Appivanhempien saunassa

Romeo

Tämä tapaus sattui pari vuotta sitten;

Olimme perheen kanssa taas jälleen kerran vierailulla anoppini luona maalla. Appiukko ja anoppi olivat tehneet remonttia talossaan ja olimme mm. siitä syystä nyt kyläilemässä heidän luonaan. Appiukko esitteli kättensä jälkiä ylpeänä. Kyllähän kaikki näytti hienolta, kuten uudistetun asunnon tuleekin näyttää.

Pesuhuone oli kaakeloitu upeasti. Suihkut oli nyt asennettu sillä tavalla, että niistä näkee suoraan saunan lauteille. Välissä on tietysti lasinen saunanovi, jonka läpi näkee lähes vaivattomasti.

Lapset olivat innoissaan. Maallahan voi tehdä kaikenlaista kivaa, mitä kaupungissa ei niin vaan voi tehdäkään. Lauantai -päivä sujui rattoisasti erilaisten puuhastelujen merkeissä. Illalla tuli tietenkin aika "korkata" juuri uudistettu saunaosasto. Lapset vaatimalla vaativat päästä saunaan ukin ja mummin kanssa. Sehän taas sopii meikäläiselle. Turhan harvoin sitä pääsee vaimon kanssa kahdestaan saunaan, kun lapset ovat normaalista aina mukana. Joka paikassa.

Katselin olohuoneessa televisiota, kun vaimo huikkasi minulle, että hän menee jo. Lapset ja appivanhempani olivat tulleet sieltä hetkeä aikaisemmin. Kakarat pyörivät huoneesta toiseen täynnä energiaa. Talon kissa sai kyytiä. Se juoksi henkensä edestä pakoon, lapset perässä. Kuten tavallisesti. Katselin siinä vielä hetken jotain typerää poliisisarjaa ja lähdin vaimoni perään. Heitin vaatteeni pukuhuoneeseen ja siirryin suihkuun.

Seisoskelin suihkun alla mietteissäni enkä ollut yhtään sillä tuulella. Ajattelin niitä näitä. Satuin kuitenkin vilkaisemaan löylyhuoneeseen ja mitä näinkään. Vaimoni istui lauteilla jalat levällään, hikisenä ja pillun huulet täysin turvonneina. Hän pyöritteli klitoristaan ja virnisti minulle viekoittelevasti. Mahla valui avoimeksi levitetystä vitusta. Tämä yllättävä näky kiihotti minua valtavasti. "Yllätin" vaimoni saunan lauteilta pimpsaansa hieromassa.

Mietin sekunnin tuhannesosan, uskallanko jatkaa. Olimmehan appivanhempieni luona ja periaatteessa kuka tahansa saattaisi tulla saunaan kesken aktin. Ainakin lapsemme. Sehän oli jopa todennäköistä. Heillä on nääs tapana pyrähdellä milloin minnekin. Tämä tosiasia, että saattaisimme tulla yllätetyiksi, kiihotti minua entistäkin enemmän.

Kysyin kuitenkin vaimoltani, että saanko maistaa tuota kiihottavaa pillua. Hän sanoi tietysti ja niin kumarruin nuolemaan vaimon ihanaa, kosteaa ja turpeaa pillua samalla yhä saunan lattialla seisoen. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt vaimoni vittua tuossa tilassa. Ah, että se maistuikin hyvältä. Pidän itse suunnattomasti pimpsan nuolemisesta ja niin taitaa nauttia myös vaimoni. Hän notkisti hien kostuttamaa, upeaa vartaloaan ja nautiskeli kieleni liikkeistä kosteassa tussussaan. Tilanne oli erittäin kiihottava.

Vaimoni lanteet rupesivat liikkumaan edestakaisin ja hänen huulien välistä pääsi vaimeaa huokailua. Hänen sormensa siirtyivät karvoitukselle, mutta hän antoi kuitenkin kieleni jatkaa klitoriksen kutittelua. Tartuin itse oikealla kädelläni mahtavasti seisovaan kulliini ja aloin hitaasti liikuttelemaan sitä edestakaisin. Vaimoni sulki silmänsä ja liikutteli lanteitaan yhä nopeampaan tahtiin.

"Ime nyt mun rintoja" hän vaati. Nousin alalauteelle ja kumarruin oikealla kädellä tukea ottaen ottamaan hänen oikean nänninsä suuhuni. Toisella kädellä puristelin vasenta tissiä, joka tuntui käden alla täyteläiseltä. Nännit nöpöttivät komeasti pystyssä. Vaimoni siirsi oman kätensä pillulleen ja tarttui toisella kädellään kiinni kullistani. Kulliani hitaasti vatkaten hän pyöritteli sormillaan klitoristaan. Minä imin ja nuolin hänen maukkaita rintojaan. "Uuhh" pääsi kevyt henkäys hänen huuliltaan.

Hetken päästä vaimoni irrotti otteensa munastani ja käski minut ylälauteelle makaamaan selälleen. Tein töitä käskettyä ja hän nousi ratsastamaan kyrpäni päälle. Aluksi oli hieman vaikeaa löytää sopiva asento, mutta sellainen kumminkin löytyi. Vaimoni näytti nauttivan tästä hieman "vaarallisesta" tilanteesta. Käry kävisi välittömästi, jos joku tulisi edes pesuhuoneeseen. Tällainen ei ollut aikaisemmin ollut yhtään hänen tapaistaan. Hän oli kertonut aikaisemmin, ettei juuri pidä saunassa rakastelemisesta emmekä koskaan olleetkaan sitä siellä tehneet. Nyt jostain syystä himo oli hänet yllättänyt. Hyvä niin!

Ratsastusasento oli kuitenkin liian työläs pitemmän päälle, ainakin vaimolleni, joten vaihdoimme asentoa perinteiseen vaimo alla ja minä päällä. Se taas oli työläs minulle, joka en ole enää mikään notkea "kumiukko". Mutta kun pääsee rakastelemaan vaimoaan niinkin kiihottavalla hetkellä, niin mitä sitä ei tekisi sen eteen. Aloin työntelemään kulliani aivan juurta myöten naiseni kosteaan ja kuumaan pilluun. Kulli upposi tahdissa ja pimpsa litisi. Lauteet natisivat ja löylyhuoneen täytti huokailu ja yninä. Nivuseni hakkasivat vaimoni lanteita ja tästä aiheutui kiihottavaa lätinää löylyhuoneeseen, Vaimoni sormet tekivät hurjaa vispausta pillussa samalla, kun kulli vatkasi edestakaisin. Hetken aikaa työnneltyäni tunsin, kuinka lasti lähti liikkeelle pusseista.

Minulla ei tietenkään ollut kumia matkassa. En kuitenkaan voinut laskea mällejä sisään, vaikka olisin halunnutkin. Niinpä otin kullini ulos ja runkkasin lastini vaimoni mahan päälle ja pillukarvoitukselle. Hän ei erityisemmin pidä siitä, enkä ole aikaisemmin sitä tehnytkään, mutta nyt kun olimme saunassa, hän pääsisi helposti suihkuun ja pesemään spermani pois. Hän hinkkasi itselleen mahtavan orkun. Näin selvästi, kuinka hänen pillunsa nytkähteli samaan tahtiin kuin mulkkuni syöksi valkoiset lastit ulos. Hänen silmänsä oli kiinni kauniit kasvonsa olivat maireassa hymyssä. Kieli vilahteli viekoittelevasti huulten välistä.

Olimme molemmat yltäpäältä hiessä ja vaimoni alapää yltäpäältä spermassa. Suukot vaihdettuamme menimme suihkuun pesemään rakkauden eritteet pois. Myöhemmin vaimoni kertoi, että se oli harkittu juttu se hänen "kiinnijäämisensä". Hän nimittäin tietää, kuinka minua kiihottaa, kun näen hänen runkkaavan itseään, käsin tai sauvalla. Häntä oli taas alkanut jostain syystä siinä illan mittaan panettamaan ja hän oli päättänyt toteuttaa spontaanin fantasian.

Tätä tapahtumaa olen usein muistellut jälkeenpäin. Minun elämäni parasta seksiä saunassa. Ja tietysti mikä parasta, upean vaimoni kanssa.

9

23915

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Julia

      tuo oli aika kiihottava..

      OISIT kyllä voinu lisätä siihen jotain että vaikkapa lapset yllätti:)

      • Romeo

        kun niin ei käynyt. Tietysti ei kai kaikki oikeasti ihan just noin mennyt, mutta lähes ;)


    • jussi

      Mikä vaimo sulla on kun ei sisälle saa mälliä laittaa? Ja kumin kanssa pitäis olla yhdynnässä olette vielä ilmeisesti ala ikäisiä???? (mulla on sentään ikioma vaimo jonne saan laittaa mällit sisälle)

      • Romeo

        riittää. Eikä pillerit oikein sovi. Mutta ei se mikään ongelma ole. Syötä sinä poika hormoneja vaimollesi, kuten tekevät jenkit lehmilleen ;)


      • Mä vaan
        Romeo kirjoitti:

        riittää. Eikä pillerit oikein sovi. Mutta ei se mikään ongelma ole. Syötä sinä poika hormoneja vaimollesi, kuten tekevät jenkit lehmilleen ;)

        Hei! Ymmärrän tuon tilanteen. Samassa veneessä oltu. Vinkkinä teidän seksielämään, että apteekista saa ilman reseptiä ehkäisypuikkoja. Kokeilkaa!


      • terve
        Romeo kirjoitti:

        riittää. Eikä pillerit oikein sovi. Mutta ei se mikään ongelma ole. Syötä sinä poika hormoneja vaimollesi, kuten tekevät jenkit lehmilleen ;)

        Niin syötä vaan sinä niitä pillereitä vaimollesi kun ei lapset enää kelpaa, eikös lapsia pitäs tehdä mahdollisimman paljon olis perijöitä


      • THa

        ehkäisyä, ettei sun sukus jatkuis enää!


      • vinkki
        THa kirjoitti:

        ehkäisyä, ettei sun sukus jatkuis enää!

        hormoonikierukka. Hyvä ehkäsy.
        voitte nauttia seksistä enemmän.


    • Woman

      Ihana tarina, parasta seksi onkin oman miehen tai naisensa kanssa! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      183
      1789
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      923
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      113
      831
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      209
      684
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      646
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      56
      621
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      614
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      572
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe