Pitäkää huoli,

ettei kissanne ja eläimenne, jää kovaan pakkaseen kärsimään, on säälittävää ihmiset jotka jättää kylmästi kissansa minne sattuu. Koirat osaa haukkua hätäänsä, mutta kissaparka ei voi muuta, kuin hiljaa mielessään toivoa, että lämpimään pääsisi. Hyvää Joulunaikaa kaikille eläinystäville!
4267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meidän kissat ja koirat ovat kovalla pakkasella sisällä.

Äänestä

Minäkin näin pienen kissa juoksevan pakkasessa autoa pakoon tiellä.. Onneksi ei käynyt kuinkaan! Jos kissojen halutaan olevan turvassa niin paras paikka on oma koti!

Äänestä

Tässä yhtenä päivänä juuri katselin pysäkiltä vastapäistä pihaa, jossa keski-ikäinen nainen kiroten kolasi lunta autokatoksen edestä. Samanaikaisesti kaksi kissaa toikkaroivat pihalla. Sitten nainen otti autonsa ja hurautti, ja ellen ihan väärin arvannnut niin töihin. Kissat sitten kylmästi jätettiin siihen pihalle. Muutenkin se alue on juuri sellainen, missä kissa kuuluisi ulos vain valvotusti. Masennuin, kun näin taas yhden elävän esimerkin lisää huonosta kissan pidosta. Naapureissakaan ei paljon kissoja sisälle huudella. Joskus tulevat pikkuiset tiellä vastaan surkeasti naukuen, kun vettä sataa ja on kylmä tuuli, taih mikä sää tahansa. Ihmiset mikä teitä vaivaa??

Äänestä

Juu, pidetään huoli lemmikeistämme, eikös juu ?
Meidän kissaneiti käy näin talvipakkasella kaksi kertaa päivässä vartin pissahyppelyn aidatulla pihalla ja sisään pääsee heti kun haluaa.
Sisääntuloaikeistaan neiti ilmoittaa kyllä miukumalla oven takaa tai hyppäämällä ikkunalaudalle kurkistelemaan sisään.
Koskaan emme lähde pois kotoa, niin että kissa jäisi pihalle, vaikkemme kuitenkaan koko ajan pidä silmällä missä se viipottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mummo ja kissa! kirjoitti:

ettei kissanne ja eläimenne, jää kovaan pakkaseen kärsimään, on säälittävää ihmiset jotka jättää kylmästi kissansa minne sattuu. Koirat osaa haukkua hätäänsä, mutta kissaparka ei voi muuta, kuin hiljaa mielessään toivoa, että lämpimään pääsisi. Hyvää Joulunaikaa kaikille eläinystäville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu