pippeli on kasvanut aika paljon ja on liiankin usein pystyssä. Täs yks päivä hinkkasin sitä niin että pippelistä lensi jotain harmaata nestettä. Eli siis siemensyöksyt ovat vissiiin alkaneet ja samoin murrosikä vaikka karvoja ei ole kasvanut yhtään.
    Kuinka pian yleensä alkaa karvoja tulemaan kun on tullut siemensyösyjä? Onko todennäköistä että ens syksynä kun menen seiskalle on alkanut tuleen myös karvoja? Täytän helmikuussa 13

    Äänestä

  • vielä posliini kirjoitti:

    Itse kuudennella. Olen kans huomannut että alkkarit ovat aamuisin märkinä. Pippeli on kasvanut aika paljon ja on liiankin usein pystyssä. Täs yks päivä hinkkasin sitä niin että pippelistä lensi jotain harmaata nestettä. Eli siis siemensyöksyt ovat vissiiin alkaneet ja samoin murrosikä vaikka karvoja ei ole kasvanut yhtään.
    Kuinka pian yleensä alkaa karvoja tulemaan kun on tullut siemensyösyjä? Onko todennäköistä että ens syksynä kun menen seiskalle on alkanut tuleen myös karvoja? Täytän helmikuussa 13

    siemensyöksyt voi alkaa jopa muutamasta kuukaudesta n vuoteen ennen karvojen kasvamista (tai tosinkin päin eli karvaitus tulee ensin ja sitten vasta siemenet). kaikki siis täysin yksilöllistä. harmaa neste jota tulee on siis siemennestettä. siemensyöksyjä voi tulla yöllä nukkuessa ja kun herää kalsasit voivat olla märäkäna tai nesteestä tahmeena. se on kiusallista, mutta sitä ei voi oikein estääkään kun se tapahtuu núkkuessa ja täysin tahattomasti/tietämättäsi. siksi kun menet jonnekin missä luultavasti aiot yöpyä varaa mukaan toiset ns varakalsarit kaiken varalta.
    masturbointi on turvallinen tapa tutustua kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. voit turvaisesti masturboita (eli runkata/vetää käteen/tumputtaa/onanoida....kuka mitäkin nimitystä siitä käyttää). turvallinen määrä on 0-4 kertaa vuorokaudessa. jotkut pojat toki tekee sítä useamminkin.
    karvoitus alkaa kasvaa varmaan kohta sinulle, alussa karvoitusta tulee peniksen juureen ja kainaloihin, sitten käsivarsiin, jalkoihin ja kasvoihin alkaa partaa kasvamaan. alussa karvoitus on ohuempaa ja vaaleampaa, mutta muuttuu ajan myötä tummemmaksi ja karheammaksi. kiveksiin karvoituksen kasvaessa tulee kiusallista kutinaa ja kiveksiä saa olla jatkuvasti hiljaa hankaamassa kutinan estämiseksi. se voi olla kiusallista esim koulussa mutta ihan yhtä kiusallista se on toki kotonakin tai missä vaan kun muita ihmisiä paikalla ja kutina alkaa olla lähes sietämätöntä. kuitinaa voi hiukan estää hieromalla kiveksiin ja peniksen jureen aamulla suihkun jälkeen ohuelti perusvoidetta esim aqualan tai novalan tai nivea tms.

    jos kysyttävää, laita mailia (yhteystieto profiilissani) tai jätä vietiä tälle palstalle. kysymyksesi käsittelen täysin luottamuksellisesti.

    Äänestä

  • hoitsukundi kirjoitti:

    Itse olen 15-vuotias poika, talvella täytän 16 vuotta. Mulla on alkanut siemensyöksyt 12-vuotiaana ja karvoitus on kasvanut noin 12,5-vuotiaana. Kainalokarvat kasvoivat vasta 13-vuotiaana. En ole kovin pitkä, olen 160cm pitkä. Mulla on ilmeisesti kasvupyrähdys tulossa melko myöhään... Jollei pituuskasvaminen ala tässä vuoden sisällä, pitäisi kai alkaa huolestua.

    Ja BTW, kaikille epäröijille laadin tähän taulukon, mistä voi tarkistaa näitä asioita.

    Kasvupyrähdys Alkaa 10,5v-16v Loppuu 13,5v-17,5v
    Peniksen kasvu Alkaa 10,5v-14,5v Loppuu 12,5v-16,5v
    Kivesten kasvu Alkaa 9,5v-13,5v Loppuu 13,5v-17v

    Sukupuolielimet [Huomaa että taulukossa on keskivertonuoren kehitys]

    [10v] Kivekset (pituus 20mm), kivespussin iho on punertunut ja ohentunut, mutta penis ei ole vielä suurentunut.

    [12v] Penis on pidentynyt, ja kivekset ja kivespussi ovat edelleen kasvaneet.

    [13v] Penis on edelleen kasvanut, myös paksuuntunut, terska on kehittynyt, kivekset ja kivespussi ovat edelleen suurentuneet, kivespussi on tummentunut.

    [14,5v] Aikuisen kokoa ja muotoa ovat sukupuolielimet

    Häpykarvoitus

    [

    Äänestä

  • WeäWittuPäähäs kirjoitti:

    nuo taulukkosi ovat siis suuntaa-antavia ja "keskimääräisiä" arvoja/ikävuosi mutta todellisuudessa kaikkki pubberteetin muutokset kyllä tapahtuvat täysin ykslilöllisesti eri pojilla.en siis väittänytkään etteikö tuo sinusn esittämäsi taulukko olisi totta, mutta sitä ei pitäisi lähteä tutkimaan kovin tarkasti koska jos joku poikeaakin tuosta muutoksesta jonkin verran jonkun pojan kohdalla, tuo poik varmasti ahdistuu ja hätääntyy siitä ku luulee olevansa jotenkin "jälkeen jäänyt" kehityksessään.

    mulle tuli se ihme kasvu juttu jo 10 vuotiaana kulemma terkkarin mukaa ja oon nyt 11 ja oon jtn 154 ja oon mun luokan yhtiä lyhyimpiä >.

    Äänestä

  • TuobbiXD kirjoitti:

    mulle tuli se ihme kasvu juttu jo 10 vuotiaana kulemma terkkarin mukaa ja oon nyt 11 ja oon jtn 154 ja oon mun luokan yhtiä lyhyimpiä >.

    olet kuitenkin profiiisi mukaan jo19 joten taitaa olla aika trolli toi sun viestisi..

    Äänestä

  • WeäWittuPäähäs kirjoitti:

    Itse olen 15-vuotias poika, talvella täytän 16 vuotta. Mulla on alkanut siemensyöksyt 12-vuotiaana ja karvoitus on kasvanut noin 12,5-vuotiaana. Kainalokarvat kasvoivat vasta 13-vuotiaana. En ole kovin pitkä, olen 160cm pitkä. Mulla on ilmeisesti kasvupyrähdys tulossa melko myöhään... Jollei pituuskasvaminen ala tässä vuoden sisällä, pitäisi kai alkaa huolestua.

    Ja BTW, kaikille epäröijille laadin tähän taulukon, mistä voi tarkistaa näitä asioita.

    Kasvupyrähdys Alkaa 10,5v-16v Loppuu 13,5v-17,5v
    Peniksen kasvu Alkaa 10,5v-14,5v Loppuu 12,5v-16,5v
    Kivesten kasvu Alkaa 9,5v-13,5v Loppuu 13,5v-17v

    Sukupuolielimet [Huomaa että taulukossa on keskivertonuoren kehitys]

    [10v] Kivekset (pituus 20mm), kivespussin iho on punertunut ja ohentunut, mutta penis ei ole vielä suurentunut.

    [12v] Penis on pidentynyt, ja kivekset ja kivespussi ovat edelleen kasvaneet.

    [13v] Penis on edelleen kasvanut, myös paksuuntunut, terska on kehittynyt, kivekset ja kivespussi ovat edelleen suurentuneet, kivespussi on tummentunut.

    [14,5v] Aikuisen kokoa ja muotoa ovat sukupuolielimet

    Häpykarvoitus

    [

    itsellä ei ole karvotusta alapäässä mutta kainalois olen 13v ja eikä tuus siemennestettä

    Äänestä

  • jeuqe kirjoitti:

    itsellä ei ole karvotusta alapäässä mutta kainalois olen 13v ja eikä tuus siemennestettä

    itsellä ei ole karvotusta alapäässä mutta kainalois olen 13v ja eikä tuus siemennestettä pieniä haivenia kun katsoo lähempään niin näkyy n.1cm pitkisiä voisiko joku kertoa koska alkaa hävettää ku ei oo karvoi ja ei tuu siemenneset

    Karvankasvu siis alkanut. Karvotus lisääntyy varmaankin ½vuoden sisällä. Kullin kasvun alkamisesta n.1v tulee melkovarmasti siemennestettä.

    Äänestä

  • jeuqe kirjoitti:

    itsellä ei ole karvotusta alapäässä mutta kainalois olen 13v ja eikä tuus siemennestettä pieniä haivenia kun katsoo lähempään niin näkyy n.1cm pitkisiä voisiko joku kertoa koska alkaa hävettää ku ei oo karvoi ja ei tuu siemenneset

    kyllä sitä tulee kun runkkaat tarpeeks kovaa joskus voi kestää jopa 5min et tulee mut kantsii laittaa lisukkkeeks joku lehti tai video

    Äänestä

  • vielä posliini kirjoitti:

    Itse kuudennella. Olen kans huomannut että alkkarit ovat aamuisin märkinä. Pippeli on kasvanut aika paljon ja on liiankin usein pystyssä. Täs yks päivä hinkkasin sitä niin että pippelistä lensi jotain harmaata nestettä. Eli siis siemensyöksyt ovat vissiiin alkaneet ja samoin murrosikä vaikka karvoja ei ole kasvanut yhtään.
    Kuinka pian yleensä alkaa karvoja tulemaan kun on tullut siemensyösyjä? Onko todennäköistä että ens syksynä kun menen seiskalle on alkanut tuleen myös karvoja? Täytän helmikuussa 13

    Mulla alko tänään tuleen spermaa katoin pornoo tuolta pornhubista ja nykäsin housut kinttuihin ja vein noin 3 minuuttia ja site yhtäkkiä terskan päässä alkoi ihana tunne ja en voinut mitenkään lopetaa jatkoin vain ja sitten sitä tuli olen noin 12,4 kuukautta vanha sitten se runkaaminen on ollut joka päivällistä ...

    Äänestä

  • hoitsukundi kirjoitti:

    nuo taulukkosi ovat siis suuntaa-antavia ja "keskimääräisiä" arvoja/ikävuosi mutta todellisuudessa kaikkki pubberteetin muutokset kyllä tapahtuvat täysin ykslilöllisesti eri pojilla.en siis väittänytkään etteikö tuo sinusn esittämäsi taulukko olisi totta, mutta sitä ei pitäisi lähteä tutkimaan kovin tarkasti koska jos joku poikeaakin tuosta muutoksesta jonkin verran jonkun pojan kohdalla, tuo poik varmasti ahdistuu ja hätääntyy siitä ku luulee olevansa jotenkin "jälkeen jäänyt" kehityksessään.

    olen 12v ja rupesin kasvamaan pituutta 9 vuotiaana ja olen nyt 6 luokalla olen meidän luokan pisin. penis eikä muna ei ole kasvaut yhtään eikä karvoja mutta pituutta on olen 169 senttiä pitkä ja nyt 12 täytän syyskuun 2 päivä 13

    Äänestä

  • WeäWittuPäähäs kirjoitti:

    Itse olen 15-vuotias poika, talvella täytän 16 vuotta. Mulla on alkanut siemensyöksyt 12-vuotiaana ja karvoitus on kasvanut noin 12,5-vuotiaana. Kainalokarvat kasvoivat vasta 13-vuotiaana. En ole kovin pitkä, olen 160cm pitkä. Mulla on ilmeisesti kasvupyrähdys tulossa melko myöhään... Jollei pituuskasvaminen ala tässä vuoden sisällä, pitäisi kai alkaa huolestua.

    Ja BTW, kaikille epäröijille laadin tähän taulukon, mistä voi tarkistaa näitä asioita.

    Kasvupyrähdys Alkaa 10,5v-16v Loppuu 13,5v-17,5v
    Peniksen kasvu Alkaa 10,5v-14,5v Loppuu 12,5v-16,5v
    Kivesten kasvu Alkaa 9,5v-13,5v Loppuu 13,5v-17v

    Sukupuolielimet [Huomaa että taulukossa on keskivertonuoren kehitys]

    [10v] Kivekset (pituus 20mm), kivespussin iho on punertunut ja ohentunut, mutta penis ei ole vielä suurentunut.

    [12v] Penis on pidentynyt, ja kivekset ja kivespussi ovat edelleen kasvaneet.

    [13v] Penis on edelleen kasvanut, myös paksuuntunut, terska on kehittynyt, kivekset ja kivespussi ovat edelleen suurentuneet, kivespussi on tummentunut.

    [14,5v] Aikuisen kokoa ja muotoa ovat sukupuolielimet

    Häpykarvoitus

    [

    voin kuule kertoo et murrosikä loppuu keskimääri 18-19v ja siihen mennessä kaikki on vielä mahdollista.

    Äänestä

  • Hoitsukundi kuulostaa aika pedolta...:O???

    Äänestä

  • ysysysy kirjoitti:

    Mulla alko tänään tuleen spermaa katoin pornoo tuolta pornhubista ja nykäsin housut kinttuihin ja vein noin 3 minuuttia ja site yhtäkkiä terskan päässä alkoi ihana tunne ja en voinut mitenkään lopetaa jatkoin vain ja sitten sitä tuli olen noin 12,4 kuukautta vanha sitten se runkaaminen on ollut joka päivällistä ...

    Mäki katon pornhubist, ja mul ilmeisesti tulee jotain koska kun olen vetänyt tosi kauan nii sitte ku tulee se nykivä tunne nii sen jälkee tulee jotain. Se ei oo valkosta niiku ei yleensä aluks, ja se ei oo kovin paksuu mut jotain läpinäkyvää mömmöö siinä kuitenki tulee nii haluisin saada vastauksii et onkse viel spermaa

    Äänestä

  • 00 poika kirjoitti:

    No onhan se, vaikkakaan ei välttämättä vielä sisällä kaikkia aineita oikeessa suhteessa.

    Äänestä

  • hoitsukundi kirjoitti:

    siemensyöksyt voi alkaa jopa muutamasta kuukaudesta n vuoteen ennen karvojen kasvamista (tai tosinkin päin eli karvaitus tulee ensin ja sitten vasta siemenet). kaikki siis täysin yksilöllistä. harmaa neste jota tulee on siis siemennestettä. siemensyöksyjä voi tulla yöllä nukkuessa ja kun herää kalsasit voivat olla märäkäna tai nesteestä tahmeena. se on kiusallista, mutta sitä ei voi oikein estääkään kun se tapahtuu núkkuessa ja täysin tahattomasti/tietämättäsi. siksi kun menet jonnekin missä luultavasti aiot yöpyä varaa mukaan toiset ns varakalsarit kaiken varalta.
    masturbointi on turvallinen tapa tutustua kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. voit turvaisesti masturboita (eli runkata/vetää käteen/tumputtaa/onanoida....kuka mitäkin nimitystä siitä käyttää). turvallinen määrä on 0-4 kertaa vuorokaudessa. jotkut pojat toki tekee sítä useamminkin.
    karvoitus alkaa kasvaa varmaan kohta sinulle, alussa karvoitusta tulee peniksen juureen ja kainaloihin, sitten käsivarsiin, jalkoihin ja kasvoihin alkaa partaa kasvamaan. alussa karvoitus on ohuempaa ja vaaleampaa, mutta muuttuu ajan myötä tummemmaksi ja karheammaksi. kiveksiin karvoituksen kasvaessa tulee kiusallista kutinaa ja kiveksiä saa olla jatkuvasti hiljaa hankaamassa kutinan estämiseksi. se voi olla kiusallista esim koulussa mutta ihan yhtä kiusallista se on toki kotonakin tai missä vaan kun muita ihmisiä paikalla ja kutina alkaa olla lähes sietämätöntä. kuitinaa voi hiukan estää hieromalla kiveksiin ja peniksen jureen aamulla suihkun jälkeen ohuelti perusvoidetta esim aqualan tai novalan tai nivea tms.

    jos kysyttävää, laita mailia (yhteystieto profiilissani) tai jätä vietiä tälle palstalle. kysymyksesi käsittelen täysin luottamuksellisesti.

    Vedän käteen jokapäivä mut ei sitä spermaa vaa rupee tulee. Oon jo 11v alotin runkkauksen 9,7v

    oon 14v. ja mulla tuli sella set u know pienet pikimustat karvat tos 12 ikävuoden lopussa sen jälkeen ei oo tapahtunu mitään jonka oletan johtuvan äkillisestä laiduttamisesta (johtui syömishäiriöstä) laihdutin 62 kgsta 47mään. joten kysymys kuuluu voiko laihdutus vaikuttaa hormonitoimintaan?

    Äänestä

  • mul alkoo palli nykimää olen 12 v yöllä olin menossa nukkumaan kattosin nettiin ja mietin seksiä koko ajan ja katosin pornoa en edes tumpputtanu ni hirvee nykiminen sit se oli hyvä tuntune ahhhh ni sit pallli värisi iha poikkuse ja kyrpä tuli stondii mut spermaa ei tullu ku muutaman milllin ? vastatkaa

    Äänestä

  • vielä posliini kirjoitti:

    Itse kuudennella. Olen kans huomannut että alkkarit ovat aamuisin märkinä. Pippeli on kasvanut aika paljon ja on liiankin usein pystyssä. Täs yks päivä hinkkasin sitä niin että pippelistä lensi jotain harmaata nestettä. Eli siis siemensyöksyt ovat vissiiin alkaneet ja samoin murrosikä vaikka karvoja ei ole kasvanut yhtään.
    Kuinka pian yleensä alkaa karvoja tulemaan kun on tullut siemensyösyjä? Onko todennäköistä että ens syksynä kun menen seiskalle on alkanut tuleen myös karvoja? Täytän helmikuussa 13

    Mullaki on penis aika usein kovana ja tänään mä vaan hinkkasin sitä ja sit va rupes tulee spermaa ja on peniksessä penis-karvoja.o

    Äänestä

  • itsellä eka kerralla sperma oli kauhean paksua,sen jälkeen alkoi vasta kikkeli ja kivekset kasvaa,löysänä kikkelin pituus 8.5 cm karvaton mutta spermaa tulee paljon,yli 13 milliä.onko normaalia?

    Äänestä

  • mulle tuli yöllä jo 5-6 vuotiasena ei sperma yöllä mutta se aivan ihana tunne sit 7v niin vahingossa räpläsin pippeliä aamulla sohvalla (olin yksin) yhtäkkiä jes tulin. sitten myöhemmin niin olinko ehkä 7 vesalla boxerit päällä (en "uskaltanu" vetää vielä pippelistä) tuli läpi joten kuulin kuin jotan tippui lattialle luultavasti jotain "sperma" nestettä

    Äänestä

  • Oon 12 ja mulla on dick 7,3 cm ja on yleensä aika jäykkä ja paksu mut spermaa vaa ei tuu karvat ei viel kasva voiko joku antaa mulle vinkkeja miten mä saisin spermaa?

    Äänestä

  • kyl teil 2003-4 syntyneet vielä kaikkikasvaa.. tos iässsä vaan on nii suuret erot. jollain 12 ikäsel jo 15cm, tulee mällii ja on karvat, toiset on sun tasol vielä 14 iäs. sanoisin et sul kasvaa molo jotai senttejä jouluu mennes ja tulee karvoja. mällit tulee yleensä sen jälke.

    Äänestä

  • kyllllllllllläääääää kirjoitti:

    voin kuule kertoo et murrosikä loppuu keskimääri 18-19v ja siihen mennessä kaikki on vielä mahdollista.

    Moi oon pippeli mies ja aion pelastaa teidät kaikki mälli muijalt :)

    Äänestä

  • WeäWittuPäähäs kirjoitti:

    Itse olen 15-vuotias poika, talvella täytän 16 vuotta. Mulla on alkanut siemensyöksyt 12-vuotiaana ja karvoitus on kasvanut noin 12,5-vuotiaana. Kainalokarvat kasvoivat vasta 13-vuotiaana. En ole kovin pitkä, olen 160cm pitkä. Mulla on ilmeisesti kasvupyrähdys tulossa melko myöhään... Jollei pituuskasvaminen ala tässä vuoden sisällä, pitäisi kai alkaa huolestua.

    Ja BTW, kaikille epäröijille laadin tähän taulukon, mistä voi tarkistaa näitä asioita.

    Kasvupyrähdys Alkaa 10,5v-16v Loppuu 13,5v-17,5v
    Peniksen kasvu Alkaa 10,5v-14,5v Loppuu 12,5v-16,5v
    Kivesten kasvu Alkaa 9,5v-13,5v Loppuu 13,5v-17v

    Sukupuolielimet [Huomaa että taulukossa on keskivertonuoren kehitys]

    [10v] Kivekset (pituus 20mm), kivespussin iho on punertunut ja ohentunut, mutta penis ei ole vielä suurentunut.

    [12v] Penis on pidentynyt, ja kivekset ja kivespussi ovat edelleen kasvaneet.

    [13v] Penis on edelleen kasvanut, myös paksuuntunut, terska on kehittynyt, kivekset ja kivespussi ovat edelleen suurentuneet, kivespussi on tummentunut.

    [14,5v] Aikuisen kokoa ja muotoa ovat sukupuolielimet

    Häpykarvoitus

    [

    Ite oon 12v oon runkannu kerran ja on tullu spermaa vähä kullin päälle mut ei ikinä oo tullu öisin onko se normaalia??

    Äänestä

  • hoitsukundi kirjoitti:

    siemensyöksyt voi alkaa jopa muutamasta kuukaudesta n vuoteen ennen karvojen kasvamista (tai tosinkin päin eli karvaitus tulee ensin ja sitten vasta siemenet). kaikki siis täysin yksilöllistä. harmaa neste jota tulee on siis siemennestettä. siemensyöksyjä voi tulla yöllä nukkuessa ja kun herää kalsasit voivat olla märäkäna tai nesteestä tahmeena. se on kiusallista, mutta sitä ei voi oikein estääkään kun se tapahtuu núkkuessa ja täysin tahattomasti/tietämättäsi. siksi kun menet jonnekin missä luultavasti aiot yöpyä varaa mukaan toiset ns varakalsarit kaiken varalta.
    masturbointi on turvallinen tapa tutustua kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. voit turvaisesti masturboita (eli runkata/vetää käteen/tumputtaa/onanoida....kuka mitäkin nimitystä siitä käyttää). turvallinen määrä on 0-4 kertaa vuorokaudessa. jotkut pojat toki tekee sítä useamminkin.
    karvoitus alkaa kasvaa varmaan kohta sinulle, alussa karvoitusta tulee peniksen juureen ja kainaloihin, sitten käsivarsiin, jalkoihin ja kasvoihin alkaa partaa kasvamaan. alussa karvoitus on ohuempaa ja vaaleampaa, mutta muuttuu ajan myötä tummemmaksi ja karheammaksi. kiveksiin karvoituksen kasvaessa tulee kiusallista kutinaa ja kiveksiä saa olla jatkuvasti hiljaa hankaamassa kutinan estämiseksi. se voi olla kiusallista esim koulussa mutta ihan yhtä kiusallista se on toki kotonakin tai missä vaan kun muita ihmisiä paikalla ja kutina alkaa olla lähes sietämätöntä. kuitinaa voi hiukan estää hieromalla kiveksiin ja peniksen jureen aamulla suihkun jälkeen ohuelti perusvoidetta esim aqualan tai novalan tai nivea tms.

    jos kysyttävää, laita mailia (yhteystieto profiilissani) tai jätä vietiä tälle palstalle. kysymyksesi käsittelen täysin luottamuksellisesti.

    kuinka kauvan sitä (esispermaa) tulee kun nyt ollut monta viikkoa sellasta läpi näkyvää ja aika paljon tullut 13v

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kuinka kauvan sitä (esispermaa) tulee kun nyt ollut monta viikkoa sellasta läpi näkyvää ja aika paljon tullut 13v

    Noh se riippuu monesta asiasta, kuinka usein runkkaat ja ajan myötä se muuttuu paksummaksi. Onko jo iso kulli ja karvoja?

    Äänestä

mulla on just siitä koulussa et ne on jotaki märkiä öitä ja kuluu murros ikään ja oon itekki heränny joskus housut kosteena ja oon itekki 11vvvvvvvvvvvv

Äänestä
  • vissii oot 11 v :DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Ite oon 14v on vitusti karvoja, kyrpä on melko pitkä 15cm ja spermaakin tulee todella paljon, alotin runkkauksen 12v eli n. 2vuotta sitten

    Äänestä

tuntuu hyvältä kun lasti lentää

Äänestä
  • se on mahtava tunne tervetuloa kerhoon =)

    Äänestä

  • ysysysyysyssyyys kirjoitti:

    se on mahtava tunne tervetuloa kerhoon =)

    Ittelläni on karvoitusta, mustaa, munakin on huomattavasti paksumpi, ja pidempi kuin luokkalaisillani, (oon vuoden vanhempi, nolla luokka) perskarvojakin tullut.. runkkaan koska se tuntuu hyvälle, kun lasti lentää. Se siis tuntuu ekana kauheelta, ja hyvältä, myöhemmin se on ihana "räjäyttävä" tunne terskassa.

    Äänestä

  • janneuhrepairssigoes kirjoitti:

    Ittelläni on karvoitusta, mustaa, munakin on huomattavasti paksumpi, ja pidempi kuin luokkalaisillani, (oon vuoden vanhempi, nolla luokka) perskarvojakin tullut.. runkkaan koska se tuntuu hyvälle, kun lasti lentää. Se siis tuntuu ekana kauheelta, ja hyvältä, myöhemmin se on ihana "räjäyttävä" tunne terskassa.

    minä olen 12 v minulla ei ole vielä karvoitus alkanut pikkusen lienee jotain kun katsoin muna on kasvanut hyvin mutta penis ei. runkaan joka päivä ja lasi lentää... hyvältä tuntuu terskan päässä

    Äänestä

  • hemmopku kirjoitti:

    minä olen 12 v minulla ei ole vielä karvoitus alkanut pikkusen lienee jotain kun katsoin muna on kasvanut hyvin mutta penis ei. runkaan joka päivä ja lasi lentää... hyvältä tuntuu terskan päässä

    voivoivoi et kyl tiiä mistä puhut....... "muna on kasvanut hyvin mutta penis ei" oookke:D

    Äänestä

  • gggggggggesfvs kirjoitti:

    voivoivoi et kyl tiiä mistä puhut....... "muna on kasvanut hyvin mutta penis ei" oookke:D

    Mo i nykyään jokapäivä runkkaan muna 14 cm tuntuu hyvält ku tumputtaa nopee iha terskasta ni joskus laukean 30 sec ja spermaa semmone ruokalusikallinne

    Äänestä

ihan normaalia, itse laukesin ekan kerran 12v.
se kuuluu ihan näihin puberteetin alkuihin.
sitä sitte tulee murrosiän aikana ja sit aikuisempana vähän eri tarkoitukseen.

se tuntuu hyvälle jos sitä masturboidessa(olet varmaan kuullut :) ) päästää.

Äänestä

alkaa tuntua hyvältä pitääkö jatkaa????

Äänestä
  • Sain ensimmäisen orkun 6 vuotiaana! Tein sen jollaki ihme koneella en tienny mikä orkku on sillo tunsin vain mielihyvää ja tein sitä joka päivä lisää ja lisää, jatkoin sitä kolme vuotta kun kohta huomasin että alko tulla jotaki valkosta smänkkiä se oli spermaa aika ihme kyllä. Luulen että se johtuu siitä kuinka paljon on runkannu että paljonko tulee sitä spermaa. Ite oon nyt 13 ja tulee yli puoli desii iha helposti.

    Äänestä

  • rööödeli kirjoitti:

    Sain ensimmäisen orkun 6 vuotiaana! Tein sen jollaki ihme koneella en tienny mikä orkku on sillo tunsin vain mielihyvää ja tein sitä joka päivä lisää ja lisää, jatkoin sitä kolme vuotta kun kohta huomasin että alko tulla jotaki valkosta smänkkiä se oli spermaa aika ihme kyllä. Luulen että se johtuu siitä kuinka paljon on runkannu että paljonko tulee sitä spermaa. Ite oon nyt 13 ja tulee yli puoli desii iha helposti.

    Niin ja itellä alkanu jo 11 vuotiaana tulla karvoitusta alapäähän ja kainaloihin ja viikset alkanu kasvaa. Fyysinen murrosikäni alkoi siinä 11 vuotiaana

    Äänestä

  • rööödeli kirjoitti:

    Niin ja itellä alkanu jo 11 vuotiaana tulla karvoitusta alapäähän ja kainaloihin ja viikset alkanu kasvaa. Fyysinen murrosikäni alkoi siinä 11 vuotiaana

    Olen 13v, (helmikuussa 14) ja minulla on vielä normaali lapsen ääni. Penis on paksuuntunut ja kivespussit hiukan tummentunut, ja pituus tuntuu pidemmältä kuin ennen, mutta vain erektiossa. Onko tämä mahdollista? Karvoitus ei ole alkanut (onkai peniksessä ollut aina ihan pieniä karvoja?). Koska karvantulo ja siemensyöksyt alkaa?

    Äänestä

  • Interested in... kirjoitti:

    No lepotilassa olevan kullin pituus ei mitään merkkaa, seisovallahan sitä nussitaan! :)

    Äänestä

  • ikkremimin11 kirjoitti:

    No lepotilassa olevan kullin pituus ei mitään merkkaa, seisovallahan sitä nussitaan! :)

    ahhahhah :D !!! mahtava vastaus!! ja niin totta xD

    Äänestä

Moi oon 12.v ei hirveesti mitää karvotusta. oon runkannu monesti eikä oo mällit lentäny.. parin päivän päästä munas hirvee kutitus ja sit menny vessaa kattoo mikä on.. vedin esinahan pois ja siel oli terskan pääl jtn valkosta? osaako joku kertoo että onko tämä ilmiö spermaan/murrosikään liittyvä?

Äänestä
  • Sellast vaan et oon 14v poika ja täytän helmikuun lopus 15v ja murrosikä ei oo kunnol viel alkanu .. kivekset on kasvanu kivesten pituus on jtn 3-4 cm.. mut mulkku ei oo juurkaa kasvanu erektios jtn 8-9cm ja mul on kans hyvin vähän sellasii mustia suht lyhyit karvoja .. ne näkyy ko tarkkaan kattoo :s MUT MUL OIS YKS KYSYMYS eli ku oon tos, runkkaillu niin siihe esarin päälle on ruvennu tulee, sellast läpinäkyvää mömmöö vähäse ! eli siis en oo varma onko se siemensyöksy, koska se ei syöksy sieltä vaan sitä tulee vähäsen vaa siihe esarin päälle

    Äänestä

  • Aatu12niko se valkonen mitä sun peniksen päähän tulee nii se ei ole spermaa tai ei liity mitenkään murrosikään se on niin sanottua sissi juustoa eli se on vaan semmosta likaa sun muuta mitä tulee kaikille/kaikenikäisille ja on täysin vaaratonta mutta sen vuoksi kannattaa pestä muna joka kerta kun käyt suihkussa ainiin ja älä välitä se haisee kauheelta

    Äänestä

Itellä ikää on kohta 15 ja ei ole penis kasvanut yhtään ja lapsen ääni en ole huomannut että kiveksetkään olisi kasvaneet mutta spermaa tulee paljon vähän on tummia karvoja elimien yläpuolella.Ja kasvu pyrähdyskään ei ole vielä alkanut olisi kiva tietää että milloin se murrosikä alkaa kunnolla sperman tulon jälkeen.

Äänestä

Itse olen 12v ja minulla on kauhean iso penis ja paljon karvoja alapäässä noin 3cm pitkiä onko se ongelma?
pitävätkö naiset isosta munasta ?
Minusta se on jo turhankin iso........

Äänestä
  • ite oon 14 ja mulki on iso penis ja tyttöystävä sano et kyl tytöt tykkää isoist ennemmin kuin pienist.mut on tää kyl tosi epämukavaa ku juoksee niin Kyrpä vaa heiluu housuis.Ärsyttää vähän

    Äänestä

ON se hyvä tunne kun tykistä lentää nestettä.

Äänestä

oon 11v oon hakannut handuun ja paljon mut mälli ei lennä miks ei ?

Äänestä
  • Niin nuorena ei usein edes tule siemensyöksyä...ainakaan kunnolla...oota pari vuotta

    Äänestä

  • zongk15 kirjoitti:

    Niin nuorena ei usein edes tule siemensyöksyä...ainakaan kunnolla...oota pari vuotta

    välil ku mun terska kutiaa ni mä katon mikä siel on ni sittte mä huomaan et siinä on 3mm pitkää kovettunutta valkost töhnää. Onks se spermaa??? VASTAUKSIA !!

    Äänestä

OOn 13v. kives on 3,4 cm pitkä mut spermaa ei tuu. Vaaleita häpykarvoja on jo alapäässä mutta MIKSI SPERMAA EI TULE, VOIKO JOKU KERTOA KIITÄN JO ETU KÄTEEN.

Äänestä

Oon 13v ja mulla ei muna oikee kasvanut,ja sitte moni tyttö haukkuu mini munaks..ja niil on isot tissit ..et nolottaa tosi paljo :( karvotusta on kassissa noin 1cm tummii karvoi.. ja oon vuos sitte alottanut runkkaan ja kattonu pornoo mut ei milläã meinaa spermaa tulla.. onko vastauksia?

Äänestä

Ite nukkuessani tulee näitä märkiä unia ne jotka ei tiedä, ne on semmosia että kiihottuu yöllä ja tulee spermaa. Ja muutenki ihan hyvin pysyn näis mukana. :S

Äänestä

Oksensin kun luin(: Eikö kukaa osaa enää käyttää sivistyneempiä sanoja, ette tarvi aina oksennella kun lukee tämmösiä ?? :D

Äänestä

Karvat kasvoivat 11-vuotiaana ja samoihin aikoihin myös ekat yölliset siemensyöksyt. Itsellä oli pienenä kireä esinahka, varsinaisen runkkaamisen aloitin n. 13-vuotiaana.

Nyt on ikää 20, mutta tulipa muisteltua menneitä.. :) Paljastuksen sanana nuoremmille, ne märät unet valitettavasti loppuvat kun murrosikä lähenee loppuaan.. :/ Ainakin tulevat todella harvinaisiksi.

Äänestä
  • Oon runkannu ja on tullu spermaa mut miks helvetis ei oo ikinä tullu nukkuessa mitään

    Äänestä

Ärsyttää vaa ku täytän viikon pääst 14 ja iha posliini, ku tarkkaa kattoo ni vähä iha keltasii karvoja näkyy, pikku lapsen ääni mutta kivespussit vähän kasvanu, hävettää koulu uinnitkin, kellään samanlaista kokemustta että tuntisin oloni nnormaalimmaksi

Äänestä
  • vitun simpson

    Äänestä

ite 13v, ei kainalokarvoi, noi 1cm pitusii häpykarvoi tummii aika harvas, kivekset tummuu, pre cummii tulee ku tumputan, mut ei yöll ku ne ain menee, mut erektio pituus jtn 8cm, se hävettää koulu uinneil.

Äänestä
  • siis muuten nii aika lyhyt, ei mull seiso siel uinneil, fail

    Äänestä

Ite oon 13w poika ja penis velttona joku 6cm ja erektios 11,5cm
ite oon 175cm pitkä ja jonkiverra karvoi alapääs ja spermaa o vähän tullu, muttei kunnolla

Äänestä

no itelläni ei valokost spermaa oo tullu vaa semmost läpinäkyvää ja sekii vast jälkeepäi esim äske runkkasin munaa siit tuli iha saatana kova hyvä olo tunne se säteili varpaist päähä ja tietty munaa :DD mut neuovon anna älä runkkaa 3 sormel vaa koko kädel ni mul se ainki autto . Onnee runkutuksille ps: oon 11.w poika

Äänestä

ite oon 14, spermaa rupes tulea jälkee 11v, penis reilut 15cm ja tummia karvoja kasvaa, ajelen niitä joka toinen viikko!

Äänestä

Ajattelen et kasvaakohan mun penis koskaan isoks kun oon jo 13 ja se on vasta jotain 9cm ja paksuutta ei ole paljoakaan.

Äänestä

B====3

Äänestä

Voin omasta kokemuksesta sanoa, että kunhan ootte sitte yläkoulun puolella ni eiköhän sillon jo karvat ja kulli ois kasvanu ja mällitkin lentävät pitkin seiniä. Jos amiksen puolella on vielä ongelmia niin ehkä kannattaa kysäistä joltain ammattilaiselta :DD Oon itte 16v ihan normi murrosikä, penis on 15cm ja karvoitusta vähän liikaakin ja ekat siemensyöksyt alkoivat yläkoulun alussa

Äänestä

hei oon 62 v mummo olen saanut siemen syöksyn jo kahesti kukaan ei usko paitsi mieheni jonka suuhun siä laitan sit rupeen huutaa ja spänkkään mun lapsenlasta oon joskus lukinnu sen häkkii ja tulittanu mun spermalla sitä silmää se on niin nannaa ku se itkee ja mul on japanin opiskelioden puku mini hame ja sillee nuolen aina mun lapsian kasseja ku ne nukkuu se on nii nannaa ku niit saa hyväillä salaa yleensä tungen siemeniä 1 tai 2 mun koiran suuhu et siitä kasvais peruna satoa sit ku perunoita tulee hyväilen niitä se on nii nannaa ku ne ei rääy koko aikaa mä ja mun mies nukutaa kerros sängyis sen muna aina koskettaa mun ala selkää siks se on täs vanhemisen myötä tullut kipeäksi samoin lonkka kun vanki karkuri raiskas ja pisti mut pakettii siit ä lähin en oo kahvi paketteja ostellu ja muutes kuuntelen hevi metallii entäs te haluisin nussii metallican laulajaa nimeltä steve

Äänestä
  • Repesin keskellä yötä ni äiti tuli kattoo xD

    Äänestä

  • Ei saatana:DDD

    Äänestä

Oon 11v poika kohta 12 vedän tumppuu melki joka päivä kulli on 13cm kun on stondis jotai karvoi on mut lasti ei lennä???? :)

Äänestä

Mä runkkaan joka päivä 1-3 kertaa...Mälliä tulee nii hitosti ja karvoi enemmän ku tarpeeks... ;D kassit ei oo mitkää kovin isot mut niis on hevosvoimia =D oon 16 .v

Äänestä

Voi vitu pajapäät menkääny vittuu täältä kommentoimasta lisää en vittu kestä hyvät naurut ainaki sai:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä

Itellä kasvo karvat noin 9v ja 12v oli nii vitusti karvaa ettei mutsikaa tunnistanu. pääsen paikalliseen baariinki jo sillon ja aina kiekan tarjous. nyt on sitte alapää sheivattu tietyistä syistä ja yläpääs nii vitusti karvaa ettei edes tunnista ihmiseks voisin vaikka pari lainatakki tarvitseville.

Äänestä

yks meijä luokkalaine väiytti kakkosel et ku se puol tuntii puristi ni sai tipan munan päähä eikä nyt vitosel oo ees 140cm normaali ääni en sano olevani tirkisteliä mut aika pieni...

Äänestä

Oon nyt 14,ja vedän käteen melkein joka päivä 1-3 kertaa,se tuntuu aluksi aika jännältä terskassa,mutta nyt kun olen päivittäin vetänyt käteen niin se tuntuu niin ihanalta että pitää vetää enemmänkin kertoja päivässä!

Äänestä
  • Sama tällä,runkkaaminen tuntuu tosi hyvälle.Kun speku lentää tulee TOSI HYVÄ olo,runkkaankin melkein joka päivä useta kertoja.Eka mälli irtosi kun olin 12v.Nyt olen 15v.ja kulli erektiossa 17 cm.

    Äänestä

Mäki oon niin koukus runkkaamiseen ;)) se on yllättävän ihanan tuntoista

Äänestä
  • Niin se on kivaa!

    Äänestä

joo oon 13v elokuus täytän 14 eli melkeen 14 kun vedän käteen niin yhtäkkiä koko vartaloon tulee aivan ihana tunne ja siitin menee niin herkäksi ettei kosketusta millään kestä sitten siitä jatkan vaa väkisin ja sitten tulee läpinäkyvää nestettä ei paljoa ja seisokin jälkeen sitä vielä valuu vähän eli onko tämä spermaa?. kivekset on kasvanu peniksen koko ei yhtään noin 1-1,5 cm kokoisia mustia karvoja lapsen ääni on vielä että sanokaa millon minun penikseni alkaa kasvamaan.

Äänestä

ite elokuus 12 ja lentäny jo et ihmetten miks 14v ei tulis :P ei millää pahal

Äänestä

mo. oon 12 v poika, jolla on jo osittain alkanu murrosikä. karvotus ei oo tiheä mutta pitkä on ja on joku lepotilassa 6cm pitkä ppppphiines... yrittäkää ny vastata tähä samaan kysymyksee mitä kaikki tosissaa kysyy, et sitte kopotuksen jälkee tulee se hyvä tunne, nii meillä tulee touhutippoja. kertokaa tarkasti mitä ne on. ja ei ne mitenkää syöksy, sitä vaa vähä tulee sieltä. miten sen varsinaisen syöksyn saa tulee. o.o saatan kuulostaa aik weirdolt mut olis vähä kiva tietää

Äänestä

mä herään aika usein aamulla housut märkinä. pääseekö siitä mitenkään eroon? Oon13vee ukkeli ja mälliä tulee, peniksessä karvaa jonkuverran

Äänestä

itellä on karvoitusta aika runsaasti peniksen ympärillä ja runkatessa tulee harmahtavaa nestettä terskasta (14 vuotta) . luullakseni on murrosikä alkanut (:

Äänestä

Oon 13w ja tykkään tosi paljon runkata ja mälliä on tullu jo vähä aikaa pieninä tippoina… mul on myös tyttöystävä joka kysy noin kuukaus sitte et se haluis kokeilla sänkypuuhia . No mä suostuin paripäivää sen jälkee ku se oli kysyny ku niil ei ollut ketään kotona. Sitte kävi sellane unohdus että meillä ei ollu kortsua. Pari päivää se jälkee se ihmetteli mikä sillä on ku sitä heikottaa ja kaikkea muuta epäiltiin että hän on raskaanqa niimpä tehtii raskaus testi ja tulos oli tietenki että hän on raskaana. Ei olla kerrottu tästä vielä kellekkään haluttais pitää lapsi mutta ei uskalleta kertoa vanhemmille on vrmaan pakko tehdä abortti ja kertoa vanhemmillle !

Äänestä
  • voiko olla niinpäin että ensin tulee mälliä ja kasvaa karvat, ja sit vast rupee kasvaa muna ?

    Äänestä

  • xX-epäileväinen-Xx kirjoitti:

    voiko olla niinpäin että ensin tulee mälliä ja kasvaa karvat, ja sit vast rupee kasvaa muna ?

    kyllä ! minulla on sama juttu :)

    Äänestä

oon 14 ja puol ja mul kaikki toimii mut erektios ei mee suoraa ylös/ ihan viistos ain vaa yleensä se o vaakatasos tai vähä ylempänä erektios? onkse iha normaali erektio silti koska muna paksuuntuu ja suurenee, ja jäykistyy kovemmaks. Ja oon huomannu et erektios se ittestää sillee nykii ain ylöspäi, ja pystyn ite toki jotenki nostelee sitä jollai penikses olevil lihaksil :D?

Äänestä
  • ihan normaalia itellä kävi sama juttu :)

    Äänestä

Ja muuten lisäisin vielä tuohon että onko se normaalia kun esim. katsoo pornoa, pitää 1minuutin tauon ja erektio jo loppuu. Joskus pelkäsin että oli erektiohäiriö tupakoinnin takia kun ei noussut kovin ylös vaan vaakatasoon mutta se on kai normaalia ja yksilöllistä? Viimeiseksi vielä semmoinen juttu mihin tahtoisin vastauksen että onko normaalia jossei nouse välillä kun näkee seksikkään näköisen naisen tai ajattelee seksiä.

Äänestä
  • jos oot oikeesti 14 ja puol, oot ihan vitun vajaa.

    Äänestä

  • lopeta röökaamine

    Äänestä

Mulla tuli kans tänää ekaa kertaa oli ihanan tuntust saaha siemensyöksy

Äänestä

Mä runkkaan jokapäivä aamul ja illal ja joskus päiväl, se tuntuu kyllä hyvält :D sain ekan siemensyöksyn 11-12w runkates.

Äänestä

AAaww... Oon kohta 13 ja mun phenis on levos n.4 cm seisoo 7-8 äänenmurros on kainalokarvat ja alakarvat myös mälli lentää mut mun penis on mun mielestä aika pieni ei oo alkanu kasvaa eläessäni. Oon aika huolestunu.

Äänestä
  • Oon 11v poika eikä tuu mälliä onko normalia et ku runkkaa tarpeeksi kauva nii sitte tullee semmone ihana tunne ja sitte ei ennää tunnu hyvältä

    Äänestä

  • Oon 11v poika eikä tuu mälliä onko normalia et ku runkkaa tarpeeksi kauva nii sitte tullee semmone ihana tunne ja sitte ei ennää tunnu hyvältä

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    Oon 11v poika eikä tuu mälliä onko normalia et ku runkkaa tarpeeksi kauva nii sitte tullee semmone ihana tunne ja sitte ei ennää tunnu hyvältä

    On normaalia, sitä kutsutaan orgasmiksi.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    Oon 11v poika eikä tuu mälliä onko normalia et ku runkkaa tarpeeksi kauva nii sitte tullee semmone ihana tunne ja sitte ei ennää tunnu hyvältä

    Oon 12 ja ei lennä sperma eikä muna karvoja onko normaali, mut kainalo karvat on.

    Äänestä

  • arwwaaa kirjoitti:

    Oon 11v poika eikä tuu mälliä onko normalia et ku runkkaa tarpeeksi kauva nii sitte tullee semmone ihana tunne ja sitte ei ennää tunnu hyvältä

    Auttakaa mua! Eli siis oon 12 v ja kun runkkaan niin tuohon terskan päähä tulee jotai valkost mömmöö. tiiän et se on spermaa

    Äänestä

Mitä kun yritin vetää lapaseen niin ei tullut mitään mut sain vaan hyvän olon ja mun penis on aika kipee sillee jos yritän uudelleen Mitä se on ja onko se normaalia vai häh (12v) voitko olla eittei mulla viel ala tulee spermaa ??

Äänestä
  • No mällien tulo ottaa oman aikansa. Jos kulli on alkanut kasvaa ja karvoja on niin ½vuoden sisään tulee. Ota ens kerralla rauhallisemmin ja käytä vaikka jotain rasvaa terskaan ja esinahkaan niin ei hankaa niin paljoo.

    Äänestä

  • b9789g85 kirjoitti:

    No mällien tulo ottaa oman aikansa. Jos kulli on alkanut kasvaa ja karvoja on niin ½vuoden sisään tulee. Ota ens kerralla rauhallisemmin ja käytä vaikka jotain rasvaa terskaan ja esinahkaan niin ei hankaa niin paljoo.

    ööööö oon 11v ja tota miten saa spermaa voisko joku kokenu kertoo?!

    Äänestä

  • spermaruisku kirjoitti:

    ööööö oon 11v ja tota miten saa spermaa voisko joku kokenu kertoo?!

    Ota vaan joku teijän luokan tyttö, pyydä sitä vessaan, riisu se ja sit tunge pippelis sen sisään ja hytky, sitten sitä alkaa meneen sen sisälle ja se tulee raskaaks kun ne siittiöt menee sen munasoluun =) toivottavasti toimii =)

    Äänestä

  • voiko joku vastata!!
    Miksi jos avaan terskan ja kosketan sitä niin miksi siihen sattuu vähän? ja eikä se tunnu oikee hyvätlt jos kosken terskaani ( 11v)

    Äänestä

  • Halluun tietää pliis kirjoitti:

    voiko joku vastata!!
    Miksi jos avaan terskan ja kosketan sitä niin miksi siihen sattuu vähän? ja eikä se tunnu oikee hyvätlt jos kosken terskaani ( 11v)

    Miten VITUSSA sä avaat terskan?! Ja terska on muutenkin kosketusherkkä. Mulla ikää on 14, kohta 15 ja mulla tulee ihan kunnolla spermaa, äänenmurros (mun ääni on matalin meijän perheestä :D ) pituutta 175, painoa 53 ja karvaa vähän kaikkialla, alapäästä ihan yläpäähän :) Plus noi 11v pojat ketkä ihmettelee et miks spermaa ei tuu nii ei sitä pitäiskään tulla vielä 11v :D Ootelkaa pari vuotta! :)

    Äänestä

  • spermaruisku kirjoitti:

    ööööö oon 11v ja tota miten saa spermaa voisko joku kokenu kertoo?!

    Kato pornoo ja vedä lapaseen niin tulee ite oon 12 ja toimi xD

    Äänestä

Spermaa hyvinkin

Äänestä
  • kiva juttu heheeehheehwheeeheheheheh niin teen haha

    Äänestä

  • spermaruisku1 kirjoitti:

    kiva juttu heheeehheehwheeeheheheheh niin teen haha

    ES maistuu hyvälle

    Äänestä

no siis oon 12v mun penis on levos 7 cm ja stondis 9,5 cm. mustia karvoja on jonkun verran ja ne näkyy ihan sillee ku kattoo peilistä. aina runkatessa tulee sitä spermaa mut onks mul alkanu murrosikä? mul on aika kimee ääni mut ihan sama. :D

Äänestä
  • APUA! OLEN 15v. POIKA TAMPEREELTA. MINULLA ON PALJON TUMMAA KARVOITUSTA MUTTA SPERMAA EI TULE VAIKKA KUINKA TUMPUTTAISI. MINULLA ON IHOTTUMAA KIVEKSISSÄ ENKÄ KYLLÄ TIEDÄ LIITTYYKÖ SE ASIAAN MUTTA KAIPAAN KIPEÄSTI APUA. ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ SIEMENSYÖKSYNI JÄÄ KOKONAAN POIS VAI MITÄ NYT ON VIKANA??
    HELP ME?!

    Äänestä

  • SAMU kirjoitti:

    APUA! OLEN 15v. POIKA TAMPEREELTA. MINULLA ON PALJON TUMMAA KARVOITUSTA MUTTA SPERMAA EI TULE VAIKKA KUINKA TUMPUTTAISI. MINULLA ON IHOTTUMAA KIVEKSISSÄ ENKÄ KYLLÄ TIEDÄ LIITTYYKÖ SE ASIAAN MUTTA KAIPAAN KIPEÄSTI APUA. ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ SIEMENSYÖKSYNI JÄÄ KOKONAAN POIS VAI MITÄ NYT ON VIKANA??
    HELP ME?!

    Ei se varmasti jää välistä ite oon 11v ja äske runkaamassa ja sain smälliä jos sulla ei sitä tuu onhan teil koulussa terkkari pyyä apua se esim varaa vaikka lääkärille ajan .

    Äänestä

  • SAMU kirjoitti:

    APUA! OLEN 15v. POIKA TAMPEREELTA. MINULLA ON PALJON TUMMAA KARVOITUSTA MUTTA SPERMAA EI TULE VAIKKA KUINKA TUMPUTTAISI. MINULLA ON IHOTTUMAA KIVEKSISSÄ ENKÄ KYLLÄ TIEDÄ LIITTYYKÖ SE ASIAAN MUTTA KAIPAAN KIPEÄSTI APUA. ONKO MAHDOLLISTA ETTÄ SIEMENSYÖKSYNI JÄÄ KOKONAAN POIS VAI MITÄ NYT ON VIKANA??
    HELP ME?!

    Hyviä ja huonoja uutisia samaan aikaan, joko sun pitää tumputtaa vielä enemmän taikka sitten huonona syynä on inponenti.

    Äänestä

Hei onko runkkaaminen muka vaarallist?
vastatkaa

Äänestä
  • Ei

    Äänestä

oon 10 vuota, mutku en tiejä mistö te puhute...?!!

taino oikeesti oon 10, 5 v

hehe

Äänestä
  • sperma on valkosta siemennestettä jota tulee KYRVÄSTÄ ku sitä runkkaa

    Äänestä

Haittaako kun minun sperma on paakkuista asia vavaa minua pahasti

Äänestä
  • Asutko jontte oulus? mulla sama juttu

    Äänestä

itse aloitin runkkaamisen noin 9v kuivat oli alussa mutta 12v ni alko lasti lentää nyt olen 16v

Äänestä

itel on käyny outo juttu. tuli spermaa aina runkatessa semmosta harmaata tahmeeta mälliä. pari päivää sit viel tuli mut nyt ei enää tuu paitsi vähän siihen terskalle et mikäs nyt oikee on?

Äänestä

runkkaamiseen jää koukkuun tiedän sen koska alotin runkkaamisen ku olin 11v
hyvältä se tuntuu kyl

Äänestä

Panen pyllyyn pippeliä

Äänestä

Haiseeko sperma jollekki? Jos haisee niin mille?

Äänestä

Nonniin tulihan sitä.Tossa äsken runkkasin ,kun samalla pornovideota katoin kyllähän sitä tuli ensi sellasta mönjää ihan läpinäkyvää kirkasta ja sit vähän ihan valko harmaata .Ja ikää on noin 11 ja 2 kk Murros iässä en oo vielä mutta smälliä tulee oottelen nyt täsä peniksen kasvua :)

Äänestä

runkkaan ylensä muovipulloihin ja juon ne spermat sen jälkeen maistuu oudolle mut kiihotun siitä panen myös isoja pehmoleluja ja oon sis 13

Äänestä

onks mul murrosikä? oon 12v mut 2kk päästä 13. alapääs mustiikarvoi ja ne näkyy kun mun faijakin on sanonu et mul on alkanu kasvaa. kivekset on noin 4cm ja penis levos 8-9cm ja stondis 11cm. mul toi äänikin temppuilee ja joku viides lause on semmonen inahdus. ja erikoista on se että mul on alkanu viikset kasvaa! mustii haituvii ja ne näkyy ja luokkalaiset naureskelee kun mul on vähän viiksii :D. mut kysymys kuuluu onks mul murrosikä? ja seprmaa tulee aina runkatessa. semmosta valkosta.

Äänestä

maista sitä mönjää että onko se spermaa? Kai ny joka jonne spermanmaun tunnistaa??

Äänestä
  • Minä oon hieronu munaa pienestä asti mattoon ja oon 14ja teen sitä vieä ja kun munan koko vaihtelee usein niin ja mulla on tosi pieni joku 5 levossa ja9 ku seisoo niin kasvaako kun muna isoksi

    Äänestä

  • poika:D:] kirjoitti:

    Minä oon hieronu munaa pienestä asti mattoon ja oon 14ja teen sitä vieä ja kun munan koko vaihtelee usein niin ja mulla on tosi pieni joku 5 levossa ja9 ku seisoo niin kasvaako kun muna isoksi

    Miten sitä spermaa alkaa tulee ko mää vedän kätteee ja sit se alkaa tuntuu siltä et ei voi lopettaa ja sit se alkaa sattuuumn vähä

    Äänestä

Olen 12 v poika. 11v:nä tuli jo sitä smaggmaa. Ja kun esinahan vetää terskan yli siellä on sellasta home juustoa. Valkosta töhnää.

Äänestä

Oon 15 v poika ja olen runkuttanut jo 3 vuotta. Spermaa tulee meleko paljon. vedän aina koko kädellä. Tuntuu tosi hyvälle, kun alkaa syöksy tulemaan. Nopeutan runkun silloin,jotta vedän tuhatta ja sataa ja tuhatta ja sataa ja huudan, että perkele, kun on hyvää ja sitten alkaa purkaus ja 4-6 sykäystä ja lasti lentää tosi pitkälle.Tämän jälkeen alkaa värinä selässäja jaloissa ja peniksessä tuntua ja viimein tuntuu keuhkoissa ja alkaa yskittämään ja on sellainen raukea olo. Se on varmaankin ihana orgasmi kehossa. Odotan vaan ,että milloin pääsen kokemaan sen tyttöystäväni kanssa.

Äänestä

Oon 11v poika ja aloin runkkaa 10v silloin mulla alko kasvaa karvoi eikä tulu viel spermaa mut kun täytin 11 alko tulee pikku hiljaa ja nyt tulee tosi paljon SE ON IHA MAHTAVA TUNNE
ps..onko normaalii et oon 11v ja penis on jo 12cm?

Äänestä
  • Ihan normaalii ja onnittelut aikasesta kehityskestä! :)

    Äänestä

  • oon 12.v ja penis levos 15cm ja stondis 18cm. Sanon vaa ja en ota tätä pahal mut mite voi olla jollai 14.v levos 5cm :D.

    Äänestä

vitun erno mulla kasvaa karvat vaikka oon vasta 11

Äänestä

Karvat ei ole kasvanut, eikä muutenkaan kehitys alkanut toistaiseksi. Lääkärissä on käyty, ja sanoo vaan että pitää odottaa ja runkata mahd.usein.. ei ole auttanut. Ulkonäköä löytyy joten joudun kieltäytymään yhdynnästä hyvin usein vaivani vuoksi.. Mikä neuvoksi? Nimimerkillä 18v

Äänestä

Samanlaisia kokemuksia. Oli päivällä tullut käytyä kylpylässä 4luokalla. .

Näin siellä saunassa jotain koulumme likkoja nakuna. Ei ollut siskoja, joten tuo näky oli niin ihmeellinen. Sitten yöllä ihmettelin mitä ne tytöt tee saunassa unissani, ja sitten heräsin ihmetellen mitä tahna tekee housuissani :)

Sittemmin jouduin erään serkkutytön kanssa (ei ennen tavattu) mökkisaunaan, ja hän lohdutti nuorempana että tuo on ihan normaalia jos kikkeli kovettuu.Velkikin harrastaa kuulemma sitä joskus, kun tulee hänen kaveriansa kanssa saunaan.

Pitihän se viellä pukuhuoneessa tarkistaa, miltä hän näyttää ilman uikkareita. No, silloin tuli taas.

Äänestä

Miks ei tule spermaa? Oleko jotenkin jälkeenjäänyt tai jotain??? Aina kun runkkaan niin orgasmi tulee mutta siemensyöksyä ei, mistä johtuu? ikää 13 ja ½

Äänestä
  • testaaa jatkaa tumputtamist viel ku laukeet ittelläni kyl lentää ja oon saman ikäne

    Äänestä

Aloin ite vetämään tossa 12 v käteen ja alko sitten tuntua ihan vitun hyvälle ja sitten tuli vähän spermaa. sitten oon tehny sitä jo kohta puol vuotta.

Äänestä

Mä oon 12 v poika ja penis on levossa 5cm ja stondissa 10cm vedän käteen aika paljon ja sprmaa tulee kohtuullisesti. haluaisin kyllä saada harrastaa seksiä tytön kanssa ja yksi tyttö on jo kiikarissa jolla on isot tissit ja on pitkä kuten minä. Olisiko kellään antaa vinkkejä miten pääsee panemaan?

Äänestä
  • Käy kimppuu

    Äänestä

ime isääs

Äänestä

Itellä on karvoitus 1cm-2cm mutta muna on vähän kasvanut mutta ei ole muualla karvoitusta ja ei sperma lennä oikein tulee vaan harmahtavaa mälliä ja oon 12v.

Äänestä

mul on joku 2cm karvoja ja mälli lentää ja kyrpäki on kasvanu

Äänestä

Yo swaq yolo oon 15 vee eikä keho mulle karvoi tee, koska hidas murrosikä suvussa vallitsee niggga be hungry ha aha ha peniksel mittaa on stondikses kaksi senttii, nauraa mulle saunassaki iso penttii tumputan päovät pitkät,mut munassa tuntuu vaa kitkat. Läpinäkyvää mössöö, oisko kassihössöö. Pieni mulkku mul on joo, mut onneks neitsyyden menettäny oon ;)

Äänestä

itel ei oo paljoo karvoi onks normii

Äänestä

Onkse normii et on tummii karvoi ja spermaa tulee lauetessa jo enne ku penis o kasvanu? Oon koht 13.

Äänestä

Oon 12v ja multa tulee spermaa mutta ei ole karvoja onko se lailista

Äänestä
  • Ei se ole mitään laitonta.
    Karvat tulevat joskus aikasin & myöhemmin joten sulla tulee näköjään myöhemmin.

    Äänestä

Kuka homo o dislikenny mu iha asiallisest kommentist?

Äänestä

Mä aloitin vaatteiden läpi hinkkaamisen 10v ja käteenvetämisen 12v ja eka kerran spermaa tuli 13vanhana!!! Sen jälkeen olen joka päivä vetänyt 7krt käteen!!! Ja olen sanonut meiän luokan työille ja kavereille et mä vedän joka päivä 7krt käteen!!!
Kaverin pikkusisko yks Elina ei uskonut et vedän joka päivä 7kertaa käteen, kysy vaa millee pystyy..Pyysin sitä et tuu meille joku päivä ni näytän, se tuli ja katteli kun mä vetelin käteen..Aloitin päivällä 12aikaan ja lopetin yöllä 3aikaan! Tona aikana olin lauennut 13kertaa, joka kerta tuli spermaa!!! Tietysti välillä söin ja join..
Kyllä oli Elina ihmeissään ja hieman myös innoissaan..Ja kysy kui pitkä toi on, annoin mittanauhan käteen ja sanoin et mittaa..Siinä Elina mittasi vapisevin käsin mun kullia ja tulos oli pituus 16,7cm ja paksuus 4,5cm.
Elina oli silloin 14v ja mä 16. Nyt 19v ja mun kalu on 17,5cm/5cm. Ja sperma lentäääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää!!!

Äänestä
  • moi oon 6v karvat rehottaa jo päikkärintätiki ihmetteli et mikäs sieltä puntista tunkee ulos sehän oli mun pippeli tumputan yleensä 5 kertaa päivässä onks normaalii ja mun pippeli on levos 7 senttii ja stondikses 32,7 senttii mut mul on kans jotai ötököitä mun pippelissä päikkärintäti syö niitä aina ja mälliä tulee onks normii??? ps mul on tyttö ystävä jol on isommat tissit ku tarjahalosen pää onks normaalii

    Äänestä

  • roope-07 kirjoitti:

    moi oon 6v karvat rehottaa jo päikkärintätiki ihmetteli et mikäs sieltä puntista tunkee ulos sehän oli mun pippeli tumputan yleensä 5 kertaa päivässä onks normaalii ja mun pippeli on levos 7 senttii ja stondikses 32,7 senttii mut mul on kans jotai ötököitä mun pippelissä päikkärintäti syö niitä aina ja mälliä tulee onks normii??? ps mul on tyttö ystävä jol on isommat tissit ku tarjahalosen pää onks normaalii

    Voi Jeesus...

    Aika jälkeenjääny:-D:-D:-D:-D:-D

    Äänestä

Mulla tuli joskus 5-vuotiaana ...ihan normaalia kaverit hei !

Äänestä
  • k-5 runkkaus, yolo !!!! 5 cm!!!!!!

    Äänestä

Oon melkein 16v kundi. Munakarvat on tuuheat, muna sellainen kuin pitää olla, mutta spermaa ei vaan tule. En oo ollu ikinä kenenkään muijan kanssa. Vaikka runkkaan, silti ei tule spermaa eikä orgasmia.

Äänestä

Moi olen 13-v spermaa tulee mut se on sellasta läpinäkyvää. Eikä se lennä vaan se tulee silleen vaan siihen terskan päähän. ?

Äänestä
  • Oon lokakuussa 13. Spermaa ei tule vaikka runkkaan, mutta orgasmi tulee. Niille vinkiks joille ei tuu ees orgasmia nii runkatessa kattokaa pornoa. Kyllä se siitä lähtee:)

    Äänestä

  • sama

    Äänestä

OLET SELVÄSTIKKIN NÄHNNYT ISÄSI MUNA PYSTYSSÄ JOTEN AMMU IHTESI. PS SE ON KUSTA SUN PERSEESSÄ!!!

Äänestä

mul tulee muna semmoseks ylös ja sit setulee kovaks oon 12 v onko kenelläkää muul ollu semmost

Äänestä
  • Joo oon 9v ja sama homma...Ainku ajattelee jotai seksi&muuta seksiin kuuluvaa nii muna vaa hyppää seisoon... :') Onks teil kenelkää sama? 8D

    Äänestä

  • On sama! kirjoitti:

    Joo oon 9v ja sama homma...Ainku ajattelee jotai seksi&muuta seksiin kuuluvaa nii muna vaa hyppää seisoon... :') Onks teil kenelkää sama? 8D

    Mulla on sama. Esim ajattelen naista/tyttöä joka hieroo/imee mun kullis(aika pieni) täytäb lokakuus 14v

    Äänestä

  • On sama! kirjoitti:

    Joo oon 9v ja sama homma...Ainku ajattelee jotai seksi&muuta seksiin kuuluvaa nii muna vaa hyppää seisoon... :') Onks teil kenelkää sama? 8D

    Joo sama

    Äänestä

Olen 12.v ja kun käteen vetää niin kyllä sitä sieltä tulee, mutta kuuluko sen olla sellasta litkua? Koska olen kuullu et sen pitäis olla aika kiiinteetä suunnillen jonkun liman kiinteetä. Karvoja on munissa äänen murros käynnissä.

Äänestä

Mo.
Oon 14 sperma lens jo vähäse 9-10v. Se tuntuu aika oudolle/kivalle joskus kuse lentää vää ku tumputtaa tarpeeks ni si alkaa lentää! Äske n.23min si tumppasin iha noin.4min nii alko lentää! :=)

Äänestä

aina ku mun muna on pystyssä ni se on iha pikkasen vinossa siis pikkasa mut onks kenelläkää muul ollu samaa

Äänestä

mä vedän käteen ja sitä spermaa ei tule miks

Äänestä
  • Hööö mulla sama jutte oon jo 14.v

    Äänestä

Runkkaan 3-5 päivässä entiedä onko normaalia että ekalla kerralla orgasmi tulee nopeeta mut toisella kerralla kestää vielä kauemmin ja kolmennel taas kauemmin oon14 v

Äänestä

oon siis 14 ja muna on 22 cm pitkä! Yheltä runkulta tulee noin kahvikupillinen spermaa. Karvat on mustia ja vitun oaksuja. Oon siis syntyny helsinkissä, mutta vanhemmat tuli Turkista. Oon siis 14. Ja nimi on Mammoud

Äänestä
  • moi 14v haluisin vähä nussii oon tyttö ja14v ilmottele jos kiinnostaa

    Äänestä

  • tytt3 kirjoitti:

    moi 14v haluisin vähä nussii oon tyttö ja14v ilmottele jos kiinnostaa

    Oon 12 v poika haluun nussia niin vitusti haluun panna ja kovaa muna stondis n 9 cm mimmonen pillu sul on

    Tekis mieli runkata jonku tytön kaa

    Äänestä

joo sen ku runkkaatte

Äänestä

miks ei tuu mitää oon 11v ja runkkaan joka päivä ja tulee ne ihanat tunteet mut mitään ei tuu??

Äänestä
  • No ei juuri 11 vuotiailta vielä tuu. Ootappa ku kasvaa kyrpä kunnolla yms

    Äänestä

  • iohu976 kirjoitti:

    No ei juuri 11 vuotiailta vielä tuu. Ootappa ku kasvaa kyrpä kunnolla yms

    ok

    Äänestä

oon vetäny käteen noin 1,5 vuotta ja spermaa on tullu mutta nytten kun mä tumputan ei tule mitään. Mitä ihmetä tää on??

1Äänestä
  • sul ei oo varmaa vielä muna ladannu spermaa.. en oo varma:D 11v

    1Äänestä

  • Kulutit kaikka xD

    1Äänestä

moi onko normii ku tumputan kauan mut sit tulee semmonen ihana tunne pallisa ja sit ku se on vähä aikaa se ei tunnu nii kival on 12 v vastatkaa

Äänestä
  • Tuleeko spermaa

    Äänestä

  • Kysymys? kirjoitti:

    Tuleeko spermaa

    ei tuu miten mä saan spermaa tulemaa

    Äänestä

Mulla kasvo karvoja jo kutosen tammikuussa. Olin silloin 12 vuotta. Sperma rupes lentämään vähän enne sitä. Runkkaan yleensä kerran kaksi päivässä. Nyt mulla on tuuheat karvat ja penis 18 senttiä stondiksessa. Muistan kun kerran kaverini kanssa runkattiin toisiamme kun olyiin pieniä ja se tuntu hassulta...

Äänestä

Oon 11:v ja mult tuli tos yöllä jotain harmahtavaa nestettä en oo varma mitä se on luulen että se oli spermaa mutta kuten jo sanoin en oo varma

Äänestä

Tietääskö kukaan mitä se aine on mitä tulee kun runkkaa se on semmosta läpinäkyvää ja kuplii?

Äänestä

moi onko normi et ku ajattelee seksistä oon 12 v ni se nousee pystyy ja tulee ihana tunne palliin ja tulee pikku värinä onko se normii ja onko se että mun ikäsillä on hirvee hinku ajatella seksiä onko vastatkaa se tulee illalle ne tunteet ku oon sängys pliis vastatkaa olen vähä huolissaa et onko normaalia

Äänestä
  • ihan normaalia on se et kiihottuu millon mistäkin asiasta tai tapahtumasta, varsinkin murrosiässä ja sen alkuvaiheessa. erektio (penis kovettuu) on tavallista kun kiihoittuu ja siihen tulee herkästi miellyttävä "värinä" tai hyvänolon tunne.varsinkin jos penistä samalla kosketteee, se tuottaa mielihyvää paljonkin.
    se että olet 12 on ihan normaalia ajatella seksiä, ei sitä tarvitse hävetä tai nolostella, se on merkki siitä että alat kiinnostua seksuaalisuudesta ja kehosi muuttuu pikkuhiljaa mieheksi.
    jos asia askarruttaa sua, laita rohkeasti privaattiviestiä ja kysy: [email protected]

    Äänestä

mul tuli just ekat spermat ku runkkasin 10v xDD

Äänestä

Kyllä se spermaa on. Itte olen 14-v eikä oo tullu. Murrosikä tulee turhan yksilöllisesti... :/

Äänestä
  • Laittakaa kuvia kikkeleistänne niin laitan omastani ja jos ette uskalla laittaa omistanne laitan oman vehkeeni eka nynnyt ei laita.

    Äänestä

  • Jokuvaan13v kirjoitti:

    Laittakaa kuvia kikkeleistänne niin laitan omastani ja jos ette uskalla laittaa omistanne laitan oman vehkeeni eka nynnyt ei laita.

    Minne laitat ne kuvat?

    Äänestä

  • KYSYJÄ kirjoitti:

    Minne laitat ne kuvat?

    Tähän viesti ketjuun ja eti netistä
    Joku paikka mihin voit laittaa ilmatteeks kuvia ja
    Laita linkki tohon. Seuraavaksi tulee kuva

    Äänestä

  • Jokuvaan13v kirjoitti:

    Tähän viesti ketjuun ja eti netistä
    Joku paikka mihin voit laittaa ilmatteeks kuvia ja
    Laita linkki tohon. Seuraavaksi tulee kuva

    Tässä ois
    http://aijaa.com/cj48zt

    Äänestä

  • jaa kirjoitti:

    kui pitkä? itel 9cm 11v

    Mulla 6 senttiä stondissa kuten kuvassa.

    Äänestä

  • Jokuvaan 13v kirjoitti:

    Mulla 6 senttiä stondissa kuten kuvassa.

    Jollain alkaa kullin kasvu 11-12 vuotiaana, toisilla 13-14 taikka sitte myöhemmi. Varmaan ens kesänä olet jo aivan eri lukemissa.

    Äänestä

hei onko muil sama et ku 1 kertaa päiväs mulla tulee sellane tunne et on pakko kattoo red tubee ja vetää tumppuu

Äänestä
  • On kenellä on

    Äänestä

  • On tottakai

    Äänestä

Oon 11 v ja mul tuli jotai harmaat mönjää munasta . Voiko olla spermaa? Se tuntu jotenki ihan sairaa hyvält.

Äänestä
  • Se on sellasta joka muuttuu aikaa myöden sitten ihan valkoseks spermat.

    Äänestä

tulkaas joku panneen mua tsakaa oikeen kunnolla

Äänestä

  • Mikä mulla on kun en ole homo,mutta shemaleit kiinnostaa

    Äänestä

  • Missä asut?

    Äänestä

  • Kiinnostunut kirjoitti:

    Missä asut?

    Ai minä ?????

    Äänestä

ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ääääääää

äääääääääääääääää

ä
ä
ä

ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ä
ääääääääääääääääääääääääääääää

Äänestä
  • Ekat spermat 12 vuotiaana Mikä.ihana.tunne

    Äänestä

  • veetii97 kirjoitti:

    Ekat spermat 12 vuotiaana Mikä.ihana.tunne

    Oon 12v spermaa tulee ja munakarvoja on kulliki on kasvanu

    Äänestä

oon itekki 11v äskön runkkasin ja pikkase tuli spermaa mut mua huolestuttaakoku kivekset kipiänä joskus onkose normaalia?

Äänestä

Mä aloitin vaatteiden läpi hinkkaamisen 10v ja käteenvetämisen 12v ja eka kerran spermaa tuli 13v, sitä tuli vaa vä'hän..Sen jälkeen olin 2viikkoo vetämättä käteen ja sitten vedin taas ni tuli TOSI paljon spermaa..sen jälkeen oon tehnyt sitä 3-7kertaa päivässä!!! Ja joskus imutan munaani pölyimurilla, vaihtaa aluks isomman imuputken et muna mahtuu sisään sit imuri käyntiin ja säätää IMUTEHOT sopiviksi ja mällit lentää imurinputkeen alle 2minuutissa!!!

Mä vaan! Oon 19v ja kyrpä on 22cm/5,5cm.

Äänestä

Mä oon 11,mulla on jo karvoitusta mutta pieni muna, eikä lasti lennä.

Äänestä

Nykimisestä en tiiä mutta ei se harmaa kustakaan oo itellä tuli ja oli aika erikoinen tunne

Äänestä

Itte aloin vetää kätee siinä 5v kun serkku opetti ja 9v alko lentämään ja nykyää 2-7krt päivässä täytyy runkata että pärjää. siitä on tullu elämäntapa

Äänestä

Siinä 6v serkku opetti runkkaamisen ja sit unohdin sen hetkeks ja 7 vuotiaana löysin itseni porno sivulle ja rupesin vaistomaisesti tumputtamaan.. Nyt 12 vuotiaana mua häiritsee peniksen koko! Mut spermaa on tullut ja maistelen sitä ja yritän miettiä makua :/ Ja nyt totetan olevani friikki

Äänestä

Olen 11v ja minulla ei tule spermaa onko se normaalia vai pitäisikö huolestua?:/

Äänestä
  • Mulla on vähän semmosia ihon värisiä näppylöitä terskanpäässä vastatkaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! pitäskö huolestuu

    Äänestä

  • Ootko vittu tosissas lue vähä ylempää jollai alkaa tulee spermaa vasta noin.16v ikäsenä eikä sekää nii ERIKOISTA oo et... :D

    Äänestä

  • yolo4 kirjoitti:

    Mulla on vähän semmosia ihon värisiä näppylöitä terskanpäässä vastatkaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! pitäskö huolestuu

    Ei varmaan tarvi mulla on meinaan sama juttu eikä terkkari sanonu mitään ;)

    Äänestä

Mä oon 10v kohta 11v ja mulla tulee spermaa joka päivä onko Se normaalii

Äänestä

Mä oon 10v kohta 11v ja mulla tulee spermaa joka päivä onko Se normaalii

Äänestä

jos spermaa alkaa tulla n 11 iässä, on se mahdollista ja siis ihan normaalia, tosin ei kauean yleistä kuitenkaan. Mutta siisä mitään ei ole vialla sulla kuitenkaan, joten ole huoleti. Kysy on vain melko varhain alkaneesta murrosiästä.

Äänestä

Siis itse olen 12v ja spermaa ei tule? olen tumputtanut jo 11v asti.. Pitäiskö huolestua vai onko myöhäinen murros ikä?

Äänestä

Ite oon 12v ja tulee jotai läpinäkyvää välillä...
Yleensä RedTube perseitä kattelen :D

Äänestä

onko se normaalia jos on ihan hetero poika ja joskus seisoo kun näkee redtubessa kullin ja siinä on nainen

Äänestä

siis redtubes naisen jolla on kulli/tissit? sellanen on shemale.
jos sellanen sua kiihottaa niin eihän sitä tartte nolostella, sun oma privaattiasia se on mistä kiihoitut.

Äänestä

Oon 11 vuotias ja mulla alkaa siemensyöksyt vajaa vuoden kuluttua.

Äänestä
  • Mistä tiiät ????

    Äänestä

Näitä on hauskaa lukea, muistan vuosi sitten itekkin täällä palstalla ihmettelin missä mun miehekkyys, no vuosi hurahtanu nyt 15v, ääni alkaa oleen jo möreämmän puolella :D ja karvatkin tullu jokapaikkaan viikset vielä pikku hievenet :D, joo ensin ku paukuttelin täällä virtuaalimailmassa nettinaisille niin sperman vaiheet mulla:
1. aluks ei tippaakaan
2. Pikku tippoja jotka oli kirkkaita kuin vesi, vähän kiinteää ei täysin nestettä.
3. tipat vaihtu nesteeksi joka oli sellasta jota pysty venyttään ns, kuin kanamunankeltuais nestettä :D
(läpinäkyvää)
4. Sit alko tuleen samanlaista mutta harmaampana/valkosempana,
5.sit tulee nestettä niinku ja spermaa samassa :D
6. sit tulee limamaista ja vaaleaa/valkoista spermaa. kyllä se siitä :D

Äänestä

mä laukesin vahingos housuu kun olin koulus ekaks ku pallit tuntu mukavan pikneeltä ni pelasin taskupilist ja sit alkoi muna kovettuu ja vähän nykii :D hävetti kyl vähän ku oli housuis laikku :)

Äänestä

Moi oon 12.öööö kuinka kauan pitää hinkata että alkaa tulla mömmöö??

Äänestä

Moi oon 12 oon saanu spermaa pieniä tippoja. mutta asia ei ollut se vaan se että kannattaako vetää istualtee vai kannattaako seistä tai onko sillä välii. vastatkaa pliis.

Äänestä
  • No ehkä seisaaltaan on helpompi mällätä vaikka suoraan lavuaariin housujen kyrvän raosta vaan. Mut tosissaan noi on henkilökohtasii mieltymyksii vaikee muitten sanoo mistä ketäkin tykkää. Jokainen on erilainen ja erilaiset munat.

    Äänestä

Et taida olla 11 v :D Yksikään 11 v ei käyttäisi sanaa "kundi". Sanaa kundi ei oo käytetty sitten 70 luvun. Eli taidat olla vähintään 50v?

Äänestä

oon neljätoista vuotta nyt ja mulla tule vieläkin :)

Äänestä

Mä oon 12,90 poika ja spermaa alko lentää iha visusti sitä tuli 10 minrrunko jälkee ja temput am nytki:)

Äänestä

Oon 11v penis 11erektios ja levos 7cm ei oo tullu viel spermaa......vaikka tumputtanu iltasin varmaa15 min !!miten te tumputatte

Äänestä
  • Kyllä se siitä tulee kun on tullakseen. Murrosikä sulla varmasti jo alkanut ja mulkku vähän kasvanut. 1,5v sisään kasvaa monta senttii, karvat lisääntyy ja mällii tulee.

    Äänestä

  • oon 12v erektios 10 levos 15 ja ihan normaalisti päivittäin lentää

    Äänestä

  • kovakäsi kirjoitti:

    oon 12v erektios 10 levos 15 ja ihan normaalisti päivittäin lentää

    Vissii tarkotit että 15 ku seisoo?

    Äänestä

oon 11v kun alan runkkaan.ni valkone alkaa lentää.

Äänestä
  • No sun ei tarvii ainakaan hävetä uimatunneilla saunassa. Toiset on kunnolla kateellisii karvattomilla nakeillaan. Eivaan mut aikanen kehitys nostaa itsetuntoo roimasti et kyllä sillä koollo on väliä.

    Äänestä

Jep ei tartte hävetä

Äänestä

Voisko joku kertoo ainaku alan vetää kääteen alkaa jotai nestettä tulla en oo varma onks se pissaa ku näyttää ainaki enemmä siltä ku spermalta?

Äänestä
  • Sitä kutsutaan yökasteluksi. Pissaat siis sänkyysi yöllä.

    1Äänestä

  • Tää on nyt 2016 mut mä vedin tänään käteen 3:tta kertaa elämässä oon 11 vuotias ja täytin 31.3 sitte kullis tuli valkosta nestettä ekaa kertaa mut se ei valunu vaa se oli siin päällä nii onks se permaa

    Äänestä

mitä mun pitää tehdä oon 110vuotias ja söin eilen porilaisen kaikilla mausteilla ja ku fäbbäsin nii sielt tul pinkki permaa sit kuvasin youtubeen videon nimellä markoboy syö permaa ja se maistu hyvältä

Äänestä

Mul on 15cm pitkä erektios, karvotusta löytyy ja mälliki lentää :) ja siis oon 12

Äänestä
  • Sitte se on ihan jees! :)
    Itellä oli aikanaan ihan sama juttu :)

    Äänestä

Ootko joku penismies vai häh?

Äänestä

Kuinka monta minuuttia pitää runkata että tulee spermaa

Äänestä
  • Jos olet vielä hyvin nuori niin sitä spermaa ei runkkauksen lopussa välttämättä vielä lennähdä ulos ollenkaan. Sitä alkaa yleensä tulla siinä vaiheessa kun murrosikä lähenee. Aluksi se on vetistä ja läpinäkyvää, mutta muuttuu vähitellen paksummaksi ja valkoisemmaksi.

    Jokainen voi kuitenkin harjoitella laukeamaan eli saamaan orgasmin oli sitten kuinka nuori tahansa. Kuiva orgasmi tuntuu ihan yhtä hyvältä kuin orgasmi sperman kanssa.

    Se miten kauan pitää runkata ennen kuin laukeaa on hyvin yksilöllistä. Toiset pojat saavat tulemaan muutamassa minuutissa, kun taas toisilta voi hyvin mennä tuntikin. Mitä useammin harjoittelee niin sitä helpommin se sujuu. Hauskoja hetkiä mukavan harjoittelun merkeissä!

    Äänestä

  • Runkkaa niin kauan että tulee kihelmöivä / pissattava tunne alapäähän ja jatka rohkeasti vielä sen jälkeenkin. Kikkeli alkaa supistella ja silloin pitäisi tulla ulos jotain nestettä. Jos murrosikä vasta alussa, se neste voi olla kirkasta tai hieman sameaa. Murrosiän edetessä neste muuttuu harmaaksi tai vaaleaksi ja limaisen tahmeaksi.

    Äänestä

Olen 13v ja äskön runkkasin ensimmäistä kertaa loppuun ja laukesin ja siemennestettä lenti kaikkialle, esim omalle naamalle ja paljon, niin onko normaalia.

Äänestä
  • On normaalia. Onneksi olkoon.

    Äänestä

Itse olen 7-8vuotiaana runkannut ekaa kertaa ja kyllä mälli lens nyt olen 11vuotias ja runkkaus on melkein jokapäiväistä myös karvoja löytyy

Äänestä

haluan pimppia

Äänestä

Silloin kun koin eka laukeemisen ja sen yhteydessä erittäin voimakkaan siemensyöksyn en osannut ajatella miltä tuntuu panna pimppiä ja laueta pimppiin, kun en ollut vielä siihen mennessä nähnyt pimppiä miltä se näyttää pimpin huulet avoimena .

Äänestä

Oon 14 vuotta ja kivekset on kasvanu melkein kananmunan kokoisiksi ja niitä kolottaa tai se on ehkä panetusta. En ole uskaltanut runkata loppuun asti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jonisku kirjoitti:

Oon 11v kundi, pippelis ei viel karvaa, mut muutaman kerran oon yöllä heränny siihen kun se on iha kovana ja nykii sillee, siit päästä tulee jotai harmahtavaa. Onkse spermaa? Tuntuuko se aina niin hyvälle, ku sitä tulee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu