Missä tällainen on päätetty? Onko jossain joku virallinen äänestys ollut vai millä selkänojalla Tukholman matkailutoimisto tällaista roskaa tuottaa? Kävin itse Tukholmassa eikä kokemus ollut miellyttävä. Minusta näytti ensinnäkin, että Tukholma oli yhtä moottoritietä koko kaupunki. Saasteongelma on karmea. Typen oksidit kuristavat vieläkin kurkkua, vaikka matkasta on jo kaksi viikkoa. Eikä mukavaa ole muutenkaan kuunnella eikä katsella sitä Volvojen ja Saabien jatkuvaa rallia ympäri kaupunkia. Järkyttävän kokoisia asfaltoituja alueita, joiden ylittäminen tuntuu pelottavalta. Minusta kaupunki pitäsi olla tiivis ja suojaisa ilman isoja aukeita paikkoja. Aukeella tuulee! Ja se kuninkaan linna. En ole koskaan nähnyt mitään yhtä rumaa. Matala, laatikkomainen harmaa betoniläjä. Minusta tuon joutais purkaa välittömästi. Vanha kaupunki. Paskaisia talon seiniä, kämäsiä putiikkeja ja vittumaista mukulakiveä. Purkaaka koko paska. Kaupunki on myös hyvin epäkäytännöllinen, kun on rakennettu silleen typerästi saarille että pitää ylittää aina joku tuulinen silta, jos haluaa paikasta toisee. Entä missä se mainostettu merinäköala on? Ja mitä siellä keskustassa olikaan. Mamut siellä myivät huumeita Sergelin torilla kenekään estämättä. Rikollisuus täysin karannut käsistä. Luin jostain, että ruotsin poliisi pystyy selvittämään enää 5% kaikista rikoksista. Uskon täysin. Missä se maailman kaunein kaupunki oikein oli, minne olisi pitänyt mennä että sen olisi löytänyt? Katupölyä ja melusaastetta ei tästä kaupungista puutu, mutta kauneutta ei löytynyt. Tässä muutama kuva tästä maailman "kauneimmasta" kaupungista http://stockholmstreets.com/wordpress/wp-content/uploads/2008/11/800px-slussen.jpg
One of the most beautiful capitals?
22
1537
Vastaukset
- nyrpeä takakammarin taavi
sehän on ihan katsojan silmässä ja korvien välissä. lisäksi noita maailman kauneimpia kapitaaleja on ainakin pari sataa. ps täällä helsingissäkin on aika aukeaa, ankeaa, tuulista ja venäläisen näköistä - eikö vain?
- Moskovassa
Kaikki tietävät, ettei Tukholmassa ole moottoriteitä. Kehätiet ovat se ainoa asia, josta tukholmalaiset ovat helsinkiläisille kateellisia :D
- teitä
Koko kaupunkihan on rakennettu autoilua varten. Ymmärrettvästi Volvon ja Saabin kultavuosien aikana. Nyt on kuitenkin mitta täynnnä. Koko kaupunki olisi purettava ja rakennettava uudelleen huollellisesti miettien joukkoliikenteen hyödyntämisen ym
- Tuk Holma
Tukholman ydinkeskusta on aivan hengetön, todella surkea 1960-luvun arkkitehtien luomus. Kööpenhaminassa on sentään kunnon esteettinen keskusta vanhoine rakennuksineen.
- paljastaa
"Mamut siellä myivät huumeita" sinut tyypilliseksi luuserirasistiksi, joilla on yleensä vielä alemmuuskompleksi, mikä näkyy erilaisina vihapurkauksina naapureitamme kohtaan.
- asfs
Kävin viimeksi pääsiäisenä Tukholmassa. Eräänä iltana kun asteita oli lähemmäs 20 kävelin Drottningatania pitkin vanhaan kaupunkiin. Itku meinasi päästä kun saavuin vanhaan kaupunkiin, koska siellä oli niin kaunista. Piti pysähtyä vähän väliä ihailemaan näkymiä: vettä, pieniä kujia jne.. -Tunne oli aivan ihana!!!
- Ei-kateellinen
Siellä taas katkera helsinkiläinen parkuu, kun Tukholma näytti taas mihin pystyy. Raukat vertaavat kaupunkiaan Tukholmaan, vaikka kokonsa puolesta Göteborg on lähempänä - vaikkakin on hitusen pienempi. Totta on vain se, että Suomesta ainoa vertailtava kaupunki on Helsinki. Jos ei pidä Tukholmasta, on maalainen. Maalaiset eivät pidä oikeista kaupungeista, koska siellä korkeita taloja, kapeita kujia, paljon ihmisiä ja hämäävää kerroksellisuutta. En ymmärrä miksi vedät esiin vain nuo moottoritiet ja autoilun, (löysit ikivanhan kuvan Slussenista. Mikä sen tarkoitus oli?), mutta pahempi ongelma se on täällä pk-seudulla. Helsinki on kuin suoraan ameriikan ihmemaasta ja arkkitehtonisesti Neuvostoliitosta ja DDR:stä. Espoosta ja Vantaasta ei kannata puhua ollenkaan. Ovat pelkkiä lähiöitä. Toki Tukholmassa on myös DDR:ää, mutta se kivijugendin määrä on jotain aivan muuta. Löydätkö pohjoismaista Stranvägenin kaltaista? Ja jos vähän katsastaisit Tukholman metron ja lähijunien matkustajamääriä ja suhteutat ne Helsingin määriin, niin tulet huomaamaan että kummassa kaupungissa ne oikeat kaupunkilaiset asuvat. Tukholma on tosiaan äänestetty yhdeksi maailman kauneimmaksi ja trendikkäimmäksi kaupungiksi ja siihen ei sinun parkumisesi auta. Jopa ihka aidot pariisilaisetkin sitä kehuvat kovasti (itse olen kysynyt ja saanut vastauksen). Onhan se totta, että Tukholman asukastiheys ei pärjää kaikille keski-euroopan kaupungeille, mutta on se huomattavasti esim. pk-seutua terveempi - jopa metropolialueella. Tukholma on aina ollut Pohjoismaiden pääkaupunki, on sitä vieläkin ja tulee sitä aina olemaan. Niin ikänsä (vaikka Turkukin on vanhempi), kokonsa, asukasmääränsä, tiheytensä, tunnettavuutensa ja varallisuutensa vuoksi. Helsinki on Pohjoismaisista pääkaupungeista nuorin ja köyhin. Ainoa ei-keskiaikainen pääkaupunki.
- kaukana kaikesta
Pohjoismaiden pääkaupunki on Kööpenhamina ja Itämeren alueen suurin kaupunki on Pietari. Tukholmasta on piiiitkä matka isoihin metropoleihin (Pietari, Berliini, Hampuri). Siinä mielessä Tukholma on hankalsti syrjässä maailman menosta.
- verorahoilla
Historian opettajani lukiossa kertoi monien Tukholman ökyrakennusten olevan rakennettu Suomesta revityillä verorahoilla. Kun tietää niiden rakennusten historiaa ja taustaa, osaa panna asiat myös arvojärjestykseen.
Tukholmaa on rakennettu suomalaisten verirahoilla. - riittää
verorahoilla kirjoitti:
Historian opettajani lukiossa kertoi monien Tukholman ökyrakennusten olevan rakennettu Suomesta revityillä verorahoilla. Kun tietää niiden rakennusten historiaa ja taustaa, osaa panna asiat myös arvojärjestykseen.
Tukholmaa on rakennettu suomalaisten verirahoilla.Suomihan on kuulunut Ruotsille aikoinaan, niinkuin myös Venäjälle.
- sanelee säännöt
riittää kirjoitti:
Suomihan on kuulunut Ruotsille aikoinaan, niinkuin myös Venäjälle.
Venäjän vallan aikana Suomi alkoi kukoistaa, kun ruotsalaisten riisto loppui. Ja kukkaan Suomi puhkesi itsenäistymisen myötä.
Suomi on ajat sitten kuronut umpeen elintasoeron Ruotsin kanssa. Monena vuotena BKT on Suomessa ollut korkeampi kuin Ruotsissa, joka yhä touhuaa keskiaikaisen rahansa, kruunun kanssa.
Moni Ruiotsin suomalainen on katkera, kun enää ei voi entisessä kotimaassaan leveillä uudella (tosin vanhanaikaisilla ei eko-autoilla) Saabilla tai Volvolla. - Never ever
sanelee säännöt kirjoitti:
Venäjän vallan aikana Suomi alkoi kukoistaa, kun ruotsalaisten riisto loppui. Ja kukkaan Suomi puhkesi itsenäistymisen myötä.
Suomi on ajat sitten kuronut umpeen elintasoeron Ruotsin kanssa. Monena vuotena BKT on Suomessa ollut korkeampi kuin Ruotsissa, joka yhä touhuaa keskiaikaisen rahansa, kruunun kanssa.
Moni Ruiotsin suomalainen on katkera, kun enää ei voi entisessä kotimaassaan leveillä uudella (tosin vanhanaikaisilla ei eko-autoilla) Saabilla tai Volvolla.Tukholman vanhakaupunki on kyllä masentava ja tunkkaisen ruskeavärinen. Tallinnassa ja Riikassa on edustavammat wanhakaupinginosat.
- ,,,,,,,,,,,,,
Hesa on vanha venäläis-ruotsalainen ruma kaupunki. Tukholma toki rumempi. Tuo Slussen ei ole miksikään muuttunut. Muutoinkin siellä on valtavia asfaltoituja tuulisia alueita keskellä kaupunkia. En kertakaikiaan löydä yhtään kaunista paikkaa tästä kaupungista. Kaiken kruunaa likainen järvi, jonka keskellä kaupunki sikinsokin on.
"En ymmärrä miksi vedät esiin vain nuo moottoritiet ja autoilun"
- Kun sattuu jonkin verran vaikuttamaan alueen viihtyisyyteen!
"Toki Tukholmassa on myös DDR:ää, mutta se kivijugendin määrä on jotain aivan muuta. Löydätkö pohjoismaista Stranvägenin kaltaista?"
- Jos jopa Hesassa on suurempi jugend-keskittymä, niin miksi sellaisia ei olisi oikeassa Euroopassa sata kertaa isompia kuin Tukholmassa? Mitä ihmeellistä tässä Strandvägenissä on? Typerä kadunpätkä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Strandv%C3%A4genFr%C3%A5nSkeppsholmsbron20061018.jpg
"Ja jos vähän katsastaisit Tukholman metron ja lähijunien matkustajamääriä ja suhteutat ne Helsingin määriin, niin tulet huomaamaan että kummassa kaupungissa ne oikeat kaupunkilaiset asuvat."
- Eihän tässä Tukholma-käpykylässä edes ole ratikkaverkkoa. Itsekin rakot jaloissa kun kävelin siellä pakokaasun seassa.
"Tukholma on tosiaan äänestetty yhdeksi maailman kauneimmaksi ja trendikkäimmäksi kaupungiksi ja siihen ei sinun parkumisesi auta"
- Missä se on äänestetty?
"Jopa ihka aidot pariisilaisetkin sitä kehuvat kovasti (itse olen kysynyt ja saanut vastauksen)."
- Eivät varmasti kyllä kysy AIDOT pariisilaiset. Teidän tollojen tukholmalaisten epävarmuudesta kertoo kun tuollaisia tarvistsee edes kysellä.
"Helsinki on Pohjoismaisista pääkaupungeista nuorin ja köyhin."
Hesa oli maailman 8 rikkain kaupunki vuonna -08, Stokis vasta 18. rikkain, idiootti! Tänä vuonna valuutan romahduksen vuoksi suoraan 20% tuostakin vähästä rikkaudesta pois.
Ei mitään lihaksia olla Pohjoismaiden pääkaupunki - kommentti asiaan
,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Hesa on vanha venäläis-ruotsalainen ruma kaupunki. Tukholma toki rumempi. Tuo Slussen ei ole miksikään muuttunut. Muutoinkin siellä on valtavia asfaltoituja tuulisia alueita keskellä kaupunkia. En kertakaikiaan löydä yhtään kaunista paikkaa tästä kaupungista. Kaiken kruunaa likainen järvi, jonka keskellä kaupunki sikinsokin on.
"En ymmärrä miksi vedät esiin vain nuo moottoritiet ja autoilun"
- Kun sattuu jonkin verran vaikuttamaan alueen viihtyisyyteen!
"Toki Tukholmassa on myös DDR:ää, mutta se kivijugendin määrä on jotain aivan muuta. Löydätkö pohjoismaista Stranvägenin kaltaista?"
- Jos jopa Hesassa on suurempi jugend-keskittymä, niin miksi sellaisia ei olisi oikeassa Euroopassa sata kertaa isompia kuin Tukholmassa? Mitä ihmeellistä tässä Strandvägenissä on? Typerä kadunpätkä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Strandv%C3%A4genFr%C3%A5nSkeppsholmsbron20061018.jpg
"Ja jos vähän katsastaisit Tukholman metron ja lähijunien matkustajamääriä ja suhteutat ne Helsingin määriin, niin tulet huomaamaan että kummassa kaupungissa ne oikeat kaupunkilaiset asuvat."
- Eihän tässä Tukholma-käpykylässä edes ole ratikkaverkkoa. Itsekin rakot jaloissa kun kävelin siellä pakokaasun seassa.
"Tukholma on tosiaan äänestetty yhdeksi maailman kauneimmaksi ja trendikkäimmäksi kaupungiksi ja siihen ei sinun parkumisesi auta"
- Missä se on äänestetty?
"Jopa ihka aidot pariisilaisetkin sitä kehuvat kovasti (itse olen kysynyt ja saanut vastauksen)."
- Eivät varmasti kyllä kysy AIDOT pariisilaiset. Teidän tollojen tukholmalaisten epävarmuudesta kertoo kun tuollaisia tarvistsee edes kysellä.
"Helsinki on Pohjoismaisista pääkaupungeista nuorin ja köyhin."
Hesa oli maailman 8 rikkain kaupunki vuonna -08, Stokis vasta 18. rikkain, idiootti! Tänä vuonna valuutan romahduksen vuoksi suoraan 20% tuostakin vähästä rikkaudesta pois.
Ei mitään lihaksia olla Pohjoismaiden pääkaupunkiAsun Södermalmilla ja olen Ruotsin kansalainen. Aloittaja oli 100% oikeassa. Tää on aika hanurista kyllä. Autot on joka paikassa haisemassa. Eikä tää oo mitenkään kauniskaan. Muutama kiva paikka on, mutta niin on kaikissa rannikkokaupungeissa, jossa näkyy meri. Meri näyttää samalta, vaikka mennään Kaliningradiin tai Gdanskiin tai Narvaan. Sama meri.
- keisari vaatteineen
Tukholma ei todellakaan ole kovinkaan kaunis kaupunki. Vedet sen ympäristössä ovat komeita, mutta ne ruskeat rakennukset ovat epäsiistin näköisiä. Tuntuu, että vanhakaupunki hajoaa päälle.
Aistivialliset voivat toisin kylläkin väittää. - ninnannunna123
Alkuperäistä kirjoittajaa voisi luulla taitavaksi pakinoitsijaksi..
- Hötorget
Tukholman ydinkeskustan Sergels torg on todella epäsiisti ja kulahtaneen oloinen. Samoin ne rumat tornitalot. Hirveää arkkitehtuuria!
- Kalliit loiset
Joo, Sergelin torin katulaatat irtoilevat ja halkeilevat vanhuuttaan. Tukholmalla ei ole varaa kunnosta torin pinnoitetta, koska liian paljon rahaa kuluu sikäläisten loisivien mamujen ylläpitoon ja elättämiseen.
- Kautta'aikain
Kalliit loiset kirjoitti:
Joo, Sergelin torin katulaatat irtoilevat ja halkeilevat vanhuuttaan. Tukholmalla ei ole varaa kunnosta torin pinnoitetta, koska liian paljon rahaa kuluu sikäläisten loisivien mamujen ylläpitoon ja elättämiseen.
Hmm, ei se Sergelintori ollut komistus 70-luvun lopussakaan, silloin siellä tuppasi viihtymään holistit ja "tajunnanlaajentajien" käyttäjät, joten oli välteltävä paikka, sen suhteen tilanne on hieman parempi tänä päivänä.
- Awful towers
Ihmettelen kovasti, miten pääosin synkänruskeista taloista muodostunut Tukholman vanha kaupunki voisi muodostaa kaunista kaupunkikuvaa. Sergles Torgin ympäristö on pikku hiljaa rappetumussa. Ne tornitalot ovat aivan hirvittäviä.
- Aika Daijua
Jooh, tässä taas viestiketjullinen skeidaa tuoda kauttarantain ruotsivihaansa esille. Maalaiset on jotenkin söpöjä, kun ne alkaa haukkuun jotain kaupunkia rumaksi jonkin yksittäisen kohteen takia, minkä ovat sattumalta löytäneet kaupungista... kuten tässä keskustelussa tollot maalaiset Sergelin toria, joka on turistikohde tosiaankin vain maalaisten mielestä.
Tukholma vähän muutakin kuin Sergelin torin ympäristö ja vanha kaupunki ja Drottningsgatan turistirysineen. Jos osaatte katsoa karttaa, niin kaupunkia tosiaan on vesistöjen ympäröimä ja hyvät näytteet hienosta kaupunkinäköalasta saa esim kun menee pätkän Alvik- Trekanten ratikalla. Tai yksin kävely Vesterbro- sillan yli antaa pientä kaupunkikauneutta.
Mutta niinku sanoin niin maalaisten mielestä kaupunki kuin kaupunki on perseestä ja ainoa kaunis on rapainen kylätie. Kerran kuuntelin Kannus- nimisen maalaiskylän huoltoaseman baarissa kun kaksi maalaista keskusteli menneestä kesälomastaan:
- No minkälaista oli siellä Helesingissä?
- Kyllä oli ruma kaupunki. Kauheasti taloja ja mistään ei saanut tolkkua. Autot menivät päättömänä ees taas eikä kukaan nostanut kättä.
- Mitenkä se sillai..
- Ihmettelen miten ne voi asua siellä. Kyllä maalla sentään on ihminen vapaa ja kaikki on järjestyksessä.
Keskustelu kertoi juuri sen eron mikä on maalaisen ja kaupunkilaisen välillä. Maalainen ei osaa katsoa kaupunkia vaan näkee sen suurena harmaana ja pelottavana möykkynä. Ihmiset säntäilevät päättömänä ja kaikki on rumaa betonimössöä. Luonto on tuhottu ja ihmiset ahdistuneita.
Huotoasemalla kuulleeni keskustelun pohjalta päätin tehdä kierroksen kyseisellä kylänraitilla ja mielestäni se oli juuri niin tavallinen kuin kaikki muutkin pikkukylät. Ei mitään katsottavaa, ei mitään nähtävää eikä ohikulkuturistina tehnyt edes mieli astua autosta ulos sen enempää vaan jatkaa matkaa. - Stockholm <3
Itse entisenä tukholmalaisena ja nykyisenä pariisilaisena sanoisin, että Tukholma on ehdottomasti yksi maailman kauneimmista pääkaupungeista. Toki kauniimpi kesäisin kuin marraskuun pimeässä loskassa, niin kuin mikä tahansa pohjoismainen kaupunki. ;)
Yleiskuvaa Tukholmasta
http://ooodesign.files.wordpress.com/2010/05/28.jpg
Östermalm
http://www.planetware.com/i/photo/ostermalm-district-stockholm-s119.jpg
http://farm2.static.flickr.com/1308/783758343_ce259939dc.jpg
Karlaplan
http://saraohman.se/wp-content/uploads/2010/08/karlaplan-min1.jpg
Humlegården
http://www.visitstockholm.com/ContentStoreFiles/Entity/1171/humle450.jpg
Norra Djurgården
http://farm1.static.flickr.com/229/509092952_19c0465d21.jpg
http://content.expressen.se/blog/81/07/31/tradgard/images/B Jan Rundgren stuga 4985.jpg
Kungsträgården
http://www.cs.helsinki.fi/u/floreen/travel2007/Kungstradgarden.JPG
Vasastan
http://www.oneeyeonthesky.com/images/balloons-sunset-vasastan.jpg
http://bild.edu.stockholm.se/800/stockholm-inner-yard-vasastan-aug04-041023.jpg
Skeppsholmen
http://4.bp.blogspot.com/_q_efTctPnB0/SmwnTP8BHRI/AAAAAAAACcQ/Gx9_nDqU_Y0/s400/Skeppsholmen.jpg
http://www.tunliweb.no/Bilder_SM/_album_stockholm/d1.jpg
Radmansgatan
http://farm5.static.flickr.com/4056/4417633110_1b7d15be3f.jpg
Södermalm
http://guiamillenium.files.wordpress.com/2010/01/1323932641_536e09e113.jpg
http://www.visitstockholm.com/ContentStoreFiles/Entity/1024/mosebacke450.jpg
Gamla Stan
http://www.visitstockholm.com/ContentStoreFiles/Entity/1856/Gamla-Stan1_450x300.jpg
http://www.colidre-ft.asso.fr/images/059gamla stan grand place maisons 17e.jpg
Tunnelbana
http://alexandrerosa.free.fr/gal/Voyages/Sweden/Stockholm/Metro_-_Tunnelbana/Metro_Stockholm_Tunnelbana52.jpg
http://25.media.tumblr.com/tumblr_lgc1sfqOlm1qbui2xo1_500.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161628
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361366Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 521115
- 1161101
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054- 571051
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892