Karstulassa

Itsepintainen huhu liikkuu, että Rantakylän tiellä olisi viime viikolla bongattu tiekarhu? Onkohan jutussa mitään perää vai onko kyseessä myöhästynyt aprillijuttu? Todella harvinainen ilmiö, jos on totta. Mikähän lie ajanut otuksen ylös kolostaan tähän aikaan vuodesta, varsinkin kun tie on sen verran monttuinen...
171190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tiekarhukanta on huvennut lähes olemattomiin. Sellaista kuorma-auton ja tiekarhun risteytystä joskus näkee, mutta puhdasveristä tiekarhua luultavammin enää hiekkatiehistoriallisessa (=Destian varikko) museossa.

Äänestä
  • on siinä mielessä epäonnistunut kloonaus kun niihin on pykätty liian suuret renkaat ja näin ollen se terä ei ylety maahan saakka. Sellainen maasturi vois olla aivan hyvä vetopeli siihen tarkoitukseen kun eihän siinä ole mitään merkitystä sillä millainen se jälki tulee kunhan vähän on edes irronnut mursketta tiestä. Vaikka sellaisia lasten hiekkalaatikko kamojahan ne avolavat ja maasturit on talviaurauksessakin.

    Äänestä

Minä en kyllä usko tuota havaintoa. Pitää päästä kyllä ihan omin silmin nökemään ennen kuin uskon. Tiekarhu on nykyään niin harvinainen, ettei niitä enää Karstulan korkeudella voi olla. Tie- ja vesirakennuslaitos on lopettanut tyystin syrjäisten , vilkkaidenkin soratieosuuksien kunnossapidon. Nykyään TVH (poliitikkojen päätöksin) pitää huolta vain kaupunkikeskusten teistä, silloista, meluaidoista, monitasoliittymistä, tunneleista, vesistöjen päälle rakentamisesta jne.

Äänestä

Ennemmin näkee oikean metsän karhun tai leijonan, kuin tiekarhun Karstulassa missään baanalla. Ja niitä teeren rypykuoppiahan me jo osataan väistellä, kun ollaan harjoiteltu sukupolvien ajan näillä lehmän poluista levenneillä teillämme.

Äänestä
  • ymmärtää näitä Destian taulapäitä kun eihän ne kertakaikkian ehdi hoitamaan omia polkujaan kun niiden pitää olla sotkemassa ammattiautoilijain urakoita. Ja toisekseen eihän niiden kannata korjata mitään teitä niillä taksoilla joilla ovat hommelit ottaneet , nehän odottaa että jos vaikka jostain peräkolkasta tulis joku pöhkö ja tekis ne hommelit pelkällä kiitoskaupalla , tämähän on se asian ydin. Näin ne pikkulinnut lauloi :-)))

    Äänestä

  • Yrittäkää nyt kirjoitti:

    ymmärtää näitä Destian taulapäitä kun eihän ne kertakaikkian ehdi hoitamaan omia polkujaan kun niiden pitää olla sotkemassa ammattiautoilijain urakoita. Ja toisekseen eihän niiden kannata korjata mitään teitä niillä taksoilla joilla ovat hommelit ottaneet , nehän odottaa että jos vaikka jostain peräkolkasta tulis joku pöhkö ja tekis ne hommelit pelkällä kiitoskaupalla , tämähän on se asian ydin. Näin ne pikkulinnut lauloi :-)))

    Tielaitoksella on satoja kouluja käyneitä insinöörejä yms. suunnittelu- yms. tehtävissä. Suunnittelun valtavan kapasiteetin vuoksi tehdään suunnitelmia pöytälaatikkoon ja tähän uppoaa suunnattomat rahat tiehallinnon budjetista vuosittain. Sanomattakin on selvää, että näistä suunnittelijoista ei ole varsinaiselle tienpidolle mitään käytännön hyötyä, tieverkon kunnosssapitoon heistä ei ole. Tietä pitkin he tosin joka aamu vetäytyvät loukkoonsa suunnittelemaan uusia teitä, joita ei oikeastaan tarvittaisikaan.

    Äänestä

  • on tässä kirjoitti:

    Tielaitoksella on satoja kouluja käyneitä insinöörejä yms. suunnittelu- yms. tehtävissä. Suunnittelun valtavan kapasiteetin vuoksi tehdään suunnitelmia pöytälaatikkoon ja tähän uppoaa suunnattomat rahat tiehallinnon budjetista vuosittain. Sanomattakin on selvää, että näistä suunnittelijoista ei ole varsinaiselle tienpidolle mitään käytännön hyötyä, tieverkon kunnosssapitoon heistä ei ole. Tietä pitkin he tosin joka aamu vetäytyvät loukkoonsa suunnittelemaan uusia teitä, joita ei oikeastaan tarvittaisikaan.

    suunnittelun osuus aikoinaan oli 2.5 % luokkaa kun suunnittelutoimistot oli maastossa.

    Äänestä

  • poikaseni kirjoitti:

    suunnittelun osuus aikoinaan oli 2.5 % luokkaa kun suunnittelutoimistot oli maastossa.

    Itse olen ollut nimenomaan sitä maastosuunnittelua tekemässä. Kaarteiden ajo on tuttua hommaa. Kirjoituspöytien takana loukoissa piileksii lukemattomia lukeneita, joiden työpanoksesta ei ole tuon taivaallista hyötyä teiden kunnossapidolle.

    Äänestä

... Kosonenhan lupasi, että Rantakyläntie laitetaan pikimmiten kuntoon. Entäs ne kunnan juhlan kunniaksi lupaamat sorateiden kunnostusrahat?

Äänestä
  • kysellä, mihin rahat on menneet.

    Äänestä

  • tosiaankin kirjoitti:

    kysellä, mihin rahat on menneet.

    kertoo, että niistä meni runsaasti esim. hyväosaisten mökkiteille ja kavereiden pihateille. Koko synttäreiden vietto oli typerää ja joutavaa rahan tuhlausta. Kyllä niille rahoille olisi ollut tarpeellisempaakin käyttöä. Mahtaako olla varaa 150 vuotis juhliin, vai onko enää edes kuntaa jota juhlia.

    Äänestä

Saatan olla väärässä mutta olen kuullut huhun että kone- ja traktoritalouslaitoksen väki olisi pakkosiirtänyt ja päästänyt irti yhden tiekarhun keski-suomen maastoihin.. Olisiko sama yksilö ??

Äänestä
  • villiintynyt yksilö, joka on karannut sivuteille...

    Äänestä

Tietäville kysymys että kuka mahtoi olla viimeinen tiekarhun kaataja? ja onko kyseisen kunnia omaava mies vielä hengissä.

Äänestä
  • tielaitoksen saneerauksen yhteydessä.

    Äänestä

  • sai lattajalan karhun lähätettyä koiven yli..

    Äänestä

tiekarhuja päntiöinään...
mutta ne häipy kun virolainen as-teho ei ollutkaan niin hunajainen virma sitten loppuinlopuksi
ny ei oo karhuja näkyny ja tiet on siinä kunnossa ettei pääse kulukuun ku ursuksella..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huhussa perää? kirjoitti:

Itsepintainen huhu liikkuu, että Rantakylän tiellä olisi viime viikolla bongattu tiekarhu? Onkohan jutussa mitään perää vai onko kyseessä myöhästynyt aprillijuttu? Todella harvinainen ilmiö, jos on totta. Mikähän lie ajanut otuksen ylös kolostaan tähän aikaan vuodesta, varsinkin kun tie on sen verran monttuinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu