Videoita pelätyistä rotikoista

15922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat
  • ...se on kasvatuksesta kiinni, eli omistajan tahdosta/taidosta.

    Äänestä

  • Hukka-Musti kirjoitti:

    ...se on kasvatuksesta kiinni, eli omistajan tahdosta/taidosta.

    ja kulttuurista. Myös koiran pidon tarkoituksesta (vahti, harrastus, työkoira) ja koiran kasvattajan valintaperusteista jalostusyksilöitä valitessa eli mikä on hänen näkemyksensä rodusta nimeltä rottweiler ja sen käyttötarkoituksesta.

    Äänestä

Minä en ikinä jättäisi lastani noin lähelle rottweieleria. Ties mitä rottweiler saattaa pienella lapselle tehdä, joka on vaarallisen koiran ympärillä temmeltämässä. Rottweilerhan voi olla vaikka kuinka yllättävä.

Äänestä
  • lasta kannattaa vahtia, vaaratekijöitä löytyy: kissat, koirat erityisesti terrierit ja mäyräkoirat, varoisin myös pystykorvia ja tietysti kaikkia isoja koiria etteivät astu vahingossa lapsen varpaille. Ja tähän aikaan vuodesta ampiaiset ja mehiläiset, kylmissään pistoalttiita ja täysin opettamattomia. Muita lapsia kannattaa myös varoa, ovat aika yllättäviä.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    lasta kannattaa vahtia, vaaratekijöitä löytyy: kissat, koirat erityisesti terrierit ja mäyräkoirat, varoisin myös pystykorvia ja tietysti kaikkia isoja koiria etteivät astu vahingossa lapsen varpaille. Ja tähän aikaan vuodesta ampiaiset ja mehiläiset, kylmissään pistoalttiita ja täysin opettamattomia. Muita lapsia kannattaa myös varoa, ovat aika yllättäviä.

    Rottweiler on rotuna juuri yllättävä ja helposti suhtautuu lapsiin aggressiivisesti. Itselläni on skotlanninhirvikoira ja 2-vuotias lapsi, mutta skotlanninhirvikoira ei olekaan yhtään niin vaarallinen lapsille kuin rottweiler.

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    Suomen Rottweileryhdistyksen määritelmän mukaan rottweiler on pohjimmiltaan ystävällinen, rauhallinen ja lapsirakas. Että näin..

    Äänestä

  • lukekaapas kirjoitti:

    Suomen Rottweileryhdistyksen määritelmän mukaan rottweiler on pohjimmiltaan ystävällinen, rauhallinen ja lapsirakas. Että näin..

    Ei se koiran vika ole kun ihminen sen on semmoseksi jalostanut, agressiivinen ja vahva niinkun vartiohommissa pitää ollakin. Se on vaan harmi että agressiiviset ihmiset niitä hankkivat itsetunnon kohottajiksi ja nauttivat kun niitä pelätään. Muuta selitystä en keksi mihin ihminen sellasta koiraa muuten tarvii. Yhtä viisaita mutta paljon säyseämpiä rotuja on olemassa pilvin pimein.

    Äänestä

  • turha väittää muuta kirjoitti:

    typerää porukkaa!!

    Äänestä

  • että on kirjoitti:

    typerää porukkaa!!

    ...kun rotikoita noin kilteiksi viitsivät kehuskella ja samalla vähättelevät ihmisille rotikoiden aggressiivisuutta ja lisäävät täten rotikoiden aiheuttamia vahinkoja ihmisille.

    Äänestä

  • tyhmiä kirjoitti:

    ...kun rotikoita noin kilteiksi viitsivät kehuskella ja samalla vähättelevät ihmisille rotikoiden aggressiivisuutta ja lisäävät täten rotikoiden aiheuttamia vahinkoja ihmisille.

    tässä ihan hiljattain sai pahaa jälkeä aikaiseksi lapselle TIIBETINSPANIELI. On se ihme ettei lehdet siitä kirjoita. Tyhmiä olette te, jotka sensaatiojuttujen perusteella tuomitsette rodun. Suhtauttettuna siihen kuinka paljon rottiksia ym parjattuja rotuja Suomessa on, on se vain yksi pieni murto-osa, jonka ihminen on onnistunut pilaamaan. EI SE OLE RODUN SYY koettakaa jo se tajuta. VIKA ON SIINÄ KAKSIJALKAISESSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • jopjopjoo kirjoitti:

    että useinmiten naisilla on näitärotikoita???

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    Rottweiler on rotuna juuri yllättävä ja helposti suhtautuu lapsiin aggressiivisesti. Itselläni on skotlanninhirvikoira ja 2-vuotias lapsi, mutta skotlanninhirvikoira ei olekaan yhtään niin vaarallinen lapsille kuin rottweiler.

    olemaan rottiksia. Itse olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni elänyt rottisten parissa ja nyt kotona on 2 rottista ja 3 lasta eikä mitään ongelmaa ole koskaan ollut. Rotu sopii erittäin hyvin OIKEIN KÄSITELTYNÄ JA KOULUTETTUNA lapsiperheeseen. Yksi mikä on varmaa, niin hakkaamalla tai muuten vaan kovalla kädellä koulutetusta koirasta et yhteiskuntakelpoista tee, oli sitten rotu rottis tai puudeli.

    Äänestä

  • ja tulee aina kirjoitti:

    oman rotikkani kouluttanut ankarasti, en tietenkään lyönyt enkä huutanut. mutta eriasia se on oikeasti rotikkaa kouluttaa kuin chihuahuaa. vähän erilainen on jos on veto ongelmainen rotikka kuin chihu. JA olen tokokouluttaja.

    Äänestä

ihan tappajia :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rotikkaemäntä kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=ZtrjT1E3FVA&feature=related http://www.youtube.com/watch?v=MfPC0FMFu0A&feature=related http://www.youtube.com/watch?v=BrIaT2OkmAI&feature=related

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu