Bichon Frisé ?

Olisi ensi syksynä / talvena tarkoitus hankkia talouteen bichon frisé pentu. Kertokaa te, jotka asiasta enemmän tiedätte, mistä kannattaa pentua lähteä kyselemään? Olen googlettanut ja esim. bichon frisé ry:n kautta tietoa etsinyt, muttei ole löytynyt tarpeeksi. Lähinnä kiinnostaa se, mistä kysellä, mistä tiedän että pentu on sitten sellainen, ettei ole laittomasti tuotu maahan, ym. Perusjutut kiitos! Kaikki muu kyllä on hienosti rodusta selvitetty netissä, ja onpa koirasta aikaisempaa kokemustakin. Hankinta vain hämärän peitossa. Kiitos tietäjille!
4966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rotujärjestön sivuilta löydät kasvattajalistan, joka on suht luotettava. Pentuvälityksestä jos lähdet pentua etsimään, niin sinne ei oteta, kuin rekisteröityjä ja terveistä vanhemmista syntyneitä(/syntyviä) pentuja. Eli sitä suosittelen.

Äänestä

Hei! Ihanaa, että olet kiinnostunut koiran taustasta ja hyvinvoinnista. Tosiaan BF ry:n nettisivuilla on sitoumuskasvattajalista, josta voi alkaa laittamaan sähköpostia kasvattajille tai soitella. Pentua kannattaa varata hyvissä ajoin varsinkin, jos sille on tiettyä käyttötarkoitusta tai luonnetta haussa. Oma koirani on Leeward's kennelistä ja sinne on ainakin pentuja tulossa alkusyksystä ja talvellakin. Kaikki jalostuskoirat ovat heillä polvi- ja silmätarkastettuja, eikä siellä käytetä epämääräisiä tuontikoiria. Toki muitakin hyviä kenneleitä on, mutta tuonne on ainakin pentuja tulossa. Tässä kotisivujen osoite http://www.kolumbus.fi/jaana.hellsten/

Äänestä
  • Kiitti paljon! PItää soitella kunhan nyt on varma ensin että koiran voi ottaa ! :)

    Äänestä

Mene bichon frise ry:n sivuille ja sieltä sitoumuskasvattajiin. Selaile niitä ja kysele pentua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ppaté kirjoitti:

Olisi ensi syksynä / talvena tarkoitus hankkia talouteen bichon frisé pentu. Kertokaa te, jotka asiasta enemmän tiedätte, mistä kannattaa pentua lähteä kyselemään? Olen googlettanut ja esim. bichon frisé ry:n kautta tietoa etsinyt, muttei ole löytynyt tarpeeksi. Lähinnä kiinnostaa se, mistä kysellä, mistä tiedän että pentu on sitten sellainen, ettei ole laittomasti tuotu maahan, ym. Perusjutut kiitos! Kaikki muu kyllä on hienosti rodusta selvitetty netissä, ja onpa koirasta aikaisempaa kokemustakin. Hankinta vain hämärän peitossa. Kiitos tietäjille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu