meillä on 3,5kk tyttö. syönyt kiinteitä jo muutaman viikon. nyt kumminkin yö-heräilyt alkanut uudestaan ja yöllä pitää saada sitä maitoa, muuten ei itkut lopu. Onko nyt kyse tiheän imun kaudesta vaikka tyttö on jo kiinteillä? kauan tätä kestää?
kertokaahan
yösyötteijä
7409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No siis vauvathan heräilevät öisin - ja vasta puolivuotiaana 5 h putkeen unta keskellä yötä on jo hyvä ja normaalina pidettävä "saavutus". Syitä on lukuisia. Ihan pienillä vauvoilla vatsalaukku on niin pieni, ettei se pidä nälkää pitkään loitolla. Vaikka söisi kiinteitä. Monet äidit elävät siinä harhaluulossa, että kun aloittaa kiinteät, vauva alkaa nukkua yöt. Niin se harvoin kuitenkaan menee. Tiheän imun kaudesta sen verran, että vauvathan tilaa vaistomaisesti lisää maitoa ja imevät tiheään siinä 3 kk iässä ja 6 kk iässä. Vauvat heräilevät myös ihan unisyklistä johtuenkin. Kevyessä unessa havahtuvat hereille ja tarvitsevat aikuisen, jotta pääsevät takaisin uneen. Tämäkin juontaa biologiasta. Vauvoille ei ole ollut suotuisaa nukkua putkeen pitkiä pätkiä, koska esi-isämme viettivät vaelluselämää ja leiripaikka vaihtui tiuhaan. Jos vauva olisi unohtunut, hän pystyisi huutamaan vielä lähteneet paikalle. On tutkittu, että kaikki terveet vauvat heräilevät yöllä. Ja se on normaalia. Vauvat heräilevät jopa 2-3 vuotiaiksi. Ja vasta 1 v 6 kk ikäisenä suurin osa osaa nukahtaa yksin. Eli varaudu siihen, että yösyöttöjä voi olla aina 1 vuotias synttäreille ja että yöheräämiset voi kestää jopa 3 vuotiaaksi. Nuku lähellä vauvaa ja toimi siten, mikä toimii, on mun neuvo sulle.
Samaa mieltä. Itselläni 8,5-kuinen vauva ja meillä kyllä herätään nälkäisinä syömään yölläkin, vaikka syö jo ihan ison lapsen annoksia soseita ja puuroa. 3,5-kuisena olimme onnellisia kun vauva nukahti jo kello 23, kun alkuaika nukahdettiin vasta joskus yhden aikaan.. Ei kolmikuinen vielä tiedä rytmeistä mitään eikä hänen tarvikaan. Me olemme ajatelleet oman vauvamme kohdalla, että jos nyt hiljalleen pääsisimme yösyötöistä eroon niin hyvä olisi. Ja jos emme, niin silloin vauva tarvii sen yötissinsä. En väitä, ettenkö itse ikinä valittaisi. Meillä vauva on mm. valvoskellut keskellä yötä monta tuntia ja se on tosi kamalaa!! Yritän kuitenkin ajatella, että nää jutut kuuluvat vauvaperheen elämään. On ihan turha vaatia noin pieneltä täysiä öitä.. Varmaa kuitenkin on, että joskus ne yöt ovat ihan kuin ennenkin.
imun kausista sen verran, että itse asiassa uusimman käsityksen mukaan tiheän imun kausilla vauva ei tilaa lisää maitoa, vaan varmistaa maitomäärän pysymisen ennallaan.
Ja edelleen syö öisin, kun en jaksa kuunnella huutoa, tissi suuhun, niin uni jatkuu :)
Vauvoilla on tapana heräillä öisin. :) Mutta miksi olet kiinteät aloittanut noin hirveän aikaisin? Aikaisintaan 4 kk vanhalle voi aloitella kiinteitä ruokia, eikö neuvolassa ole ohjeistettu? Ettei olisi masuvaivaa osittain nuo yöheräilyt ja itkut, tuon ikäisen kuuluisi syödä vielä pelkkää maitoa mieluiten puolivuotiaaksi saakka.
Todellakaan en valita mistään,lueppas tekstini uudestaan. Kunhan ihmettelin sitä voiko olla tiheän imun kausi vaikka on jo kiinteillä. Meillä neuvolassa ohjeistettiin aloittamaan kiinteät ruuat 3kk iässä koska korviketta meni jo yli 2litraa päivässä. Tiedän kyllä suositukset mutta kaikki ei aina mene niin kuin oppikirjoissa ;) En kysynyt mitään unirytmistä, tiedän että vauvat heräilevät öisin ekoina vuosinaan. Ihmettelin vain tuota yöllistä nälkää mitä ei ole kuukauteen ollut.
Meilläkin neuvolassa neuvottiin aloittamaan kiinteät jo 3kk ikäiselle lapselle. Syynä oli lapse jatkuvat nälkä ja huonosti nouseva paino. Meillä vauva nukkui öisin jo tosi aikaisesta vaiheesta pitkiä, yli 6h, pätkiä. Neuvolassa arvelivat että noiden pitkien unien takia vauvalla oli koko päivän kova nälkä ja maitoa piti antaa tunnin välein. Heti kun kiinteät aloitettiin niin lapsella piteni päivällä syömis välit ja painoa tuli hyvin lisää. En tarkoita sitä että yleensä kannattaa aloittaa kiinteät niin aikaisin vaan sitä että neuvot lapsen tarpeiden mukaan. Neuvolassa jokainen lapsi huomioidaan yksilönä ja jos paino ja pituus kehittyvät normaalisti eikä lapsi ole nälkäinen niin silloin ei varmasti neuvota aloittamaan kiinteitä aikaisemmin.