Aika hyvä opetusfilmi oli eilinen osa verhon takaa sarjasta. Eli kannattaa valita aito lesbo kuin nainen joka on myös miehen kanssa. Ja lopussa vielä menivät yhdessä vanhempien luokse. Tulivat siis kaapista ulos.:)
verhon takaa
Lasso
503915
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
..sarjasta ihan mielettömästi..Opetuksen huomasin minäkin.
Elämässä kannattaa välillä valita myös järkevästi ohjelman opetuksen mukaan.
Kerran petturi, aina petturi.
Olisin valinnut samoin.
Ei se, että petti, vaan se MITEN sen teki.
Sydämetöntä.
Onneksi loppu oli hyvä ja paha sai palkkansa:-)
Minutkin on jätetty yhtä kylmästi. Jokainen tekee valintansa. Se ei tee minusta petturia. Ehkä minä kuitenkin olen ansainnut osani. En kuitenkaan halua, että minusta tulee sydämetön kostaja. Se ei sovi minun luonteenlaadulleni muutenkaan.
Ihmettelen, miten päähenkilö saattoi elää rikkaan naisen seksileluna, mutta ei sitten kuitenkaan olisi voinut jatkaa yhteiselämää entisen rakastettunsa kanssa senkin uhalla, että olisi joutunut suhteessa kolmanneksi pyöräksi. Olihan hän ollut sitä aiemminkin ollessaan rikkaan naisen elätettävänä. Olisi hänellekin varmaan löytynyt ihan kunnon palkkatyötä muualta. Lopussa hänellä oli kaksi naista, joista valita. Ehkä päähenkilön moraali kasvoi mahdollisuuksien mukaan.
..jo pitää suuni kiinni tässä ketjussa, mutta kun sinäkin uskaltauduit, niin kyllä minäkin sitten..;)
Laitoit hienot kommentit pöytään, Klaudia!
Tarkkanäköisyytesi viehättää minua..:)
Kiitos!
Jos nyt sitten pohdittaisiin joukolla tätä fiktiota. Ei Nan mielestäni ollut missään vaiheessa kylmä kostaja. Hän oli nuori, viattoman rakastunut, luotti täysin ikuiseen rakkauteen, K oli kokeneempi, tunsi elämää.
Nan putosi ja kovaa, meni tolaltaan. Riutui, kävi vaikean kriisin. Vihdoin heräsi arkeen, mutta kovetti itselleen kuoren maailmaa vastaan. Jos hän joillekin "kosti", niin irstaanpuoleisille vanhoille homoille, mutta saivathan ne vastinetta rahalleen.
Rikas nainen käytti ainakin leffan mukaan väkivaltaa, Nan-tyttösellä ei aluksi ollut mahdollisuutta lähteä. Ja sitten ei edes halunnut. Suhde kuvattiin kaamean intohimoiseksi molemminpuoliseksi riippuvuudeksi, jossa oli s/m-sävy.
Hyvä kun Nan pääsi mondeenista sakista eroon ja F:n luo, Nan valitsi oikein (vaikka se oli vaikeaa). Äänestän tämän valinnan puolesta ;) En itsekään huolisi takaisin minut jättänyttä, en luottaisi. Kaveruutta voisin jatkaa, muutaman välivuoden jälkeen.
Nan oli todella söpö poika-asussaan, ei liian kaunis. Viattomuus on niin vetoavaa, näyteltykin :) Kerrankin onnellinen loppu lesbo-leffassa.
Ajattelitko, että Nanin olisi kuulunut säilyttää viaton uskonsa ja luottamuksensa ikuiseen rakkauteen? Mitenkähän se oikein on oikeassa elävässä elämässä... Eiköhän se usko mene vähän jokaiselta jossakin vaiheessa, tai jos ei mene, niin paljon jää elämästä oppimatta.
Enpä tiedä tuohon aikaan, oliko miten helppoa olla itsenäinen nainen ja elättää itsensä esiintymällä. Jospa mies tarjosi Kittylle turvaa, jota hänellä ei ehkä ollut aiemmin ollut. Nanilla oli kuitenkin oma perheensä. Ehkä Kittyä "ahdisti". Jos tapahtumat olisi kuvattu Kittyn näkökulmasta, asiat näyttäisivät vähän toisenlaisilta.
En tiedä todellakaan, onko naisen koskaan pakko myydä itseään.
En voi uskoa, että kukaan nainen voisi olla onnellinen ja tasapainoinen elämällä kuten Nan ja hänen rikas naisensa ystävineen. Ehkä he kaikki tekivät toisensa hyvin onnettomiksi, koko perverssi porukka. Kun tietyn rajan ylittää toistamiseen, ei kohta enää mikään riitä. Pakkohan sen olisi sitten loppua omaan mahdottomuuteensa.
Rakkaus ei kestä kaikkea. Ei sen kaikkea pidäkään kestää (?). Jos toinen pettää ja menee naimisiin toisen kanssa, on syytäkin lakata rakastamasta, jos vaan voi. Silti haluaisin uskoa ikuiseen rakkauteen. Sarjan loppu ei saanut minua sen vakuuttuneemmaksi asiasta - ehkä siitä syystä, että Kitty jätettiin yksin.
En tiedä todellakaan, onko naisen koskaan pakko myydä itseään.
No nyt jos ajatellaan mille aikakaudelle tuo sarja sijoittuu, niin itsellisen naisen oli vielä melkoisen hankala tulla toimeen.
Tuossa kontekstissa ja noissa olosuhteissa Nanin ainoa toivo oli alkaa myydä itseään. Muuta yhtä nopeata keinoa ansaita elantonsa ja majapaikkansa ei siihen aikaan ollut....
..että viattomuus on aina kaunista. Puree täysillä. Eihän se kestä, ei tietenkään. Mutta kohtuu viattomuus voi säilyä, halu siihen, jos elämässä on mahdollisuus olla myymättä ihanteitaan. Ehkä se on ylellisyyttä, mutta oletan, että voi toteutua esim. älykkäillä introverteilla tai tyhmillä onnellisilla (anteeksi ilmaisu). Usko ikuiseen rakkauteen varmaan menee, mutta: SITÄKIN ON.
Jos tapahtumat olisi kuvattu Kittyn näkökulmasta, asiat todella näyttäisivät toisenlaisilta. Totta. Kitty oli myös sympaattinen, inhimillinen, katseet kiinnittävä. Mutta...olen melkein mekaanisesti uhrin puolella, jos hän on, ah, niin viaton :D
Kyllä naiset ovat aina myyneet itseään, tavalla tai toisella. Mitä luulet useimpien avioliittojen olleen vaikkapa viimeisimpien viidentuhannen vuoden aikana? Rakkausavioliitot ovat verrattain nuori "keksintö" (mahdollisuus).
Nan tosin koki tavanomaista enemmän. Vaikka ihminen mitä kokisi, voi silti säilyttää "sielunsa puhtaana", tarkoitan, että voi haluata olla hyvä, tuntea hyvää, antaa hyvää. Ja jos siinä onnistuu, sehän on - hyvä.
Älä sure, kun Kitty jätettiin yksin. Minäpä jatkan: Kitty löytää kyllä uuden. Vai epäiletkö?
Tarkemmin ajateltuna Nan oli omalla tavallaan karmea tyyppi. Jos hän oli muka viaton, niin sitten kaikki maailman ihmiset ovat viattomia. Minusta Kitty oli ihan yhtä viaton kuin Nan. Hän oli vain joutunut tosiasioiden eteen ennemmin kuin Nan.
Molemmat kävivät läpi omaa elämänkouluaan, Nan rikkaan naisen elättinä ja Kitty miehensä. Sillä ei mielestäni ole oleellista merkitystä, kumpi petti ensin. Toinen tuli jätetyksi, mutta niin... mitäs siitä sitten. Nanin piti päästä omaan elämänkouluunsa.
Jos Kittyn yksinjäämistä ei tarvitse surra, niin ei sitten sitäkään, että Nan tuli hylätyksi myös. En tiedä, soisinko Kittylle uutta naisystävää liian aikaisin, sillä eihän sitä tiedä, jos Nan vaikka muuttaisi mielensä ja palaisi.
Tosi asiassa vain Flo oli viaton, mutta tuskin hänkään on sitä eron jälkeen. Viattomuus on mennyttä, kun ihminen menettää uskonsa ikuiseen rakkauteen. Kun usko siihen menee, ei sitä enää ole.
Olisihan hän voinut palata kotiinsa. Tai olla ikinä lähtemättä sieltä. Naisen ei ole pakko myydä itseään.
Pohjautuuko tämä nyt omiin fiiliksiisi, että naisen tulisi jäädä odottelemaan josko se toinen joskus retkiltään palaisi? Sehän on täysin typerä kuvio. Kun voi olla, ettei se toinen koskaan tulekaan ja odottajan elämä on mennyt siinä sivussa harakoille. Ja mikä velvollisuus kenelläkään on jäädä odottamaan sen jälkeen, kun toinen on kokenut jonkin muun vaihtoehdon paremmaksi? Sehän on kuin ruoskisi itseään vapaaehtoisesti. Kannatan elämän elämistä eteenpäin ja kasvamista aikuiseksi - kuten Nan teki. Muistaako kukaan, että hän sentään oli vasta 18-vuotias ja Kitty aikuinen nainen heidän tavatessaan?
Tietenkin ajattelen asiaa omasta näkökulmastani.
Mielestäni Nanin ja Flon välillä ei ollut edes oikeata rakkautta, vain ystävyyttä, riippuvuutta, kumppanuutta tms. Se oli rakkauden korviketta. Nan haki lohtua ja unohdusta Flolta.
Jos ihmiset eivät usko ikuiseen rakkauteen, vaan säntäilevät suhteesta kolmanteen, heti kun usko toiseen menee, ei rakkaudesta ole enää mitään jäljellä. Siitä syntyy vain hylkäämisten ja koston kierre.
Eihän elämä mene harakoille, vaikka joku jäisikin odottamaan toisen paluuta. Mitään velvollisuuksia ei ole, rakastamisen pakkoa ei ole.
Oliko sitten Kittyn tunteet "oikeaa rakkautta"? Toisen selän takana pelehtiminen ei mielestäni täytä sitä määritelmää oikeassakaan elämässä. Lopussa Nanilla oli tilaisuus valita kahdesta naisesta ja hän valitsi Flon, jonka kanssa oli aloittelemassa hyvää suhdetta, jossa oli myös ollut uskoa koetelleet alkuvaikeutensa. Jos se ei ole rakkautta, niin mikä sitten?
En tiedä sinun kokemuksiasi "oikeasta rakkaudesta" ja seurustelusta mutta itse olen kokenut, että se todellinen, kestävä rakkaus ei ole mikään ylitöromanttinen, lupauksilla ja huokailulla terästetty satu vaan nimenomaan ystävyyttä ja kumppanuutta hellyydellä, romantiikalla ja eroottisilla tunteilla ladattuna. Ja olen siis hyvässä, toimivassa suhteessa elävä nainen. Olen kanssasi samaa mieltä, että rakastamisen pakkoa ei ole ja että yksinkin on hyvä elää - olen itsekin elänyt jossain vaiheessa ja vapaaehtoisesti yksin useamman vuoden, kun aikaa suhteille ei oikein löytynyt. Mutta. Jos haikailee jonkun perään tai katkeroituu siitä, että muut eivät minua halua, mielestäni tunne-elämä menee silloin harakoille. Ja iso määrä rakkautta.
Minun tunne-elämäni ei ainakaan ole mennyt harakoille. Onko rakkaudesta saatava aina vastineeksi samaa takaisin toiselta? Jos rakkaudesta ei voi puhua kuin elämällä parisuhteessa, niin eipä sitten.
..taisi ajantaju mennä kokonaan..
Toisaalta en millään usko, että silläkään aikakaudella naisen ainoa itsellisyyteen mahdollistava työ olisi ollut prostituutio.
..on että näet Nanin niin uhrina ja viattomana.
Miksiköhän minä en näe?
Luulen nimittäin, että Nan viehättyi kovastikin poikamaisesta puolestaan ja iltojen hämärtyessä teki oman roolisuorituksensa prostituoituna..;)
Näin hänessä näyttelijättären, joka eli roolia niin näyttämöllä kuin omassa elämässäänkin.
Mutta onpas kiintoisa aihe keskustella, sillä tässä taas tulee omat elämänkokemukset esille ja värittävät näkemäämme tarinaa.
"En tiedä, soisinko Kittylle uutta naisystävää liian aikaisin, sillä eihän sitä tiedä, jos Nan vaikka muuttaisi mielensä ja palaisi."
Huh, kylläpäs kouraisee minua syvältä..
Ehkä näistä kahdesta rakastavaisesta Nan kärsi kuitenkin enemmän. Vähän tasoitusta, kun laitetaan Kittykin kärsimään ja odottamaan...
..ei eletyssä elämässä lopultakaan ole typerä kuvio.
Eikä odottaminen on elämän hukkaamista harakoille..;)
Muistakaamme, että joskus on aika liikkua ja joskus on aika pysähtyä.
Ps. Kaikki me peilaamme omaa elämäämme, kun muodostamme asioista mielipiteitä.
Ei täydelliseen objektiivisuuteen meistä kykene kukaan.
..julmuus on lopultakin kaunista. On jumalaista kärsiä..
Tietää, että on elossa.
..Kittyn tunteet olivat aidot. Sehän tuli lopussa erittäin selkeästi esille.
Eikä Nan ollut tunteistaan yhtään varma, vaan mietti kahden naisen välillä. Hän valitsi vähemmän "vaarallisen" naisen, ei rakkaampaa.
Nan nautti pojanroolistaan ja siitä, mitä se avasi viktoriaanisessa Englannissa. Ja nautti näyttelemisestä.
Seksuaalipalvelukset rahasta riettaille äijänköriläille, epämiellyttävää, mutta jos tyttö itse kesti ne, mitä minulla on siihen sanomista. Katsoisin myös, että asenteessa oli uhmaa miehiä ja niiden edustamaa valtaa kohtaan, kaksinaismoralistista ankaraa yhteiskuntaa kohtaan, kohtaloa kohtaan. Kaikkien naruttaminen voi olla palsamia. Paitsi Florencea hän ei tahtonut naruttaa.
Ei varmasti olisi ollut helppoa palata kotitaloon ja osterihommiin, muistoineen, häpäistynä. Varieteemaailmakin näytti suljetulta.
Ai, miten taas retkahdinkin asian viereen, piti perustelemani viattomuutta. No, en tarkoita mitään pyhimysmäisyyttä yms, ihan vaan tavallista mukavaa nuorta, ei ylihyvää, ei pahaa, vaan rakastunutta, sellaista, joka haluaa astua elämään. Ei sen kummempaa. Ja ja, näyttelijän silmät ja olemus kuvastivat "viattomuutta", se siinä tepsi.
Niin kävi, että Nan oppi elämän tosiasioita, rankkoja (ei taviksista kirjoiteta romaaneja ja tehdä elokuvia). Pidin peukkuja Flon puolesta, mutta ok, kyllä Kittykin olisi kelvannut. Flolla vain olisi ollut paljon vaikeampaa sen jälkeen kuin K:lla. Varmaakin varmemmin Kittylle ja Nanille tulisi ero viimeistään 5 vuodessa, se toinen liitto kestää kauemmin :D
Pakko sanoa, että jokainen on esittänyt hyviä perusteluita, jokaisessa väitteessä on totta. Eikö vaan naisrakkaus olekin vivahteikasta, kun sitä ei typistetä pornoksi!
ja olisihan melkoinen synti tuntea olevansa elossa hyvien, onnellisten, tasapainoisten tunteiden avulla! Eihän se ole OIKEAA syvällistä todellista elämää.. eihän? Eikä missään nimessä tavoittelemisen arvoista...
Se, mitä tavoittelee, karkaa aina kauemmas. Jos saavutat jotakin, ei se olekaan sitä mitä pitäisi. Kun tyydyt siihen, mitä sinulla on, sekin otetaan sinulta pois.
1890s CULTURE IN THE UK
When you think of the Victorian era you think of stuffiness, an element of sexual repression, the earnest Queen Victoria and Prince Albert. But the reality couldn't be more different.
As writer Matthew Sweet, author of Inventing the Victorians, observed: "Outside amusements were few,' insists one standard history textbook, 'hence the frequency with which the piano figured in the home.' Nothing could be further from the truth. The lives of the Victorians were anything but staid and dull. Indeed, it's hard to think of a public pleasure with which they did not engage with intense, breathless enthusiasm."
Dr. Lynn Abrams noted that the industrialisation of Britain during the reign of Queen Victoria led to a change in role for women. "New kinds of work and new kinds of urban living prompted a change in the ways in which appropriate male and female roles were perceived. In particular, the notion of separate spheres - woman in the private sphere of the home and the hearth, man in the public sphere of business, politics and sociability - came to influence the choices and experiences of all women, at home, at work, in the streets."
Women essentially moved from the passive to the agressive, seeking their own ideals. One shouldn't forget that this was the time of the suffragette pioneers: Emmeline Pankhurst and Constance Lytton.
Ultimately women, were coming into their own, with increased freedom, power, education and fun.
Drugs such as opium and alcohol were enjoyed freely. Anti-drug restraints didn't come into force until 1917 during the First World Wawr. Pornography was commonly produced. Victorians were having a good time.
The misconception is that the Victorians were as they are mostly depicted on screen - restrained, civilised and gentlemanly. But this isn't necessarily the case.
People were having fun, but that isn't to say it was actively encouraged. It was during Queen Victoria's reign that a criminalisation of sex between men was introduced. The Criminal Law Amendment Act of 1885 raised the age of consent from 13 to 16, strengthened existing legislation against prostitution and outlawed all homosexual relations. It was an attmept to 'clean up' the country. It may have helped protect women, but it did spell the beginning of legal constraints against gay men, which remain to this day.
Oscar Wile may have been imprisoned in 1895 for being a homosexual, but in the 1890s and beyond, the Nan and Kittys were safe. Queen Victoria famously refused to admit lesbians existed!
Voisko tuon saman saada suomeksi
Terveellinen muistutus. Viktoriaaninen kulttuuri ("kultti", Albert-kultti :)) kehittyi reaktiona rappeutuneeksi koetulle moraalille (eliitin moraalille, mutta ylimystön jalostavaan vaikutukseen rahvaaseen haluttiin kai naiivisti uskoa). Niinpä siis näyteltiin reality_TV:tä vikroriaaniseen tapaan.
Mihin vanhat elämäntavat muka olisivat kadonneet, ei minnekään. Ne elivät ja suorastaan voimistuivat, niinkuin kaiken "kielletyn" aina käy. Mutta jäivät kulissien taa.
Uutta murtautui esiin, mm. suffragetit, sosialismi, kansainväliset markkinat kauppasotineen ja protektionismeineen. Erittäin mielenkiintoista aikaa, murrosta, uusi aikakausi sarasti. Olen iloinen kommentistasi.
..itsekin nyt kirjoittavasi liioittelevasti..;)
Olihan sarjan päähenkilö itsekin välillä miesten kanssa, tosin maksusta.
Mutta loppu miellytti..Kittykin siinä sitten sai oman opetuksensa. Harmi vain että ensimmäinen osa jäi nauhottamatta..
Sarja loppui siihen, mutta mistä sitä tietää, miten tämän naisparin "elämä" jatkuu. Minua häiritsi sarjassa se, että päähenkilö takertui ja turvautui ihmisiin kuin hukkuva oljenkorteen. "Rakkaus" ja parisuhde vaikutti enemmänkin hengissäselviämisen keinolta. Ehkäpä minulla on vääristynyt kuva todellisesta elämästä. Sanotaan,että elämä on täynnä valintoja, mutta jospa niin ei olekaan kaikkien kohdalla.
..miellyttänyt loppu ollenkaan..:(
Olin itse tavallaan juuri se Kitty, joka odotti sitä ruusua ja kun sitä ei tullut, niin lähti pää painuksissa pois..
Näin minunkin elämässäni, ne ovat toiset naiset ne, jotka ne ruusut saavat..:(
Sarja oli tavallaan hyvinkin realistinen.Siinä tuli esiin elämän yllätyksellisyys,ihmisten inhimillisyys...Pystyin hyvin asettumaan kaikkien osapuolten "housuihin".Elämässä käy miten käy.Valintoja on tehtävä ja joskus valitsee väärinkin.Minulle jäi tunne,että Kitty oli valinnut väärin,katui sitä ja halusi tuoda sen ilmi´,mutta se ei riittänyt.Ilmeisesti Oystergirl oli katkeroitunut,eikä tietenkään mikään ihme.Kahden kauppa on aina kolmannen korvapuusti,niinhän sitä sanotaan.Olisi O valinnut miten hyvänssä,jonkun sydän olisi särkynyt anyway.
"Paha sai palkkansa",joku kommentoi.Hmmm...Entäs,kun osterityttö jätti Flon kahvilaan kuin nallin kalliolle???Miksi hän oli oikeutetumpi saamaan anteeksi kuin Kitty?Ok,Kitty petti häntä ,mutta mitä eroa lopultakaan on henkisellä ja fyysisellä pettämisellä?
Nan jätti Flon, koska hänen oli mahdotonta kertoa "elinkeinostaan" ja tuskallista valehdella kunnon tytölle. Moraalinen dilemma. Nuori tyttö ei osannut ratkaista sitä, vaan pakeni suinpäin. Antaisin minäkin anteeksi, jos olisin Flo. Mutta pettämistä ja avioitumista (Kitty) en unohtaisi, anteeksi senkin voisi joskus antaa.
..vertaamatta itsensä myymistä ja toisen ihmisen pettämistä seksuaalisessa mielessä. Kumpi on pahempaa?
Henkilökohtaisesti ottaisin takaisin rakkaani, joka minua "pettää" toisen kanssa, mutta jos hän äityisi myymään itseään kadulla, niin en kyllä enää huolisi häntä.
Okei, okei.. Tämä on vaan minun henkilökohtainen mielipiteeni ja tässä vaa'assa painaa niin paljon arkitodellisuuteni, joten mielipiteeni on erittäin subjektiivinen siltäkin osin.
Oikeasti tuohon leffaan pitäisi saada jatko-osia. Kiinnostaisi kovasti, mitä elämä tuo tullessaan näiden naisille.
Hmm.... Paha saa palkkansa..:( Tuohon ei oikeastaan osaa enää tällä elämänkokemuksella yhtyä. Anteeksiantamus olisi lähempänä omaa käsitystäni ihmisyydestä ja yleensäkin ihmisen erehtyväisyydestä.
..nämä tunteet varmaan muillakin (järjen kanssa ei paljon tekemistä). Minuun vaikuttaa se, että jos joku joutuu pakkotilanteessa myymään itseään ja se tapahtuu ikäänkuin tunteiden ulkopuolella, kuin joku toinen tekisi, vaikka tietää, että itse tässä puuhaa ja asia inhottaa, ja kun jotenkin pystyy olemaan ajattelematta, niin siinä on selvä uhri, hän saa myötätuntoni.
Oleellista ei ole se, mitä tekee, vaan mistä syystä, missä tilanteessa, millä mielellä tekee jne. Ja mitä aiheuttaa muille. Esim. Nan ei ymmärtääkseni aiheuttanut pahaa ympäristölleen.
Myönnän täysin, että olisi suurenmoista, jos pystyisin uudestaan luottamaan petolliseen ihmiseen, sellaiseen, joka pettää todella syvästi, ihan vain tämän ikioman arvojärjestelmäni mukaan (en tuputa sitä muille). Kerran antaisin anteeksi ja yrittäisin luottaa uudestaan, en kahdesti. En voi kerskua toleranssilla, mutta tunnen jo itseäni sen verran, etten tästä muutu, ainakaan tässä elämässä. Seuraavassa ehkä :)
Miten niin paha saa palkkansa? Ei yleensä saa. Ja ei K ollut minusta paha, ei alkuunkaan. Hän vain ehkä halusi kokeilla muita, edistää uraansa tms. Mutta ei hän paha ollut, tunsin myötätuntoa myös hänen (rooli)henkilöään kohtaan. Mutta Nanille valitsin Flon, koska Nanilla oli vihdoin oikeus turvallisuuden tunteeseen, rakkauteen, ja: yhteiskunnallisia ja ideologisia aktiviteettejakin oli luvassa.
Ai miten lopulta kävi? Arvelisin, että suhde hiipuu 5-7 vuodessa, Flo pahoittaa pahoin mielensä, mutta kun aikaa kuluu, kaikki asianosaiset viihtyvät yhdessä, omien uusien rakkaittensa kanssa, ystävyys loppuu vain kuolemaan :D Jooh.
Hitsi kun muistin vikajakson vasta loppuvaiheessa..Siis miten Nan ja Flo löysivät taas toisensa? Mitä siinä välillä tapahtui?? Kiitos..;)
Jos olisit rakastunut ja löytäisit ensin rakastettusi sängystä toisen kanssa (olkoon se mies tai nainen). Sitten -ajan kuluttua- kun olet saanut elämäsi järjestykseen jonkun muun kanssa, tämä samainen ex-rakastettu tulisi takaisin ja hehkuttaisi kuinka on aina sinua rakastanut. Käsi sydämelle: kuinka moni ottaisi hänet takaisin ja hajoittaisi hyvän suhteensa? Ei siis armoa Kittylle!
PS. Meistä paras osa sarjasta oli nro 2, jossa esiintyi nahkadildo.. gosh! ;)!
Eikös se mennyt vieläpä niin, että Kitty olis halunnut jatkaa suhdetta Nanin kanssa salaa mieheltään ja muilta, vaikka väitti, ettei mies välittäisi?? Jos tää olis oikeeta elämää niin tuskinpa näyttäisin vihreetä valoa!
Pitäiskö mieskin ottaa huomioon..? ei kai..
Kyllä minäkin olisin valinnut samoin. Olisin vielä saanut lapsenkin samalla,siis kokonaisen perheen ilman adoptiota.
Olisi ollut kamalaa tälle flolle(oikea nimi unohtunut)jos hänet ois lempattu juuri kun uudestaan uskalti rakastaa entisen naisen kuoleman jälkeen.
..olisin valinnut kummatkin naiset.
Tunnut kirjoittavan aika usein näille palstoille ja olen lukenut mielenkiinnolla tekstejäsi mutta kommentteihisi tästä sarjasta en voi yhtyä. Miksi hitossa Nanin olisi pitänyt ottaa Kitty takaisin? Totta kyllä, Kitty oli Nanin ensirakkaus mutta miksi ensirakkauden pitäisi olla ainoa? Jos itse löytäisin kumppanini sängystä miehen kanssa ja kuulisin, että hän aikoo tämän kanssa naimisiin, niin menköön jos kerran mieli tekee. Jos vanha suola rupeaisi sitten jossain vaiheessa janottamaan, niin sen pahempi hänelle. En tajua miksi petetyn pitäisi jäädä odottamaan ja riutumaan, kun hänellä on eron jälkeen mahdollisuus uuteen suhteeseen, kenties onnellisempaan. En edes usko siihen, että meille on olemassa yksi ainoa oikea ihminen, vaan täysin erilaisia ihmisiä pystyy rakastamaan yhtä syvästi. Klaudialle sanoisin, että ketä hyvänsä odotatkin, älä unohda itseäsi ja sitä, että sinulla on elämä elettävänä.
Myös Kitty oli aikansa nainen, joka tarvitsi perheen. Ehkä hän oli liian heikko elämään yksikseen ja kahden naisen liitto oli ehkä järjettömän tuomittukin, joten hän etsi miehen ja päätti avioitua. Mutta Kitty etsi Nania kaikkialta omasta päätöksestään huolimatta ja koska rakasti tätä. Nan ei ollut uhohtanut Kityä, vaan tämä pyöri jatkuvasti hänen mielikuvissaan. Ja kun hän pitkän ajan kuluttua tapasi Kittyn, hän oli aivan sekaisin. Kun hän hylkäsi Kittyn ja valitsi toisen naisen, tapahtui järjen voitto tunteita vastaan, eikä järjellä pidä koskaan selvittää tunnekenttää.
Näiden syiden vuoksi Nanin olisi pitänyt olla avarakatseinen ja valita kummatkin naiset, jotta kumpikaan ei olisi tarvinnut enää kokea hylkäämistä ja yksin jäämistä.
En ihmettele, jos kantani herättää kummastusta sinussa, sillä se on kaukana tästä nykyisestä, mutta varsin nuoresta, pelkästään kahden aikuisen ihmisen liittoa ihannoivasta kulttuurista.
Näin se vaan on, että elämään kasautuu erilaisia tunnesolmuja ja tapahtumia, joita ei voi välttää tai ennalta arvata.
Minulla ei ole oikeutta vaatia keneltäkään ihmiseltä täydellisyyttä. En voi koskaan olla itsekään varma täysin itsestäni. (Kukaan ihminen ei voi!) Aina voi sattua ja tapahtua. Liputan rakkauden puolesta, joka tulee ja pyyhkäisee alleen. Liputan sen herkän tunteen puolesta, joka elää tai kytee sittenkin, kun elon retket sitä koettelevat.
Ihmissuhde- ja rakkausasioissa ei voi olla ehdottomuutta tai ehkä siihen asti voi, kun rakkaus nöyryyttää meidät ja opettaa kunnioittamaan itseään.
Olen kokenut rakkaudesta paljon. Onnen huumasta valvottuihin yön epätoivon tunteihin. Minusta on tullut todellakin nöyrä suuren, ylevän rakkauden edessä. Vihdoin on tullut aika tunnustaa, että minä tarvitsen sitä!
Miten voisin unohtaa itseni ja oman elämäni, kun ei minulla muitakaan ole kuin itseni. Mieluummin ajattelisin jo vähän jotakin muuta. Ehkä minun on nyt kuitenkin parasta keskittyä itseeni. Haaveitani en voi kuitenkaan unohtaa, sillä en osaa elää ilman niitä. Jos elämässä ei ole oikeata rakkautta, haluan ainakin säilyttää unelmani siitä. Ikuinen rakkaus kuulostaa niin mukavalta kaikkien näiden kymmenien ihastuksieni jälkeen...
Kirjoitat, että Nanin olisi pitänyt valita molemmat naiset. Kuulostaahan se ihanteelliselta mutta inhimillinen totuus on se, että kahden kauppa on kolmannen korvapuusti. Vaikka asioista olisi kuinka sovittu, mustasukkaisuutta ilmenee aina ja valintoja on pakko tehdä. Jompikumpi kokee olevansa vähemmän rakastettu kuin toinen ja siitä se sitten alkaa. Loppujen lopuksi yhteiselämästä tulee yhtä helvettiä. En usko sellaiseen utopiaan missä kolmen ihmisen suhde voisi todella toimia, koska kukaan ei halua jakaa rakastettuaan toisen kanssa.
..kolmen ihmisen rakkaussuhde kuitenkin olisi.
Uskon tällaiseen elämänmuotoon täysin, mutta kaikkien osapuolten tulee olla kypsiä ihmisiä, tasapainossa itsensä kanssa ja omata paljon empatiaa tunne-elämää ja ihmisyyttä kohtaan.
Nämä tilanteethan usein vain syntyvät, niitä ei tarkoituksellisesti tehdä..
>kaikkien osapuolten tulee olla kypsiä ihmisiä, tasapainossa itsensä kanssa ja omata paljon empatiaa tunne-elämää ja ihmisyyttä kohtaan.
Jaa-a.
Hiukan kuitenkin muistelen psykologiaan perehtyneenä että ne ovat nimenomaan ne tunne-elämältään järkkyneet ja epäkypsät ihmiset, jotka ovat kykenemättömiä sitoutumaan tai parisuhteisiin yhden ihmisen kanssa.
Empaattinen ja toisten ihmisten tunteet huomioonottava ihminen taas ei aiheuta tuollaisia tilanteita.
Millainen tämä maailma olisikaan, kun kaikilla olisi aina kaksi partneria ja kummallakin partnerilla aina kaksi partneria jne jne....melkoinen tautien pesä!
tämän jutun pointti oikeastaan on? Jokin henkkoht haavekuvako? Miksei sitten neljän, viiden, yhdeksän ihmisen kanssa, jos kaikki vain olisivat empaattisia ja aikuiseksi kasvaneita ihmisiä? Minusta erinomaisen kasvattava on nimenomaan kahden aikuisen ihmisen suhde (kokemusta on), jossa ihan oikeasti mennään lähelle ja syvälle, nähdään toisesta ne raadollisetkin piirteet eikä silti paeta jonkun kolmannen tai neljännen syliin. En tiedä oonko sitten vikapää mutta minä en ainakaan kaipaa ketään muuta tuon söpöliinini lisäksi. Ystävien kanssa voi sitten ottaa happihyppyä molemmat, kun siltä tuntuu.
Väitänpä siis, että toimivaan parisuhteeseen kykenemättömät tai siinä vähän siipirikot ne haaveilee näistä muista systeemeistä, kun ei "tavallisessa" suhteessa onnaa.
Kun olin Englannissa, luin kirjan. Minua harmitti, kun näin vasta kolmannen jakson tv:stä viime keskiviikkona. Tässä tarinassa minua viehättää juuri se, että Nanin tarina on sijoitettu viktoriaaniseen Englantiin. Tällaista saisi näyttää tv:stä enemmänkin. Onko joku lukenut muita Sarah Waltersin(en oikein muista sukunimeä)kirjoittamia kirjoja? Pidittekö?