Kahdet vaalit

Tämä ikävä tapahtuma"erorahasta"toimii taas huippu esimerkkinä suomalaisesta päätöksenteosta.

Tehtiin vain"PÄÄTÖS SIITÄ,ETTEI MITÄÄN OLE VIELÄ PÄÄTETTY".
Sen jälkeen aloitetaan julkinen vatvonta asian tiimoilta ja kumpikin "PÄÄTÖSOSAPUOLI"hakee julkisuuden avulla tukea omalle kannalleen.
Lisäksi annetaan todella kummallisia lausuntoja kuten.
"Kyllä siitä on joskus juteltu ja sopimuskin on tehty,mutta ei sitä ole koskaan allekirjoitettu".

Ja niinhän siinä kävikin,että vajaassa viikossa havaittiin,että kannattaa tehdä uusi päätös/sopimus koska edelliseen oli lipsahtanut virheitä.
Tämä tapaus opettaa taas meille tavallisille pulliaisille sen,että aina kannattaa tehdä"sopimus"jotta saadaan se oikea päätös joskus aikaan.

Lisäksi näyttää siltä,että kaikki muutkin"LAINVOIMAISET"
kymmenenvuottakin vanhat päätökset voidaan purkaa ja käsitellä uudestaan.

Mitä ihmettä kysyn minä ja moni muu.

Jyväskylässä näyttää tulevan kahdet peräkkäiset KUNNALLISVAALIT

Perustelutkin on täysin selvät

"KATOTAAN EKA ÄÄNESTYKSELLÄ MINKÄLAINEN VALTUUSTO
SAADAAN AIKAAN"
Jos tulos ei miellytä kaikkia niin otetaan "UUSINTA"

Hyvää joulua !
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Äänenkäyttäjä kirjoitti:

Tämä ikävä tapahtuma"erorahasta"toimii taas huippu esimerkkinä suomalaisesta päätöksenteosta.

Tehtiin vain"PÄÄTÖS SIITÄ,ETTEI MITÄÄN OLE VIELÄ PÄÄTETTY".
Sen jälkeen aloitetaan julkinen vatvonta asian tiimoilta ja kumpikin "PÄÄTÖSOSAPUOLI"hakee julkisuuden avulla tukea omalle kannalleen.
Lisäksi annetaan todella kummallisia lausuntoja kuten.
"Kyllä siitä on joskus juteltu ja sopimuskin on tehty,mutta ei sitä ole koskaan allekirjoitettu".

Ja niinhän siinä kävikin,että vajaassa viikossa havaittiin,että kannattaa tehdä uusi päätös/sopimus koska edelliseen oli lipsahtanut virheitä.
Tämä tapaus opettaa taas meille tavallisille pulliaisille sen,että aina kannattaa tehdä"sopimus"jotta saadaan se oikea päätös joskus aikaan.

Lisäksi näyttää siltä,että kaikki muutkin"LAINVOIMAISET"
kymmenenvuottakin vanhat päätökset voidaan purkaa ja käsitellä uudestaan.

Mitä ihmettä kysyn minä ja moni muu.

Jyväskylässä näyttää tulevan kahdet peräkkäiset KUNNALLISVAALIT

Perustelutkin on täysin selvät

"KATOTAAN EKA ÄÄNESTYKSELLÄ MINKÄLAINEN VALTUUSTO
SAADAAN AIKAAN"
Jos tulos ei miellytä kaikkia niin otetaan "UUSINTA"

Hyvää joulua !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu