Inkluusio

Mitä mieltä te jo työelämässä olevat opettajat olette inkluusiosta eli osallistavasta kasvatuksesta, jossa normaaliin luokkaopetukseen otetaan mukaan myös käytös- ja oppimisvaikeuksista kärsivät oppilaat jotka ovat aiemmin olleet erityisopetuksessa? Suomessahan erityisopetuksessa olevien oppilaiden määrä on Eurooopan korkeimpia (noin 6%). Miltä teistä kuulostaa esimerkiksi Italiassa käytössä oleva malli, jossa suurin osa oppilaista on tavallisilla luokilla, mutta luokassa toimii kaksi opettajaa ja erityisluokat ovat harvinainen poikkeus? Oletteko keskustelleet inkluusiosta opettajanhuoneissa?
103513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Niin - huomaa, että kirjoittaja ei ole työelämässä. Tällä hetkellä erityisoppilaat ovat normaaleissa luokissa. Oppilaita on käytännössä mahdotonta saada siirrettyä mihinkään erityskouluun. Jotkut kaikkein aktiivisimmat ja verbaalisesti lahjakkaimmat vanhemmat saattavat siinä joskus harvoin onnistua. Vaikeimmille tapauksille saadaan siirto erityisopetukseen, mutta se tarkoittaa vain sitä, että oppilaalle tehdään yksilöllinen oppimissuunnitelma, mutta ei se sieltä luokasta mihinkään katoa. Ehkä 1-2 tuntia viikossa pääsee käymään eritysopettajan luona. Osa on psykiatrisessa hoidossa sairaalassa. Hoitojakson aikana ovat poissa luokasta, mutta aina vähän väliä käydään luokassa kokeilemassa, että joko se onnistuis ja sitten kun tulee se huono päivä, niin toivotaan, ettei sivullisille tule vahinkoa ja taas hypätään takaisin hoitoon.

Äänestä

Huomaat, että tulevaisuudessa teet yksin omat työt ja sitten sen puuttuvan erityisopen työt samassa luokassa. Rahaa säästyy !!!!! Erityisoppilaiden määrä vähenee !!! Ja Pisalla päähän, joka nousee vastustamaan moista nerokasta säästäkeinoa.

Äänestä
  • "Huomaat, että tulevaisuudessa teet yksin
    omat työt ja sitten sen puuttuvan erityisopen
    työt samassa luokassa."

    Miten tämä koululaitos sosiaalistaa oppilaitaan jos edes opettajat eivät (fiksuimpia lukuunottamatta) ymmärrä yhteistyön merkitystä? Yksilösuoritusten sijaan joukkoepelillä voisi saada paljon aikaan, mutta minkäs teet kun opettajankoulutukseen hakeutuu ja hyväksytään vain noita "täydenkympintyttöjä" joilla on niin vahva kilpailuvietti ettei yhteistyöstä tai parityöskentelystä tulisi yhtikäs mitään. Sääli.

    Äänestä

Italian mallilla ei ole mitään yhtymäkohtaa Suomeen. Inkluusiota markkinoitiin juhlapuheissa humanistisella aatteella, veljeydellä ja tasa-arvolla. Perusopetuksesta vieraantuneet vihreät ja vasemmistolaiset ratsastivat etunenässä. Todellisuus on pelkkää säästöä. Normaaliopetukseen tuodaan erityistä tukea vaativia oppilaita ja mukana annetaan pieni resurssilisä, joka riittää muutamassa työturvallisuuden puolesta vaativassa aineessa jakoryhmän tekemiseen - päästään siis vaarallisesta 20 oppilaan ryhmästä asetuksen vaatimaan 16 oppilaan ryhmään. Ei ole varaa avustajaan, toisesta opettajasta puhumattakaan. Erityisopettajan tai -luokanopettajan korvaa erityisoppilaan kohtaamiseen kouluttamaton aineenopettaja ilman valmiuksia tai kättäpidempää. Erityisioppilaat eivät opi, häiritsevät muiden oppilaiden oppimista ja aiheuttavat väkivaltaisuudellaan jatkuvia vaaratilanteita. Verta roiskuu, kirjaimellisesti. Päättäjä on tyytyväinen, koska rahaa säästyy. Normaalin OPSin mukaan etenevien oppilaiden vanhemmat ovat oikeutetusti kauhuissaan, koska omat lapset eivät saa tasonsa mukaista opetusta eikä vaatimus turvallisesta oppimisympäristöstä ole lähelläkään täyttyä. Koulua syytetään, opettajaa syytetään; aletaan etsiä koulua, johon ei tule erityisoppilaita. Alkaa segregoituminen uudella tavalla. Opettajat alkavat etsiä turvallisempaa työpaikkaa. Tämä on todellisuutta, jossa työskentelen itse. Ryhmäkoot ovat muuten jälleen kasvaneet inkluusiosta huolimatta.

Äänestä
  • Mikä on opettajan vastuu? Onko oppilaan käytösongelmia mahdollista korjata positiivisilla kasvatusmenetelmillä? Antaako opettajan pedagoginen koulutus riittävästi eväitä kohdata arkielämän ongelmia luokassa?

    Äänestä

  • dfsdga kirjoitti:

    Mikä on opettajan vastuu? Onko oppilaan käytösongelmia mahdollista korjata positiivisilla kasvatusmenetelmillä? Antaako opettajan pedagoginen koulutus riittävästi eväitä kohdata arkielämän ongelmia luokassa?

    >Mikä on opettajan vastuu? Riippuu mistä. Opettajan on noudatettava lakia, asetuksia, hyviä tapoja ja opetussuunnitelmaa. Silloin vastuu on periaatteessa täytetty. Käytännössä jos oppilas käy luokassa väkivaltaiseksi ja ottaa toiselta senkan nenästä, eikä opettaja pysty sitä estämään, siirtyy vastuuasioiden selvittely muille viranomaisille. > Onko oppilaan käytösongelmia mahdollista > korjata positiivisilla kasvatusmenetelmillä? Olisi kiva tietää, mitä ovat "positiiviset kasvatusmenetelmät". Tuosta paistaa se oletus, että opettajat käyttävät ei-positiivisia kasvatusmenetelmiä. Kun joku on erityisoppilas, on siihen aina syy. Syy voi olla traumaattisessa lapsuudessa tai neurologinen tai mitä tahansa siltä väliltä. Jos olisi olemassa taikatemppuja ongelmien (oppimisvaikeudet, käytöshäiriöt, keskittymisvaikeudet, neurologiset ongelmat) poistamiseksi, niitä varmaan olisi jo käytetty. Positiivisuudella ei pärjätä, kun erityisoppilaita siirretään koulutetuilta erityisopettajilta (tai -luokanopettajilta) meille tavallisille aineenopettajille tai luokanopettajille. > Antaako opettajan pedagoginen koulutus > riittävästi eväitä kohdata arkielämän > ongelmia luokassa? Vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään. Kouluja on erilaisia ja oppilasaines vaihtelee alueellisesti suuresti. Inkluusion edistyessä on varmaa, että aineenopettajan pedagogiset opinnot eivät anna mitään eväitä. Sitä vartenhan on erityispedagogiikka, jota opiskelevat erityisopettajaksi ryhtyvät. Heiltä oppilaita ollaan siirtämässä pois meille taviksille. Eikä meitä jatkokouluteta. Eihän silloin säästöä kertyisi. En tässä valita opettajan työn kurjuutta - olen mielelläni opettaja - vaan kaikkien olisi herättävä näkemään se muutos, jonka vaikutukset kohdistuvat oppilaisiin, lapsiin. En myöskään syyllistä erityisoppilaita. He ovat kärsijän asemassa, koska eivät mielestäni voi normaaliopetuksessa saada riittävällä asiantuntemuksella tuotettua opetusta ja kasvatusta. Minulla on vaadittava kelpoisuus ammattiini, mutta en mielestäni ole pätevä opettamaan erityisoppilaita. On muita pätevämpiä, siellä erityiskoulussa, mistä erityisoppilaita ollaan viemässä pois. Vaikka saisin joka ryhmään avustajan, ei se silti tekisi minusta erityispedagogia.

    Äänestä

Inkluusiosta ei hyödy kukaan. Ei "erityisoppilas" (hyötyy enemmän pienestä ryhmästä), ei "normaali" oppilas (luokka sekoaa, aika menee ongelmien selvittämiseen ei opiskeluun), ei "erityisoppilaan" vanhemmat/perhe (kiusaaminen, oppimistavoitteet ei toteudu), ei opettaja ("ylimääräisiä" hommmia triplasti samalla palkalla, raskasta, motivaatio-ongelmat, ei pysy ops:ssa, jne jne), ei koulu, ei kukaan. Siis: MIKSI? MIKSI? Nimimerkillä: kokemusta on todellakin!

Äänestä
  • Olen työskennellyt ammatissani opettajana aikoinaan viisi vuotta ja vaihdoin alaa siinä vaiheessa kun kouluni ilmapiiri alkoi muuttua suvaitsemattomaksi erilaisuutta kohtaan. Siitä on jo 15 vuotta aikaa ja käsittääkseni "erityisoppilaita" oli aloittaessani vähemmän. Kieltenopettajana opetin lähes kaikkia koulun oppilaita. Muutama oppilas siirrettiin erityiskouluun/luokalle minun aikanani. Luokissani oli tavallisessa opetuksessa monta ns. häiriökäyttäytyjää, muutama hyvin ujo/hiljainen ja 2 "lievästi kehityksessä jäljessä olevaksi" luokiteltua. Minulla ei ollut koskaan hankaluuksia opettaa näitä lapsia ja yhteistyö heidän vanhempiensa kanssa oli mutkatonta ja avointa. Joskus joku itki tai jopa oli hysteerinen käymissämme keskusteluissa, mutta aina siihen oli jokin syy; yleensä koulukiusaaminen tai se, että opettajat painostivat vanhempia siirtämään lapsensa pois tavallisesta koulusta. Minun kokemukseni mukaan vain niillä "erityistukea tarvitsevilla lapsilla", joita kiusattiin koulussa (oppilaat henkisesti/fyysisesti ja joskus opettajat kohtelemalla näitä oppilaita epäkunnioittavasti tai ymmärtämättömästi) oli sopeutumis- tai ylitsepääsemättömiä käytöshäiriöitä. Muita "erityistä tukea tarvitsevia" lapsia oli helppo opettaa ja kasvattaa. Aina oli luokalla joku yliaktiivinen tai myöhästelevä/unohteleva poika ja joku hiljainen tyttö tai joku joka ei oppinut samaa tahtia kuin muut. En koskaan puuttunut "kovin ottein" näihin tapauksiin. Puhuin heidän ja/tai heidän vanhempiensa kanssa, mutta jos vanhemmat olivat järjissään olevan tuntuisia, eivätkä pitäneet asiaa ongelmana, en puuttunut asiaan tiukemmin. Toki seuraamuksia tuli, jos käyttäytyi huonosti. Ajattelin, että nämä lapset kasvavat vielä ja oppivat aikoinaan itselle sopivan tavan elää. Jos joku muu oppilas kommentoi toisen ylivilkautta tai ujotta, hitautta tai nopeutta, unohtelua tai malttamattomuutta, sanoin vain että me kaikki olemme erilaisia. Jos Kalle myöhästyy joka toinen kerta, se on huono tapa, jota muiden ei kannata matkia, mutta kyllä Kalle oppii tulemaan ajoissa - ennemmin tai myöhemmin. Tunnen osan näistä lapsista nyt aikuisena, ja ne lapsihäirikötkin ovat ihan kelvollisia aikuisia. Miksi lapsiin suhtaudutaan nykyään leimaavasti? Pitäisikö opettajien ja meidän muiden aikuisten ottaa ongelmiin rakentavampi ote? Erilaisuus ei ole sairautta ja ongelmakäyttäytymisellä voi olla hyvin monenlaisia syitä.

    Äänestä

  • Esimerkki saksalaisesta inkluusiosta vai inkvisitiosta: tavallisessa koululuokassa opiskelee matematiikkaa noin 20 lasta. Erään pulpetin ääressä istuu korviaan pidellen ja pää kumarassa poika, joka välillä toisella kädellä yrittää tehdä jotain matematiikan kirjaan. Vieressä istuu joku aikuinen, olisiko avustaja vai peräti erityisopettaja. Kaikki voivat nähdä, miten tämä autistinen lapsi kärsii luokan normaaleista äänistä. Välillä he käyvät käytävässä rauhoittumassa ja taas hän palaa luokkaan korviaan pidellen ja lattiaan tuijotellen. Mitään kontaktia ei muihin lapsiin voi syntyä. Toisella tunnilla vielä suuremmista vaikeuksista kärsivä lapsi istuu lasiseinän takana ja näin osallistuu muiden lasten kanssa opetukseen. Samalla eräs tyttö istuu luokan perällä repien paperia, koska ei nähtävästi pysty muuhun.
    Tämäkö on sitä, mitä unescon viisaat ja muuttu inklusaattorit haluavat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opeopiskelijatar kirjoitti:

Mitä mieltä te jo työelämässä olevat opettajat olette inkluusiosta eli osallistavasta kasvatuksesta, jossa normaaliin luokkaopetukseen otetaan mukaan myös käytös- ja oppimisvaikeuksista kärsivät oppilaat jotka ovat aiemmin olleet erityisopetuksessa? Suomessahan erityisopetuksessa olevien oppilaiden määrä on Eurooopan korkeimpia (noin 6%). Miltä teistä kuulostaa esimerkiksi Italiassa käytössä oleva malli, jossa suurin osa oppilaista on tavallisilla luokilla, mutta luokassa toimii kaksi opettajaa ja erityisluokat ovat harvinainen poikkeus? Oletteko keskustelleet inkluusiosta opettajanhuoneissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu