viva tekee sitä taas elikkäs mukavan tuntuinen nainen kun on myymässä ihan kivan tuntuista rivaria helsingissä kertoo kun alat oikein tosissaan miettimään tarjousta että on pieniä paino virheitä esitteissä ja kuntotarkastus, Isännöitsijäntodistus, tuloslaskelma, tase ja talousarvio ovat muka salaisia. Niin ja sitten on kuulemmma ihan just tapahtanut pieni vesivahinko, jonka jälkeen ei ole kuulunut sitten taas mitään. Eikö näille "välittäjille" ole minkäänlaista surantaa? ps. tietääköhän myyjä kenen kanssa on tekemisissä
viva lkv sen kuin porskuttaa
41
11751
Vastaukset
En ota kantaa ko. välittäjän toimintaan, mutta isännöitsijäntodistus on luottamuksellinen asiakirja. Se voidaan antaa aikaisintaan tarjouksenteon yhteydessä, ja mikäli välittäjä jakaa sitä jokaiselle kävijälle, niin hyvän välitystavan edellytykset eivät täyty. Tulos, tase ja yhtiöjärjestys ovat sitten julkisia asiakirjoja. Lisäksi välitysliike vastaa myyntiesitteen tiedoista, eli jos löydät vakavia virheitä, niin ilmoitus Lääninhallitukselle (tai kaupanteon jälkeen haaste oikeuteen).
- vasta selviää onko
tulossa remontteja. Kyllä ostajakandidaateille pitää esittää kaikki kohteeseen vaikuttavat tiedot ennenkuin hän tekee tarjouksen.
- jää tarjous
Tekemättä jollei tuota isännöitsijätodistusta ole saatavilla ennen tarjousta. Venäläiseenrulettiin verrattavissa jos tarjoat juuri rempattavaan kämppään "ylihintaa"
- Hipohipo123
vasta selviää onko kirjoitti:
tulossa remontteja. Kyllä ostajakandidaateille pitää esittää kaikki kohteeseen vaikuttavat tiedot ennenkuin hän tekee tarjouksen.
Jos ei tietoa jostain syystä mielellään anneta, niin voi olla että jotain yritetään peitellä ja se voi tulla ostajalle kalliiksi. Parempi siis siirtyä silloin suosiolla toiseen kohteeseen.
- kukin tyylillään
Jos välittäjästä henkii kusetuksen löyhkä, voit olla satavarma siitä, että myyjä on ihan varta vasten ko. välittäjän valinnut.
- Cityvihreä
Olimme katsomassa kerrostaloasuntoa, jota esitteli Viva LKV. Oli kuulemma kiire tehdä päätös, sillä joku muu oli kuulemma tekemässä tarjousta hetkellä minä hyvänsä. Emme kiirehtineet ja asunto oli myynnissä vielä tosi pitkään. Rouva kävi katsomassa asuntoa vielä toisenkin kerran, ja tällä kerralla paikalla oli toinen ko. liikkeen välittäjä, joka kertoi että asunnossa on ollut kosteusvaurio mistä ensimmäinen myyntitykki ei puhunut yhtään mitään. Että sillai...
Toisaalta toisessa asunnossa tapasimme oikein hyvän Viva LKV:n välittäjän, jolle olisin antanut asuntoni myynnin, ellei meillä duunissa olisi alkanut YT-neuvottelut tiistaina kun toimeksianto piti solmia keskiviikkona. Oli siis päivästä kiinni että he eivät saaneet toimaria.
Joukossa on hyviä ja huonoja välitäjiä.- SeEkaKerta232323
Varmaankin vuonna 2001 kävimme isän kanssa "poikasena" katsomassa minulle yksiötä hki konalassa. Esitteessä oli huoneiston kunto merkitty HYVÄ arvosanaksi. Todellisuus oli kuitenkin varmaan lähes 30v asuttu putkeen ilman remontteja, sillä hella oli ikivanha 2-levyinen, sähköpistokkeet/katkaisijat/kaapit varmaankin alkuperäiset, tapetit myös todella vanhoja ja kaikkein pahinta oli voimakas tupakan löyhkä huoneistossa. Välittäjä ei oikein katsonut edes meitä kun isäni koitti kysellä tarkemmin, mutta totesi että tältä alueelta näitä on myyty 80ke jommalle kummalle puolelle. Hintapyyntikin alueeseen nähden olisi ollut edes tyydyttävässä tapauksessa (tämä oli välttävä/remonttia vaativa) n. 70ke, josta oltaisiin lähdetty tinkimään.
Ja kyseessä oli Viva välitysfirma ja taisi välittäjäkin olla hieman turhautunut kun oli jotenkin huonolla päällä. :) Oliko sitten omistaja painostanut häntä vai mistä kiikasti? - Jyvät akanoista
Kokemusta on Vivan toiminnasta v.2005 maaliskuulta ja täytyy myöntää että olimme tyytyväisiä. Saimme loistavaa palvelua vähän vanhemmalta naisvälittäjältä mutta nyt kun laitoimme asuntoamme myyntiin huomasimme ettei hän olekaan enää ao.yrityksen palveluksessa. Onneksi netin kautta löysimme hänet toisen välitysfirman palveluksesta (arvatkaa mistä?). Kyllä välityshomma on välittäjän persoonasta ja ammattitaidosta kiinni eikä firmasta.
- Laajasalo
Ostimme rivarin Laajasalosta viime keväänä Vivan kautta ja kaikki meni todella hyvin. Kiinteistönvälittäjä oli todella asiansa tunteva ja ystävällinen. Kaupat sujuivat mutkattomasti ja meille jäi todella hyvä mieli kaupoista. En ymmärrä tätä Vivan mollaamista, koska saimme kaiken tarvittavan tiedon ennen ja jälkeen kauppojen, ja välityspalkkio oli todella kohtuullinen. Meidän perheemme kyllä suosittelee ko. välitysfirmaa kenelle tahansa. Hintavertailussa moni kilpaileva yritys jäi välityspalkkioissa kakkossijalle.
- Ormas harmas
Mollaamisessa ei tosiaan ole tolkun häivää. Täällä Suomi24:ssä on tapana että toiset puljut mollaa paremmin pärjääviä yrityksiä.
- Robin-71
Ormas harmas kirjoitti:
Mollaamisessa ei tosiaan ole tolkun häivää. Täällä Suomi24:ssä on tapana että toiset puljut mollaa paremmin pärjääviä yrityksiä.
Meillä jää Viva ainakin väliin. Pikainen googlaus kertoo aina paljon. Paljon huijattuja, sekä oikein lääninhallituksen asettama toimenpidekielto... Aika kovaa kamaa!
Nyt vielä huijari Liski meni sinne töihin!
Niin ja Laajasalo...
Ostitte siis rivarin..? Ja ostaessa TEIDÄN välityspalkkio oli kohtuullinen??
hmm...olet lienee Vivan kamapäissään kirjotteleva välittäjä! - Anonyymi
En tiedä mikä on kohtuullinen palkkio ostaessa mutta yleensä sitä ei mene ostajalta ollenkaan
- Välttäjä
Kehotan karttamaan ko. yritystä. Löysin kiinnostavan kohteen Etuovi.comin kautta, välittäjänä VivaLKV ja eräs miespuolinen myyjä. Jätin yhteydenottopyynnön, johon ei vastattu ja pari viikkoa myöhemmin vielä toisen ja kolmannenkin. Yhteydenottopyyntöihini ei vastattu ja niinpä olin yhteydessä suoraan myyjään(jätin yhteystietoni hänen postilaatikkoon) ja seuraavana päivänä kuulin että hän oli saanut asunnostaan tarjouksen, jonka oli hyväksynyt sillä välittäjä ei ollut kertonut, että asunnosta olisi toinenkin kiinnostunut!
Olin yhteydessä suoraan myyjään, sillä aloin epäillä ettei välittäjällä ole aikomustakaan kertoa ostokiinnostuksestani myyjälle, olenhan kuitenkin ollut kyseistä välittää vastaan oikeudessa todistamassa eräässä toisessa asuntokaupassa, jossa välittäjä mokasi pahasti huijatessaan ostajia. Oikeus on ainakin kertaalleen(ilmeisesti tapauksia on useampiakin) tuominut kyseisen välittäjän korvauksiin huonosta välitystavastaan. Välittäjän esimiehellä on hyvin välinpitämätön asenne asiaa kohtaan, joten itse ainakin aion karttaa kyseistä putiikkia todella kaukaa ja vastedes olla heti suoraan yhteydessä myyjään jos kiinnostamaani asuntoa välittää Viva...
Toivottavasti tässä tapauksessa myyjä sai sen hinnan minkä halusi(epäilen kovasti) sillä itse olisin tarjonnut kohteesta sitä mitä pyydettiin... - Ihmettelen vaan
Kyllä harmittaa että vasta nyt tajusin googlettaa Viva lkv kiinteistövälityksen! Erehdyin siis jo ko. puljun asiakkaaksi. Löysin unelmieni kämpän Vivan listoilta ja välittäjä antoi minun ymmärtää että tuon asunnon myyjä hyväksyi ostotarjoukseni sillä ehdolla että annan oman vanhan asuntoni Vivan myytäväksi. Toki ihmettelin että mitä se muka myyjää kiinnostaa mitä minun asunnolleni tapahtuu (sen myynnillä ei ollut mitään yhteyttä kauppasumman hankinnan kanssa), mutta koska tarjoukseni oli roimasti alle pyydetyn hinnan ja todella halusin ostaa asunnon, allekirjoitin myyntisopimuksen Vivan kanssa. Välittäjä antoi ymmärtää että ostamastani asunnosta oli esitetty korkeampiakin tarjouksia, mutta hän esitti minun tarjouksenimyyjälle siten että tämä tarttui siihen, vaikka nettosikin näin vähemmän. Nyt kun oma asuntoni on ollut jo jonkin aika myynnissä ja välittäjän kertomat tarjoukset siitä ovat olleet roimasti ennakoitua pienempiä, on alkanut epäilyttää että onko tässä vastaavanlainen vedätys menossa jälleen. Onkohan tämä on se perustapa jolla Viva toimeksiantonsa hankkii...
- Kale69
Kuulostaa tutulta, meillä sama kuvio asunnonoston yhteydessä. Siis Viva-välittäjä yritti puoliväkisin saada meidän vanhan asunnon välitettäväkseen ja antoi kuvan että jos saa niin puhuttaa myyjän hyväksyyn meidän tarjouksen. Ei tosiaan jatkettu yhteistyötä!
- Turhautunut Vivaan
Oman kokemuksen perusteella vältän Vivaa tulevaisuudessa erittäin tarkasti. Koin heidän taholta kovaa painostusta kun olin jättämässä haluamastani asunnosta ostotarjousta. Myös kesken ostotarjouksen valmistelun vaihtoivat eri lomakepohjaa mikä vain entisestään sekotti tilannetta. Olisi pitänyt alkaa taas alusta koko homma. Ilmoitin heille vetäytyväni pois tarjouksen teosta.
Vivan tekemä hinta-arvio omasta kämpästä oli selkeästi pienempi kuin kaikilla kolmella muulla välittäjällä, jotka olivat myös antaneet asunnostani hinta-arvion. - kkk
Meillä taasen vain hyviä kokemuksia! Niin myyjinä kuin ostajinakin!
Viva sai myytyä meidän asuntomme ennen varsinaista ensinäyttöä täyteen hintaan! Joten en voi muuta kuin suositella!! :)
Käytimme samaa välittäjää joka oli aikanaan myynyt tämän asunnon meillekkin. - juki.
Kokemuksesta ,täydellinen huijarifirma.Yritivät myydä hometalon salaamalla talon vikoja yhdessä myyjän kanssa.Täysin perseestä koko lafka.Varokaa!
- Fighter
Varokaa ja välttäkää Vivan porukkaa! Olen selvitellyt kohta vuoden ajan heidän huolimattomuuksiaan ja hitauttaan hoitaa asioita hyvien välitystapajen mukaisesti! Olen tehnyt useita reklamaatiota heidän toimistaan ja aina jäänyt altavastaajaksi....seuraavaksi asiat lähtevät juristin käsiteltäviksi! "Helppoa ja vaivatonta asuntokauppaa"....kuten mainostavat sivuillaan, vai mitä?
- Virke2
Asuntoni on parhaillaan myynnissä Vivalla. Näyttöjä on ollu jo ensimmäisen kuukauden aikana enemmän kuin SKV:lla 2 x 4kk toimeksiannolla oli yhteensä. Minuun ollaan yhteydessä säännöllisesti ja kerrotaan, missä mennään. Asunto ei ole vielä myyty, mutta tähän saakka voin vain suositella Vivaa. Enkä edes ole yhtiön kätyri, vaan vilpittömästi tyytyväinen asiakas.
- petetty ja pahasti..
Meillä erittäin huonoja kokemuksia Vivasta myös!!! Välittäjä tuli toukok akana -12 näyttämään, oli kiire, ei ehtinyt näyttää muita tiloja silloin. Oli tosi ystävällinen. Meidän poika osti sen, on erittäin sairas,ollut kolarissa, kerroin siitä. Mutta kun asunto tuntui hyvältä, kaverikin oli mukana, tehtiin kaupat. Kun oltiin syömässä, välittäjä soitti että pitäisi saada 1000euroa lisää. Poika oli luvannut. Tämä on sitten virallista oli sanonut. Toukokuussa tehtiin esikauppakirjat, edellinen asunto saatiin myytyä. Siellä myyjä ja esittelijä kehuivat kilvan missä olivat matkustelleet, miten paljon rahaa kuluttaneet ja mitä uusia kauppoja tehtäisiin seuraavaksi. Myyjä tarjosi meillekin vähän rahaa jos maksetaan heti toukok käteisellä, Pojan piti saada uusi asunto mahd pian terv syistä. Mutta sitten ääni kellossa muuttui, asunto vapautui vasta elokuussa, ei oltu päästy kertaakaan katsomaan, mikään luvattu ei pitänyt paikkaansa. Ja sekin meinasi mennä viim mahd pv:n iltaan. Kaikki koneet sisällä piti uusia, "jätettiin teille pesukone", ei ollut sovittu, sekin osoittautui rikkinäiseksi, piti maksaa viemään pois ja hakemaan oma kellarista oma tilalle. Luvattu remontti saatiin sentään, mutta ihan huonosti tehty. Nyt asuntoon tulee jostain edelleen jotain ötököitä ilmastointiputkista, poika on myrkyttänyt syksystä asti. Eikö myyjälläkin ole joku vastuu kerrostalo asunnosta... Luotan itse ihmisten sanaan, ja minusta on hienoa kun ihmiset pärjää, mutta en tykkää kun petkutetaan ja käytetään hyväksi sairaita ja hyväuskoisia ihmisiä !!!!!
- VIVAaan pettynyt
Olen yrittänyt kaksi kuukautta päästä katsomaan asuntoa, joka miellyttää VIVAn ilmoituksen perusteella. Ensimmäiseksi yrittivät tunkea arvioimaan omaa kämppääni, jotta se saadaan myyntiin. Perusteluina se, että kun asuntoni on myyty, menee tarjoukseni ostokohteesta helpommin läpi. Sanoin, etten ole kiinnostunut, koska haluan nähdä ensin, olenko enää tutustumiskäynnin jälkeen kiinnostunut myytävästä kohteesta. VIVAn myyjä lupasi soittaa samana päivänä näytöstä, mutta eipä soittanut. Ja kun viikkoon ei kuulunut laitoin sähköpostia ja lopulta soitin. Myyjä selitteli, että serveri oli hävittänyt kaikki meilit ja olipa hyvä, että soitin muistutuksen. Näytön järjestäminen oli kuulemma venynyt, kun sähköhommat eräässä huoneessa olivat kesken. Lupasi soittaa näyttöajan illalla, eipä soittanutkaan. Soitin seuraavana päivänä toiselle ilmoituksessa mainitulle myyjälle ja hänpä löysikin meilini ja lupasi soittaa myöhemmin keskusteltuaan toisen myyjän kanssa. Arvatkaa soittiko...
Odotin pari viikkoa, sitten marssin suoraan asunnolle soittamaan ovikelloa. Omistaja ei ollut saanut pitkään aikaan näyttöpyyntöjä VIVAlta ja oli ihmetellyt halukkaiden vähäisyyttä. Kun kysyin keskeneräisistä sähköhommista, oli omistaja lievästi hämmentynyt, kun ei tiennyt asunnossaan olevan sellaisia.
Koska omistaja oli tehnyt sopimuksen VIVAn kanssa, ei hän uskaltanut yrittää sopimuksen purkamista, joten soitin myöhemmin uudelleen välittäjälle. Ja tietysti lupasi järjestää asian ja soittaa vielä samana päivänä. Nyt on viikko mennyt ja soittoa ei ole kuulunut.
Eli kerääkö VIVA uusia asuntoja myytäväksi "roikottamalla" myynti-ilmoitusta järjestämättä näyttöjä? Koska itse en ollut valmis antamaan omaani heille myyntiin, putosin ilmeisesti asunnon ostajaehdokkaista. Vai mitä meininkiä tämä on? Joku voisi tutkia, onko ostajia houkuteltu enemmänkin myymään asuntonsa alta pois (vrt. yksi aiemmista viesteistä). - pettyny1
Todella pettynyt, todella pettynyt.
- Viva la ilmavaiva
Viva on Viva... Liian paljon on ihmisiä, jotka eivät tunne yrityksen toimintatapoja. Onneksi fiksut osaavat välttää.
- tuomiot omistajilla
Vivan omistajilla on mielenkiintoiset tuomiot!
selvittäköön ken tahtoo mutta päivän valoa ei ne kestä...
kaatuu koko korttitalo pikkuhiljaa! Lehdistö tiedotetta
odotellessa kun mira kasllinkin tajuaa mihin kätendä
on pistänyt. Surkuhupaisaa kusetusta keksiä
uusia nimiä yrityksen nimen alle ja sillä yritetään
peittää jälkiään miten verottajaakin on kusetettu.
sopii liski tohon porukkaan ulosottojensa kanssa. - Onneksi on HUOM!
tuomiot omistajilla kirjoitti:
Vivan omistajilla on mielenkiintoiset tuomiot!
selvittäköön ken tahtoo mutta päivän valoa ei ne kestä...
kaatuu koko korttitalo pikkuhiljaa! Lehdistö tiedotetta
odotellessa kun mira kasllinkin tajuaa mihin kätendä
on pistänyt. Surkuhupaisaa kusetusta keksiä
uusia nimiä yrityksen nimen alle ja sillä yritetään
peittää jälkiään miten verottajaakin on kusetettu.
sopii liski tohon porukkaan ulosottojensa kanssa.No rapatessa saattaa roiskua. Mutta jos rapatessa roiskuu toistuvasti ja asiakkaita aliarvioidaan kannattaa miettiä mistä maksaa. Kokemuksesta voin kertoa että on emppaattisia asiakasystävällisiä välittäjiä jotka aidosti välittää muutoinkin kuin hömppä tv ohjelmissa.
Jos yrityksen johto ei osaa hoitaa asioita ilman tuomioita olisko mahdollista ettei henkilökuntaakaan osata opastaa toimimaan oikein ! - business/blondit ?
tuomiot omistajilla kirjoitti:
Vivan omistajilla on mielenkiintoiset tuomiot!
selvittäköön ken tahtoo mutta päivän valoa ei ne kestä...
kaatuu koko korttitalo pikkuhiljaa! Lehdistö tiedotetta
odotellessa kun mira kasllinkin tajuaa mihin kätendä
on pistänyt. Surkuhupaisaa kusetusta keksiä
uusia nimiä yrityksen nimen alle ja sillä yritetään
peittää jälkiään miten verottajaakin on kusetettu.
sopii liski tohon porukkaan ulosottojensa kanssa.Blondeilla on taipumus tuntea yhdenvertaisuutta keskenään, onko Kasslin löytänyt Liskin tyttärineen vai päinvastoin?
- Ostan ja myyn
Olen ollut myös tyytyväinen vivaan.. Alusta asti on selkeästi kerrottu miten asiat etenevät ja mihin tulisi kiinnittää huomiota asuntoa ostaessa ja myydessä. Olemme ostamassa vivan välittämää asuntoa ja omamme myymme saman välittäjän avulla, koska hän on vakuuttava, tehokas, vastaa aina yhteydenottoihini. Suosittelen muillekin!
- Kolmas kerta toden..
Juuri myimme paritalon Espoosta Vivan kautta. Todella tyytyväinen palveluun. Tehokasta, nopeaa ja ystävällista. Suosittelen lämpimästi. Välityshinta ei ollut halvin mahdollinen, mutta laadusta kannattaa joskus maksaakin. Aiempaa kokemusta kahdesta muusta välitysfirmasta ja tämä oli selkeästi paras.
- takuuta ei ole
Hyvää ei saa halvalla ! Joskus voi joutua maksamaan kalliistikin hyväuskoisuudesta,
Kova pyyntihinta ja halpa palkkio. Viikko kuluu ja toivotaan. Kun mitään ei tapahdu markkinat alkavat puhua puolestaan, ups - jotta voisimme saada ostajia hintaa täytyy pudottaa - katsokaapa tilastoja ! Omakotitalojen hinnat ovat laskeneet ainakin 10 prosenttia !!! Näitä löytyy myös Vivalta !!!
- hillamaria1
Välttäkää jos vain voitte!! Turhia lupauksia, ei vastata yhteydenottopyyntöihin, keksitään olemattomia selityksiä, yritetään saada maksamaan hurjia sakkosummia ilman perusteita ja tämä koko rumba kestänyt jo puolivuotta. Asiaa selvitellään kuluttaja-asiamiehen voimin ja vieläkään ei loppua näy. Summa jota penätään on tippunut 7000tonnilla, mutta kun kysytään mistähän hitosta vielä maksettava summa on tullut niin kukaan ei vastaa puheluihin eikä sähköposteihin! Mahtavaa palvelua vai mitä? Ei ikinä enää!
- Älä luota vivaan!
Älkää missään tapauksessa luottako vivaan. Välittäjät jauhaa paskaa minkä kerkee olemattomista tarjouksista ja rupeaa haukkumaan ja syyllistämään jos oman asunnon hintaa ei pudota aiemmin sovitusta viikon myynnin jälkeen.
Täysin luokatonta asiakaspalvelua! - Maahan poljettu
PETETYKSI TULET jos tän firman kans oot tekemisissä. Kesällä -14 otettiin välittäjä, lupasivat pyyntihinnaksi 260k, mutta laskivat parin näytön jälkeen 240k. Joukkoon liittyi toinen välittäjä, joka kesken näytön soitteli lisätietoja talosta - jotka olimme jo välittäjille antanut! Haistattelua, viestittelyä yömyöhään, ahdistelua ja myyjän selkänahan repimistä.
Lopuksi saimme tarjouksen, myöhemmin selvisi ettei välittäjä antanut vastatarjoustamme ostajalle, ja keksi omasta päästä ehtoja kaupalle. 45min ennen kaupantekoa välittäjä soittaa ja sanoo muutoksista, 10% pidätys VIVAN pankkitilille!? Pankkiiri ei onneksi siihen suostunut...
Teimme reklamaation toiminnasta, selvisi että alkuperäinen välittäjä ei edes työskentele ko. yrityksessä. Kesti 2kk ennenkuin vastasivat "Ei hyväksy", pyydämme dokumentteja mille perustavat tämän väittämän... Saa nähdä mihin johtaa... - Viva never
Mitään en enää osta Vivasta eikä välitä mitään ja syyt on selkeät. Ostimme asunnon, ensinnäkin käytiin katsomassa etukäteen ennen sunnuntain näyttöä. Teimme tarjouksen melkein täydellä pyyntihinnalla, välittäjä ei vienyt viikkoon tatjousta omistajlle vaan piti esitrelyn sunnuntaina, Pyysin paikalle äitini, jolla eri sukunimi. Välittäjä kertoi hänelle että tästä asunnota on tehty tarjous hinnalla x! Tehkää parempi. Tarjouksia ei saa kertoa asiakkaille! Tuli maanantai välittäjä soitti ja kertoi että tuli tarjous yli pyyntihinnan, mutta se jäi meille kun ehtomme oli paremmat! Kauppakirjoja tehdessä oli asunnon hinta merkitty väärin ja myös itse asunnon nro. Sanoin asiasta että ne pitää olla oikein, veti kynällä yli ja korjasi. Sanoin etten hyväksy tuollaista vaan halutaan kunnollinen kauppakurja oikeilla tiedoilla, sillä seurauksella et kauppakirjojen teko viivästyi 5 kertaa välittäjästä johtuen! Välittäjä soitteli miehelleni ja haukkui minua v...mäiselsi kun en hyväksy tuollaista sutastua kauppakirjaa.. myös kaupanteko tilaisuudessakin haukkui omistajalle minua, vaikka en ollut paikalla. Avainten luovutus piti olla uutena vuotena, eipä välittäjä vaivautunut tulemaan paikalle. Avaimet saatiin omistajalta. Välittäjältä emme vieläkään ole saaneet avainta ja asiasta useampi vuosi. Soitin toimitusjohtajalle ja valitin asiasta, vasta 6 kerran jälkeen saimme Joulukorin kadonneesta avaimesta ja paskasta palvelusta.
Vivasta olen yleisellä tasolla samaa mieltä, mutta nyt väitetyistä virheistä en.
Kyllä, tarjous olisi heti pitänyt esittää toimeksiantajalle, toisaalta se on voitu esittää myös suullisesti koska siinä on ollut ilmeisen pitkä voimassaoloaika.
Hyvän välitystavan ohjeen mukaan välittäjällä on oikeus kertoa jo saadun tarjouksen sisältö toiselle ostajaehdokkaalle. Mitään pakkoa kertoa ei toki ole.
Kauppakirjan korjaus käsin on täysin pätevä ja laillinen. Huomattavan usein näin joudutaankin tekemään, useimmiten koska kaupan osapuolet eivät vaivaudu lukemaan etukäteen saamaansa kauppakirjaluonnosta. Kaupantekotilaisuudessa sitten todetaankin, että "mun sotun loppuosa on xxxS, ei xxx5" tai vastaavaa. Mutta aivan turhaa pomputtelua kirjoittajan taholta jos korjaukset ovat pieniä.
Välittäjä ei yleensä ole mukana kun hallinta siirtyy. Välittäjän vastuu on juriidinen ja rajoittuu asiakirjojen, annettujen tietojen yms oikeellisuuteen. Kun kauppa on tehty, ollaan tilanteessa jossa osapuolet keskenään sopivat pienistä käytännön asioista kuten vaikka avainten luovutuksesta, pesukoneen ostosta tms.
Sen sijaan asiakkaan avaimen hukkaaminen on todella vakava virhe. Omien virheidensä myöntämisessä Viva on tunnetusti erittän huono, on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaan.- jyitsi 1
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Vivasta olen yleisellä tasolla samaa mieltä, mutta nyt väitetyistä virheistä en.
Kyllä, tarjous olisi heti pitänyt esittää toimeksiantajalle, toisaalta se on voitu esittää myös suullisesti koska siinä on ollut ilmeisen pitkä voimassaoloaika.
Hyvän välitystavan ohjeen mukaan välittäjällä on oikeus kertoa jo saadun tarjouksen sisältö toiselle ostajaehdokkaalle. Mitään pakkoa kertoa ei toki ole.
Kauppakirjan korjaus käsin on täysin pätevä ja laillinen. Huomattavan usein näin joudutaankin tekemään, useimmiten koska kaupan osapuolet eivät vaivaudu lukemaan etukäteen saamaansa kauppakirjaluonnosta. Kaupantekotilaisuudessa sitten todetaankin, että "mun sotun loppuosa on xxxS, ei xxx5" tai vastaavaa. Mutta aivan turhaa pomputtelua kirjoittajan taholta jos korjaukset ovat pieniä.
Välittäjä ei yleensä ole mukana kun hallinta siirtyy. Välittäjän vastuu on juriidinen ja rajoittuu asiakirjojen, annettujen tietojen yms oikeellisuuteen. Kun kauppa on tehty, ollaan tilanteessa jossa osapuolet keskenään sopivat pienistä käytännön asioista kuten vaikka avainten luovutuksesta, pesukoneen ostosta tms.
Sen sijaan asiakkaan avaimen hukkaaminen on todella vakava virhe. Omien virheidensä myöntämisessä Viva on tunnetusti erittän huono, on aina ollut ja tulee varmaan aina olemaan.ymmärrettävää jos harmittaa kun kuningatar ei ottanut mukaan Vivaan
Prinsessa meni jo perässä
- Viva never
Välittäjä_LKV
Haluan oikaista muutaman asian, ensinnäkin pyysin korjaukset luettavana olleeseen versioon, jonka jälkeen sain vaan haistattelua ja vähättelyä osakseni. Jos olisin kaupantekotilaisuudessa allekirjoittanut niillä tiedoilla sopimuksen, jippii! Olisin saanut asunnon 32000e halvemmalla ja vieläpä naapuritaloyhtiön asunnon! Kyllä olisi sopinut minulle, olisin vaan marssinut ovelle ja kertonut ostaneeni sen. Et kyl joku tolkku täytyy olla mitä papereissa lukee.
Ja myyjä kertoi että meidän tarjousta ei ollut esitelty hänelle, eikä ollut kerrottu että olimme viikkoa aikaisemmin käyneet katsomassa ja tehneet tarjouksen. Koska myyjä ei olisi suostunut yleiseen esittelyyn sunnuntaina, jos olisi asian tiennyt. Kertoi itse kaupantekotilaisuudessa.
Avaimia ei ollut välittäjällä kaupantekotilaisuudessa vaikka niin oli sovittu, itse ehdotti että tuo ne uutena vuotena kun muutamme. Varastossa kun oli vielä myyjän tavaroita vkon verran, oli sovittu että pitää avaimet siihen asti. Välittäjältä avaimia pyydeltiin 2kk, ja sit meni hermot kun ei vastattu eikä mitään muutakaan. - Hermuli
Hei Viva never
Aluehallintovirastossa käsitellään mielellään kaikki Vivatun kaltaiset välittäjän hyvän välitystavan vastaiset toimet , jos sellaista on tapahtunut Lähetä reklamaatio sinne suoraan
Viva Las Vegas - outoa porukkaa!!
Miksi ette myy itse!???Kämpän myyntiin ei tarvita mitään välittäjää!!!Myykää itse ja olkaa rehellisiä ja säästätte tuhansia euroja!Sosiaalisesti kyvyttömiä ihmisiä vai mitä täällä on!!???Myyntiä helpompaa hommaa saa hakea!
- Anonyymi
Erittäin huono kokemus Viva LKV:n välittäjästä. Olimme kiinnostuneet eräästä vanhemman naispuolisen välittäjän kohteesta. Välittäjä ei välittänyt kaikkia myyntiasiakirjoja, ei kahdessa saanut selvitettyä taloyhtiön tulevia remontteja, oli näytöillä epäystävällinen ja kaiken huipuksi jätti ilmoittamatta meille toisesta tehdystä tarjouksesta, vaikka olimme sopineet jättävämme omaamme seuraavana päivänä. Kun olimme yhteydessä suoraan myyjään, oli välittäjä sanonut heille että emme tee vastatarjousta vaikka olisimme kuulleet tästä toisesta tehdystä tarjouksesta. Eli välitti myyjille valheellista tietoa, jonka perusteella sitten hyväksyivät tämän toisen tarjouksen. Kun sitten olin yhteydessä välittäjän tuohtuneena ja kyseenalaistin hänen toimintansa, yritti välittäjä vain peitellä väärää toimintaansa ei ottanut vastuuta. Lähetin palautteen myös yrityksen johdolle, joka ei ole vastannut siihen mitenkään.
Suosittelen karttamaan kyseistä yritystä, erittäin osaamatonta ja epäeettistä toimintaa harjoittavat. - Anonyymi
Pyysin tarjouksia välittäjiltä. Vivan välittäjä lupasi, että saa muita välittäjiä kovemman hinnan. Käytännössä kaveria ei kiinnostanut muu, kuin saada asunto jollain hintaa kaupaksi, että saa välityspalkkion.
Mitään lisäarvoa ei kyseisestä firmata ole.
Itse käytän jatkossa Blok-Ai:ta, jossa hinta on paljon alhaisempi vain siksi, että itse esittelee. Tuohon asunnon esittelyyn Viva ei tuonut mitään lisäarvoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838