Sanokaapa, onko seuraava asia korjattavissa ja miten: kohtasin naisen (itse siis olen myös nainen). Välillämme alkoi kipunoida. Tiedättehän: flirttiä, hymyjä, katseita, äänenpainoja. Ihanaa ja samalla kauhistuttavaa, sillä asia oli minulle uusi. Halusin eroon noista tunteista, koska ne ahdistivat minua. Tunsin syyllisyyttä perheeni takia, häpeää koko asian takia. Mutta hurjan rakastunut minä olin. Olin niin rakastunut, että kipeää teki. Kaipasin häntä jatkuvasti. Ajattelin häntä illalla viimeksi ja aamulla ensimmäiseksi. Juttelin hänelle ajatuksissani. Katselin kaikkea sillä silmällä, että olisi halunnut hänenkin näkevän kaike sen kauniin, mitä minäkin kulloinkin näin.
Ja sitten: viestitin hänelle, että haluan nähdä häntä niin paljon, etten halua nähdä häntä ollenkaan. Etten halua häntä elämääni. Että hänen pitää viskata minulle "kylmää vettä" niskaan, jotta pääsen hänestä eroon. Että kun kun näitä tunteita ei ruoki, ne häipyvät.
Olen ollut tapaamatta häntä useita kuukausia. Tunteeni ovat helpotuneet: en ole ahdistunut, en pode syyllisyyttä. Rakastumisesta vaan en ole päässyt. Minusta olisi mukavaa puhua hänen kanssaan näistä asioista, mutta olen tainnut loukata häntä sen verran pahasti, ettei hänellä ole halua puhua minun kanssani. Minusta myös tuntuu, että hän pettyi minuun: olinkin ihan raakile tunteineni. Nyt minusta tuntuu, että hän pitää minua tunkeilevana, jos otan asioita puheeksi hänen kanssaan. En oikein edes tiedä, ollako tuttavallinen vai ei.
Suhteemme oli sillä tasolla, että jälkeenkin päin mietin, mitä ne hänen sanattomat viestinsä oikein merkitsivät: ajatteliko/viestittikö hän, että minä olen lesbo ja että hän hyväksyy ihastumiseni häneen vai oliko hänkin ihastunut minuun? Hän joka tapauksessa sanoi, että on hetero (kylmää vettä niskaan kohdassa tuli tämä viesti) - mutta sitä minä en voi varmuudella uskoa.
Jaa, mitä minun pitikään kysyä... Ehkei mitään, mutta jos kommentoitavaa on, kommentoikaa!!! Kiitos.
Ja sitten: viestitin hänelle, että haluan nähdä häntä niin paljon, etten halua nähdä häntä ollenkaan. Etten halua häntä elämääni. Että hänen pitää viskata minulle "kylmää vettä" niskaan, jotta pääsen hänestä eroon. Että kun kun näitä tunteita ei ruoki, ne häipyvät.
Olen ollut tapaamatta häntä useita kuukausia. Tunteeni ovat helpotuneet: en ole ahdistunut, en pode syyllisyyttä. Rakastumisesta vaan en ole päässyt. Minusta olisi mukavaa puhua hänen kanssaan näistä asioista, mutta olen tainnut loukata häntä sen verran pahasti, ettei hänellä ole halua puhua minun kanssani. Minusta myös tuntuu, että hän pettyi minuun: olinkin ihan raakile tunteineni. Nyt minusta tuntuu, että hän pitää minua tunkeilevana, jos otan asioita puheeksi hänen kanssaan. En oikein edes tiedä, ollako tuttavallinen vai ei.
Suhteemme oli sillä tasolla, että jälkeenkin päin mietin, mitä ne hänen sanattomat viestinsä oikein merkitsivät: ajatteliko/viestittikö hän, että minä olen lesbo ja että hän hyväksyy ihastumiseni häneen vai oliko hänkin ihastunut minuun? Hän joka tapauksessa sanoi, että on hetero (kylmää vettä niskaan kohdassa tuli tämä viesti) - mutta sitä minä en voi varmuudella uskoa.
Jaa, mitä minun pitikään kysyä... Ehkei mitään, mutta jos kommentoitavaa on, kommentoikaa!!! Kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...minäkin toimin ensimmäisen rakastetun suhteen. Irti, pakoon, asiallisesti vaan. Enkä päässyt irti moneen vuoteen. Vaikka en ollut edes aviossa (saati sen jälkeen). Minä kaduin pelkuruuttani, mutta neuvoja en osaa antaa, jokainen kuitenkin valitsee itse suuntansa elämässä.
Näistä on vaikea keskustella sen toisen kanssa, ollaan ymmällä, arkoja, pelätään loukkaavamme tai loukkaantuvamme. Rutiini puuttuu. Keskustelu olisi kuitenkin se ainoa, joka toisi selvennystä. Voisitko ajatella kirjoittavasi hänelle?
Tämä pitkälti muistuttaa sitä minun alkusyksyn tilannettani, josta täälläkin kirjoittelin (ja josta kyllä sittemmin luovuin, itseni kanssa käydyn taistelun jälkeen). Enkä edelleenkään tiedä mitä varmasti tapahtui. Se nainen teki aina itseään tykö luokseni, meillä oli katseita, hymyjä, kosketuksia, ylistimme toisíamme ihanuudesta ja korvaamattomuudesta...Sitten suutelimme (eli teimme jotain konkreettisempaa kuin siihen mennessä)..
Ja sitten kaikki loppui. Hän perui kylmästi kaikki sovitut tapaamiset, en ole kertaakaan nähnyt häntä samoissa paikoissa tämän jälkeen, korkeintaan ohimennen, hänen paetessa vältellen paikalta. Säikähtikö hän? Mitä tapahtui? Minä joka tapauksessa uskoin hänen käytöstään, ja annoin asian olla lopullisesti -vaikkakin pienen särkyneen sydämmen tuloksin...Mutta no can do :(
Sellaista se on ihmisten välillä. Minä olen ollut aina suora luonne ja olen selvinnyt heterosuhteissani ihan hyvin eli tämän viimeiseni kanssa oltu yhdessä jo pian 20v. Iäisyys. Ajattelin, että voisin puhua/kirjoittaa sille ihastukseni kohteelle tunteistani suoraan. Kirjoitinkin hänelle, miten tunnen itseni syylliseksi ja että minua hävettää... Taisi olla niin, että kaadoin hänen niskaansa kaiken sisälläni olevan yhtenä mylläkkänä niin, että hän pelästyi. Ajettelen, että jos minä olisin itse joutunut ottamaan sen kaiken vastaan, saattaisinpa ajatella, että siinäpä vallan höperö tyyppi, ei yhtään selvillä tunteistaan ja haluistaan jne. jne. Olisinpa saattanut pelästyäkin ja häipyä takavasemmalle... Tosin kun itseäni mietin ja tunnen, en ole höperö enkä pelottavakaan. olen ihan vastuullinen ihminen, joka ottaa toisen huomioon... Paitsi että hänen kanssaan en sitä tehnyt. En kysynyt häneltä, haluaako hän puhua kanssani noista asioista, puhuin/kirjoitin vain, sillä se helpotti minua. Jonkun kanssa oli pakko saada puhua - tosin puhelemisesta ei ollut oikein kyse, sillä hän oli melko lyhytsanainen... Sitä hän selitti niin, ettei halua lisätä pahaa oloani. Niinpä. Paha olo minulla oli joka tapauksessa, ei hän sitä enää olisi voinut lisätä, vaikka olisi puhunut enemmänkin asiasta kanssani. No, ehkei hän luottanut tarpeeksi minuun, niin minä sitä tulkitsi. Surullista, koska olen luotettava. Mutta kun tunteet myllertävät, ei logiikka oikein pelaa eikä nää selkeästi, mikä olisi järkevää... Onkohan se anteeksiannettavaa...
saada asiallisia viestejä ja toistenkin kokemuksia näistä asioista. Unohdin sanoa, että tuntuu mukavalta, kun jaksatte kirjoittaa!!!! :)
On myös surullista, että niin usein asiat jäävät epäselviksi ihmisten välillä. Minäkään en nyt oikein tiedä, haluaako hän eli tämä ihastukseni kohde puhua enää mistään kanssani. Hän on niin muodollinen, kun joudumme pakosti tekemisiin keskenämme. Onko hän vetäytynyt, koska minä ilmoitin, etten halua olla tekemisissä hänen kanssaan (tosin viestitin samalla, että hän on minulle jotakin aivan erityistä, jotakin, mitä en ole eläissäni kokenut enkä mahdolliseksi uskonut, jonka kanssa tahtoisin jakaa kaiken kauniin - tarkoitin asioita "sängyn ulkopuolella"... Ristiriitaisia viestejähän hän minulta sai, mutta...). Voi olla, että minä olen tahtomattani vaatinut häneltä ihan liikaa, että hänen olisi pitänyt nähdä kaiken sen hölmöyden yli ja ohitse, jota minun taholtani sai kohdata. Mietin sitä, että eikö hänen olisikin pitänyt niin tehdä, jos minusta välitti tai välittää...
Olen ollut/olen edelleenkin sen "toisen naisen" asemassa. On siis heterosuhteessa oleva nainen joka on ihastunut/rakastunut minuun, juttu on pisimmillään edennyt humalaiseen suutelemiseen. Hän on suoraan sanonut ettei tule eroamaan miehestään minun takiani, ja jaksaa aina samaan hengenvetoon lisätä sen miten jumalattoman söpö olen ja että vihaa minua sen takia miten saan hänet tuntemaan. Hermo on mennyt useammankin kerran, minulle on selvää se ettei juttu tule etenemään ja olen sanonut monta kertaa että voin kaikesta huolimatta olla ystävä, ja aina sovitaan että mitään vihjailuja, flirttiä tms. ei harrasteta. Kuitenkin tämä arvon naisihminen itse aina lupauksistaan huolimatta seuraavassa yhteisessä illanistujaisissa tulee taas hipeltämään kylkeen ja mustasukkailee huomiostani. Pidän hänestä kyllä enkä haluaisi katkaista välejä kokonaan, muttei minulle ilmeisesti jää vaihtoehtoja. Ehkä pieni jäähy viilentäisi, poissa silmistä, poissa mielestä? En halua mennä kenenkään parisuhteeseen väliin ja pystyisin kyllä olemaan pelkkä platoninen ystävä, hän itse tekee siitä tällä hetkellä mahdotonta.
Ärsyttävä tilanne.
...minullekin. tuollainen on ärsyttävää, varsinkin jos asiat on jo selvitetty, ja siitä huolimatta toinen vaan jatkaa...=(
Joulumieltä kaikille!
Onko niin, että bi-ihmiset eivät osaa aina valita, haluavatko olla miehen vai naisen kanssa? On tietenkin pirullinen tilanne, jos haluaa sekä että. Eihän se meille ihmisille oikein sovi: ei me haluta välttämättä jakaa ja tulla jaetuiksi ihmissuhteissamme, vai mitä? Ongelmiahan siitä syntyy missä suhteessa tahansa, jos pitää kahta (tai komea...) suhdetta yhtäaikaa lämpimänä? Minä en oikein ainakaan uskaltautuisi sellaiseen, en itseni takia. Pelkään, etten jakasaisi sitten pitää kumpaakaan suhdetta yllä.
Minä olen naimisissa ja sitoutunut täysin mieheeni. Onnettomuudekseni rakastuin toiseen naiseen, ensimmäistä kertaa elämässäni ja vasta aikuisiällä. Olen joutunut aivan hirveästi miettimään tätä asiaa, omaa seksuaalisuuttani moraaliselta, eettiseltä jne. kannoilta. Ei ole ollut helppoa hyväksyä itsessään tätä asiaa - bi-seksuaalisuutta! (?). Sen olen kuitenkin ollut tajuavinani, etten minä voi mieheni rinnalla pitää rakastettuna naista, en voisi pitää toista miestäkään. Niin se vain on. Valita pitää. Ja luopuakin jostakin, jotta jotakin voi saada. Kaikkea kun ei voi saada.
Mielestäni ihimen, josta sinä Joobi puhut, ei tosiaankaan ole meittinyt asioita tarpeeksi. Jos olisi ja olisi vastuullinen aikuinen ihminen, hän ei tekisi sinulle noin. Koeta sanoa se hänelle.