migreeni

tiedän ettei tämä tänne nuorten palstalle kuulu,
mutta kirjoitan silti, koska valtaosa nuorista on
täällä eikä hyvinvointi-palstalla. kirjoitan siis
kysyäkseni kuinka moni nuori kärsii migreenistä?
millaisia oireita, särkyä? mikä sitä aiheuttaa?
onko helpottanut iän myötä jne..? minkä niminen
ja kuinka voimakas lääkitys?

olisi mukava tietää koska itse kärsin pahasta
migreenistä ja parhaillaan päätä jomottaa siihen
malliin että olen petipotilaana vielä päivällä.
itse olen käyttänyt kolema eri lääkettä, miranax,
naprometin ja panadol. vahvuudeltaan nuo on
muistaakseni ollut 500mg (olen joutunut usein
ottamaan kaksi 500mg lääkettä päivän aikana),
joku taisi kerran olla 800mg. oireina on huonolo,
näköharhat, lihasten väsyminen, pyörryttäminen,
oksentelu. oireet vaihtelevat, ovat lievempiä
joskus ja aina ei ole kaikkia oireita.

migreenini todettiin ollessani kuudennella
luokalla (12-vuotias olin silloin), kun jouduin
aivokuvaukseen, koska epäiltiin aivokasvainta.
oireeni eivät ole helpottaneet. monet sanovat,
että kyllä se iän myötä helpottaa, mutta ei
ainakaan mulla. migreeniä aiheuttavat eniten sää
muutokset, eli liika aurinkoisuus ja jos tänään
paistaa ja huomenna sataa niin heti tulee
migreeni.

eli onkos muilla keskustelijoilla tämmästä ikävää
riesaa?
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä migreeni yleensä häviää iän myötä, tai
ainakaan se ei ole riesana enää niin usein...
Clotam-niminen lääke toimi ainakin mulla. Jos
heti oireuden alkaessa ottaa sellaisen niin
migreeni jää yleensä siihen pisteeseen ja
loppuu... Kannattaa tiedustella sitä esim.
koululääkäriltä ja kysyä sopiiko se sulle.

Äänestä

Mul on migreeni.Siis se on ihan vitun ärsyttävä!!!
Mä oon vast 12w et siit en tiiä häviääkö se ajan
myötä??Mulle migreeni todettiin n.2 vuotta sit ja
heti sain lääkkeeks Naprometin. Ja mä otan sitä
aina kun vähänkin alkaa tuntuu et pää vois alkaa
särkee.Muuten jos otan sen sit kun pää on
särkenyt jo jonkin aikaa niin se ei tehoo!!! Mun
oireet on yleensä: Valon ja äänen yli herkkyys et
en pysty oleen valossa,sit pitää olla ihan yksin
hiljasessa eikä mikään tv päällä. Ja joskus
saatan oksentaa,sillon vuosi sitten mä oksensin
aina kun mulla oli pää kipee.Muakin pyörryttää
aina kun on migreeni.

Äänestä

Meeppä käymään lääkärissä..
Siskollani oli migreeniä ja viime pääsiäis
launtaina hän sain kotonaan epilepsisen
kohtauksen ja hänellä todettiin kananmunan
kokoinen aivokasvain jota ei ennen ollut näkynyt,
vaikka se oli ollut siellä jo 4 vuotta... Kaikki
siksi että päästä otettiin kuvat mutta mangneetti
kuvia ei oteta aina... Mee lääkäriin puhumaan
siitä ja kysy myös mangneetti kuvista...

T:???

P.S Terveiset siskolle joka on nyt jo ihan
kunnossa...

Äänestä
  • multa otettiin tuo magneettikuva (yksityinen
    lääkäri vielä) kaksi kertaa ekalla kerralla
    tavallinen kuva ja sitten varjoainetta pistettiin
    jotta tulos olisi parempi ja mitään ei näkynyt.
    totta kai kaikki on aina mahdolllista. :( aika
    kamalaa että siskollesi kävi noin. onneksi siskosi
    kuitenkin selviytyi. aion kyllä seuraavalla lekuri
    käynti kerralla mainita ettei migreenit ole
    helpottaneet, koska tuntuu että ne vain pahenee.

    kiitos vastanneille ja hyvää migreenitöntä kesää
    :)

    Äänestä

Mulla oli ala-asteella tosi pahoja
päänsärkyjä/migreenejä... oli monia lääkkeitäki
jne... mutta ihme kyllä se on menny ohi!
(siis nyt olen 17v.) Nyt tulee päänsärky vasta
esim. jos (jostakin ihme syystä) pyörii (heh...)
tai on auringonvalossa/kuumuudessa ilman lakkia...
vaikkakaan en vieläkään pidä lakkia... jaaps...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iris kirjoitti:

tiedän ettei tämä tänne nuorten palstalle kuulu,
mutta kirjoitan silti, koska valtaosa nuorista on
täällä eikä hyvinvointi-palstalla. kirjoitan siis
kysyäkseni kuinka moni nuori kärsii migreenistä?
millaisia oireita, särkyä? mikä sitä aiheuttaa?
onko helpottanut iän myötä jne..? minkä niminen
ja kuinka voimakas lääkitys?

olisi mukava tietää koska itse kärsin pahasta
migreenistä ja parhaillaan päätä jomottaa siihen
malliin että olen petipotilaana vielä päivällä.
itse olen käyttänyt kolema eri lääkettä, miranax,
naprometin ja panadol. vahvuudeltaan nuo on
muistaakseni ollut 500mg (olen joutunut usein
ottamaan kaksi 500mg lääkettä päivän aikana),
joku taisi kerran olla 800mg. oireina on huonolo,
näköharhat, lihasten väsyminen, pyörryttäminen,
oksentelu. oireet vaihtelevat, ovat lievempiä
joskus ja aina ei ole kaikkia oireita.

migreenini todettiin ollessani kuudennella
luokalla (12-vuotias olin silloin), kun jouduin
aivokuvaukseen, koska epäiltiin aivokasvainta.
oireeni eivät ole helpottaneet. monet sanovat,
että kyllä se iän myötä helpottaa, mutta ei
ainakaan mulla. migreeniä aiheuttavat eniten sää
muutokset, eli liika aurinkoisuus ja jos tänään
paistaa ja huomenna sataa niin heti tulee
migreeni.

eli onkos muilla keskustelijoilla tämmästä ikävää
riesaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu