Onko kellään lasta hoidossa, jolla kaksisuuntainen mielialahäiriö?
Agressiivistä käytöstä ja hävyttömiä puheita on kyllä useita kertoja päivässä.
Toimiiko rajat ja rakkaus, tavanomainen kotikasvatus?
Lääkitys ym. hoito on olemassa.
Lapsen bipo mt-häiriö
Bipon kanssa
391588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
sairautta olla? En minä ainakaan ole kuullut sellaisesta. Ettei vain olisi virhediagnoosi?
taas huosta hullu psykodynaamisen koulukunnan kallonkutistaja asialla. Todellisuudessa tod.näk. neurologinen lapsipotilas, mutta ei noille lapsille oikeaa hoitoa saa muuta kuin yksityisiltä lääkäriasemilta. Vanhemmat ovat tietämättömyyttään kääntyneet lapsen ongelmissa väärän psykiatrian yksikön puoleen, josta seurauksena väärä diagnoosi ja ehkä myös täysin aiheeton huostaanotto. Viime mainittua ei tietysti voi varmaksi sanoa, kun ei tiedä tapausta. Touretten oireyhtymään kuuluu joskus sopimattomia puheita, kirosanojen tai muuten ei-sopivien sanojen toistelua, joillakin tahatonta ääntelyä, voi olla myös pakkoliikkeitä, ns. tik-oireita. Jos yhtään lapsesta välitätte, niin kipin kapin laajaan neurologiseen arvioon, ei siinä mitään menetäkään, jos todetaan aiheettomaksi. Yleensä neurologian puolella pidetään alkuhaastattelu, joka on pitempi kuin tavanomainen lääkärikäynti ja sen perusteella arvioidaan, onko tarkempi tutkimus aiheellista. Sitä suuremmalla syyllä kehottaisin tähän, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse. On äärimmäisen harvinaista, että alle 16-vuotiaalla todellisuudessa olisi noin vakavaa ongelmaa kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Muualla maailmassa tuollaisia diagnooseja ei anneta kuin korkeintaan vasta 15-16 -vuotiaille, mutta meillä osa psykiatreista saattaa pitää jopa vauvoja psykoottisina, niin uskomattomalle kuin se tuntuukin. Mutta lasta auttavaa ei psykiatrinen hoito missään tapauksessa ole, jos neuron ongelmasta on todellisuudessa kysymys.
mutta tuollaisiahan lapsia on nykyaikaan joka paikassa täynnään! Katselkaahan ja kuunnelkaahan, niin käyttäytyminen on tuota! Eli mistähän se johtuneekaan, eli tähän nykymaailman menoon sen voi kietoa elikkä elämisen rientoon! Pitää olla aina ja joka paikassa jopa nuorenkin paras! Aina pitää yrittää tehdä kaikkensa, vaikka ei oliskaan just siinä asiassa se onnistunut yksilö!
Voimia pitää mitellä. Olen samaa mieltä, ettei tuollaisia aikuisdiagnooseja pidä lapselle antaa.
tulee n.20-50v.Eivät nuku touhuavat lakkaamatta,tuhlaavat rahabsa silmänräpäyksessä,Ennemmin tuo vaikuttaisi ADHD:ltäOirwiden mukainen käytös voi olla myös koyiikävää.ajatelkaa joa teidät väkisin vietäisiin täusin vieraaseeb perheeseen..Kyllähän lapsi oppii vaikka käsillä kävelemään.mutta kuonnoyonya se on.
heti kyseenalaistamassa diagnoosia, lasta sen enempää tuntematta, taustoista tietämättä? Olet ihan samaa sarjaa kuin KELAn lekurit!
vaikket osaa edes kirjoittaa..mikä on oma diagnoosisi?
Ei tarvitse olla psykologi, jos sattuu muuten asioista tietämään vähän enemmän.
kirjoitus. Ei noin pienellä voi olla mitään kaksisuuntaista mt-häiriötä, se on totta. Psykiatrian puoli vain diagnosoi jollain vakavaa psyykkistä häiriötä kuvaavilla diagnooseilla lapset silloin kun on kyse neurologian puolen ongelmasta. Ei pelkkä oikea kasvatus riitä, lapsen on saatava myös oikeaa kuntoutusta. On niin paljon näyttöä siitä, että vuosia kestävä psykiatrinen hoito on hukkaan heitettyä aikaa näiden lasten kohdalla, pahimmassa tapauksessa lapsen vointi vain huononee psykiatrisen hoidon aikana lopulta niin, että edes koulun suorittamisesta ei tule enää mitään. Neurologisella kuntoutuksella on aivan päinvastainen vaikutus, se on lisäksi lyhytkestoisempaa ja paljon halvempaa. Sitä parempiin tuloksiin sillä päästään, mitä nuorempana lapsi saadaan johonkin kuntoutusohjelmaan mukaan. On sinällään paljon voimia vaativa prosessi taistella lapsi ensin pois psykiatrisesta hoidosta, mutta se kannattaa! Ehkä muilla ei ole siihen viitseliäisyyttä, se olisi kuulunut lapsen vanhemmille, mutta ehkä heilläkään ei ollut riittävästi tietoa näistä asioista.
Samansuuntaista ajatusta minullakin. NeMeen menossa lähiaikoina. Ehkä pääsemmekin kuntoutukseen. Toivottavasti on niin, kuin uumoilit. Toivon kovasti. Diagnoosi kuitenkin on ja kovasti harkittu pitkän osastohoidon aikana. Minunkin on vaikea sitä niellä. Lähtökohtaisesti kait uskottava, mutta toista mielipidettä lähdemme hakemaan ja toivo elää, että löytyisi.
mutta fakta on että yllämainittu diagnoosi oikea joillekkin lapsille, ja kun se on niin se on todella hyvä saada hyvissä ajoin... t,liian myöhään sen saanut ,kun kaikkia neurologi puolen juttuja vuosikaudet epäiltiin.
on VOI olla ja silloin hyvä jos diagnoosi selkeä heti ei mene kaiken maailman neuro tutkimuksiin aikaa kun voisi oikeesti hoitaa oikeeta ongelmaa.
Ensinnäkin neurologian puolen tutkimuksissa ei mikään mene hukkaan, kuten näytät kuvittelevan. Sinulla ei tosiaan näytä olevan mitään kokemusta tällaisista asioista. Psykiatrinen hoito jatkuu joka tapauksessa, vaikka neurologinen arvio tehdäänkin, siis ainakin hoitosuhde pysyy sen tutkimuksen ajan. Sitten tietysti kun oikea neuron dg on selvitetty, psykiatrit voi toivottaa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Muuten, mikä ihmeen vimma sinulla on estää lapselta oikea hoito?
oikealla tiellä, ainakin paikka, johon olette menossa, on todella hyvä. Tiedän hyvinkin pitkiä, jopa vuosia kestäneitä osastohoitoja näillä lapsilla ja yleensä heidän vointinsa vain huononee sen "hoidon" aikana. Ei kannata siis yhtään vaivata sillä ajatuksella itseään, että osastojakso on ollut pitkä ja diagnoosi muka tarkkaan harkittu. Lapsen hoidosta olet kysellyt... On ihan mahdotonta antaa mitään tarkempia hoito-ohjeita tuntematta lasta. Asiahan on niin, jos ajatellaan esim. as-lapsia, voi heidän käytöksessään olla suuriakin eroja, ihan samoin kuin kaikilla muillakin lapsilla. Ani harvoin mikään oireyhtymä on jollain lapsella ilman, että ei olisi jotain viitteitä myös jostain muusta/muista oireyhtymistä. Jos as-lapsella on myös autistisia piirteitä, hän voi olla hyvin syrjäänvetäytyvä ja viihtyy omissa oloissa niin, että ei edes kaipaa toisten seuraa. Ja on olemassa myös as-ihmisiä, jotka ovat hyvinkin ulospäin suuntautuneita, heillä voi olla dg:nkin yhteydessä maininta Aspergerin oireyhtymä ADHD-piirtein. Voin tietysti leikkiä ajatuksella - koska mitään varmaa ei voi sanoa - että kertomallasi lapsella on esim. Asperger ja monet seikat ovat nostaneet hänen stressitasoaan niin, että esillä on nyt myös Tourette-piirteitä. Hänen vointiaan olisi siinä tapauksessa huonontanut hyvinkin merkittävästi nimenomaan osastohoito ja myös huostaanotto. Se on pakko sanoa, koska as-lapsi tarvitsisi tuekseen ja turvakseen tutun ja turvallisen aikuisen vielä tuossakin iässä, hän tarvitsee läheistä suhdetta hoitajaan enemmän kuin toinen samanikäinen. Aivan mahdoton on siis neuvoa tarkasti lapseen suhtautumisessa, mutta jotain osviittaa voi tietysti yrittää antaa, jotain sellaista, mikä sopii yleensä kenelle tahansa neuron puolen lapselle. Hän on todennäköisesti lähes koko ikänsä saanut paljon negatiivista palautetta ympäristöstä omasta itsestään, mistä johtuen hänen itsetuntonsa voi olla hyvinkin olematon, joten kiinnitä kiitoksen antamiseen paljon enemmän huomiota kuin tavallisen lapsen kohdalla. Jos lapsen rutiineihin kuuluu, että päivän tärkein keskusteluhetki on vähän ennen nukahtamista, niin listaa asioita, joissa hän on sinä päivänä onnistunut. Joka lapsella on aihetta kiitokseen, mutta erityisestä tällä lapsella! Jos hänellä on ongelmia oman toiminnan ohjauksessa, niin auta kärsivällisesti esim. aamulla kouluun lähtiessä, että hän ei unohdu tuhlaamaan aikaa toisarvoisiin asioihin. Tarkista reppu, että kaikki tarvikkeet ovat varmasti mukana. Sama juttu tietysti iltarutiineiden kohdalla. Auta läksyissä, joudut ehkä opettamaankin joskus joissain aineissa, mutta hänen olisi tärkeä päästä nauttimaan oppimisen- ja onnistumisen kokemuksia myös koulutyössä. Yritä pitää vuorokausirytmi samanlaisena kellon tarkkuudella, jos suinkin mahdollista. Yritä olla aina tavoitettavissa myös henkisellä tasolla kun lapsi haluaa keskustella, yritä jutella sellaisinakin hetkinä kun hän vetäytyy liikaa omiin oloihinsa. Toki yksin rauhassa olokin on tärkeää, koska todennäköisesti koulu on hänelle paljon raskaampaa kuin monelle muulle lapselle. Hänen omaehtoisuutensa voi sekä huvittaa että ärsyttää sinua. Kun jollekin toiselle lapselle riittää 'ei' ja pieni perustelu, tämä lapsi ei kiinnitä 'ei'hin paljon huomiota, mutta aiheeseen liittyvät perustelut kiinnostavat häntä humattavasti laajemmin kuin muita samanikäisiä. Anna minkä tahansa keskustelun aiheen vapaasti rönsyillä, hän voi yllättää kiinnostuksellaan moraalisiin arvoihin, ihmisenä olemiseen, kanssakäymiseen, psykologiaan, johonkin tiettyyn kouluaineeseen, uutisiin, politiikkaan, sääilmiöihin jne. Tietysti, jos hän on kovin huonovointinen, on silloin tavallisessa arjessa selviytymisessä riittävästi tekemistä. Mutta tukea, yhdessä oloa, läheisyyttä, kannustusta ja puhumista hän todennäköisesti tarvitsee paljon enemmän kuin muut saman ikäiset. Jotain apua ja vinkkejä voi löytyä myös aspalsta.netistä. Tuli mieleen, että voisikohan hänen toistamiaan sopimattomia sanoja ikään kuin vaihtaa vähemmän sopimattomiin? En tiedä, mutta ehkä siitäkin voisi kysyä aspalstalta. Sen kuitenkin ymmärrän, että tahaton toisto ja mahdolliset tik-liikkeet ovat tiettyyn rajaan asti hallittavissa, mutta niiden "estäminen" kuluttaa lasta henkisesti valtavasti ja ne purkautuvat joka tapauksessa ihan kuin ryöppyinä turvallisessa ympäristössä. Yritä saavuttaa lapsen luottamus, että hän tietää sinun hyväksyvän hänet, käyttäytyi hän miten tahansa, mutta on tärkeää myös jutella kaikista paineista, mitä hänelle vieraampi ympäristö aiheuttaa. Myös siitä, millaisia tuntemuksia sopimaton kielenkäyttö aiheuttaa kavereissa, opettajissa, vieraissa aikuisissa jne. Vanhemmilta voi kysyä vinkkejä tietysti myös, koska he todennäköisesti tuntevat lapsen kaikkein parhaiten.
en halua estää oikeata hoitoo keneltäkään vaan .juuri oikea hoito tärkee, meillä ensin psykpolilla nopea arviointi pienelle lapselle ja juuri lapsen nuoruudesta johtuen siirrettiin neuro puolelle, tutkimmuksia tutkimusten jälkeen , mitään ei löydetty, samat ongelmat jatku ja jatku raskasta kaikille ei siis pelkästään normaalia kiukuttelua ym. apua ei tullut kun "vikaa" ei löytynyt siinä muutama vuosi, kaikki läheiset lapsen hyvinvoinnista välittävät jo melkein hermoromahduksen partaalla kunnes päästiin taas psyk,puolelle mikä helpotus kun oikea diagnosi, lääkitys ja terapia ym hoidot juuri hänen (oikeaan) diagnosin mukaiset, Ja meillä ei siis psyk hoito jatkunut.. kun neurolle siirrettiin tästä toki aikaa joten toivottavasti olet oikeassa ja nykyään menee niin että kun siirretään toiselle niin muutkin tutkimukset jatkuu. No meillä nyt elämä hallinassa oli toki aika jollon katkeruus siittä että kun ei neuropuolella mitään löytynyt ja oireet ihan pienenä alkanut niin kyllä siinä ympäristöä syytettiin.
Otan heti käyttöön tuon päivän onnistumisten iltalistaamisen. Rumien sanojen vaihtamistakin aion ehdottaa. Hyvä! Olen jo ehdottanut niiden puhumista pesutiloissa, ovi kiinni, sillä me muut emme halua niitä kuunnella. Koulu ei vielä onnistu ollenkaan, pehmeä lasku koulumaailmaan tilapäisessä kotiopetuksessa. Ope käy meillä muutaman tunnin vk:ssa. Tickejä ei ole. Muuten käytös muistuttaa usein TS:n kuvauksia. Ei-sanaa pyrimme tietoisesti välttämään, vaan se on todella vaikeaa, oikeastaan mahdotonta. Toisinaan, kun tilanne lähtee lapasesta, juuri -EI- tehoaa vakuuttavasti esitettynä. Perustelut, aivan, hyvin kuvasit.
vakavaksi katsonut, jos hoitosuhde katkaistiin sillä, että lapsi lähetettiin toisen lääketieteen alan arvioon. Mutta ei se kovin pitkäksi ajaksi jää, vaikka katkeaisikin, koska neuron tutkimusjakso kestää 2 viikosta korkeintaan kolmeen kuukauteen, riippuu täysin, missä laajuudessa se tehdään ja tarvitseeko lapsi sinä aikana muita lääkärin vastaanottoaikoja varsinaisten tutkimusten lisäksi. Nykyisin ja ehkä jo kertomanasi ajankohtana, on aivan mahdoton päästä joistain tietyistä psykiatrian yksiköistä neurologiaan, ainakin jos lapsi on jo sisällä sairaalassa. Psykiatrit jopa rikkovat terveydenhoitolakia, että lasta ei lasketa enää heiltä mihinkään, vaikka vanhemmat pyytävät toisen lääketieteen alan konsultaatiota. He pitävät toisin sanoen lapsesta niin tiukasti kiinni, että jos hoitosuhde on olemassa, se ei ihan varmasti katkea sillä, että vanhemmat vievät lapsen johonkin toiseen paikkaan tutkimuksiin.
sijaisperheessä olleen tytön äitiin vuosia myöhemmin. Hän kertoi yhteisen tuttumme - sijaisäidin - vaatineen tyttäreltään, että tämä kirjoittaa aina iltaisin päivän pahat teot paperille ja kirjeen muodossa hänelle. Tuollaisia papereita löytyi lapsen tavaroista, kun hän viimein kierrostensa jälkeen pääsi täysi-ikäisenä kotiin äitinsä luo. Että monenlaista oppia! Sijaisvanhemmatko "ihan tavallisia"?
ei pelkkä pride-koulutus riitä sijaisvanhemmille ja onko sekään edes pakollinen vieläkään.
menee. Kasvatusmenetelmät ovat mitä kummallisempi, mutta jos omaisena yrität puuttua, olet itse huono ja "rikkova". Nyttemmin meillä ei ole mitään puheyhteyttä ja meillä on tontillemenokielto. Sinne metsän keskelle ei sitten kukaan näekään - nimittäin sitä, kuinka paljon siellä milloinkin on lapsia ja kuka heitä hoitaa - toinen vanhemmista kun on todella menevää sorttia.
kuulla vaikka ymärrän vanhempien vaikeuden jo lujasti pidetään kiinni pelkässä psyk mahdollisuudessa, meillä kun tuntui että kun "kierros" käyty niin, olette omillaan, sitten piti taistella siittä että hei täällä ihan oikeasti kaikki ei ole kunnossa.kesti siis kaiken kaikkiaan vuosia ennen kuin saatiin kunnollista apua. Mutta aika vahva pitää olla vanhempana oli diagnosi mikä tahansa ja pitäisi luottaa omiin vaistoihinsa ja taistella sen eteen että asia siltä kantilta tutkitaan, aina sitä vaan ei jaksa kun lapsi vie kaiken voiman ja unikin jää katkonaiseksi pahimillaan yhteensä pariin tuntiin yössä, kyllä siinä voi vanhemalle olla helpotus kun lapsi otetaan osastolle sisään. Jaksamisia kaikille jotka tällaisten asioiden tiimoilla taistelee.
hoitoon otetaan lapsi, joka ei sinne kuuluisi, se johtaa pahimmillaan tolkuttoman pitkäksi venyvään hoitoon, joka ei tuota mitään tulosta, päinvastoin voi huonontaa rajustikin lapsen vointia. Sitten kun psykiatrit viime lopussa tajuavat myöntää, että eivät pysty lasta auttamaan, tehdään hoidollinen huostaanotto, jolloin vanhemmat eivät pääse vielä päättämään lapsen asioista. Meillä oli tuossa tilanteessa tavallaan pelastus se, että huostaanottopaikka oli niin kamala, että sossut kotiuttivat lapsen paljon nopeammin kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Jos hän olisi saanut sairaalasta osastopaikan silloin kun oli sisällä tutkimusosastolla, silloin huostaanotolta olisi vältytty, mutta sairaalassa ei tuskin olisi tapahtunut niitä suoranaisia väkivallantekoja ja hoitovirheitä, mitä laitoksessa tapahtui. Silloin lapsi olisi joutunut kärsimään vuosia terveyttään tuhoavaa psykiatrista hoitoa ja siksi voi sanoa, että hirveä lastenkotipaikka oli pelastus siinä mielessä. Mutta vaikka huostaanotto kesti vain muutaman kuukauden, niin koko turha psykiatrinen hoitopelleily kuitenkin hidastutti lapselta oikean avun saamista reilusti kahdella vuodella. On vieläkin vaikea muistella, miten mahdottoman huono kuntoisena hän kotiutui hirveästä sijoituspaikasta. Mutta on toisaalta ollut ilo seurata sitä eheytymisprosessia, mikä lapsessa on kotiutumisen ja oikean kuntoutuksen myötä tapahtunut. Se vain varmaan ikuisesti harmittaa, että hänellä olisi ollut oikeus siihen täysin ilman hirveää huostaanottoakin. Mutta kyllä psykiatrisesta hoidosta irrottautuminen on niin vaikeaa, että jotenkin pitäisi ylempien tahojen pystyä puuttumaan heidän hoitokäytäntöihinsä.
kiinnitettävä huomiota nimenomaan siihen, että jos osastohoito näyttää vain venyvän ja venyvän, eikä tuloksia näy, niin kannattaa antaa hälytyskellojen soida korvissa ja lujaa. Psykiatreilla ei vielä kilkata siinäkään vaiheessa, mutta vanhempien on tajuttava ryhtyä hakemaan apua jostain muualta. Silloin on todennäköisesti kyse neurologisen oireyhtymän lapsesta, joka on mitä pikemmin yritettävä saada irti psykiatrisesta hoidosta. - - Ellei lapsesta haluta väen väkisin tehdä kroonikkopotilasta loppu iäkseen jonnekin mielisairaalaan. Sillä kyllä niitä psyyken ongelmia saadaan kenelle tahansa, vaikka väärällä hoidolla, jos hänelle niitä ehdoin tahdoin halutaan tehdä.
Minun lapsellani diagnosoitiin 14 vuotiaana kaksisuuntaisuus.
kaksisuuntainen mielialahäiriö 13-vuotiaana, joten kyllä se on mahdollista todeta ainakin jo tuossa iässä, vaikka harvinaista onkin. Ja hänellä on ihan oikea diagnoosi, nyt hän on jo aikuinen. Tuo 9-vuotias kuulostaa kyllä todella nuorelta, joten itse hakisin myös toisen lääkärin mielipiteen.
on oikea osoite josta saatte oikean diagnoosin.
"Ammattilaisille Etusivulle Tulosta Lähetä ystävälle Kaksisuuntainen mielialahäiriö nuorilla aikaisemmin luultua yleisempi 24.02.2006 Aikaisempien tutkimusten perusteella kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyys nuorilla olisi vain yhden prosentin luokkaa. Yhdysvaltalaistutkimuksessa on selvitetty maniaoireiden ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön yleisyyttä psykiatrisessa hoidossa olevilla nuorilla. Arvioinnissa käytettiin mm. Kiddie Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia- (K-SADS) ja Mania Rating Scale-menetelmiä (MRS) sekä nuorten ja heidän vanhempiensa arvioita. Kaikkiaan arvioitiin 391 nuorta, jotka olivat joutuneet psykiatriseen sairaalahoitoon. Maanisten oireiden esiintyvyys joukossa oli suuri. Nuorista viidennes täytti kaksisuuntaisen mielialahäiriön kriteerit. K-SADS erotteli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät nuoret muista, kun heidän vanhempansa arvioivat tilannetta, mutta ei silloin, kun nuoret itse arvioivat sitä. Tutkimus osoittaa joka tapauksessa, että psykiatrisesti sairaiden nuorten joukossa kaksisuuntainen mielialahäiriö on yleinen ja että nämä voidaan tunnistaa K-SADS- ja MRS-menetelmillä. Tutkimus osoittaa toisaalta, että käytetyillä menetelmillä voidaan tunnistaa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät nuoret. Diagnoosiin pääsy voi muuten olla näissä tapauksissa vaikeaa, koska taudinkuvaan kuuluva lisääntynyt ärtyvyys kuuluu myös normaaliin nuoruuteen. Olisi tärkeää tunnistaa nämä nuoret, jotta heille voitaisiin räätälöidä asianmukainen lääkitys. Lähde: Journal of Child and Adolescent Psychopharmacology 2005;15:918-930 "
Lapsi on 9v ja hyvin fiksu. Epäilyttää vain tuo dg ja jos vaikka onkin, niin mikä on hyvä tapa kasvattaa. Samoin kuin muitakin vai poiketen? Siis kasvatuksesta kyselen, kun hoito on muilla. Arjen toimintatavoista esim. ärsyttämis- huuto-, kiroilu-, hävyttömien laulelu-, ja kiusaamistilanteissa. Uhkailutilanteissa.
sijaisvanhemmilta. Niillä on sosiaalikasvattajan koulutusta omien sanojensa mukaan ja ikää lähemmäs 60.
Onko sinun lapsellasi bipo ja miten hyvin/huonosti toimii kasvatus ao. paikassa? Kiinnostaa kovasti, voitko ystävällisesti jakaisit tietoa. Ps. Emme ole lapsesi perhe.
diagnosointi ja luokittelu. Saadaanko rahaa paremmin? Tekisittekö näin, jos kyseessä olisi oma lapsenne.
niitä diagnooseja jakele ,eikä viranomaiset mielellään varmasti extraa maksa ,joten turhaan niitä tuskin kirjoitellaan . Tuskin erityislapsesta mitään extraa maksetaankaan sijaiskodille -kaikkihan sijoitetut tavallaan ovat erityislapsia ,vai mitä olette mieltä ?
Ihan samoin kuin tuolla alussa joku aivan oikein jo kirjoitti, että on todella äärimmäisen harvinaista, että 15-16 ikää nuoremmilla voitaisiin diagnosoida mitään vakavaa mt-häiriötä - paitsi tietysti Suomessa. Uskokaa nyt ihan huvikseen, jos ette muuten!
kun pitäisi olla ensin se OIKEA diagnoosi, että voisi antaa varmaksi mitään ohjeita.
että niitä lapsia otetaan niin paljon, kun ovat kaikki erityislapsia.
Osui silmiin nimittäin tällainen ja muistin heti tämän ketjun. ADHD-liiton sivuilla mainitaan bipolaariset ongelmat yhdeksi ADHD:n liitännäisoireeksi. Samoin mainitaan uhmakkuus, unihäiriöt, masennus, oppimisvaikeudet, lukihäiriö, motorisen koordinaation häiriöt, autistiset oireet, aspergerin ja touretten oireyhtymät. Tarkemmin täältä: http://www.adhd-liitto.fi/oireetesite.pdf Sen kokemuksen perusteella, mitä olen saanut seuraamalla oman Asperger-lapseni käytöstä toistakymmentä vuotta eri elämänvaiheissa, voin sanoa, että ns. liitännäisoireita ilmenee silloin, mitä stressaantuneempi lapsi on. Mutta eihän ole mitään mieltä hoitaa pelkkää liitännäisoiretta ja jättää varsinainen ongelma täysin huomiotta!
Ihmelääkekö? Toimii jo.
yleensä vasta yli kaksikymppisenä.Olisi tosi harvinaista noin nuorella ainuttakaan en tiedä.
kirjoittelevat ihan mitä sattuu diagnooseja, tässä vain yksi esimerkki sellaisesta.
Muualla maailmassahan on äärimmäisen harvinaista, että lapselle annetaan psykoosi-diagnoosia alle teini-iän, mutta Suomen huostahulluimmat psykiatrit väittivät joku vuosi sitten Hesarin artikkelissa, että meillä syntyy muka psykoottisia vauvoja. Voi hyvänen aika sentään :(
Ja hoidollisten huostaanottojen yhteydessä ei ollenkaan epätavallista, että lapsi on kallonkutistajien mielestä vaikka miten psykoottinen, vaikka kukaan muu lapsen tunteva ei häntä psykoottisena pitäisi, ei silloin, ei sen jälkeen ja vielä vähemmän lapsen kotiutumisen jälkeen, kun vanhemmat vihdoin saavat lapsen asianmukaisiin tutkimuksiin.