Laittomasti tuomitut

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti marraskuussa 1945. Sotasyyllisinä tuomittiin sodanaikaiset vaikuttajat Henrik Ramsay, Tyko Reinikka, Antti Kukkonen, Edwin Linkomies, J.W. Rangell, Risto Ryti, Väinö Tanner ja T.M. Kivimäki. Vuosien 1945–46 sotasyyllisyysoikeudenkäynti kuuluu Suomen historian kipupisteisiin. Kahdeksan keskeisen sotavuosien poliitikon vankeustuomiot virka-aseman väärinkäytöstä on mielletty epäoikeudenmukaisiksi, nöyryyttäviksi ja laittomiksi. Miksei vielä 2000-luvullakaan voida todeta Rytin uhrauksen arvoa? Mikä on syynä, että Suomen sotasyyllisyystuomiota puolustetaan edelleen poliitisin perustein? Kyseessä ei ole mikään muu, kuin yhä jumittunut suomettunut Venäjän pelko. "Eihän sitä uskalla ruveta purkamaan sotasyyllisyystuomioita, Venäjä suuttuu pahanpäiväisesti ja siitä nousee kamala haloo ja muidenkin valtioiden sotasyyllisyyksiä pitäisi uudestaan tarkastella." ? Varmaanhan "yleisten syiden" vuoksi tuomittuja ilahduttaa suunnattomasti, kun selkärangattomat tuomarit toteavat - anteeksi pyytämättä ja sen kummemmin selittelemättä - että "ymmärräthän, näin meidän oli tällä kertaa pakko tehdä. Onhan sinulla varaa". Entäpä olosuhteiden pakosta tuomitun kohtalo? Unettomat yöt, terveyden ja mielenterveyden menetys, sosiaaliseen paitsioon joutuminen, julkisen syljeskelyn kohteena oleminen, itsesyytökset - sillä jokainen selkärangallinen ihminen pohtii ratkaisujaan vielä kauan sen jälkeen kun itse asia on laillisessa mielessä vanhentunut? Piinaan nähden myöhäinenkään rehabilitaatio - jos niin kuin ihmeen kaupalla kävisi - ei voi olla kuin laiha lohtu, jopa hävyttömyyden huipennus. Suomi ei ole koskaan ollut, eikä edelleenkään tiukan paikan tullen ole oikeusvaltio. Vain sodan voittajalla on legitiimit oikeudet. Viime maailmansodan sotasyyllisyysoikeudenkäynnit olivat kauttaaltaan näytösluontoisia. Asia selviää tutustumalla eri maiden sotasyyllisyysoikeudenkäyntien kulkuun ja päätöksiin. "miksi järjestää ollenkaan näytösluonteisia oikeudenkäyntejä hävinneille?". NäytösluonteIsella oikeudenkäynnillä on suuri merkitys sillä voittaja pesee oman sotansa puhtaaksi ja kauniiksi, ja tuomitsee vihollisen johdon epäinhimillsiksi rikollisiksi, tai ainakin rikollisiksi. Se, että joukossa on "sotarikollisia" jotka alunperinkin vastustivat sotaa, ja toimivat niissä oloissa vain isänmaansa parhaaksi, ja joiden ainoa rikollisuus oli olla isänmaansa palveluksessa, ei kyllä vaikuta sotasyyllisyysoikeudenkäynnin lopputulokseen juuri millään tavalla. Se, että "sotasyyllisten oikeudenkäynti oli pakko järjestää", ei tee tuomioita mitenkään moraalisesti oikeaksi. Se ei myöskään estä mitenkään purkamasta tehtyä vääryyttä. Suomen olisi pyydettävä anteeksi ko. ihmisten perillisiltä ja taannehtivasti myönnettävä heidät kansallissankareiksi.