Nesara

Nesaran viimeinen uutinen.
Suomentanut: Jordan Michael Setälä

Rakkaat kansalaiset ympäri maailmaa. Kiireellinen sanoma kaikille. Nesaran ilmestys viivästyy oletettavasti noin pari kolme vuotta. Vaikeita hankaluuksia on ilmaantunut, jotka pitkistyttävät asiaa.

Ennen kuin Nesara voi tulla esiin, täytyy Galaktisen Liiton työskennellä asioitten hyväksi. Ja teidän kansalaisten tulee luottaa Galaktiseen Liittoon ja Sheldan Nidlen kanavointiin.
Nesara ei voi tulla ilman Galaktista Liittoa. Tehkää kaikkenne ja julkaiskaa Nidlen kanavointeja kansoille, jotta saataisiin suopeampi vastaan otto.

kaikkea hidastuttaa myöskin maailmassa vallitseva sotaisuus ja itsekkyys. Herrat ja rikkaat pitävät hampain ja kynsin kiinni rahoistaan ja mahdistaan.

Toivoa veljet ja sisaret. Kohta koittaa Nesaran ja Galaktisen Liiton aika.

Terveisin J.M.Setälä
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos voisit vielä todistaa että teksti on oikea ja pistäsit lähdelinkin ;)

Hyvää Joulua sullekkin.

Äänestä
  • alkaa tuntua siltä, että galaktinen liitto/nesara yms. ovat jonkun ihmisen päästä keksittyä juttua kenellä sattuu olevan enemmän aikaa kuin elämää, tai sitten vaihtoehtoisesti joidenkin yritys tehdä oudolla tavalla maailmasta parempi.

    Äänestä

  • Että "kanavoijien" tekstit ovat paikkaansapitäviä.
    Luulenpa että kyseinen teksti oli aivan yhtä oikeellinen kuin kyseiset "kanavoijien" tekstitkin.

    Äänestä

  • Sonnet kirjoitti:

    Että "kanavoijien" tekstit ovat paikkaansapitäviä.
    Luulenpa että kyseinen teksti oli aivan yhtä oikeellinen kuin kyseiset "kanavoijien" tekstitkin.

    Minun ei ole tarkoitus todistella sinulle mitään. Onko uskosi muka riippuvainen todisteistani? En myöskään voi todistaa ovatko ne totta, koska en vain yksinkertaisesti pysty.

    Mutta tuohon alkutekstiin ei voi sanoa mitään muuta, kuin että se oli hänen oma keksimänsä teksti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomas kirjoitti:

Nesaran viimeinen uutinen.
Suomentanut: Jordan Michael Setälä

Rakkaat kansalaiset ympäri maailmaa. Kiireellinen sanoma kaikille. Nesaran ilmestys viivästyy oletettavasti noin pari kolme vuotta. Vaikeita hankaluuksia on ilmaantunut, jotka pitkistyttävät asiaa.

Ennen kuin Nesara voi tulla esiin, täytyy Galaktisen Liiton työskennellä asioitten hyväksi. Ja teidän kansalaisten tulee luottaa Galaktiseen Liittoon ja Sheldan Nidlen kanavointiin.
Nesara ei voi tulla ilman Galaktista Liittoa. Tehkää kaikkenne ja julkaiskaa Nidlen kanavointeja kansoille, jotta saataisiin suopeampi vastaan otto.

kaikkea hidastuttaa myöskin maailmassa vallitseva sotaisuus ja itsekkyys. Herrat ja rikkaat pitävät hampain ja kynsin kiinni rahoistaan ja mahdistaan.

Toivoa veljet ja sisaret. Kohta koittaa Nesaran ja Galaktisen Liiton aika.

Terveisin J.M.Setälä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu