Samea Kaivovesi

Minulla on mökillä kivillä vuorattu kaivo (siis ilman renkaita tehty). Vesi on ajoittain sameaa, varsinkin keväisin. Onkohan mitään kohtuuhintaista suodatinta tai vastaavaa menetelmää millä saunaveden saisi suodatettua kirkkaammaksi juomiseen emme vettä käytä?
35424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kivivillasuodatin. Bauhaus 69e. Tarkoitettu järvestä otettavan pesuveden suodattamiseen. Ei juomavedelle. Itellä ei sellaista ole enkä oikein usko sen suodattavan vettä kirkkaaksi. Jos keväällä pumppaa kaivon tyhjäksi niin saattais tulla kirkasta vettä tilalle. Onko kaivo savimaassa.

Äänestä

Samaa vikaa keväisin ja märkinä syksyinä. Kurkkaappa sinne kaivoon märkänä aikana ja saatat huomata pienen pientä lirinää kun pintavesi valuu kaivoon. Onhan se vähän inhottavaa. Itse "käytän" vettä siihen aikaan runsaasti. Joskus jopa uppopumpulla ajan sitä "sekavettä" pois kaivosta. Kun kelit kuivaa, kirkastuu kaivon vesikin. Jos upppopumpun kanssa luttaat, niin älä laske sitä liian lähelle pohjaa ettei sakat sekoa. Kunnon puhdistus pohjasakasta tekisi varmaan kaivollesi terää. Yleensäkin kaivolle käyttö tekee hyvää.

Äänestä

Meilläkin on pihas kivillä vuorattu kaivo, mutta sitä ei ole käytetty vuosikymmeniin, viimeksi kukkien kasteluun,...kait joskus sata vuotta sitten siitä on juonutkin joku. Vesi on sameaa. En tiennytkään että renkaattomia kaivoja on yhä käytössä, itse en uskaltaisi juoda sellaisen vettä, koska siinä on pakostakin paljon pintavettä ja epäpuhtauksia mukana, vaikka sen välillä tyhjäisikin. Mutta, kyllähän niistä on aikanaan juotu ja vatsa tottuu. Mielenkiintoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirkkaaksi... kirjoitti:

Minulla on mökillä kivillä vuorattu kaivo (siis ilman renkaita tehty). Vesi on ajoittain sameaa, varsinkin keväisin. Onkohan mitään kohtuuhintaista suodatinta tai vastaavaa menetelmää millä saunaveden saisi suodatettua kirkkaammaksi juomiseen emme vettä käytä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu