Sijaisvanhemman oikeudet

Haluan tietää,

onko sijaisvanhemmalla oikeus alkaa rajoitta sijoitetun lapsen sukulaisten liikkumista. meitä on rajoitettu liikkumasta yleisellä tiellä, menemästä lapsen päiväkotiin lasta hakemaan, menemään lapsen kouluun, menemään katsomaan lapsen harrastusta. Sijaisvanhempi lisäksi kiristää lasta, että harrastus loppuu, jos sinne mummut ja muut tulevat katsomaan. Sossuilta on turha pyytää apua - ovat tukemassa tuon "pyhimyksen" toimia.

9

2658

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sopua

      Lapsi on sijoitettuna perheessä joka ei pysty saamaan omia lapsia. Oletimme että yhteyttä pidetään molemminpuolin. Mutta perheestä ei oteta yhteyttä avoimesti. Vaikuttaa kuin pitäisivät itsestään selvänä että lapsemme jää lopullisesti heille. Lapsi on vasta 4 v.Tilannehan voi muuttua ja on jo muuttumassa parempaan. Tapaamiset ovat liian harvoin. Tuntuukin siltä kuin lapsi yritettäisiin tarkoituksella vieroittaa omista juuristaan . Onneksi on mummot jne.jotka tukevat. Saavat myös pitää lasta yökylässä. Kysynkin miten vaikeaa on saada puretuksi sijoitus??? Olen lukenut kauhujuttuja..... Televisiossa oli myös n.vuosi sitten ohjelma ko.asiasta.Vaikealta vaikutti.Luin että ensin ennen sijoitusta etsitään mahdollisuutta antaa lapsen saada kasvaa suvun piirissä. Meidän kohdalla ei tätä mahdollisuutta edes annettu. Kyvykkäitä kasvattajia olisi kyllä ollut . ??????

      • samassa paikassa,

        missä minunkin läheiseni. Missä osassa Suomea?


      • oikeudet kuin
        samassa paikassa, kirjoitti:

        missä minunkin läheiseni. Missä osassa Suomea?

        omilla lapsillaankin, meillä sijaishoidossa, en tiedä perhekotien sääntöjä, mutta...liekö siellä omat säännöt! Tottakait sijaislapsen mummut ja papat saa tulla juhliin, ellei sossujen kautta ole muuta estävää tietoa tullut, samoin äidit ja isät, sossut määrää sen, mikä on ollut lapsuus näillä lapsilla ja kuka on mitenkin kohdellut näitä lapsia! Uskoisin, että koko Suomessa pitäisi olla samat säännöt!


      • sossu...

        Eräs sossu sanoi, että LAIN MUKAAN pitää kartoittaa huostaanotettaessa lapsen sukulaiset, josko heistä on huoltajiksi. Näin ei meilläkään käynyt, kun sukulaislapsi huostaanotettiin. Suvussamme kaksi muuta perhettä on täysin kyvykkäitä kaikin puolin huoltamaan lasta ja nyt kun asiasta on nostettu haloo sossua kohtaan, sossu tietää tehneensä virkavirheen kun ei kartoittanut lapsen sukulaisia.


      • shittiäkö

        Hei.
        Onko sijaisvanhemmalla oikeus lukea 16-vuotiaan poikani txt-viestit? Sijaisäidin sanojen mukaan sossu-tädit ovat antaneet luvan??? Lähettämäniäni viestejä poikani ei ole mitenkään kommentoinut epäasiallisiksi. Tietty, jos teksti tulkitaan väärin ja ainoastaan negatiivisesti. Tämäkin tieto tuli mulle vahingossa. Eipä katsottu aiheelliseksi ilmoittaa mulle, äitinä ja huoltajana miltään taholta.


      • unohtivatko
        shittiäkö kirjoitti:

        Hei.
        Onko sijaisvanhemmalla oikeus lukea 16-vuotiaan poikani txt-viestit? Sijaisäidin sanojen mukaan sossu-tädit ovat antaneet luvan??? Lähettämäniäni viestejä poikani ei ole mitenkään kommentoinut epäasiallisiksi. Tietty, jos teksti tulkitaan väärin ja ainoastaan negatiivisesti. Tämäkin tieto tuli mulle vahingossa. Eipä katsottu aiheelliseksi ilmoittaa mulle, äitinä ja huoltajana miltään taholta.

        sossu- vieraannuttaja tädit lausumaa antaessaan; etteivät ole lapsia koskevassa asiassa sopimusosapuoli- ainoastaan lapsen vanhemmat/
        huoltajat ovat- ei muut ns. tarkoitushakuiset vieraannuttaja tahot-


      • Anonyymi
        sossu... kirjoitti:

        Eräs sossu sanoi, että LAIN MUKAAN pitää kartoittaa huostaanotettaessa lapsen sukulaiset, josko heistä on huoltajiksi. Näin ei meilläkään käynyt, kun sukulaislapsi huostaanotettiin. Suvussamme kaksi muuta perhettä on täysin kyvykkäitä kaikin puolin huoltamaan lasta ja nyt kun asiasta on nostettu haloo sossua kohtaan, sossu tietää tehneensä virkavirheen kun ei kartoittanut lapsen sukulaisia.

        Tai sitten on kartoitettu, mutta eivät ole halunneet teitä riesakseen. Valitettavasti biovanhemmilla tuntuu olevan oikeus häiriköidä sijaiskoteja mielensä mukaan.


    • pojan äiti

      Olen tekemässä sivustoa rikotut perheet,koska olemme kokeneet itse sijareiden ja virnamomsisten polkemisen perhettämme kohtaan. Poika riistettiin perheestämme lääkärieden lausuntojen pohjalta,joka on virhearviointi,todellinen syy kehitysviiveeseen löytyi sijaisperheessä ollessa uuden lääkärin tutkimusten kautta. poika huostattiin virikedeprivaation takia,mutta totuus on , että poika todettiin kehitysvammaiseksi, eikä sekään kuulemma riitä syyksi palauttamaan lasta biologisille vanhemmille. Olemme tässä 2 vuoden aikana tunteneet syvästi miten biovanhempia poljetaan alas,eikä välitetä heidän kiintymyksestä lapseensa. Voisimme 100% hoitaa itse lapsemme,esikinen asuu kanssamme,mutta viranomaiste ovta sijaispehrrn kanssa yhdessä tuumin päätyneet siihen ettemme ole kelvollisia vanhempia lapsellemme joka onkin kehitysvammainen. Joo-pa joo,ei ole annettu edes minkäänlaisia mahdollisuuksia, on vain erillisiä syitä kirjoitettu asiakirjoihin,jotta perheemme näyttäisi todella kelvottomalta ja vaikka sosiaalijohtaja ei ole tavannut henkilökohtaisiesti sijareita kuin keran, häön oli tehnyt arvion että he ovat parempoia hoitamaan lapsemme.. Suomessa alkaa mennä jo bisnespuolelle tämäkin helahoito. Odotan vain kun asia tulee julkisuuteen mediassa. Pahinta on että biovanhemmille ei anneta mahdollisuutta näyttää pärjääväsnä ja vieraat ihmiset tekevät lausuntoja lukemalla aikaisempia papereita, asiasta sen enempää selvitystä tai paneutumista.Meidän oma taistelu loppuu vasta kun saamme poikamme kotiin,joka elämän taival ei ole ollut helppoa keskosuudesta johtuvien ongelmien takia.Myös esikoinen on keskosena syntynyt, mutta tyttö lapswet pärjäävät paremmin kuin pojat,se on todettu lääketieteessäkin.Tiesin odotusaikana ettei kaikki ole kunnossa, asiaa ei otettu vakavasti syntymän jälkeen,eikä poikaa tutkittu tarpeeksi ja tästä saa kärsiä koko perhe ja varsinkin sisar joka ikävöi veljensä todella kovasti.Kuin me vanhemmat ja ystävätkin.

      • Anonyymi

        Kun luet tämän oman tekstisi uudelleen, saatat tulla siihen lopputulemaan, että voi myös joskus olla lapsen etu, että hän saa kasvaa perheessä, jossa vanhemmat osaavat edes kirjoittaa. Silti kyllä säälin perhettänne ja isompaa sisarusta, joka kaipaa pikkuveljeään.

        Tuo sinun tekstisi viittaa vahvasti siihen, että näyttöä biovanhempien pärjäämisestä ei ole odotettavissa. Millaista on ravitsemus, liikunta, uni ollut kun olet odottanut lapsiasi, kun molemmat ovat syntyneet keskosina? Omasta terveydestä on kyettävä huolehtimaan hyvin raskausaikana, jotta komplikaatioilta vältyttäisiin. Oletko tupakoinut, käyttänyt alkoholia?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      97
      1689
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      49
      1115
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      16
      958
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      878
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      86
      827
    6. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      775
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      19
      771
    8. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      93
      766
    9. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      748
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      737
    11. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      715
    12. 68
      712
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      684
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      671
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      65
      643
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      47
      604
    17. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      49
      602
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      595
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      152
      566
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      565
    Aihe