Olin kävelemässä gynegologille. Minua jännitti ensimmäinen käynti. Olinhan vielä neitsytkin. Sitten kun olin päässyt jo sisäänkin lääkäri kyseli ensin kaikenlaista ja sitten aloitettiin tutkimus. Menin pöydälle makaamaan ja pistin jalkani jalkatuille. Lääkäri työnsi sormia sisääni ja tunnusteli. Kohta hän alkoi hieromaan klitoristani. Aloin kiihottua. Hän kysyi haluasinko hiukan leikkiä hänen kanssaan. Vastasin myöntävästi, koska olin aivan kiihottunut. Kohta tunsin kuinka hän sitoi jalkani jalkatukiin kiinni. Sitten hän repi paidan pois päältäni ja sitoi käteni pöydän yläpäihin. Vasta kohta tajusin mihin olin ryhtymässä. Aloin rimpuilemaan aivan hirveästi. Gtynegologi vain nauroi. Hän alkoi tunnusteleman minua. Joka puolelta hän kokeili. Lopulta hän sanoi että kohtahan se leikki vasta alkaisikin. Olin kauhuissani. Hän sanoi, että minun pitäisi olla hänen tyydyttäjänsä. Itse en saisi kiihottua, koska se ei olisi sallittua ja siitä minua rangaistaisiin.
Kohta leikki sitten alkoi. Hän alkoi työntämään itseään sisääni. Minua sattui, koska olin vielä neitsyt. Kun hän oli sitten tyydyttänyt itsensä ja huomsi, että olin kiimassa hän läimäytti minua avokämmenellä pillulle. Kiljahdin kivusta. Hän sanoi, että kyllä hänellä tuolla on ruoskiakin jos semmoista sitten tarvitaan. Kohta hän meni kaappinsa luo ja otti sieltä jotain. Hän tunki anaaliini anustapin ja pisti pilluuni dildon. Hän otti minusta kuvia ja päästi menemään.
Gynellä...
8
23034
Vastaukset 8
- mahtavaa,
on mikäli et enää ikinä kirjoita mitään, olisin myös kiitollinen jos et edes kävisi näillä palstoilla ennen kuin täytät edes 15.
Puhettakin kannattaa rajoittaa. - Tomi
Saisiko arvon naisilta kertomuksia todellisista gynekäynneistä esim. kierukan asennuksesta, normaalivuositarkastuksesta ym. ilman mitään fantasioita. Ne olisivat riittävän eroottisia sellaisenaan.
- linda
oliks toi totta vai ei?
OLI KUMPAA TAHANSA NI IHAN SURKEE!! - Anna 2
ihan tyhmä tarina. Saahan tänne kirjoittaa, ja muut saadaan jakaa vapaita mielipiteitä. Eli mä en ainakaan tosta tykänny...
- privat
se oli surkea! eli rape! jos se olis todella tapahtunut .. :( Todellinen kauhutarina.õeh-toivottavasti sä et kirjoita enää mitään.tai jos,sitten poliisilaitoksella
- Poika88
se gynekologihan oli ihan selvästi pedofiili oox kertonu viel kellekkään jos et niin kerro ihmeessä ja soita poliisit tai haasta oikeuteen
- Hmm.
Eihän tämä ole välttämättä totta.. Tämä on novelli osasto, ja kaikki ei välttämättä ole totta.. Hei haloo..
- jes!! tuli orkku tota lukie...
kiitti hyvistä orkuista!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791672
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo89595- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510