Eli meillä on vuoden vanha narttu seropi. Alusta asti ollut yhtä taistelua ja tuskaa.
Pentuna oli niin villi, että pari kertaa pääsi itkukin kun tuntui, että koira vaan räyhää ja hilluu. En enää muista sen tarkemmin, mutta sen muistan, että mielisairaaksi sitä haukuin :/
No nyt vanhempana, jos se nyt niin kauheesti vanhempi on, on hihnaräyhä, vaikka mitään ei ole tapahtunut. Ei olla juuri toisia koiria hihnassa nuuskuteltu. Koirapuistossa käytiin, mutta on se jo jonkin aikaa sitten lopetettu kun provosoi jatkuvasti.
Haukkuu aika paljon, ulkona, ei onneksi sisällä. Pelkää hiihtäjiä, rullaluisteljoita, helikopteria. Ei välitä hirveesti lapsista, muista aikuisista kuin tutuista ja kuten mainitsin, toisista koirista.
Kynsien leikkaaminen taistoa, vaikka ei olla verisuonia tietääksemme leikattu ja pennusta asti totutettu. Silloin yrittää meitä purra ja murisee..
Minulla on ollut aikaisemmin koira, jonka kanssa elimme sulassa sovussa lähes 13 vuotta. Sen kanssa ei näitä ongelmia ollut ja kasvatusmetodit on ollu samat. Toki eri rotuja näissä seropeissa on.
Tuntuu vaan siltä, että jatkuvasti jotain pielessä. Jossain otetaan askel eteenpäin niin toisaalla kolme taaksepäin. En ole suunnitellut koiraani antavani pois, mutta myönnän, että välillä itku pääsee ja mietin miten suhtautuisin jos koira esim. purisi minua pahasti.
Kotona koira kyllä käyttäytyy hyvin ja ihan suloinen, paitsi tuo käytös kynsienleikkuun aikana. Ulkona koira on miten on.. Namituksella ollaan siis vähän edistytty.
Koen ensimmäisen koirani maailman parhaaksi, enkä kovin suurta rakkautta nykyistä kohtaan koe. Tunnen tästäkin syyllisyyttä, mutta minua harmittaa. Emme ole koiraamme hakanneet, potkineet, työntänyt päätä pissaan tms. Sillä ei ole ollut huonoja kokemuksia toisten koirien kanssa.
Enkä mä tiedä mikä tämän viestin tarkoitus on, mutta vituttaa vaan kun mikään ei tunnu sujuvan meidän välillä. Ehkä nyt liiottelen, koska juuri äsken oli kynsienleikkuu sessio, joka ei ollut mikään positiivinen kokemus.
Vertaistukea kaivataan
Väsyttää
221120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
mitä rotuja koirassasi on. Jotkut ovat vaan hankalampia, mutta tiukkuudella, luottamuksen rakentamisella sekä johdonmukaisuudella yleensä talttuvat 2-vuotispäiväänsä mennessä. Mulla oli sama tilanne sakupennun kanssa,usko meinasi loppua, vaikka se on kolmas samaa rotua, jota mulla on. Nyt, kun on vähän varttunut, on jo paljon helpompaa.
Sinun olisi ehkä hyvä ottaa yhteyttä paikalliseen koirankouluttajaan tms. kannattaa kysellä näitä esim. eläinlääkäriltä. Kannattaa myös tutkia hyviä koirankoulutuskirjoja, joista voit saada hyviä vinkkejä. Kirjastosta niitä löytyy läjäpäin. Ainakin kynsienleikkuuta on hyvä harjoitella niin, että ensin vain hetken kosketat koirasi tassua, palkitset, pikkuhiljaa etenet ottamaan tassun hetkeksi käteesi, palkitset, pidät tassua kauemmin kädessäsi, palkitset, kosketat kynsisaksilla koiran tassua, palkitset, leikkaat yhden kynnen, palkitset jne... hiljaa hyvä tulee. niin pentujen kuin vanhempienkin koirien kanssa.
että sinä olet se joka määrää. Osta kangaskuonokoppa ja laita se koiralle. Leikkaa sen suurempia hyvittelemättä kynnet, vaikka kuinka pistäisi vastaan. Suuret kehut ja namit sitten kun homma on hoidettu. Sama seuraavalla kerralla ja sen jälkeen niin kauan, että alkaa sujumaan ilman niskurointia. Jatkossakin tietysti hommat hoidettua kiitetään ja namia annetaan. Näin meillä opetettiin pentu kynnenleikkuuseen, muutaman ensi kerran huusi kuin paviaani, mutta nyt kun näkee namilautasen ja että otan leikkurit, ei tiedä miten nopeiten pääsisi sohvalle odottamaan kynnenleikkuuta. Koska sillä ei tarvi kuonokoppaa, annan namin joka tassun jälkeen. Huom. namien pitää olla tosi herkkua, kinkkua jne.mistä vaan koirasi eniten pitää.
Eli koirassa dalmatialaista ja kait karjalankarhukoiraa..olen täällä aikasemminkin tämän koiran tiimoilta pyörinyt. Mutta siis joo, rodut eivät ehkä kaikista helpoimpia. Kynsien leikkaaminen meni viimeksi hyvin. Ollaan alunperin edetty varovasti ja ihan alussa kynsi, pari päivässä. Nyt heittäyty ihan possuksi ja alkoi näytteleen hampaitaan jne. Ehkä edellisestä kerrasta oli liian pitkä aika? Toisaalta huomaan itsestäni sen, että kun koira alkaa kiukutteleen, mulle tulee sellanen olo, että "Ja aivan tasan tarkkaan leikkaan sun kynnet vaikka väkisin!!!" Ja ei tuo ehkä todellakaan paras lähestymistapa ole. Mies jatkoikin sitten yksin kun mä menetin hermoni täysin. Onko tuo hampaiden näyttäminen ja pureminen tuossa tilanteessa jotenkin harvinaista? Siis kun edellisen koirani kanssa nämä hommat sujuivat ja nyt kun saan hampaita osakseni alan pelkäämään, että koira liikkuu harmaalla alueella, noin niin kun turvallisuuden rajoilla. Ja mietin millon puree oikeesti ja sitten ollaan pulassa. Ei se kyllä muulloin meille irvistele. Onko tuo kuonokoppa ja pakko hyvä keino? Kun monet neuvoo hitaasti ja rauhallisesti, mutta täytyy sanoa, että minua houkuttelee tuo koppa-menettelykin. Tosin ehkä vain oman ylpeyteni ja periksiantamattomuuteni ja ärsytykseni takia, eikä se koira tuollaisia asioita tajua. Yhdistää vaan ehkä leikkuun koppaan ja väkipakkoon?
"Toisaalta huomaan itsestäni sen, että kun koira alkaa kiukutteleen, mulle tulee sellanen olo, että "Ja aivan tasan tarkkaan leikkaan sun kynnet vaikka väkisin!!!" " Nimenomaan tuolla periaatteella mennään, mutta tottakai mielensä pitää malttaa, määrätietoisin ottein ja päättäväisesti vain leikataan ne kynnet vaikka koira kuinka pistää vastaan. Tällä koiralle osoitetaan se, kuka kukin on, ja että se aloitettu homma viedään loppuun eikä vastaan auta pyristellä. Malttiaanhan koirien kanssa ei hyvin toinna menettää, mutta voi pojat täällä niin tapahtuu silti, vaikka usein lähdenkin koiran luota litomaan kun hermo palaa =) Jokainen koirahan on yksilö, ja kaikki samat kasvatusmetodit eivät päde jokaiseen koiraan, olipa ne samanrotuisia taikka sitten ei. Esimerkkinä ite olin mukana kasvattamassa/kouluttamassa vanhempieni uros leonbergiä pennusta asti. Nyt itelläni on vuoden ikäinen saksanpaimenkoira, enkä todellakaan voi sanoa että samoilla metodeilla nämä kaksi kasvatettiin =) Peruspohja on molemmilla sama (vasten ei hypitä, hihnassa ei vedetä, ovista kuljetaan luvan saatua jne jne ja paljon) mutta sitten ne ns. hienosäätömetodit meneekin ihan päälaelleen. Siinä missä leonbergi tarviaa lempeän ja hellän kasvatuksen, tälle saksarille on lempeyden ja hellyyden lisäks pitäny olla todella paljon tiukempana. Mutta tämänhän sinä tiesitkin varmasti =) Koirat osaa olla raivostuttavia. Ihan kuten me ihmisetkin. Parhain neuvo, minkä tässä suoralta kädeltä osaan antaa on jokseenkin tällainen: pysy tiukkana, älä anna koiran hyppiä silmille, ole määrätietoinen, johdonmukainen ja selkeä. Anna rakkautta mutta muista myös rajat. Ja ROPPAKAUPALLA kärsivällisyyttä. Tiedän, että silloin kun koira v***ttaa, sille ei mahda mitään, olipa sulla p*rstaskussa miten hyvät ohjeet keneltä tahansa. Silloin kannattaa poistua siitä tilanteesta, poistua sen koiran luota ja palata astialle, kun on enimmät höyryt pihalla. Koska jos koira huomaa että menetät malttisi ja annat periksi, se tajuaa olevansa niskan päällä ja peli alkaa olla ikäänkuin pelattu. Tsemppiä! Kyllä se siitä!
on, että tässä tilanteessa ei auta muu kuin vaan leikata ne kynnet ja itseäsi suojaat sillä kuonokopalla. Silloin et tunne epävarmuutta ja pelkoa, että koira puree. Koira näet kyllä vaistoaa jos vähän, ihan ymmärrettävästikin, arkailet. Mutta jos aloitat kynnen leikkuun, jatka se loppuun, mutta kuten seefferisti sanoikin, hermostua ei toinna, koira vaistoaa senkin. Jos et kykene sitä hermostumatta tekemään, anna sitten vaikka miehesi hoitaa homma, pääasia, että koira näkee, että se tapahtuu halusi se tai ei. Pehmeälle koiralle pehmeät keinot, mutta kovalle ei auta pehmoilla.
on peli sillä hetkellä pelattu, koirasi ei luota sinuun.
miksi tämän seefferistille sanot? Hänhän toimii oikein, kun lähtee tilanteesta silloin, kun hermo menee.
... sillä mielestäni juurikin itse sanoin, että jos malttinsa menettää, peli on pelattu. Kai hän halusi vahvistaa sanojani...? Muuta yhteyttä en löydä...
joka tarvitsee enemmän puuhaa eli lähde harrastamaan koirasi kanssa sillä riittää puhtia vaikka mihin. :) lisäksi sinun on oltava jämpti ja johdonmukainen koirasi kanssa koska on hallitseva..eli tämä on mahdollisuus opetella uutta uuden koirasi kanssa..laiskan ihmisen koira tuo ei ole joten itse alkaisin harrastamaan jotta saisin enemmän kontaktia koiraan ja korostaisin johtajuutta koiraani. Haasteen olet ottanut koiran muodossa ja nyt on aika siihen vastata..
Ongelmakoirakoluttajilta saa yleensä hyvin asiantuntevaa ja huojentavaa apua. Yleensä tällasissa tilanteissa on ihmisen ja koiran välinen kommunikointi ollut jollain lailla puutteellinen, mitä ei osaisi välttämättä ollenkaan ajatella. Koiraongelmiin perehtunyt ammattilainen osaa katsoa tilannetta niin että hän löytää syitä ja seuraamuksia. Missään nimessä koira ei saa irvistää sinulle tai muille ihmisille - ei milloinkaan. Saattaisi siis olla paikallaan tällainen apu ulkopuolelta, sillä sanot olevasi niin poikki jo tästä. Toinen hyvä neuvo mikä tuolla ylempänä kanssa jo annettiin, oli ne erilaiset kirjat koiran kanssa elämisestä. Niistä oikeasti saa paljon ahaa-elämyksiä! Mutta tätä ammattiapua etsisin jos olisin itse tässä tilanteessa. Tilanne voi muuttua täysin ja voitte alkaa nauttia yhteiselosta! Kyllä se varmasti siitä, tsemppiä!
Kiitos kovasti muuten kaikille vastauksista! Olen todella paljon lukenut eri kirjoja ja netistä yrittänyt löytää tietoa myös. Harrastuksiin menemiseen olen kokenut olevan kaksi ongelmaa.. 1) ei pidä muista koirista, menisikö aika toisille haukkumiseen 2)meillä ei ole autoa, ja en tiedä Tampereelta seuroja/ryhmiä joiden harjottelupaikkoihin pääsisi bussilla. Yhteen koirakouluun laitoin sähköpostia yli viikko sitten, mutta en saanut vastausta. Huomenna soitan sinne, jos eivät maileja ota niin tosissaan. Olen kyllä valmiiksi miettinyt toisen paikan jonne otan yhteyttä jos tuolta ensimmäisestä ei apua saa. Voiko joku muuten suositella Tampereen seudulta kouluttajaa? Autoa ei siis ole, mutta yhtä/kahta tapaamista varten voimme toki vuokrata.
vinkkiä tästä sarjasta, joka on Liv:in ohjelmistossa ja ilmaiseksi katsottavissa. Hyviä vinkkejä löytyy. http://nettitv.nelonen.fi/default.asp?videoID=1747&vd=10&cc=3
Joo, olen kyllä sarjaa parhaani mukaan pyrkinyt katsomaan. Olisin valmis ostamaan jotain kunnon DVD:itäkin jos vaan löytys jostain. Vision koirien käytöskoulu tms. minulla on, mutta kaipailisin jotain yhtä konkreettista, juuri kuin esim. tuo tv-sarja.
Tuosta remmiräyhäämisestä ensimmäisenä tuli mieleen kun sanoit että ette ole liiemmin nuuskutelleet, jotta miksi ette? Tämä siksi että meillä remmiräyhääminen lähes loppunut nyt kun olen antanut nuuskutella. Koira oli aina vetämässä kohti ja rähisi jo valmiiksi. Ja kovaääninen haukku varmasti pelotti monia vastaantulijoita. Mutta sitten erään kerran kysyin vastaantulevalta että voivatko moikata toisiaan, ja yllätyin kuinka hyvin meni homma. Siitä lähtien meillä ollaan nuuskuteltu lähes kaikki joiden omistajat sen sallivat. Ja tulos tänä päivänä että vain muutama, joiden omistajat eivät ole antaneet lupaa, on vihollisuudet jokapäiväinen riesa. No toki sitten on tilanteita missä on hankala antaa tätä seremoniaa turvallisesti suorittaa, ja varsinkin jos vastapuoli on uusi tuttavuus, ja siinä kohdassa haukahtaa niin se on merkki haukkukisan alkamisesta. Ja sitten on tietysti päiviä jolloin riiteleminen toisten kanssa on vain niin hitsin kivaa. Mutta yksi mikä saattaisi kanssa vaimentaa remmirähinöintiä ja lenkeillä riekkumista yleensäkin että lähdet aina eri aikaan ja pyrit rauhalliseen(ja yllättävään) lähtöhetkeen. Mieluummin niin että aloite lenkille tulee sinulta kuin koiralta. Tosta mitä sanoit hampaiden näyttämisestä ja näykkimisestä, annan vähän poikkitieteellisen vinkin. Tämä toimi meillä. Eli jos voisit kääntää asian huumorille ja kehutkin koiraa kuinka kaunis hymy sillä on. Kehut oikein ylivuotavasti kaunista hymyä ja yrität yllyttää sen ottamaan kätesi suuhun. Sitten kun ottaa ja puree liian lujaa niin kiljaiset kunnolla. Pieni moite tähän väliin että ei niin lujaa hyi. Ja taas uudelleen kehut kaunista hymyä jos taas näyttää hampeja. En tiedä miksi tuo meillä toimi, mutta se toimii. Ehkä se viestittää jotenkin sitä pomoasetelmaa oikeaan suuntaan, että tolle on turha jupista kunnei ota tosissaan. Tossa joku mainittikin aiemmin tuosta livillä pyörivästä Victoria Stillwellin ohjelmasta, niin siinä kannattaa ne jutut katsoa ihan ajatuksella, esim käsimerkit. Koiralle voi opettaa ihan yllättävän paljon asioita käsimerkein. Esim. hiljaa-käskyn. Itse käytän kahta kättä jotka ovat stop-asennossa ja vedän erilleen toisistaan lähellä koissun kuonoa. Lopuksi lohdutuksen sana vielä: Kun nyt näet vaivaa vielä toisen vuoden ja sitkeästi koulit koiraasi, niin sieltä kuoriutuu ihan kelpo haukkudaami josta voit vielä olla ylpeä. Se on joskus todella rasittavaa kun mikään ei tunnu menevän perille mutta lopussa kiitos seisoo. Meidän umpiluu-uros on tästä elävä osoitus, vuoden vanhana kiertoon laitettu ja nyt kaksi vuotta saapumisensa jälkeen koira kuin eri planeetalta.
Meillä on kaksi koiraa, nuori uros ja vähän siitä muutaman vuoden vanhempi narttu. Narttu tuli meille aikuisena ja ennen kuin huomasimmekaan, meillä oli käsissämme varsinainen remmirähjä. Oli aivan kamalaa liikkua koiran kanssa missään, sillä se haukkui kaiken mitä näki vaikka ei mitään nähtävää olisi ollutkaan. Hermot eivät kestäneet varjoja, risahduksia lenkkipoluilla tai mitään muutakaan. Koiraan ei saanut mitään kontaktia siinä vaiheessa kun rähinä alkoi -pahimpia aiheuttajia olivat toiset koirat omistajineen. Ei todellakaan tullut/ tulisi mieleenkään päästää koiria nenätysten, kun omallani rähjäys johtui nimenomaan epävarmuudesta sen suhteen ettei toinen koira vain pääse iholle. Parempaa tulosta tuotti kun menimme ohitse tai annoimme koirakon ohittaa meidät "kaikessa hiljaisuudessa". Koira oppi, että sen ei tarvitse huolehtia vastaantulijoista kun oma ihminen pitää huolen siitä että pysyvät kaukana. Lauman ulkopuolinen on aina ulkopuolinen ja uhka. Parasta terapiaa on pysähtyä keskustelemaan vieraan koiranomistajan kanssa siten, etteivät koirat pääse vahingossakaan lähetysten. Tällä hetkellä kun pysähdymme kesken lenkin, touhuaa pienempi omiaan (kaivelee kuoppia, jäystää keppiä, tms) ja "rähjämme" jää makaamaan rentona jalkoihin, pää asfalttia vasten. Vahtimatta ja ääneti. Mutta auta armias kuinka saimme tehdä töitä asian suhteen! Ja kuinka pitkää pinnaa tilanne vaati. Muistan ajan kun teki mieli liikkua vain öiseen aikaan kun muita liikkujia ei pahemmin ollut, tai kääntyä vastakkaiseen suuntaan heti jos näki jonkun tulevan vastaan. Huom -> teki mieli, mutta kohtaamista emme jättäneet kertaakaan väliin. Ensin huomautin asiasta nätimmin "murahtamalla" koiralle, sitten otin koiran lähelle ja katsekontaktiin. Jos haukkui/murisi vielä, ärähdin ja otin kuonosta kiinni hetkeksi. Kun laskin otteen kuonosta, odotin hetken ja sanoin matalasti "liikkeelle" ja jatkoimme niin pitkään kunnes rähinä oli taas aluillaan. Taas pysähdys, koira lähelle ja kuonosta kiinni. JA KEHUJA HETI KUN KOIRA ON NÄTISTI JA HILJAA. Mutta kehutkin ei-innostaen jolloin ne eivät aiheuta uutta kohtausta. Vähäeleisesti mutta napakasti. Kotona koulutus jatkui samaan aikaan olemalla liiemmälti kiinnittämättä huomioimatta koiraan: ei jatkuvaa silittelyä/ sylittelyä, koiran käskeminen pois huoneesta johon itse tulet, jne. Kylmävaihe oli itselle vaikea, mutta palkitseva. Nyt voin ottaa koiran syliini katsoessani televisiota, leperrellä sille, halia ja pusia, kun TIEDÄN että käytösongelmat ovat hallussa. Niin sisällä kuin ulkonakin (pelkkä murahdus riittää vaimentamaan eikä kukaan ulkopuolinen koskaan uskoisi koirasta nyt, millainen se on ollut vielä jokin aika sitten). Koira luottaa minuun johtajana ja uskoo että minä olen kyllin voimakas suojelemaan sitä, itseäni ja koko muuta perhettä. Sen ei tarvitse enää stressata asian suhteen. Ainoastaan silloin, vieläkin, helvetti on irti jos nuorimmainen keksii alkaa rähisemään jollekin (harvinaista! Hiljainen, kuuliainen koira joka ei ole koskaan lähtenyt vanhemmankaan mielenosoituksiin mukaan).. Silloinkin murahdan ja jos se ei auta, pysähdyn ja otan kuonosta kiinni. Aina samalla tavalla, todennäköisesti hamaan loppuun saakka. ;) Itse en syöttäisi käsiäni aikuiselle, isolle koiralle. En missään nimessä, mutta samalla tavalla kiljaisen jos nuorempi innostuessaan yrittää ottaa käsiä otteeseensa (ikää 7kk). Samalla kysyn "tyrmistyneenä", kovaan ääneen että "KETÄ sinä oikein kuvittelet purevasi", "mitä IHMETTÄ sinä TEET", tai "et kai sinä MAMMAA satuta". Koira hoksaa heti lopettaa ja alkaa kiehnätä korvat luimussa jalkoja vasten häntä heiluen. Samantien kehun ja moiskautan suukon otsalle. Jos aikuinen koira puraisee (tämä meidän ihanaisemme ei ole koskaan oppinut leikkimään ihmisen kanssa, eikä näin ollen tiedä sääntöjä = ihmiseen ei käytetä hampaita tai tarrata kiinni), komennan tylysti pois ja käännän itse selkäni. Kun koira on mennyt omiin oloihinsa, käyn rapsuttamassa korvan takaa ja kehun "hyvä tyttö". Itseäni tieten tahtoen purettamaan en lähtisi mitä koira oppii omistajasta joka ajaa sen niin pahasti seinää vasten ettei se näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin nousta omaa ihmistä vastaan ja purra?! Onko se osoitus terveestä, luottamuksellisesta suhteesta koiran ja ihmisen välillä? Kaikkea muuta sanoisin minä.
" mitä koira oppii omistajasta joka ajaa sen niin pahasti seinää vasten ettei se näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin nousta omaa ihmistä vastaan ja purra?! Onko se osoitus terveestä, luottamuksellisesta suhteesta koiran ja ihmisen välillä? Kaikkea muuta sanoisin minä." Lauseesi pakotti lukemaan aiemman viestini vielä uudelleen ja totta, ehkä sen voi tulkita näköjään näinkin. Meitä ihmisiä kun on monta ja kokemukset jokaisella vähän erilaisia. Mutta tarkoitus ei ollut kehottaa ketään ajamaan koiraansa sellaiseen tilaan tai tilanteeseen, että pitää nousta omaa ihmistä vastaan. Vaan kun sellaiseen tilanteeseen on jouduttu, niin silloin kannattaa ottaa asia huumorin kannalta. Sen sijaan että pelästyisi että mitäs nyt, pitää olla rauhallinen ja kääntää tilanne omaksi eduksi. Muuten käy äkkiä niin että koira huomaakin olevansa "niskan päällä" ja omistaja hätää kärsimässä. Kuten ketjun aloittajalla on nyt ilmeisesti pääsemässä käymään. Hänen koiransa on kuitenkin nyt vielä juuri siinä iässä että oppi menee perille kun tarpeeksi jaksaa opettaa ja kun murrosikä on mennyt ohi niin varmasti tulee hieno koira, vaikka nyt väsyttääkin. Kunhan jaksaa vain kärsivällisesti opettaa ja ojentaa sekä pysyy itse rauhallisena. Ja tuo miten itse hoidat homman nuorukaisen kanssa on nähdäkseni juuri sitä mitä tarkoitan, vaikka hoidatkin homman kotiin hiukan toisin.
kanssa niin hankalaa, että nykyään käydään koiran kanssa ammattilaisella leikkuuttamassa. En viitti tapella koiran kanssa. Se taistelee niin kauheesti vastaan, että pelkään luita menevän poikki. Ja on niin hermostunut, että pelkään saavan sydänkohtauksen. Mulle koira tuli 10 kuukauden ikäisenä eli pienestä pennusta asti en ole päässyt kynsienleikkuuta hoitelemaan.
neuvoja siltä "ammattilaiselta" että oppisit itsekin koirasi kynnet leikkaamaan? Kai nyt koiran omistajan on kyettävä kynnet leikkaamaan jos siihen joku muukin pystyy eli koira ns."antaa" kynnet leikata....
kuonokoppa päässä ja hihnassa kiinni. Mä en näe tuota noin, että on pystyttävä kynnet itse leikkaamaan. Kun kerran on ihmisiä, jotka tekevät sitä ammatikseen, niin miksi tekisin asiasta ongelman itselleni ja koiralle, kun se kerran aiheuttaa ahdistusta koiralle.
Kaipa se minunkin "koiraurallani" tulee sitten vastaan vielä koira, jota en itse saa hoidettua... (no ei muuten tasan tule) Tämä nykyinenkin luupää (aikuisena meille muuttanut sekarotuinen) yritti temppuilla kynsienleikkuussa ja näytteli hampaita, mutta tiukka katse ja topakka "mitä v****a luulet tekeväsi" ja se oli siinä. Ihan ilman väkivaltaa, selättelyjä tms. kynnet leikattiin yksi kerrallaan parin tunnin välein ja sen jälkeen sujunut ongelmitta. Voisin vaikka vannoa, että jos olisin perääntynyt ja näyttänyt hiukankin arkuutta, tilanne olisi meilläkin mahdoton. Koirat ovat viisaita otuksia ja tietyllä tapaa häikäilemättömiä oman edun tavoittelijoita. Ei sen tarvitse kuin kerran saada ihminen perääntymään hampailla, niin takuuvarmasti yrittää uudelleen.... Eniten ahdistusta koiralle aiheuttaa epävarma omistaja, kuin mikään muu. Saa olla erimieltä ihan vapaasti, mutta jos koiran ottaa niin onhan se pidettävä siellä alimmalla tasolla ja ei se saa alkaa ylemmilleen ryppyilemään. Mitäs muuta tuo on kuin ryppyilyä... ei kai se hauskaa koiran mielestä ole kynsienleikkuu, mutta eipä sen tarvitsekaan. Kunhan koira on välinpitämätön ja rento hoitotilanteessa. Ja siihen päästään, kun koira luottaa omistajaansa. Sääli että niin monet opettavat koiransa inhoamaan hoitotoimenpiteitä.
tehdä ongelmaa sellaisesta asiasta, joka ei sitä ole. Meillä on koiran kanssa hyvä suhde. Koira tietää kuka on se paljon puhuttu johtaja eikä se tosiaankaan ole se itse. Eikä sitä asiaa muuta se, että en itse leikkaa sen kynsiä. Piste mun osaltani.