Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

raakavedos 8)

Nimeni on Nina Wolf, olin syntynyt keskiajalla.
Äitini Katarina Wolf oli pohjoisen linnanherran piika.
32v ja n. 170cm pitkä suoraselkäinen ja uuttera tekemään työtä. Hän osasi jopa lukea joka oli harvinaista, mutta oli syntynyt köyhän lapseksi kuten minä. Äitini kuitenkin opetti minulle hyvät käyttäytymistavat ja ruokki minua hyvin. Olin hyvää vauhtia kasvamassa naiseksi.

Äitini kertoman mukaan isäni oli pohjoisen armeijan kersantti. Kysymyksiini missä isä on äiti vastasi surullisella ilmeellä: "Isäsi oli pohjoisen armeijan hyökkäyksessä jäänyt vihollisen vangiksi ollessasi vain 2v ikäinen." Olin pienestä pitäen haaveillut matkaavani vapauttamaan isäni kun olisin tarpeeksi vanha. Olin oppinut puolustamaan itseäni tapellessani linnanpoikien kanssa. Mukava tallimestari Sebastian oli opettanut minua jopa ratsastamaa. Tallimestari taisi olla ihastunut äitiini.

Minua eivät miekkaleikit kiinnostaneet mutta heittovarsi keihäs oli mielestäni varsin pätevä ase. Kivillä olin myös oppinut heittämään ja nykyään karkotin useimmat tyhmät linnanpojat kivillä. Äitini oli kuitenkin minulle aina hyvin kiukkuinen kun sormet likaisina heittelin kiviä. Puukolla osasin veistellä siinä kuin pojatkin.

Minä viihdyin parhaiten poikien leikeissä. Tyttöjen perheleikit eivät enää pariin vuoteen olleet minua kiinnostaneet. Vaikka poikien kanssa tuli usein riideltyä niin meillä oli useimmiten hauskaa. Ja riidat selvitettiin kerralla eikä niistä sitten enää juteltu. Teimme kaikenlaisia kolttosia linnanväelle. Kiinni jäätyämme emme paljastaneet kavereitamme joka yleensä tarkoitti että saimme kepistä pakaroille ja vessan siivousvuoroja.
Normaalisti olin äitini apuna keittiö ja siivous töissä. Välillä äitini joutui yksin siivoamaan linnan herrojen huoneita jolloin minä en päässyt mukaan. Kun pyysin päästä mukaan siivoamaan linnanherrojen huoneita äitini kielsi minua vihaisesti.

Talvi oli tulossa, oli kylmää ja kosteata. Olin juuri kuulemma tulemassa naisen ikään ja äitini oli opettanut minulle linnan naisena elämisen arkea. Kertomukset kuukautisvuodosta, synnyttämisestä ja miesten kosketteluista puistattivat minua. Äidin kertoman mukaan minun pitäisi mennä keväällä naimisiin. Koska miehet kuulemma jo katselivat minua tietyllä tavalla. Olin kyllä itsekin huomannut miesten katseiden viipyvän vartalossani pitempään. Aviomiesehdokkaani olivat Hevosmestarin poika Alex, Kirvesmiehen poika Marcus ja Verneri ritarin aseenkantaja Peter.
Heistä kukaan ei kuulunut kaveriporukkaani. He olivat kaikki asekoulutuksessa olevia ylimielisiä miehenalkuja.

Äitini antoi minun onneksi pitää poikien vaatteita ja lyhyitä hiuksia. Ymmärsin poikien vaatteiden suojelevan minua vieraiden miesten katseilta.

Nuoremmat miehet pestattiin eräänä talvipäivänä puunkaatotöihin ja koska olin poikien vaatteissa minutkin pestattiin. Lähdimme hevosreellä usean kilometrin päähän puusavottaan. Minulle annettiin käsikirves ja vannotettiin pitämään siitä hyvää huolta. Työni oli muiden poikien lailla oksien karsiminen kaadetuista puista. Kaikki oksat niputimme ja lastasimme pienimpään hevosrekeen.
Kun en enää jaksanut hakata oksia pyysin päästä vaihtamaan paikkaa oksaniputtajan kanssa.
Edellinen oksaniputtaja kun oli vähän kömpelö sormistaan. Oksapaalien niputtaminen kävi minulta nopeammin ja en enää muihin töihin päässytkään. Jopa työnjohtaja kävi kehumassa minua.
Saimme työpäivän aikana palan ruisleipää, kauhallisen soppaa ja kolpakon kylmää olutta.
Illalla tulimme puukuorman kanssa takaisin linnalle . Linnan keittiön ylisille äitini ja minun sänkyyn päästyäni nukahdin..

Kun seuraavana aamun heräsin kuulin alapuoleltani keittiöstä kovaa puheen sorinaa.
Äitini kuten aina oli taas herännyt minua ennen. Kurkkasin ylisiltä ja kuuntelin juorun aiheita.
Linnan keittiössä tiedettiin aina ensimmäisenä uusimmat juorut.
Minua hieman vanhempi piika Saara oli kuulemma edellisenä iltana mennyt varustupaan siivoamaan ja hänet oli siellä kuulemma eräs sotilas häpäissyt. Saaran vanhemmat asuivat torppareina usean kilometrin päässä linnasta. Saara halusi salata koko tapahtuman mutta juorut häpäisystä liikkuivat jo pitkin linnan käytäviä. Mitähän tapahtuu kun linnanherra kuulee asiasta tuumasi keittiön väki. Ajatus kauhistutti minua, minullehan voisi käydä samalla tavalla.

Hermostuneena katkoin puukollani jo olkapäille yltävät hiukseni ja pistin poikamyssyn päähäni,
varmistuakseni että en olisi miehien mielestä viettelevän näköinen.
Pesin itseäni hieman keittiön pesuvadin äärellä ja riensin ruokasaliin auttamaan äitiäni.
Äiti tuntui hermostuneelta ja kysyi minulta olinko kuullut mitä Saara paralle oli tapahtunut.
Kerroin kuulleeni asiasta. Äitini kysyi minulta olinko jo päättänyt kenestä miesehdokkaasta pitäisin.
Sanoin mitä ajattelin kyseisistä miehistä. Äitini vastasi kiukkuisena että onhan huono mies parempi kuin ei lainkaan miestä. Ja että kukaan ei ottaisi Saaraa vaimokseen koska hän on häpäisty, hän on menettänyt neitsyytensä linnan sotilaalle. Toivottavasti linnan herra kuulee asiasta ja käskee sotilaan naida Saara, äitini sanoi.

Ja niin kävikin, linnanherran määräyksestä sotilasta ja Saaraa kuulusteltiin asiassa ja nuori Saara kirjattiin papin siunaamana Sotilas Wernerin vaimoksi. Häätilaisuus linnan kappelissa oli lyhyt ja vaatimaton. Kun olin äitini pyynnöstä siivosin varustuvan ruokailuhuonetta kuulin kummallista naisen ääntä varastosta. Menin mietin että kuka siellä voisi olla? Ruokailuhuone oli yleensä hiljainen päivällä kun kaikki olivat töissä. Menin varovasti kurkkaamaan varaston ovesta. Näin siellä Wernerin kourimassa pylly paljaana Saaraa takaapäin. Meinasin purskahtaa nauruun, niin hassulta se näytti. Tämä oli varmaan sitä mistä äiti oli kertonut. Mies työntämässä turvonnutta elintänsä naisen kohtuun. Kummatkin huohottivat raskaasti. Hetken seurattuani Werner huudahti ja liikautti pari kertaa vielä lantiotansa, ilmeisesti pistäen siemenensä Saaran sisälle. En uskaltanut enää kurkkia vaan menin keittiöön auttamaan ruuanlaitossa. Vanhempi keittäjä Matilda kysyi minulta että noinko ahkerasti tein ruokasalissa töitä kun poskeni olivat niin punaiset, hymyilin vaan ja ryhdyin kuorimaan perunoita.

Illalla kerroin äidilleni mitä olin nähnyt varastossa, äitini sanoi huolestuneen näköisenä että miehen ja naisen välisiä intiimejä asioita ei pitäisi jäädä katselemaan. Mutta koska olin ollut rehellinen sain tällä kertaa anteeksi. Nuorten miesten tarinoiden mukaan joita kuulin Saara oli ollut melkein kaikkien linnan poikien ja miesten kanssa syntiä tekemässä, sitä se häpäisy varmaan tarkoitti että linnan väki ryhtyisi juoruamaan ja keksimään tarinoita.

jatkuuko? kommentteja?
95732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jatka

Äänestä

...joku joka osaa kirjoittaa! Tämähän on ihan uskomatonta. Mitä sinä täällä oikein teet? ;-)

Äänestä

Pääsin vielä pari kertaa mukaan puusavottaan ja siellä oli eräs Anders niminen mukavantuntuinen nuori mies. Anders oli Sotilasmestarin poika joka ankaran isän käskystä joutui normaalin sotilaskoulutuksen lisäksi myös puunhakkuutalkoisiin. Anders tiesi kuka olin ja varoitti minua tulemasta enää puutalkoihin. Jos jotkut miehet tietäisivät minun olevan nuori nainen täällä metsässä miesten keskellä he Andersin mukaan saattaisivat minut ja sitä Anders ei haluaisi.
Aikaa kului ja kerroin äidilleni Andersista. Äitini kuunteli hiljaa miettivä ilme kasvoillaan ja sanoi sitten että ei haluaisi minulle samaa kohtaloa kuin hänelle oli käynyt. Andersin isä kuulemma halusi pojastaan ammattisotilaan joka tarkoitti että hänen vaimona päätyisin helposti leskeksi kuten hän.

Meni taas muutama viikko työrutiineja kunnes eräänä päivänä kun olin salikamarin lattiaa kuuraamassa Kersantti Kaarlo tuli luokseni. Kaarlo läimäytti minua kivuliaasti pyllylle siinä kuuratessani kontallani. Kaarlo kysyi että olinko nähnyt äitiäni. Sanoin että taitaa olla siivoamassa makuuhuoneita. Kaarlo hymähti ivallinen ilme kasvoillaan ja sanoi näyttävänsä salaisuuden jos vannoisin että en kertoisi siitä kenellekään en edes äidilleni.
Kiinnostuneena salaisuudesta suostuin. Kaarlo vei minut herrasväen varaston lukitusta ovesta.
Varastossa oli herkkuja ja kauniita pulloja, mutta varastossa oli salaovi jonka läpi Kaarlo minut vei.
Emmin hiukan ja kysyin että saisiko tänne tulla ja Kaarlo kertoi että saa hänen kanssaan jos vannoisin olevani pitämättä ääntäkään.
Menimme sisään salaovesta, liikuimme pieniä matalia käytäviä ja rappusia pitkin seinissä oli pieniä reikiä mistä tihkui hieman valoa muuten pimeään käytävään.

Hetken käveltyämme Kaarlo pysähtyi ja työnsi minut eteensä katsomaan pienestä reiästä. Kauhistuksekseni näin vieraan miehen äitini kimpussa. Mies oli levittänyt äiti parkani jalat ja työnsi lantiotaan äidin jalkoväliin. Näin miehen kourivan hänen rintojaan ja työntävän elintänsä sisään.
Oliko äiti tekemässä lasta tämän miehen kanssa. Sekavat tunteet ja ajatukset pyörivät päässäni. Tunsin Kaarlon takanani ahtaassa käytävässä. Toivuttuani ensi järkytyksestä huomasin Kaarlon pitävän ahtaassa käytävässä kiinni lantiostani ja katsovan viereisestä tirkistelyreiästä, työnsin Kaarlon kädet pois lantioltani ja lähdin jatkamaan pimeää käytävää kyyneleet silmissä eteenpäin.
Hetken matkaa edettyäni saavuin pimeään umpikujaan jossa oli lukittu ovi.
Kuulin askelia takaani ja hetken päästä näin Kaarlon tumman hahmon joka tuli aivan lähelleni ja kuiskasi korvaani pahoittelunsa näkemästäni. Hän selitti että rakastelu oli aivan luonnollinen ja kaunis asia kahden ihmisen välillä. En osannut sanoa Kaarlolle mitään, pelko rupesi hiipimään sisimpääni. Halusin pois, pois tästä pimeästä käytävästä ja Kaarlon ahdistavasta läheisyydestä. Tunsin vahvat kädet rinnoillani ja miehen painuvan minua vasten. Yritin päästä pois mutta mies oli liian voimakas.
En uskaltanut huutaa jos vaikka äitini kuulisi. Halusin pitää näkemäni salaisuutena.
Minun piti keksiä nopea ratkaisu Kaarlon kiihkeään tilaan. Sanoin Kaarlolle että voisin hyväillä hänen elintään jos hän lupaisi rauhoittua. Olin nähnyt linnan poikien leikkivän elimellään.
Laitoin käteni Kaarlen housuihin ja pitelin Kaarlon elintä. Kaarlo haisi hieman hielle ja koko tilanne oli vastenmielinen mutta en voinut riskeerata sitä että Kaarlo kiihkossaan häpäisisi minut.
Kaarlo hengitti jo raskaasti hyväillessäni käsi hänen housuissaan. Hetken kuluttua Kaarlo nytkähteli hieman ja tunsin tahmeaa nestettä sormillani. Kaarlo hymähti tyytyväisenä, käänsi selkänsä ja lähti kulkemaan takaisin pimeää käytävää. Palatessamme takaisin katsoin oliko äitini vielä huoneessa.
Näin äitini yksin huoneessa kuuraavan polvillaan lattiaa niin kuin usein ennenkin. Miestä ei enää näkynyt, sänky oli pedattu ja näytti siltä kun mitään ei olisi tapahtunut.
Hiippailin hiljaa Kaarlon ohi päivän työaskareisiin.

Katsoin siitä päivästä lähtien hieman eri tavalla äitiäni, jotenkin suhtautumiseni oli muuttunut.
Kysyin häneltä että onko hänellä miesystäviä johon hän vastasi kieltävästi. Ihmettelin miksi hän ei kertonut minulle totuutta? Voisinko itse enää kertoa hänelle kaikesta? Häpeälliset kuukausi vuotoni oli alkanut ja äitini kertoi miten sideharsoja silloin pidetään jakovälissä ja että pestään alapää useammin. Äitini kertoi myös että sitten kuin aviomieheni siittää minut niin kuukautisten poisjääminen kertoo odottavani lasta. Päivittäiset ajatukseni alkoivat pyöriä yhä enemmän syntisten asioiden parissa. Mietin näkemiäni ja kokemiani asioita. Koskettelin öisin itseäni intiimeistä paikoista ja kuvittelin miesten koskettelevan minua.
Kevät teki tulemistaan säät lämpenivät ja päivät kirkastuivat. Olin kiinnittänyt huomioni linnaan tulleeseen Hans nimiseen taiteilijaan. Hän osasi maalata kauniita kuvia ja laulaa kauniita lauluja.
Hans oli kookas aikuinen mies, vahvat käsivarret ja mukava hymy. Hans nauratti ja viihdytti linnan väkeä. Moni muu linnan naisista ja tytöistä oli ihastunut mieheen. Eräänä päivänä työni päätyttyä näin miesviihdyttäjämme istumassa hevostallien nurkalla soittelemassa huiluaan eräs nainen istui miehen polvella keinuen musiikin tahtiin, en tuntenut naista ja jäin tarkkailemaan. Hetken kuluttua nainen siirtyi sisälle talliin vilkuillen taakse miestä kohti. Hetken päästä mies lähti kävelemään kohti tallin toista päätä. Taisivat olla menossa tekemään syntiä ajattelin. Ja lähdin seuraamaan heitä. Päästyäni hiljaa talliin kuulin jo hiljaista kuiskauksia yläkerran heinävarastosta.
Hetken kuunneltuani kiipesin varovasti ylös meneville tikkaille tarkkailemaan mitä tapahtuu.
Hetken suutelun jälkeen näin miehen kääntävän naisen eteensä kontalleen kourivan hieman rinnoista kovakouraisen näköisesti. Nainen oli vain paikoillaan pylly pystyssä ja äännähti miehen työntäessä elintänsä sisään. Kuulin naisen sanovan miehelle että hän ei halua miehen tekevän hänelle lasta. Mies murahti kiihtyneenä jotakin takaisin. Miehen ja naisen syntisen esitelmän katseleminen sai aikaan heikotusta vartalossani ja tunsin jalkovälini kostuvan. Pelkäsin jääväni kiinni mutta uteliaisuus sai yliotteen ja jäin yhä katselemaan. Hetken kuluttua kuulin askelia alhaalta ja kauhistuksekseni näin tallimestarin seisovan alapuolellani tikkaiden juuressa.
Säpsähdin ja lähdin sanaakaan sanomatta kiipeämään alaspäin. Tallimestari kysyi minulta mitä siellä ylhäällä heinien seassa tein, se kuulemma ei ollut nuorison paikka. Pyytelin anteeksi ja lähdin juoksemaan pois linnanpihan läpi metsään missä tiesin linnan nuorison viihtyvän. Pojat siellä olivat joen rannassa heittelemässä kiviä ja makailemassa auringossa. Saavuin paikalle ja kerroin kavereille mitä tallissa oli tapahtunut. Pojat naureskelivat että enkö muka ennen naimista ollut nähnyt. Sitähän kuulemma kaikki aikuiset tekee. Menin hieman sanattomaksi poikien puheista, mutta arvelin heidän vain kehuskelevan ja keksivän tarinoita. Sanoin pojille että mahtaako kukaan heistä edes osata kunnolla suudella. Siitä pojat innostuivat kertomaan että olivat tehneet vaikka mitä ja suudelleet ties ketä. Yksi osasi kertoa miten naista naidaan ilman että tämä ei saisi lapsia. Hänen isä kuulemma rakastelun päätteeksi otti elimensä pois äidin sisältä jotta lisää lapsia ei tulisi. Se oli kuulemma ollut hänen äitinsä vaatimus ja mies haluaisi naida. Juttelimme vielä niitä näitä mutta illan tullen en saanut unta.

Äänestä
  • elin sisään ja ulos , eieieieieeiei
    mitä sirkusta toi on ?
    Muuten ihan hyvää kerrontaa

    Äänestä

  • Loistavaa! Sun pitäis kirjottaa kirja. Tai paremminkin kirjoja. Jatka ihmeessä tätä tarinaa pikimmiten!

    Äänestä

  • Ihailija kirjoitti:

    Loistavaa! Sun pitäis kirjottaa kirja. Tai paremminkin kirjoja. Jatka ihmeessä tätä tarinaa pikimmiten!

    Lisäsin pyynnöstä vähän ”pornoa”.
    Modifioitu.. ehkä liikaakin..?

    Nimeni on Nina Wolf, olin syntynyt keskiajalla. Äitini Katarina Wolf oli pohjoisen linnanherran piika. 32v ja n. 170cm pitkä suoraselkäinen ja uuttera tekemään työtä. Hän osasi jopa lukea joka oli harvinaista, mutta oli syntynyt köyhän lapseksi kuten minä. Äitini kuitenkin opetti minulle hyvät käyttäytymistavat ja ruokki minua hyvin. Olin hyvää vauhtia kasvamassa naiseksi.

    Äitini kertoman mukaan isäni oli pohjoisen armeijan kersantti. Kysymyksiini missä isä on äiti vastasi surullisella ilmeellä: "Isäsi Karl Wolf oli pohjoisen armeijan hyökkäyksessä jäänyt vihollisen vangiksi ollessasi vain 2v ikäinen." Olin pienestä pitäen haaveillut matkaavani vapauttamaan isäni kun olisin tarpeeksi vanha. Olin oppinut puolustamaan itseäni tapellessani linnanpoikien kanssa. Mukava tallimestari Sebastian oli opettanut minua jopa ratsastamaa. Tallimestari taisi olla ihastunut äitiini.

    Minua eivät miekkaleikit kiinnostaneet mutta heittovarsi keihäs oli mielestäni varsin pätevä ase. Kivillä olin myös oppinut heittämään ja nykyään karkotin useimmat tyhmät linnanpojat kivillä. Äitini oli kuitenkin minulle aina hyvin kiukkuinen kun sormet likaisina heittelin kiviä. Puukolla osasin veistellä siinä kuin pojatkin.

    Minä viihdyin parhaiten poikien leikeissä. Tyttöjen perheleikit eivät enää pariin vuoteen olleet minua kiinnostaneet. Vaikka poikien kanssa tuli usein riideltyä niin meillä oli useimmiten hauskaa. Ja riidat selvitettiin kerralla eikä niistä sitten enää juteltu. Teimme kaikenlaisia kolttosia linnanväelle. Kiinni jäätyämme emme paljastaneet kavereitamme joka yleensä tarkoitti että saimme kepistä pakaroille ja vessan siivousvuoroja.
    Normaalisti olin äitini apuna keittiö ja siivous töissä. Välillä äitini joutui yksin siivoamaan linnan herrojen huoneita jolloin minä en päässyt mukaan. Kun pyysin päästä mukaan siivoamaan linnanherrojen huoneita äitini kielsi minua vihaisesti.

    Talvi oli tulossa, oli kylmää ja kosteata. Olin juuri kuulemma tulemassa naisen ikään ja äitini oli opettanut minulle linnan naisena elämisen arkea. Kertomukset kuukautisvuodosta, synnyttämisestä ja miesten kosketteluista puistattivat minua. Äidin kertoman mukaan minun pitäisi mennä keväällä naimisiin. Koska miehet kuulemma jo katselivat minua tietyllä tavalla. Olin kyllä itsekin huomannut miesten katseiden viipyvän vartalossani pitempään. Aviomiesehdokkaani olivat Hevosmestarin poika Alex, Kirvesmiehen poika Marcus ja Verneri ritarin aseenkantaja Peter.
    Heistä kukaan ei kuulunut kaveriporukkaani. He olivat kaikki asekoulutuksessa olevia ylimielisiä miehenalkuja.

    Äitini antoi minun onneksi pitää poikien vaatteita ja lyhyitä hiuksia. Ymmärsin poikien vaatteiden suojelevan minua vieraiden miesten katseilta.

    Nuoremmat miehet pestattiin eräänä talvipäivänä puunkaatotöihin ja koska olin poikien vaatteissa minutkin pestattiin. Lähdimme hevosreellä usean kilometrin päähän puusavottaan. Minulle annettiin käsikirves ja vannotettiin pitämään siitä hyvää huolta. Työni oli muiden poikien lailla oksien karsiminen kaadetuista puista. Kaikki oksat niputimme ja lastasimme pienimpään hevosrekeen.
    Kun en enää jaksanut hakata oksia pyysin päästä vaihtamaan paikkaa oksaniputtajan kanssa.
    Edellinen oksaniputtaja kun oli vähän kömpelö sormistaan. Oksapaalien niputtaminen kävi minulta nopeammin ja en enää muihin töihin päässytkään. Jopa työnjohtaja kävi kehumassa minua.
    Saimme työpäivän aikana palan ruisleipää, kauhallisen soppaa ja kolpakon kylmää olutta.
    Illalla tulimme puukuorman kanssa takaisin linnalle . Linnan keittiön ylisille äitini ja minun sänkyyn päästyäni nukahdin..

    Kun seuraavana aamun heräsin kuulin alapuoleltani keittiöstä kovaa puheen sorinaa.
    Äitini kuten aina oli taas herännyt minua ennen. Kurkkasin ylisiltä ja kuuntelin juorun aiheita.
    Linnan keittiössä tiedettiin aina ensimmäisenä uusimmat juorut.
    Minua hieman vanhempi piika Saara oli kuulemma edellisenä iltana mennyt varustupaan siivoamaan ja hänet oli siellä kuulemma eräs sotilas häpäissyt. Saaran vanhemmat asuivat torppareina usean kilometrin päässä linnasta. Saara halusi salata koko tapahtuman mutta juorut häpäisystä liikkuivat jo pitkin linnan käytäviä. Mitähän tapahtuu kun linnanherra kuulee asiasta tuumasi keittiön väki. Ajatus kauhistutti minua, minullehan voisi käydä samalla tavalla.

    Hermostuneena katkoin puukollani jo olkapäille yltävät hiukseni ja pistin poikamyssyn päähäni,
    varmistuakseni että en olisi miehien mielestä viettelevän näköinen.
    Pesin itseäni hieman keittiön pesuvadin äärellä ja riensin ruokasaliin auttamaan äitiäni.
    Äiti tuntui hermostuneelta ja kysyi minulta olinko kuullut mitä Saara paralle oli tapahtunut.
    Kerroin kuulleeni asiasta. Äitini kysyi minulta olinko jo päättänyt kenestä miesehdokkaasta pitäisin.
    Sanoin mitä ajattelin kyseisistä miehistä. Äitini vastasi kiukkuisena että onhan huono mies parempi kuin ei lainkaan miestä. Ja että kukaan ei ottaisi Saaraa vaimokseen koska hän on häpäisty, hän on menettänyt neitsyytensä linnan sotilaalle. Toivottavasti linnan herra kuulee asiasta ja käskee sotilaan naida Saara, äitini sanoi.

    Ja niin kävikin, linnanherran määräyksestä sotilasta ja Saaraa kuulusteltiin asiassa ja nuori Saara kirjattiin papin siunaamana Sotilas Wernerin vaimoksi. Häätilaisuus linnan kappelissa oli lyhyt ja vaatimaton. Kun olin äitini pyynnöstä siivosin varustuvan ruokailuhuonetta kuulin kummallista naisen ääntä varastosta. Menin mietin että kuka siellä voisi olla? Ruokailuhuone oli yleensä hiljainen päivällä kun kaikki olivat töissä. Menin varovasti kurkkaamaan varaston ovesta. Näin siellä Wernerin kourimassa pylly paljaana Saaraa takaapäin. Meinasin purskahtaa nauruun, niin hassulta se näytti. Tämä oli varmaan sitä mistä äiti oli kertonut. Mies työntelemässä turvonnutta elintänsä naisen sisään. Werner painoi kovakouraisesti ruokasäkkejä vasten naiden niin että litinä kuului. Kummatkin huohottivat raskaasti. Werner puristeli naisen rintoja ja runnoi elintänsä kiihkon vallassa. Hetken naituaan Werner käänsi naisensa selälleen säkkien päälle ja kumartui nuolemaan naisen kosteaa jalkoväliä. Nainen oli nuori Saara vastavihitty Vanhapoika Wernerin vaimo. Tätäkö avioliitto sitten oli mies yhtymässä naiseensa missä vaan halujensa mukaan. Näky sai jalkovälini kuumottamaan kosteana. Saara oli hieman epävarman oloinen miehensä rajussa käsittelyssä. Saara liikutteli vähitellen lantiotaan miehensä nuoleskelun tahdissa ja inisi ja huusi kiihkossaan Wernerin lipoessa kosteaa vakoaan. Saara alkoi täristä ja veti itsensä sikiöasentoon inisten ja purren säkkikangasta. Seuraavaksi näin Wernerin nousevan tyytyväisenä murahtaen ylös ja työntyen naiseensa rajusti naiden. Saara ulisi ja ähisi Wernerin työntyessä nuoreen morsiameensa kookkaalla kalullaan. Saara inisi ja rukoili rajusti kalullaan survovan miehensä armahtavan kipeää pimpsaansa. Saaran jo melkein alkaessa itkeä Werner lopetti ja kuulin hänen kehottavan Saaraa imemään kaluaan. Ihmeissäni tästä miehen ja naisen välisestä yhdyntäesityksestä seurasin nyt Wernerin työntelevän kaluaan Saara paran suuhun komennellen miten Saaran piti imeä. Saara yökkäili välillä kalun upotessa syvälle nieluun. Säälin nuorta ikäistäni naista mutta huomasin näyn kiihottavan minua silti. Hetken suuhun elintään työnnettyään mies keskiäkäinen Werner sätti nuoren morsiamensa imemistä ja käski tämän polvilleen eteensä varaston lattialle. Saara pyysi valittaen miestänsä armahtavan arkaa jalkoväliään mutta Werner ei kuunnellut vaan käski nuoren vaimonsa lopettamaan turha puhelu ja antautumaan miehelleen niin kuin kunnon naisen pitää.
    Saara alistui ja itkuaan pidätellen polvistui nöyränä miehensä eteen. Werner työntyi nyt hitaasti naisensa sisään vetäen kalunsa kokonaan taas ulos ennen seuraavaa työntymistään Saaran inisten ja haukkoen happea joka työnnöllä. Hetken näin naistaan kiusaten Werner löi nuorta vaimoaan pakaroille ja lujaa naiden sanoi siittävänsä nyt nuoren porttonsa. Ihmettelin Wernerin kielenkäyttöä morsiamestaan mutta en voinut kuin seurata kiihkeää näytelmää itsekin kiihottuneena.
    Huomasin hyväileväni itseäni rinnoista ja häpesin syntisiä ajatuksiani. Werner ähisi yhä voimakkaammin työntäen kiihtyvään tahtiin elintään Saaran arkaan ja kosteaan vakoon. Välillä naisensa rinnoista puristellen ja tukasta repien. Saara yritti irti miehensä otteesta kaatuen lähimmän säkin päälle makaamaan. Werner kuitenkin rojahti pienen morsiamensa päälle kietoen kätensä Saaran olkapään yli rintaa puristamaan. Saara oli nyt painavan miehensä alla ja tiukassa otteessa. Werner ei kiihkossaan huomioinut nuoren morsiamensa tuskaisaa anelua vaan työntyi kiihkoissaan vaimonsa arkaan vakoon.
    Kosteat läimäykset kuuluivat vielä hetken kunnes Werner puristautui ähisten tiukasti Saaran paljaaseen lantioon. Morsiamensa rinnoista puristaen Werner vavahteli pumpaten siemenensä naisensa sisään. Saara nyyhkytteli yhä järkyttyneenä miehensä kovakouraisesta yhdynnästä.
    Hetken henkeänsä tasattuaan Werner irtautui naisestaan suoristaen polvillaan vaatteitaan.
    Saara jäi säkin päälle nyyhkytellen makaamaan miehensä siemen nesteen valuessa emättimestään.

    En uskaltanut enää kurkkia vaan menin keittiöön auttamaan ruuanlaitossa. Vanhempi keittäjä Matilda kysyi minulta että noinko ahkerasti tein ruokasalissa töitä kun poskeni olivat niin punaiset, hymyilin vaan ja ryhdyin kuorimaan perunoita.

    Illalla kerroin äidilleni mitä olin nähnyt varastossa, äitini sanoi huolestuneen näköisenä että miehen ja naisen välisiä intiimejä asioita ei pitäisi jäädä katselemaan. Mutta koska olin ollut rehellinen sain tällä kertaa anteeksi. Nuorten miesten tarinoiden mukaan joita kuulin Saara oli ollut melkein kaikkien linnan poikien ja miesten kanssa syntiä tekemässä, sitä se häpäisy varmaan tarkoitti että linnan väki ryhtyisi juoruamaan ja keksimään tarinoita.

    Pääsin vielä pari kertaa mukaan puusavottaan ja siellä oli eräs Anders niminen mukavantuntuinen nuori mies. Anders oli Sotilasmestarin poika joka ankaran isän käskystä joutui normaalin sotilaskoulutuksen lisäksi myös puunhakkuutalkoisiin. Anders tiesi kuka olin ja varoitti minua tulemasta enää puutalkoihin. Jos jotkut miehet tietäisivät minun olevan nuori nainen täällä metsässä miesten keskellä he Andersin mukaan saattaisivat minut ja sitä Anders ei haluaisi.
    Aikaa kului ja kerroin äidilleni Andersista. Äitini kuunteli hiljaa miettivä ilme kasvoillaan ja sanoi sitten että ei haluaisi minulle samaa kohtaloa kuin hänelle oli käynyt. Andersin isä kuulemma halusi pojastaan ammattisotilaan joka tarkoitti että hänen vaimona päätyisin helposti leskeksi kuten hän.

    Meni taas muutama viikko työrutiineja kunnes eräänä päivänä kun olin salikamarin lattiaa kuuraamassa Kersantti Kaarlo tuli luokseni. Kaarlo läimäytti minua kivuliaasti pyllylle siinä kuuratessani kontallani. Kaarlo kysyi että olinko nähnyt äitiäni. Sanoin että taitaa olla siivoamassa makuuhuoneita. Kaarlo hymähti ivallinen ilme kasvoillaan ja sanoi näyttävänsä salaisuuden jos vannoisin että en kertoisi siitä kenellekään en edes äidilleni.
    Kiinnostuneena salaisuudesta suostuin. Kaarlo vei minut herrasväen varaston lukitusta ovesta.
    Varastossa oli herkkuja ja kauniita pulloja, mutta varastossa oli salaovi jonka läpi Kaarlo minut vei.
    Emmin hiukan ja kysyin että saisiko tänne tulla ja Kaarlo kertoi että saa hänen kanssaan jos vannoisin olevani pitämättä ääntäkään.
    Menimme sisään salaovesta, liikuimme pieniä matalia käytäviä ja rappusia pitkin seinissä oli pieniä reikiä mistä tihkui hieman valoa muuten pimeään käytävään.

    Hetken käveltyämme Kaarlo pysähtyi ja työnsi minut eteensä katsomaan pienestä reiästä. Kauhistuksekseni näin vieraan miehen äitini kimpussa. Mies oli levittänyt äiti parkani jalat ja työnsi lantiotaan äidin jalkoväliin. Näin miehen kourivan hänen rintojaan ja työntävän elintänsä sisään.
    Oliko äiti tekemässä lasta tämän miehen kanssa. Sekavat tunteet ja ajatukset pyörivät päässäni.
    Jäin kuitenkin katsomaan vieraan miehen yhdyntää äitini Katariinan kanssa. Äitini tuntui vieraalta naiselta nähdessäni hänet näin syntisessä yhdynnässä vieraan miehen kanssa. Mies piti Katariinan pakaroista kiinni ja työntyi pitkillä vedoilla naisensa sisään. Välillä hitaasti liikkuen, välillä taas nopeammin. Mies käänteli Katariinaa nyt kyljelleen naiden nyt paljastunutta kosteaa vakoa entistä syvemmälle. Äitini näytti nauttivan tästä yhdynnästä. Sekavin tuntein jatkoin katsomista. En osannut edes ajatella äitini nauttivan yhdynnästä. Kuitenkin kuulin kiihkeitä ääniä ja mies kehui naistansa. Äitini

    Hetken käveltyämme Kaarlo pysähtyi ja työnsi minut eteensä katsomaan pienestä reiästä. Kauhistuksekseni näin vieraan miehen äitini Katariinan kimpussa. Mies oli levittänyt äiti parkani jalat ja työnsi lantiotaan äidin jalkoväliin. Näin miehen kourivan hänen rintojaan ja työntävän elintänsä sisään.

    Näin naisen ja miehen tekemässä säädyttömyyksiä. Ei, tämä ei voinut oikeasti olla äitini. Katsoin ihmeissäni tätä villiä näytelmää. Äitiäni Katariinaa muistuttava nainen puhui rivoja ja kannusti miestä naimaan itseään kovemmin. Huohottaen ja kynnet sängynpeittoon pureutuneena tämä nainen painoi paljaat rintansa tiukemmin sänkyyn tyrkyttäen hyvin muodostuneita lanteitaan ja vakoaan paremmin esille. Mies työntyi naisen sisään yhä rajummin kapeasta lantiosta tiukasti puristaen. Näin miehen kivespussien läpsien naisen häpyhuulia vasten, näky oli rivo.

    Mutta säpsähdin kun tunsin Kaarlon kädet kevyesti lantiollani. Kaarlo katsoi keskittyneesti toisesta tirkistys reiästä ja hiveli kädellään hameen läpi takapuoltani. Kovat äänet huoneesta kiinnittivät huomioni. Mies oli kääntynyt selälleen ja nainen istuutui juuri kookkaan kostean kalun päälle. Elimen pää puski sisään nesteitä valuvaan naisenlihaan. Nainen puristi kyntensä miehen rintakehään ja lantiolla kiihkeästi keinuttaen nai miehen kookasta kalua. Miehen puristellessa vapaasti pomppivia rintoja, nainen huohotti kovaäänisesti kalulla ratsastaen. Mies huohotti yhä kiihkeämmin ja kehui naisen liikkeitä kunnes otti naisen lanteista kovasti puristaen kiinni. Hän alkoi liikkua kramppimaisesti työnnellen kaluaan päälle pysähtyneen naisen emättimeen. Nainen rimpuili vastaan lyöden miestä kasvoille ja huutaen ”ei, ei sisälle” Kuin lämäyksistä heräten mies irrotti otteensa naisen lantiolta päästäen naisen pois spermaa nyt ruiskuttavan elimen päältä. Nainen kumartui elimen päälle nopeasti ja upotti yhä spermaa sykkivän kalun suuhunsa imien sitä pitkään ja niellen loput nesteet. Tämän jälkeen nainen käpertyi naisen kainaloon.

    Toivuttuani järkytyksestä huomasin Kaarlon pitävän ahtaassa käytävässä kiinni lantiostani. Kiihkeämmin hengittäen hänen kätensä hakeutuivat hameeni alle, työnsin Kaarlon kädet pois lantioltani ja lähdin jatkamaan pimeää käytävää kyyneleet silmissä eteenpäin. Oliko nainen todella rakas äitini.
    Hetken matkaa edettyäni saavuin hämärän käytävän päähän jossa oli lukittu ovi.
    Kuulin askelia takaani ja hetken päästä näin yhä raskaasti hengittävän Kaarlo sotilaan tumman hahmon joka tuli aivan lähelleni ja kuiskasi korvaani pahoittelunsa näkemästäni. Hän selitti että rakastelu oli aivan luonnollinen ja kaunis asia kahden ihmisen välillä. En osannut sanoa Kaarlolle mitään, pelko rupesi hiipimään sisimpääni. Halusin pois, pois tästä pimeästä käytävästä ja Kaarlon ahdistavasta läheisyydestä. Tunsin vahvat kädet rinnoillani ja miehen painuvan minua vasten. Yritin päästä pois mutta mies oli liian voimakas. En uskaltanut huutaa jos vaikka äitini tai joku muu kuulisi. Halusin pitää näkemäni salaisuutena.
    Minun piti keksiä nopea ratkaisu Kaarlon kiihkeään tilaan. Sanoin Kaarlolle että voisin hyväillä hänen elintään jos hän lupaisi rauhoittua. Tekisin niin kuin olin nähnyt linnan poikien leikkivän elimellään.
    Laitoin käteni Kaarlen housuihin ja pitelin Kaarlon elintä. Kaarlo haisi hieman hielle ja koko tilanne oli vastenmielinen mutta en voinut riskeerata sitä että Kaarlo kiihkossaan häpäisisi minut.
    Kaarlo hengitti jo raskaasti hyväillessäni käsi hänen housuissaan. Kaarlo puristeli pieniä rintojani kiihkoissaan pelkäsin ja yritin vain saada tämän ison miehen päästämään siemenensä jättääkseen minut rauhaan. Kaarlo tukisti minua kivuliaasti ja käski minun imeä kovaa haisevaa kaluaan niin kuin olin äitini juuri nähnyt tekevän. Ennen kuin Nina kerkesi sanoa mitään tunsi hän kostean ja kovan elimen huuliaan ja poskeaan vasten. Kaarlo piti nyt kaksin käsin Ninan tukasta kiinni ja komensi tätä avaamaan suunsa. Mies työnsi lantiollaan elintään Ninan poskia vasten yhä lujemmin tukistaen kunnes suu tuskallisesti valittaen aukesi. Kyrpä upposi syvälle nuoren naisen suuhun. Nina yökkäili kuten oli Saaran nähnyt tekevän. Ja piti käsillään kiinni elimestä estäen sen tukahduttamasta häntä. Näin suuhun naiden Kaarlo pudotti toisen käden alas ja puristeli kovakouraisesti Ninan hentoja rintoja. Huuliensa jo väsyessä Nina tunsi Kaarlon työntävän elintään rajummin ja syvemmälle sylkien nesteensä Ninan kurkkuun. Melkein tukehtuen Nina yritti yökätä ja kyyneleet alkoivat valua pitkin kasvoja, mutta ote hänen tukassaan oli tiukka ja kalu sykki lisää spermaa hänen kurkkuunsa, hän nielaisi hieman sitä karvaista nestettä ja yökkäili lisää kalu yhä suussaan.

    Laskettuaan satsinsa nuoren naisen suuhun Kaarlo hymähti tyytyväisenä, veti kalunsa pois spermaa vuotavasta suusta, käänsi selkänsä ja lähti kulkemaan takaisin pimeää käytävää. Palatessani kyyneleet valuen, paha sperman maku suussa takaisinpäin katsoin oliko äitini vielä huoneessa. Olin shokissa ja täysin tolaltani, itkin ja halusin pois pimeästä käytävästä.
    Näin äitini yksin huoneessa kuuraavan polvillaan lattiaa niin kuin usein ennenkin. Miestä ei enää näkynyt, sänky oli pedattu ja näytti siltä kun mitään ei olisi tapahtunut. En voinut mennä äitini Katariinan luo vaan minun oli pidettävä tämä omana salaisuutenani. Pyyhin kyyneleeni ja varastohuoneeseen päästyäni otin varastosta omenan ja sitä pureskellen sain pahan maun suustani. Kaarlo odotti varaston ovella sanoen päästävänsä Ninan jatkossakin näihin salakäytäviin. Kauhistellen ajatusta ja läksyni oppineena
    hiippailin hiljaa Kaarlon ohi päivän työaskareisiin. Lattioita siivotessani mietiskelin päivän tapahtumia ja kuinka typerän naivisti olin lähtenyt Kaarlon mukaan. Hän olisi hyvin voinut häpäistä minut.

    Katsoin siitä päivästä lähtien hieman eri tavalla äitiäni, jotenkin suhtautumiseni oli muuttunut.
    Kysyin häneltä että onko hänellä miesystäviä johon hän vastasi kieltävästi. Ihmettelin miksi hän ei kertonut minulle totuutta? Voisinko itse enää kertoa hänelle kaikesta? Häpeälliset kuukausi vuotoni oli alkanut ja äitini kertoi miten sideharsoja silloin pidetään jakovälissä ja että pestään alapää useammin. Äitini kertoi myös että sitten kuin aviomieheni siittää minut niin kuukautisten poisjääminen kertoo odottavani lasta. Päivittäiset ajatukseni alkoivat pyöriä yhä enemmän syntisten asioiden parissa. Mietin näkemiäni ja kokemiani asioita. Koskettelin öisin itseäni intiimeistä paikoista ja kuvittelin miesten koskettelevan minua varsinkin sen kohtelijaan Andersin. Kaarloa välttelin niin paljon kuin mahdollista.

    Kevät teki tulemistaan säät lämpenivät ja päivät kirkastuivat. Olin kiinnittänyt huomioni linnaan tulleeseen Hans nimiseen taiteilijaan. Hän osasi maalata kauniita kuvia ja laulaa kauniita lauluja.
    Hans oli kookas aikuinen mies, vahvat käsivarret ja mukava hymy. Hans nauratti ja viihdytti linnan väkeä. Moni muu linnan naisista ja tytöistä oli ihastunut mieheen. Eräänä päivänä työni päätyttyä näin miesviihdyttäjämme istumassa hevostallien nurkalla soittelemassa huiluaan eräs nainen istui miehen polvella keinuen musiikin tahtiin, en tuntenut naista ja jäin tarkkailemaan. Hetken kuluttua nainen siirtyi sisälle talliin vilkuillen taakse miestä kohti. Hetken päästä mies lähti kävelemään kohti tallin toista päätä. Taisivat olla menossa tekemään syntiä ajattelin. Ja lähdin seuraamaan heitä. Päästyäni hiljaa talliin kuulin jo hiljaista kuiskauksia yläkerran heinävarastosta.
    Hetken kuunneltuani kiipesin varovasti ylös meneville tikkaille tarkkailemaan mitä tapahtuu. Nainen imi miehen elintä joka selvästi kasvoi joka imaisulta kunnes melkein täytti koko naisen suun. Sitten nainen nousi ylös ja miehen kalua yhä puristellen he suutelivat toisiansa.
    Hetken suutelun jälkeen näin miehen kääntävän naisen eteensä kontalleen kourivan hieman rinnoista kovakouraisen näköisesti. Nainen oli pylly pystyssä ja taaksepäin vartaloaan kääntäen otti miehen isosta elimestä kiinni ja ohjasi sen häpyhuulilleen, kevyesti huulia vasten hinkaten kunnes sitten kiihkeästi ähisten ohjasi kalun sisäänsä. Kuulin Miehen kehuvan naista kauniilla sanoilla ja kertoi tekevänsä laulun naisen ihanista silmistä ja suloisesta vartalosta. Nainen äännähteli nyt kiihkeämmin miehen työntäessä kovaa kosteaa elintänsä naisen emättimeen. Kuulin naisen sanovan miehelle että hän ei sitten halua miehen tekevän hänelle lasta. Mies murahti kiihtyneenä jotakin takaisin. Miehen ja naisen syntisen esitelmän katseleminen sai aikaan heikotusta vartalossani ja tunsin jalkovälini kostuvan. Pelkäsin jääväni kiinni mutta uteliaisuus sai yliotteen ja jäin yhä katselemaan. Mies nosti nyt kalu naisen sisällä tämän ylös ilmaan. Hetken haparoiden nainen ylettyi vielä jaloillaan maahan. Jalat suorina pää alaspäin roikkuen naista naitiin tasaiseen tahtiin. Ninasta tuntui että nainen olisi nähnyt hänet ja veti päätänsä alaspäin heinäpaalin taakse piiloon. Kurkatakseen taas hetken päästä tätä kiihkeää näytelmää. Mies joka oli paljon naista suurempi nai yhä seisten ja nainen piti nyt kiinni katon tukiparrusta. Mies puristi tiukemmin itseään naiseen kiinni ja kertoi laukeavansa kohta. Nainen huusi että ei vielä.. älä vielä tule.. Mies hidasti liikkeitänsä ja puristeli naisen olkapäitä ja rintoja painaen tämän taas alas kontalleen, kuitenkin yhä kalu naisen sisällä, sanoen yrittävän hillitä itseään. Kuitenkin mies jännittyi paikoilleen suu ilmaa haukkoen. Nytkähdellen mies vetäytyi naisen emättimestä valuttaen lämpimät nesteensä naisen pakaroille. Anteeksi pyydellen ja naisen jumalallista vartaloa kehuen mies sai anteeksi että ei pystynyt hillitsemään itseään. Hetken jälkisuukottelua kateltuani kuulin askeleita alhaalta ja kauhistuksekseni näin tallimestarin seisovan alapuolellani tikkaiden juuressa. Hymyillen hän kehui minusta kasvavan hyvälantioinen nainen.
    Säpsähdin ja lähdin sanaakaan sanomatta kiipeämään alaspäin. Tallimestari kysyi minulta mitä siellä ylhäällä heinien seassa tein, se kuulemma ei ollut nuorison paikka. Pyytelin anteeksi ja lähdin juoksemaan pois linnanpihan läpi metsään missä tiesin linnan nuorison viihtyvän. Pojat siellä olivat joen rannassa heittelemässä kiviä ja makailemassa auringossa. Saavuin paikalle ja kerroin kavereille mitä tallissa oli tapahtunut. Pojat naureskelivat että enkö muka ennen naimista ollut nähnyt. Sitähän kuulemma kaikki aikuiset tekee. Menin hieman sanattomaksi poikien puheista, mutta arvelin heidän vain kehuskelevan ja keksivän tarinoita. Sanoin pojille että mahtaako kukaan heistä edes osata kunnolla suudella. Siitä pojat innostuivat kertomaan että olivat tehneet vaikka mitä ja suudelleet ties ketä. Yksi osasi kertoa miten naista naidaan ilman että tämä ei saisi lapsia. Hänen isä kuulemma rakastelun päätteeksi otti elimensä pois äidin sisältä jotta lisää lapsia ei tulisi. Se oli kuulemma ollut hänen äitinsä vaatimus ja mies haluaisi naida. Juttelimme vielä niitä näitä mutta illan tullen en saanut unta.

    Äidin tullessa myöhään illalla keittiön ylisille nukkumaan kyselin häneltä lisää miehen ja naisen välisistä asioista. Äiti hieman hämmästyneenä vastasi lyhyesti kysymyksiini ja kertoi valinneensa minulle miehen koska en itse valita osannut. Minut oli luvattu Hevosmestarin poika Alexille. Häät pidettäisiin keskikesällä monen muun nuoren tapaan. Äitini vielä lisäsi että olin jo hyvää vauhtia kehittymässä hyväksi vaimoksi. Ja että naituani Hevosmestarin pojan saisin itse maksun työstäni, tähän saakka palkkaani oli maksettu äidilleni, ja että saisin tehdä linnassa töitä ainakin kunnes alkaisin odottamaan lasta. Sen jälkeen äitini voisi muuttaa kanssamme maalle omaan torppaan.
    Ajatus puistutti minua, minähän halusin matkustella ja katsella maailmaa.
    Mietin kuumeisesti miten saisin häät peruttua. Pitäisikö minun karata? Mihin voisin karata?
    Äitini sisko Anna asui kaukana toisessa kaupungissa etelään päin, olin kerran käynyt siellä useampi vuosi sitten. Matka oli kestänyt monta päivää. Jospa karkaisin sinne?
    Sanoisin kävelyttäväni hevosta ja nappaisin vain repun mukaan ja ratsastaisin karkuun.
    Jättäisin äidille viestin että lähden maailmalle. En tiedä uskaltaisinko lähteä yksin? Jospa joku poikaporukasta lähtisi mukaani? Päätin kysyä Oscaria mukaan.
    Seuraavana päivänä kun olimme poikien kanssa joen rannassa lekottelemassa ja kertomassa tarinoita, pysyttelin Oscarin lähellä ja olin tavallista ystävällisempi hänelle.
    Oscar oli kookas vaaleatukkainen miehen alku. Oskarin Isä oli sikalanomistaja ja niin hänestä oli tullut sikopaimen. Pyysin Oscaria sivummalle juttelemaan, kysyin olisiko tämä kiinnostunut lähtemään matkalle toiseen kaupunkiin. Oscar oli kyllä ajatuksessa mukana mutta kun kerroin että karkaisin kotoa hän ryhtyi empimään. Hetken mietiskeltyään Oscar kuitenkin sanoi lähtevänsä yhdellä ehdolla mukaan, minun pitäisi tehdä hänelle palvelus. Poikamainen virne kasvoillaan hän sanoi että tämänlainen hurja matka vaatisi hurjan palveluksen. Oscar sanoi ehdoksi lähdölleen että hän saisi maata kanssani niin kuin kiimaiset siat.
    Läimäisin kiukkuisena Oskaria kasvoille ja lähdin kiukkuisena pois. Seuraavana päivänä Oscar tuli voitonriemuinen ilme kasvoillaan sanomaan että voisi kertoa suunnitelmani muille, jos en suostuisi. En oikein tiennyt kiusasiko Oscar vain vai oliko hän tosissaan. Kukaan muu pojista ei kyllä voisi lähteä kanssani tuumasin, ja Oscar oli kyllä kierrellyt aika paljon maakuntaa, hän jopa tiesi monia kyliä lähialueilta. Vielä yhden päivän tuumailtuani ehdotin että hyväilisin Oscaria kädelläni jos tämä lähtisi matkakaverikseni. Voisin jopa tehdä niin kerran päivässä koko matkan ajan. Oscar sanoi miettivänsä ehdotustani ja kertoikin suostuvansa seuraavana päivänä.

    Minun pitäisi ensin näyttää että osaan hyväillä oikein joten menimme tallin ylisille heinien sekaan, Oscar oli housut polvissa ja puristelin ja silittelin hänen elintään, joka tuntui hieman pienemmältä kuin mitä Kaarlon oli ollut. Puristelin ja lypsin Oscarin vehjettä kuin se olisi ollut lehmän utare. Olin hyvä lypsämään lehmiä. Siitä tuntui olevan hyötyä miestenkin elimen käsittelyssä. Hetken hyväilyn jälkeen tunsin kosteuden sykkivän Oscarin elimestä käteeni ja työ oli tehty. Olin tyytyväinen vaihtokauppaani ja miehen elimen käsittelemisen oppiminen antoi tiettyä vallan tunnetta miehiin.

    Seuraavat päivät suunnittelimme karkaamista. Oscar oli hyvin epävarma ja sai minutkin empimään.
    Pyysin että äitini lähtisi kanssani etsimään isääni. Äitini vastasi päättäväisenä että meillä ei olisi tulevaisuutta muualla. Täällä hänellä oli hyvä työ ja turvattu asuinympäristö. Keskustelin äitini kanssa naimisiin menemisestä ja että olisiko minulla vaihtoehtoja. Äitini mukaan nunnaluostari oli ainut kunniallinen vaihtoehto nuorelle naiselle. Nunnaluostarissa opiskeltaisiin raamattua ja tehtäisiin ahkerasti työtä luostarin hyväksi ilman palkkaa. Luostariin voisi myös päästä koulutukseen mutta siihen ei äidillä ollut varaa. Vain kuulemma tilallisilla ja herroilla olisi varaa pistää tyttärensä luostarikouluun ja sekin olisi vain kuuliaiseksi aviovaimoksi valmistautumista. Mietin kuumeisesti mistä saisin rahaa, jos isäni olisi täällä asiat olisivat varmasti paljon paremmin. Kyselinkin äidiltä tarkempia tietoja isäni kohtalosta, johon äitini vastasi tietävänsä vain että isäni ei ollut palannut suurlinnan taistelusta. Ja että suurlinna kuului etelänmaan kuninkaalle. Äiti myönsi että ei tiennyt oliko isäni kuollut vai vangittu taistelussa. Yhden selvän tuntomerkin isässä äiti muisti, korvasta olkapäähän ulottuvan arven joka oli kuulemma tullut karhun ansakuoppaan tippumisesta.

    Illan keskustelun jälkeen olin jälleen vakuuttunut että minun pitäisi yksin etsiä isäni.
    Matkaisin kohti suurlinnaa ja pyytäisin sen kuningasta vapauttamaan isäni Karl Wolfin.

    Muutaman viikon päästä olin valmis toteuttamaan suunnitelmani, olin salaa pakannut reppuni valmiiksi ja kirjoittanut äidilleni kirjeen jossa kerroin matkaavani länteen tätini luo töihin jotta en joutuisi naimisiin. Hevosen ulkoilutus matkalle otinkin mukaan kunnon satulavarusteet ja reppuni olin piilottanut linnan ulkopuolelle. Laskin että minua kaivattaisiin aikaisintaan illalla. Oscar raukka oli perunut matkansa jo viikkoja aikaisemmin joten jouduin lähtemään yksin. Olin varustautunut Verneri ritarin aseenkantaja tunnuksin. Olin keksinyt tarinakseni että olin viemässä kirjettä Verneri ritarilta Suurlinnan kuninkaalle. Olin jopa itse kirjoittanut isääni Karl Wolfia koskevan vapautuspyynnön tiesin kirjoitukseni olevan huonoa käsialaa mutta yritin parhaani. Ainoa sinetti jonka olin saanut lainattua kirjeen sulkemiseksi oli Susi linnamme vääpelin sinetin. Suljin väärennetyn viestini sinetillä.

    Matkatessani tietä eteenpäin tunsin suunnatonta vapauden tunnetta. Ainoa ja luotettava matkakumppanini oli hevoseni Asta. En tuntenut muuta tarvitsevani. Olin pukenut miesmäisesti päälleni jaloissani ja käsissäni nahkasuojukset sekä kovetettu nahkaliivi päälläni, puukko vyölläni ja jouseni kiinnitettynä satulaan. En ollut tottunut ratsastamaan pitkiä matkoja joten jo n. tunnin ratsastuksen jälkeen reiteni alkoivat polttaa väsymyksestä. Jouduin päästämään hevoseni kävelyvauhtiin. Kiersin lähimaatilat kaukaa ja poikkesin välillä tieltä jotta minua ei tunnistettaisi.
    En haluaisi Susilinnan väen saavuttavan minua.
    Yön vietin synkässä metsässä hevoseni vieressä maaten. Yö tuntui kolealta ja kostealta mutta Asta hevoseni vieressä tuntui turvalliselta. Nousin aikaisin ylös jatkamaan matkaa. Vartaloni tuntui kylmältä ja kankealta huonosti nukutun yön jälkeen. Olin jo matkani aikana kiertänyt pari majataloa ja olin jatkoin päättäväisesti matkaani. Välttelin yhä matkalaisia ja ratsastin metsään välttääkseni vastaantulijat tai ohitse ratsastavat lähetit ym. Kolmantena päivänä aloin jo olla hieman vilustunut ja uupunut kaipasin lämmintä ruokaa ja vuodetta. Päätin pysähtyä seuraavassa majatalossa ainakin juomaan jotain lämmintä ja ehkä myös lepäämään yöksi. Rahaa minulla oli mukana kolme hopearahaa ja kahdeksan kuparirahaa.
    Illan tullen huomasin lähestyväni pientä maalaiskylää. Tällä kertaa en kiertänyt sitä vaan päättäväisesti ratsastin kylässä olevan majatalon edustalle. Kylän lapsia tuli vastaani ja he kyselivät mistä tulen ja mihin olen menossa, samalla myös sokeripalaa tai rahaa kerjäten. Ikäiseni nuori tallipoika tuli luokseni kysymään jättäisinkö hevoseni hänen hoitoonsa, ruokittavaksi, pestäväksi ja talliin yöksi. Hinnaksi tallipoika pyysi kahta kuparirahaa. Tarjosin yhtä ja hetken neuvottelun jälkeen maksoin kaksi ja saisin itse yöpyä myös tallissa. Tyytyväisenä menin sisälle majataloon.
    Sisällä majatalossa oli reilut kymmenkunta henkeä. Kulmapöydässä istui äänekäs ja ilmeisesti äveriäs mieskolmikko. Muut vieraat loivat välillä vihaisia ja halveksuvia katseita tähän laulavaan ja äänekkääseen mies kolmikkoon. Miehillä oli varakkaan oloiset kaupunkimaiset vaatteet ja kovaan ääneen he pyysivät minua nuorta miestä pöytäänsä valittaen muiden olevan täällä niin myrkyn nielleitä. En vastannut kutsuun vaan menin istumaan omaan pöytääni ja tilasin lautasellisen lämmintä ruokaa ja kupin lämmintä juomaa. Sain vain hetken istua rauhassa nauttien lämpimästä ruuasta kun äänekäs kolmikko saapui pöytääni. Miehet lupasivat tarjota ateriani jos saisivat istua seuraani. En tiennyt miten toimia, heitä ei selvästi saisi helpolla lähtemään joten päätin nyökätä hiljaa ja jatkaa syömistäni. Miesten kysymyksiin vastasin mahdollisimman vähäsanaisesti ja toivoin sen karkottavan heidät.
    Miehet kuitenkin jatkoivat kovaäänistä lauluaan ja hauskanpitoaan pöydässäni. Tarjosivat juotavaa ja naposteltavaa. Miehet tuntuivat mukavilta ja maistoin hieman heidän tarjoamia juomiaan ja syötäviään. Miesten kysyessä matkani määränpäätä vastasin vain lyhyesti vieväni viestiä etelään.
    Illan tullen yritin lähteä tallille lepäämään mutta miehet vaativat minua jäämään pöytäänsä. Seurueen parrakas mies esti lähtöaikeeni pitämällä käsivarrestani kiinni. En uskaltanut vaatia poispääsyä ja jäin vielä hetkeksi. Seurueen vaaleatukkainen mies näytti minulle taikatemppuja ja yritti saada minut pelaamaan uhkapeliä, kolmas mies oli trubaduuri jos soitteli ja lauleli kauniita lauluja. Eteeni kasaantui illan myötä useita viini ja viina laseja. Kieltäydyin kaikista mutta kohteliaisuudesta siemaisin välillä viinilasista. Sain syötyä ja juotua hyvin ja tunsin itseni yhä väsyneemmäksi. Kerroin mies seurueelle meneväni talliin nukkumaan.
    Seurueen jäsenet kuitenkin vaativat minua huoneeseensa nukkumaan. Kieltäydyin jyrkästi mutta pitkän väittelyn jälkeen miehet lupasivat kustantaa minulle oman huoneen jos saisivat matkata kanssani seuraavana päivänä. En nähnyt muuta mahdollisuutta kuin suostua. Ja sainhan sentään nukkua kunnon sängyssä ja ovessa olisi lukko. Joten kiitin seuruetta ja vastaanotin ilmaisen huoneen. Ilmoitin lähteväni aikaisin aamulla matkaan heidän kansaan tai ilman. Osan tavaroistani olin jättänyt talliin ja reppu minulla oli mukana. Lukittuani oven perässäni en jaksanut edes vaatteitani vähentää kun jo nukahdin sänkyyn.
    Säpsähdin hereille jonkun tunkiessa kangaspalaa suuhuni. Pimeydessä näin kaksi naamioitua hahmoa sänkyni äärellä toinen tunki kankaanpalaa suuhuni ja piti veistä kivuliaasti kaulallani.
    Mies uhkasi käheään ääneen viiltää kurkkuni auki jos yrittäisin jotain. Toisen miehistä tutkiessa reppuani toinen tutki taskujani ja vaatteitani. Tunnustellessaan hänen tunkeileva kätensä käsi kävi jalkovälissäni. Hetken epäröinnin jälkeen käsi palasi takaisin tunnustelemaan tarkemmin. Mies huomasi viimeistään nyt uhrinsa olevan nuori nainen. Miehen käsi vaelteli nyt paitani alle tunnustelemaan pieniä rintojani. Tunsin sydämeni sykkivän kiivaasti mutta veitsi oli yhä kivuliaasti viiltäen kaulallani, joten en uskaltanut liikahtaa. Mies nipisteli hetken nännejäni ja työnsi sitten kätensä housuihini. Kauhusta jäykkänä tunsin miehen hennolla vartalollani vaeltelevien sormien etsiytyvän pyhimpääni, koskemattomaan vakooni. En ollut lainkaan kostea niin kuin itseäni hyväillessä tai muita katsellessa. Pelkäsin kuollakseni ja tilanne ei kiihottanut minua lainkaan. Mies työnsi likaisen sormensa sisääni, sisälläni nipisti ja kirveli. Tiukkuuteni huomattuaan naamioitunut mies kertoi kuiskaten varaskaverilleen minun olevan nuori nainen ja vielä ilmeisesti impi. Suussani olevan rätin lisäksi miehet sitoivat vielä huivin suuni eteen he käänsivät minut hiljaa vatsalleni ja sitoivat käteni selän taakse. Yritin hetken rimpuilla veitsen poistuttua kaulaltani mutta kaksi isoa miestä pitivät minut tiukasti otteessaan. Mumisin ja yritin tömistellä paniikissa lattiaa kunnes tunsin puukon viiltävän kylkeäni. Naamioitunut mies käski minun olla hiljaa paikoillaan tai hän upottaa puukon kylkeeni. Kirvelevä haava jäi kylkeeni muistuttamaan miehen sanoista. Hetken vaatteitani ja reppuani tutkittuaan miehet kuiskailivat keskenään. Sitten minut käännettiin poikittain sängylle. polvet lattialle ja ylävartaloni jääden sängylle. Minua rupesi itkettämään avuton tilanteeni olin kuitenkin lamaantunut ja kykenin vain kauhuissani seuraamaan mitä tapahtui. Tunsin miehen kädet vyötärölläni avaten housun naruni. Housuni ja alushousuni vedettiin alas paljastaen naisellisen lantioni. Yritin rimpuilla ja anoa miehiä lopettamaan mutta vahvat kädet pitivät minua paikallaan.
    Miehet keskustelivat jotain ja koskettelivat pakaroitani ja jalkoväliäni. He työnsivät sormensa sisääni ja keskustelivat olinko todellakin impi. Kuulin heidän harkitsevan myyvänsä minut. Hetken supinan jälkeen he tutkivat päätäni ja kauhistelivat lyhyitä poikahiuksiani.

    Miehet jatkoivat koskettelua ja sormen työntelyä. Tunsin suunnatonta häpeää miesten kosketellessa minua. Käänsin päätäni ja näin toisen miehen laskevan housunsa kaivaen elintänsä esiin. Minua lujasti tukistaen mies työnsi elintänsä toisella kädellään auttaen sisääni. Mumisin tuskissani tunsin kipua ja huomasin miehen työntymisen epäonnistuneen. Mies työnsi nyt kaksi sormeaan sisääni ja säpsähdin tuskasta. Miehen sormien työntyessä sisääni mumisin tuskissani kyyneleiden valuessa kasvoilleni, hetken kopeloituaan naisen pesääni hän työnsi nyt onnistuneesti elimensä sisääni. Elin tuntui repivän naisen aukkoani isommaksi. Silmissäni sumeni miehen ryhtyessä työntämään elintään yhä voimakkaammin yhä syvemmälle sisääni. Mies äänteli hieman ja kehui vievänsä koskemattomuuteni naidessaan minua. Kipu tuntui hieman hellittävän mutta häpeä yhä kasvoi.

    Olin nyt häpäisty, äitini varoitukset olivat käyneet toteen. Pystyin vain toivomaan että mies säälisi minua eikä laskisi siemeniään sisääni. Ikuisuudelta tuntuneen naimisen ja nöyryytyksen jälkeen mies irrotti otteensa tukastani ja puristeli nyt kummallakin kädellä pientä takapuoltani. Olin avuton vahvan miehen otteessa. Tunsin kovan elimen uppoavan yhä uudelleen ja kovempana tiukkaan kolooni,

    Miehet vaihtoivat paikkaa ja toinen miehistä asettui nyt taakseni seisten, hän ei laskeutunut polvilleen niin kuin edellinen vaan koukisti jalkojansa ja liikutti kaluaan häpyhuulillani ja pyllyreiällä useita kertoja kunnes työntyi hitaan kivuliaasti tiukkaan ja arkaan jalkovälini. Mies kuiskaili ja kehui tiukkaa rakoani hitaasti sisään työnnellen. Tunsin elimen vetäytyvän kokonaan ulos vain työntyäkseen rajusti taas sisään. Huusin ja ulisin suu sidottuna miesten vuorotellen naiden ja häväisten minut. Häpyhuuleni kirvelivät joka työnnöllä ja tuntui kun menettäisin tajuni. Häpeä ja tuska oli niin suuri että toivoin jo kuolevani. Kun toinen miehistä yllättäen pysähtyi elin syvällä sisälläni. Puristaen kivuliaasti takapuoltani mies työntyi vielä parilla voimakkaalla työnnöllä pyhimpääni ja tunsin miehen elimen sykkivän sisälläni. Kuumat sperman ryöpsähdykset valuivat sisääni siittäen naisen pesääni. Mies henkäisi vielä pari kertaa raskaasti, työntyi vielä pari kertaa hitaasti sisääni ja vetäytyi sitten pois takapuoltani kipeästi läimäyttäen. Itkin nyt häpeästä, käperryin sängyltä alas maahan kippuraan.

    Itkettyäni hetken huomasin toisen naamioituneista miehistä lähestyvän itseäni. Toinen miehistä oli yhä tyydyttämättä ja hän aikoi myös ottaa minut. Kyynelten sumentavien silmieni läpi huomasin miehen laskeutuvan taakseni polvilleen. Mies nosti voimakkailla käsillään pyllyni pystyyn, mutta suoristin itseni lattialle, estäen miehen aikeet, tästä tuohtuneena mies tarttui selän taakse sidottuihin käsiin ja väänsi niitä kivuliaasti ylöspäin. Lamaantuneena ähisin tuskasta ja tunsin miehen painavan polveni rintojani vasten. Mies nosti nyt jo kertaalleen häväistyn pyllyni pystyyn. Poskeni raahautui kivuliaasti kylmää ja kovaa puulattiaa vasten. Tunsin miehen nostavan paitani ylöspäin löytääkseen pienet paljaat rintani paidan alta. Pieniä arkoja rintojani puristellen mies työntyi naisenpesääni. Mies työnteli hitaasti nautiskellen kovaa elintänsä sisääni. Itkin ja nyyhkytin lattialla toisenkin miehen näin häväistessä itseäni. Ajatukseni pyörivät päässäni, kuolenko minä? Viiltävätkö he kaulani auki? Miten pärjään ilman rahaa ja varusteita? Tulenko raskaaksi ja saan varkaan siittämän äpärälapsen? Miten voisin ikinä palata kotiin? Voi miksi olinkaan lähtenyt kotoa..
    Ajatukseni harhailtua muutaman sekunnin tunsin miehen elimen osuvan sisälläni johonkin arkaan paikkaan säpsähdin ja tunsin silmissäni pimenevän.. Kipu hellitti hetken päästä hieman ja tunsin taas miehen naivan elimellään naisen vakoani yhä kiihtyvään tahtiin. Mies tukisti ja nai hitaasti eri asentoihin nuorta naistaan käännellen. Suusiteen vaimentava ininä ja itkun nyyhkytys kuului pimeässä huoneessa. Toinen miehistä otti aikansa ja nautti Ninan kokonaisvaltaisesta häpäisystä. Ninan jalat tärisivät jo välillä krampissa miehen kovassa käsittelyssä. Kunnes hänkin jännittyneenä nykien painoi purkautuvan elimensä syvälle Ninan sisälle emättimen seiniä venyttäen. Kyyneleet valuivat yhä pitkin Ninan naamaa miehen vetäytyessä pois hänen sisältään.

    Tunsin vahvojen käsien nostavan minut sängylle jättäen minut siihen sidottuna makaamaan.
    Säpsähdin hereille jonkun koputtaessa oveeni. Tallipoika kysyi ovenläpi lähtisinkö kolmen miehen matkaan. Miehet olivat jo kuulemma odottaneet kauan, Aurinko oli jo kuulemma keskipäivän kohdalla. Yritin vapauttaa puutuneita käsiäni mutta en onnistunut. Tallipoika poistui hetken koputtelun jälkeen. Näin reppuni sisältöineen levitettynä lattialle housuni ja puukkoni lojuivat myös lattialla. Noustessani istumaan tunsin märän nesteen valuvan sisältäni ja mieleeni palautui viimeyön likaisia yksityiskohtia. Nousin ylös ja istuuduin lattialle puukkoni viereen. Sain muutaman epäonnistumisen jälkeen puukon tupesta käteeni ja ryhdyin varovasti sahaamaan käsiäni sitovaa narua poikki. Hetken päästä sain käteni vapaaksi ja suusiteeni auki. Paha olo yllätti minut kun istuin siinä lattialla pylly paljaana, kahden varkaan siitos nesteen valuessa naisenpesästäni lattialle kosteaksi läiskäksi. Oksensin ja itkin.

    Pitkään itkettyäni kuulin oven takaa naisen äänen. Naisen ääni ilmoitti olevansa majatalon emäntä ja kysyi miksi itken, mikä oli hätänä. Vanhemman naisen ääneen turvautuen kävelin aroin askelin avaamaan oven. Emännän avatessa oven hän huomasi mitä oli tapahtunut. Tunsin jalkojen pettävän ja itkin taas kovaan ääneen. Emäntä saattoi minut sängylle itkemään. Emäntä silitteli päätäni ja sanoi että ei minulla olisi enää mitään hätää. Hetken itkettyäni kerroin emännälle mitä oli tapahtunut. Emäntä epäili edellispäivän miesseurueen olleen asialla mutta asiaa ei voisi todistaa ja miehet olivat varakkaita kaupunkilaisia. Emäntä vei minut pesulle kunnon kylpyammeeseen. Emäntä antoi minulle myös yrttivoidetta jota minun piti pistää arkaan naisen pesääni, voide kuulemma vähentäisi miehen siitosnesteen vaikutusta. Kunnolla peseydyttyäni laitoin voidetta emännän neuvojen mukaan. Oloni oli hieman turvallisempi tämän ystävällisen naisen seurassa ja purskahdin jälleen itkuun.

    Kerroin naiselle tarinaani kuitenkaan kertomatta mistä olin kotoisin. Emännän mielestä minun ei pitäisi liikkua yksin ja voisin jäädä hänen luokseen ruokapalkalla töihin. Olinhan sentään ja nuoren naisen iässä. Jos olisin ahkera saisin olla majatalossa tai emännän maatilalla piikana. Sain kuulla että majatalon isäntä matkasi kerran kuukaudessa suureen linnaan markkinoille. Pääsisin hänen mukanaan jos haluaisin. Seuraavaan matkaan olisi kymmenkunta päivää. Emännän vanhin tytär oli edelliskesänä naitu läheisen maatilan emännäksi ja apu olisi kuulemma tarpeen. Päätin jäädä tämän turvallisen emännän palvelukseen ja tein ahkerasti töitä. En juurikaan seurustellut kenenkään muun kanssa moneen päivään. Hevostani kävelytin päivittäin ja vaihdoin pari sanaa tallipojan kanssa. Tallipoika Gerhart oli avulias ja hiljainen.

    Uskoni kaikkiin miehiin oli vähentynyt, epäilin kaikkien ajattelevan minusta saastaisia asioita. Olin vaatinut saada pitää housuja mutta emäntä oli sen jyrkästi kieltänyt. Joten jouduin käyttämään hametta. Jos minua majatalossa puhuttelisi vieras ihminen niin minun piti nöyrästi niiaten pyytää vierasta kääntymään isännän puoleen asiassa. Ja jos tarjoillessani ruokaa tai juomaa asiakas koskettelisi minua minun pitäisi poistua paikalta ja ilmoittaa isännälle tapahtuneesta.
    Kymmenkunta päivää kun oli kulunut isäntä ei ollutkaan vielä lähdössä vaan ilmoitti lähdön viivästyneen. Viihdyin jo aika hyvin majatalossa, vaikkakin äitiäni oli kova ikävä, mutta en voisi palata kotiin häväistynä ja ilman isääni Kaarlea.

    Jumalaa kiittäen totesin kuukautisvuotoni alkaneen, en siis odottanut lasta. Ylistin emännälle tämän yrttivoidetta ja käytin asianmukaisia kääreitä ja pesin alapäätäni usean kertaa päivässä. Emäntä mainitsi tyytyväisyytensä ja kehui minua ahkeraksi nuoreksi naiseksi. Hän jopa pyysi minua harkitsemaan majataloon jäämistä heidän hevosrengin vaimoksi. Siinä kuulemma olisi hyvä ja luotettava mies. Gerhard tallipoika oli kieltämättä mukava ja hoiti hevostani Astaa hyvin.
    Olin kuitenkin päättänyt selvittää isäni kohtalon ja sen myös ajoin pitää.
    Vihdoin melkein kolmenkymmenen päivän odotukseni toteutui majatalon isäntä oli lähdössä suurlinnaan. Olin siistinyt vaatteeni ja varusteeni. Varkaat olivat tuona surullisena yönä vieneet vain rahani ja sinetöidyn kirjeeni koskemattomuuteni lisäksi.

    Hyvästelin majatalon emännän joka antoi minulle palkkarahaa yhden hopearahan ja viisi kuparia, olin rahat ja kyydin linnalle kuulemma ansainnut. Hyvästelin myös tallipojan poskisuudelmalla jonka sanoin hänen ansainneen Asta hevoseni hyvästä hoidosta. Muille kylän väelle heilutin isännän vaunujen matkatessa kohti suurlinnaa. Isäntä oli viemässä vihanneksia ja hillomarjoja suurlinnaan, kuten aina hän ei paljoa minulle puhellut. Vastasi vain lyhyesti keskusteluyrityksiini. Asta hevoseni kulki vaunuun suitsista sidottuna perässämme. Nukuin matkan aikana yöt vaunussa säkkien seassa isännän nukkuessa vaunujen alla. Isäntä oli määrännyt näin, hän ei kuulemma halunnut minun häiritsevän hänen yöuniaan. Matkan aikana isäntä tervehti jokaista vastaantulijaa. Tuntui kuin isäntä tuntisi melkein jokaisen vastaantulijan.

    Erään tuntemattoman matkaajan isäntä otti maksua vastaan kyytiin. Mies oli nuhruisen oloinen vanhempi mies mutta oli maksanut isännälle hopearahan kyydistä linnalle. Matkan aikana mies tuntui vilkuilevan Ninaa ahdistavasti. Mies myös keskusteli ainoastaan isännän kanssa aivan kun Ninaa ei olisi olemassakaan. Miehen kyselyihin isäntä vastasi lyhyesti minun olevan matkalla kersantti isäni luo suurlinnaan ja että miehen ei muuta tarvinnut tietää. Yöllä Nina ei pystynyt kunnolla nukkumaan. Tuon vanhemman nuhjuisen miehen katse oli tehnyt hänet levottomaksi ja hän ehdotti nukkumista isännän vieressä. Tämä ei tullut kysymykseenkään ja Nina käskettiin vaunuihin nukkumaan. Matkamies sai luvan nukkua metsässä.

    Koko yön ajan Nina nukkui levottomasti hän heräsi pariin otteeseen siihen kun vieras matkamies kävi metsässä asioillaan yöllä ja kerran hän heräsi miehen tuijotukseen. Mies makasi puuta vasten viltin alla tuijottaen Ninaa kääntäen katseensa pois Ninan herätessä.
    Hyvin huonosti nukuttuaan Nina heräsi vankkureiden lähtiessä liikkeelle. Isäntä ei kommentoinut Ninan pitkiä unia vaan oli lastannut varusteet vaunuihin ja valjastanut hevoset kuten Nina oli yleensä tehnyt. Päivän aikana seurue alkoi selvästi lähestyä suurta kaupunkia. Pieniä maatiloja kyliä tuntui näkyvän jatkuvasti. Ihmisiä ja sotilaita liikkui teillä. Nuoret pojat huutelivat Ninan perään ja Ninaa harmitti että ei ollut saanut pukea miesten vaateita matkalle. Isäntä oli sen jyrkästi kieltänyt.

    Puoliltapäivin alkoi suurlinna näkyä kaukana edessä avautuvan laaksomaisen peltomaiseman toisella puolella. Eihän se ollut linna vaan suuri kaupunki jota ympäröi muurit.
    Nina ihasteli näkyä, eri ilmansuunnista tuntui menevän tiet sisälle linnaan, teillä oli jonossa ratsastaja, ihmisiä ja vaunuja päästäkseen sisälle kaupunkiin. Vasta hämärän tullen pitkään hitaasti jonotettuamme saavuimme porteille. Lastimme tarkastettiin ja isäntä joutui maksamaan rahaan päästäksemme sisälle. Maksusta neuvoteltiin kauan kunnes sopu löytyi. Kyytiläisemme oli onneksi jo edeltä mennyt kaupunkiin. Ninalle oli tullut heti levollisempi olo miehen lähdettyä.

    Kaupungissa menimme isännälle tuttuun majataloon ja isäntä kertoi minun olevani omillani.
    Hän sanoi suosittelevansa minua majatalon isännälle jos tätä haluaisin mutta isännän mukaan kaupungin majatalo piiat joutuivat usein synnin teille. Pelko valtasi yllättäen mieleni ja rukoilin isäntää auttamaan minua isäni etsimisessä. Isäntä kertoi että oli tullut tänne vain työ asioissa ja luvanneensa emännän painostuksesta tuoda minut suureen linnaan. Hänen mielestä minun olisi pitänyt jäädä heidän hevosrengin vaimoksi mutta kun ei kerran kelvannut niin sain tulla omillani toimeen. Yösija majatalossa maksoi viisi kuparia! Nina kauhisteli. Hänen olisi heti päästävä kuninkaan puheille. Tämän kuultuaan isäntä rupesi nauramaan ja totesi että oli ihme jos edes vartija pysähtyisi kuuntelemaan minun pyyntöjäni kuninkaasta puhumattakaan. Isäntä tuntui Ninasta välinpitämättömältä. Miten isäntä noin nauroi hänen hädälleen.

    Nina otti reppunsa ja säntäsi ulos majatalosta. Hyppäsi Asta hevosensa selkään ja ratsasti hurjasti väkijoukkoon. Ihmiset pelästyivät laukkaava hevosta. Moni kaatui likaiseen maahan ja osa pelästyttyään näytti nyrkkiään Ninalle ja huusivat vartioita ottamaan kiinni moinen vastuuton piika. Olin todellakin käyttäytynyt typerästi. Rauhoitin hevosen ja käännyin sivukujalle. Ratsastin kujan läpi pienemmälle kujalle ja taas kujan läpi toiselle tielle. Sitten huomasinkin olevani eksyksissä. En enää tiennyt mistäpäin olin tullut.
    Purin huultani ja kirosin ajattelemattomuuttani. Minulla oli sitä paitsi mekko päällä ja reppu selässä.
    Eräs nainen seuralaisineen lähestyi minua moittien säädytöntä ratsastustapaani ja että olin yksin kaupungilla. Taitaa nuorinainen olla portto kaupunkilaisnainen totesi ylevästi ja kääntyi poispäin ennen kuin toivuin haukkumisesta. Kannustaessani hevostani eteenpäin kaupunkilaisnaista kohti viereeni ryntäsi nuori poika apuaan tarjoten. Poika kysyi tarvitsisinko apua. Sanoin että olisin kiitollinen jos poika saattaisi minut takaisin majataloon jossa tuttu majatalon isäntä majaili. Poika pyysi palveluksesta kuparirahaa jonka lupasin. Hetken seurattuani poikaa seuraan ilmestyi lauma vanhempia poikia sättimään poikaa.

    Ryhmä koostui minua hieman nuoremmista pojista ja parista tytöstä. Vanhemmat pojat työnsivät pienemmän pojan pois ja sanoivat saattavansa minut perille.
    Ryhmä oli niin suuri että epäröinnin jälkeen annoin heidän taluttaa hevostani. Hämärää kujaa pitkin kulkiessamme poikaryhmän johtaja pysäytti minut ja pyysi kuparirahaa. Sanoin että emme vielä olleet perillä johon pitkätukkainen johtajapoika vastasi että olemme majatalon takakujalla.
    Samassa tajusin ryhmän aikeet olevan valheelliset ja kannustin Asta hevostani eteenpäin. Kaksi poikaa piti kuitenkin hevostani turvasta kiinni estäen karkaamiseni. Toinen katutytöistä tarttui nyt selkäreppuuni repien minua alas hevosen selästä. Samassa kiviä ja kuraa lensi silmilleni, menetin tasapainoni ja tipuin maahan. Sain pari potkua vartalooni ja iskun kasvoihini. Kaksi nuorista jäi pahoinpitelemään minua muiden viedessä hevoseni ja reppuni. Onnistuin lyömään toista pojista nyrkillä kasvoihin ja tämä tuupertui maahan. Samalla tunsin kuitenkin potkun päässäni ja menetin tajuntani.
    Heräsin likaisen huoneen lattialta. Huoneessa haisi virtsa ja uloste. Toinen silmäni oli turvonnut umpeen enkä nähnyt sillä mitään. Koko vartaloni oli kipeytynyt, yrittäessäni nousta päätäni huimasi
    paha olo valtasi kehoni ja oksensin. Pimeästä nurkasta kuului vaimea ääni. Ääni kehotti Ninaa tekemään niin kuin vangitsijani käskisivät.
    Hetken kuluttua huoneen ovi avattiin ja pari sotilasta nostivat minut ulos huoneesta. He veivät minut likaiseen huoneeseen jossa oli pesuvati ja saippuaa, ja käskivät minun siistiä itseni.
    Hetken kuluttua siistittyäni itseni sotilaat tulivat hakemaan minut ja kävelyttivät toiseen vankikoppiin. Huoneessa johon jouduin oli siistimpää ja jonkin verran huonekaluja vanha mies seisoi sängyn vieressä ja pyysi minua käymään sängylle makaamaan. Hän kertoi maksaneensa minusta sotilaille. Ja että minun pitäisi nyt olla hänelle mieliksi. Jäin paikoilleni kuin jähmettyneenä, en osannut sanoa tai tehdä mitään. Mietin kuumeisesti ulospääsyä tilanteesta, yhä jähmettyneenä miettiessäni mies tarttui käsiini ja työnsi minut sängylle selälleen.

    Mies oli vahvempi ja painoi nuoren naisen alleen. Noin viisikymmentä vuotias mies nousi nyt Ninan päälle ja levitti tämän jalat. Ninan rimpuillessa mies innostui entistä enemmän. Mies löi pari kertaa Ninaa kasvoille ja käski rauhoittumaan. Hetken vastustelemisen ja painimisen jälkeen Nina oli aivan uuvuksissa eikä jaksanut enää paljoa vastustella. Poskia kuumotti ja korva soi miehen avokämmen lyöntien jälkeen. Kummatkin olivat hengästyneitä mutta mies oli voitolla pääsemässä Ninan suojauksen läpi. Vanha miehen lantio painui jo Ninan jalkoväliä vasten levittäen jalat sivulle. Yhdellä kädellä mies piti Ninan käsiä yhdessä pään yläpuolella ja toista kättä apuna käyttäen hän yritti tunkea elintänsä Ninan sisään. Mies ei onnistunut Ninan raivoisan vääntelyn ja vastustuksen ansiosta. Vanhempi mies repi nyt Ninan vyötärö nauhan irti ja ryhtyi sitomaan Ninan käsiä. Ninan tilanne näytti hävityn epätoivoiselta. Ja hänen onnistui ähistä että suostuisi olemaan vastustelematta jos mies lupaisi olla siittämättä häntä. Parin kasvoihin suuntautuneen iskun jälkeen vielä vastusteltuaan

    Nina tunsi miehen onnistuneen väkisin makaamisessaan ja innokkaana tunkevan elintänsä sisään. Mies ei enää välittänyt Ninan puheista. Voitonriemuisasti mies murahti ”no niin villikissani” tulet olemaan koko rahan arvoinen. Vanhempi mies nautti nyt näkemästään, nuori nainen toinen rinta paljaana selällään allaan. Kädet sidottuna pään yläpuolelle joten mies hallitsi Ninaa helposti yhdellä kädellä. Nina huohotti hengästyneenä maitohapon maku suussaan. Mies katseli tarkkaan Ninan kasvojen ilmeitä työntyessään yhä uudelleen nuoren naisen sisään. Elin työntyi kivuliaasti nuoren naisen kireiden poimujen sisään. Hetken innoissaan naituaan mies lisäsi tahtiaan ja upotti elintänsä yhä uudelleen ja nopeammin nuoren Ninan naisen pesään. Nina voihki kivuliaiden työntöjen tahtiin. Hän ei ollut yhtään kostea jalkovälistään joten väkisinmakaaminen sattui tavallista enemmän. Parin voimakkaan työnnön jälkeen mies laukesi äänekkäästi huutaen Ninan sisään. Mies piti lauennutta ja veltostunutta elintänsä hiljaa liikutellen Ninan nyt miehen nesteestä kostuneessa pesässään.

    Nina katsoi häpeissään pois ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Useita minuutteja elintänsä nuoren naisen sisällä nauttien liikuteltuaan vanhempi mies vetäytyi pois ja nousi istumaan. Nina kääntyi jalat sikiöasentoon vetäen kyljelleen itkemään. Vanhempi mies pahoitteli kovakouraista kohteluaan mutta muistutti Ninaa olemaan vastustelematta häntä jatkossa. Nuoren naisen jäädessä itkien makaamaan sängylle mies nousi juomaan ja syömään.

    Syötyään ja juotuaan ajan kanssa mies siirtyi Ninan viereen silittelemään tämän nyyhkyttelevän nuoren naisen hiuksia. Vanhempi mies kertoi yksinäisyydestään ja kohtalostaan täällä vankilassa.
    Hän oli kertoman mukaan poliittinen vanki. Hän oli varakas kauppias nimeltään John joka oli vihdoin saanut yhteydet vartioiden kautta ulkomaailmaan. Joten hän oli lahjomalla parantamassa olojaan pitkän vankeuden kestääkseen. John siirtyi makaamaan kippuralla makaavan Ninan selkäpuolelle yhä silitellen ja kertoen tarinaansa ja kuinka hän oli kiintymässä nuoreen maksettuun naiseensa.
    Ninan makasi kippurassa nyyhkytellen, hieman rauhoittuen Johnin silittelystä. Rauhoituttuaan hän kuitenkin tunsi miehen elimen kovettuvan lantiotansa vasten. Miehen kädet siirtyivät silittelemästä hiuksia Ninan olkapäälle vyötärölle ja lantiolle. Nina jännittyi taas aistien Johnin uudelleen kasvavan kiihkon. John jatkoi hyväilyään Ninan reisille ja pakaroille. Mies laski huomaamattomasti housunsa vapauttaen uudelleen kovettuneen elimensä. Häntä kiihotti nyt rauhallisena makaava avuton nuori nainen jonka kädet olivat yhä sidottuina. Hitaasti kädellä naisen jalkoväliä hyväillen mies löysi omasta siemennesteestään kostean tiukan kiihottavan vaon. John asetti elimensä nuoren naisen kostean vaon suulle kuitenkaan työntymättä vielä sisälle. Hän tunsi nuoren nais vankinsa jännittyneen vartalon kehoaan vasten. Rauhoitellen mies siirtyi jälleen silittämään Ninan hiuksia kertoen pitävänsä hänestä nyt huolta. Ja maksavansa siitä että voisi pitää Ninan täällä kanssaan.
    John työntyi nyt nautiskellen hitaasti nuoren naisen sisään. Nina jännittyi ja tunsi pelonsekaisia tunteita miehen hitaasti jälleen yhtyen häneen. Silittely ja hellät sanat rauhoittivat hieman hänen häväistyä oloaan. Nina tuntui alistuvan kohtaloonsa ja väsyneenä ei enää jaksanut vastustella miestä. Hän makasi hiljaa paikoillaan huultaan purren miehen työntäessä elintänsä yhä syvemmälle hänen nuoreen emättimeensä. John nautti nyt selvästi alistuneen naisensa naimisesta, syvälle nuoren naisen tiukkaan ja emättimeen työnnyttyään mies pysähtyi, jääden nauttimaan emättimen puristuksesta elimensä ympärillä. Hän käytti nyt käsiään hyväillen nuoren naisen vartaloa, käsi siveli hiuksia, kaulaa ja jäi puristelemaan Ninan pientä kiinteää rintaa.

    Näin nautiskellen mies tunsi elimensä paisuvan entiseen mittaansa. Hitaasti elimensä ulos vetäen, hän kuitenkin jätti terskan pään emättimeen. Käsillään nuoren naisensa vartaloa hyväillen John ryhtyi naimaan pitkin hitain vedoin. Työntyen kokonaan sisään ja vetäen elimensä kokonaan ulos, vain työntyäkseen heti takaisin nuoren naisensa sisään.
    Pelonsekaisin tuntein Nina tunsi melkein mielihyvää tästä käsittelystä. Kädet sidottuina miehen käsien vaellellen vapaasti hänen vartalollaan hän tunsi kuinka elin työntyi hitaasti häneen yhä uudelleen ja uudelleen. Nina alkoi aavistaa miltä ehkä tuntuisi rakastella aviomiehen kanssa.

    Likaisessa vankityrmässä väkisin maattuna Nina muisteli kaihoisasti kotilinnaansa, kuinka hän ikävöikään kotiin. Kyyneleet valuivat taas Ninan kasvoilta. Tietämättömänä kyyneleistä ja Ninan ajatuksista vanha mies John tunsi kiihkonsa kasvavan, hän työntyi yhä nopeammin ja rajuimmin liikkein syvälle nuoren naisensa sisään. Kiihkonsa huipulla mies työntyi tiukasti syvälle Ninan sisään tarrautuen kuin krampissa naiseensa,. toinen käsi kiinni rinnassa ja toinen puristaen kivuliaasti hiuksista. Useamman sekunnin paikoillaan hengittämättä ollessaan Mies tunsi kuuman sykkeen elimessään ja kuuli Ninan kiihtyneen hengityksen. Hetkeä myöhemmin jännitys purkautui ja vartalo vavisten John nytkähteli elimensä sylkiessä siemen nesteensä Ninan emättimeen.
    Ninakin tunsi pieniä kuumia aaltoja vartalollaan ja emättimessään. Miehen elimen nyt sykkien liikkuvan ja purkautuen sisäänsä.

    Olin vanki John lähetti minut välillä pois siististä ja valaistusta vankilakopistaan. Ajan kanssa tuntui siltä että sain aina lähteä pois kun olin pahalla päällä tai en toiminut hänen toiveidensa mukaan.
    Johnin luona sain syödä ja juoda kunnolla, sain jopa lukea kirjaa joka kertoi kreikan historiasta.
    Kunhan olin aina käytettävissä kun John niin halusi. Usein John halusi naida minua useimmiten lukiessani kirjaa tai siivotessani vankityrmäämme. John tuli taakseni ja tarttui lantiooni.
    Tämä oli merkki minulle olla paikallani ja siirtyä mihin asentoon minut sitten käännettiin tai väännettiin. Useimmiten minut työnnettiin sängylle kontalleen ja John nai minua takaapäin seisaaltaan. Välillä taas John nai minua sängyllä selälläni jalkoväliäni ja rintojani hyväillen. Usein minun piti katsoa omistajaani silmiin ja pyytää tätä siittämään minut. Välillä vanhempi elättäjäni nai minua rajummin ja välillä hellemmin. Kuitenkin aina lapsen teko tarkoituksessa.

    John usein kertoikin minulle haluavansa minusta lapsensa äidin, ja että oli valinnut minut nuoren ja leveälanteisen maalaistytön tarkoituksella jotta kestäisin vankilan ankeat olot. Useamman viikon vankeuden ja säännöllisten naimisen jälkeen kuukautista verenvuotoani ei tullut. Olin aina yrittänyt pestä alapääni mahdollisimman hyvin jotta en alkaisi odottaa lasta. Viikkojen kuluessa vankilaympäristö turvallisineen rutiineineen alkoi tuntua luonnolliselta ja lapsen saaminen tuntui ainoalta keinolta päästä vapauteen. Elättäjäni John kertoi että meidät pitäisi vihiä heti kun tietäisin olevani raskaana. Hän oli sopinut kaiken etukäteen. Kun ilmoitin Johnille kuukautisten pois jäämisestä hän ryhtyi innoissaan järjestämään kirkon edustajaa virallistamaan parisuhteemme.
    Vihki seremonia oli karu ja vaatimaton. Kyyneleet silmissäni kaipasin äitiäni ja kotiani. Toivoin hiljaa itsekseni vielä er

    Äänestä

  • Innostunut. kirjoitti:

    Lisäsin pyynnöstä vähän ”pornoa”. Ehkä liikaakin..?
    Korjasin hieman edellisen 16.s version päällekäisyyksiä.

    Näin naisen ja miehen tekemässä säädyttömyyksiä. Ei, tämä ei voinut oikeasti olla äitini. Katsoin ihmeissäni tätä villiä näytelmää. Mies piti Katariinan pakaroista kiinni ja työntyi pitkillä vedoilla naisensa sisään. Välillä hitaasti liikkuen, välillä taas nopeammin. Mies käänteli Katariinaa nyt kyljelleen naiden nyt paljastunutta kosteaa vakoa entistä syvemmälle. Äitini näytti nauttivan tästä yhdynnästä. Sekavin tuntein jatkoin katsomista. En osannut edes ajatella äitini nauttivan yhdynnästä. Kuitenkin kuulin kiihkeitä ääniä ja mies kehui naistansa.

    Äitiäni Katariinaa muistuttava nainen puhui rivoja ja kannusti miestä naimaan itseään kovemmin. Huohottaen ja kynnet sängynpeittoon pureutuneena tämä nainen painoi paljaat rintansa tiukemmin sänkyyn tyrkyttäen hyvin muodostuneita lanteitaan ja vakoaan paremmin esille. Mies työntyi naisen sisään yhä rajummin kapeasta lantiosta tiukasti puristaen. Näin miehen kivespussien läpsien naisen häpyhuulia vasten, näky oli rivo.

    Mutta säpsähdin kun tunsin Kaarlon kädet kevyesti lantiollani. Kaarlo katsoi keskittyneesti toisesta tirkistys reiästä ja hiveli kädellään hameen läpi takapuoltani. Kovat äänet huoneesta kiinnittivät kuitenkin taas huomioni. Mies oli kääntynyt selälleen ja nainen istuutui juuri kookkaan kostean kalun päälle. Elimen pää puski sisään nesteitä valuvaan naisenlihaan. Nainen puristi kyntensä miehen rintakehään ja lantiolla kiihkeästi keinuttaen nai miehen kookasta kalua. Miehen puristellessa vapaasti pomppivia rintoja, nainen huohotti kovaäänisesti kalulla ratsastaen. Mies huohotti yhä kiihkeämmin ja kehui naisen liikkeitä kunnes otti naisen lanteista kovasti puristaen kiinni. Hän alkoi liikkua kramppimaisesti työnnellen kaluaan päälle pysähtyneen naisen emättimeen. Nainen rimpuili vastaan lyöden miestä kasvoille ja huutaen ”ei, ei sisälle” Kuin lämäyksistä heräten mies irrotti otteensa naisen lantiolta päästäen naisen pois spermaa nyt ruiskuttavan elimen päältä. Nainen kumartui elimen päälle nopeasti ja upotti yhä spermaa sykkivän kalun suuhunsa imien sitä pitkään ja niellen loput nesteet. Tämän jälkeen nainen käpertyi naisen kainaloon.

    Toivuttuani järkytyksestä huomasin Kaarlon pitävän ahtaassa käytävässä yhä kiihkeämmin kiinni lantiostani. Kiihkeämmin hengittäen hänen kätensä hakeutuivat hameeni alle, työnsin Kaarlon kädet pois lantioltani ja lähdin jatkamaan pimeää käytävää kyyneleet silmissä eteenpäin. Oliko näkemäni nainen yhdynnässä todella rakas äitini.

    Hetken suutelun jälkeen näin miehen kääntävän naisen eteensä kontalleen kourivan hieman rinnoista kovakouraisen näköisesti. Nainen oli pylly pystyssä ja taaksepäin vartaloaan kääntäen otti miehen isosta elimestä kiinni ja ohjasi sen häpyhuulilleen, kevyesti huulia vasten hinkaten kunnes sitten kiihkeästi ähisten ohjasi kalun sisäänsä. Kuulin Miehen kehuvan naista kauniilla sanoilla ja kertoi tekevänsä laulun naisen ihanista silmistä ja suloisesta vartalosta. Nainen äännähteli nyt kiihkeämmin miehen työntäessä kovaa kosteaa elintänsä naisen emättimeen. Kuulin naisen sanovan miehelle että hän ei sitten halua miehen tekevän hänelle lasta. Mies murahti kiihtyneenä jotakin takaisin. Miehen ja naisen syntisen esitelmän katseleminen sai aikaan heikotusta vartalossani ja tunsin jalkovälini kostuvan. Pelkäsin jääväni kiinni mutta uteliaisuus sai yliotteen ja jäin yhä katselemaan. Mies nosti nyt kalu naisen sisällä tämän ylös ilmaan. Hetken haparoiden nainen ylettyi vielä jaloillaan maahan. Jalat suorina pää alaspäin roikkuen naista naitiin tasaiseen tahtiin.

    Ninasta tuntui että nainen olisi nähnyt hänet ja veti päätänsä alaspäin heinäpaalin taakse piiloon. Kurkatakseen taas hetken päästä tätä kiihkeää näytelmää. Mies joka oli paljon naista suurempi nai yhä seisten ja nainen piti nyt kiinni katon tukiparrusta. Mies puristi tiukemmin itseään naiseen kiinni ja kertoi laukeavansa kohta. Nainen huusi että ei vielä.. älä vielä tule.. Mies hidasti liikkeitänsä ja puristeli naisen olkapäitä ja rintoja painaen tämän taas alas kontalleen, kuitenkin yhä kalu naisen sisällä, sanoen yrittävän hillitä itseään. Kuitenkin mies jännittyi paikoilleen suu ilmaa haukkoen. Nytkähdellen mies vetäytyi naisen emättimestä valuttaen lämpimät nesteensä naisen pakaroille. Anteeksi pyydellen ja naisen jumalallista vartaloa kehuen mies sai anteeksi että ei pystynyt hillitsemään itseään. Hetken jälkisuukottelua kateltuani kuulin askeleita alhaalta ja kauhistuksekseni näin tallimestarin seisovan alapuolellani tikkaiden juuressa. Hymyillen hän kehui minusta kasvavan hyvälantioinen nainen.
    Säpsähdin ja lähdin sanaakaan sanomatta kiipeämään alaspäin. Tallimestari kysyi minulta mitä siellä ylhäällä heinien seassa tein, se kuulemma ei ollut nuorison paikka.

    Pyytelin anteeksi ja lähdin juoksemaan pois linnanpihan läpi metsään missä tiesin linnan nuorison viihtyvän. Pojat siellä olivat joen rannassa heittelemässä kiviä ja makailemassa auringossa. Saavuin paikalle ja kerroin kavereille mitä tallissa oli tapahtunut. Pojat naureskelivat että enkö muka ennen naimista ollut nähnyt. Sitähän kuulemma kaikki aikuiset tekee. Menin hieman sanattomaksi poikien puheista, mutta arvelin heidän vain kehuskelevan ja keksivän tarinoita. Sanoin pojille että mahtaako kukaan heistä edes osata kunnolla suudella. Siitä pojat innostuivat kertomaan että olivat tehneet vaikka mitä ja suudelleet ties ketä. Yksi osasi kertoa miten naista naidaan ilman että tämä ei saisi lapsia. Hänen isä kuulemma rakastelun päätteeksi otti elimensä pois äidin sisältä jotta lisää lapsia ei tulisi. Se oli kuulemma ollut hänen äitinsä vaatimus ja mies haluaisi naida. Juttelimme vielä niitä näitä mutta illan tullen en saanut unta.

    Vihki seremonia oli karu ja vaatimaton. Kyyneleet silmissäni kaipasin äitiäni ja kotiani. Toivoin hiljaa itsekseni vielä eräänä päivänä palaavani kotiin. Olin täällä vankilassa täysin vangitsijoiden ja elättäjäni armoilla. Ja minun oli pakko selviytyä elävänä täältä pois. Mahani alkoi pyöristyä ja liikkeeni tuntuivat kömpelöiltä. John vähensi yhtymisiämme ja antoi minun levätä. Kuitenkin erään riitamme päätteeksi hän lähetti minut omien sanojensa mukaan ”viilentymään” likaiseen pimeään vankikoppiin vanhemman naisen seuraksi. Minua lähti kuljettamaan kaksi vartijaa normaalin yhden sijasta. Toinen isompi vartija oli uusi, häntä en ennen ollut nähnyt. Ihmettelin asiaa mutta vartijoiden aikeet selvisivät minulle pian. Alempaan tyhjään vartijatupaan päästyämme vangitsijani ilmoittivat haluavansa naida minua. Uusi vartija isompi pitkäpartainen köriläs nosti minut vartio huoneen pöydälle istumaan. Hän käski minut selälleen ja ryhtyi avaamaan housujansa.

    Tulevan lapseni turvallisuus huolestutti minua ja hädissäni kerroin odottavani lasta, ja että John raivostuisi kuullessaan tästä. Laskiessaan housujaan ja siirtyessään kovakouraisesti jalkojeni väliin iso vartijani murahti että oman turvallisuuteni vuoksi minun pitäisi olla paikallaan ja hiljaa, häntä panetti ja hän ei vangin valitteluja kuuntelisi. Minulle tutumpi vartija kopeloi myös itseään ja mutisi että nyt olisi minun vuoro maksaa hänelle. Isot kädet puristivat mustelmia sääriini partaisen miehen levittäessä jalkojani. Mies ohjasi kädellään isointa näkemääni elintä sisääni. En ollut lainkaan kostea ja pahalta haiseva vartija työntyi väkisin sisälleni. Huusin ja valitin tuskasta karkealta tuntuvan ison elimen työntyessä väkisin sisääni. Mies painoi kätensä suulleni vaientaakseen minut. Iso käsi suuni peittäen mies jatkoi kovakouraisesti elimensä runnomista sisääni.

    Toinen vartija katseli vierestä ja hyväili itseään käsi housuissa. Iso mies työnsi nyt jalkani polvitaipeista ylös olkapäitäni vasten paljastaen pyllyni selvemmin hänen kovan elimensä hyökkäyksen kohteeksi. Näin miehen ison kalun uppoavan syvälle sisääni kerta toisensa jälkeen. Toivoin hieman kostuvani jotta raastava kipu vähenisi. Tuntui kun en voisi hengittää ja ähisin ja vaikeroin tuskissani. Mies veti pientä lantiotani nyt voimalla kyrpä

    Äänestä

  • Ei oikoluettu. kirjoitti:

    jatkuu..

    John sanoi että saisin kaksi hopearahaa elatusrahaa päivässä jos lapsi syntyisi terveenä. Kotilinnassa piikana olin saanut vastaavan summan kuukaudessa, joten olin ihmeissä tilanteeni muuttumisesta ja huoleni lapseni turvallisuudesta kasvoi. Alapääni nimittäin kirveli yhä vartioiden reilun viikontakaisen väkisinmakaamisen seurauksena. En ollut kertonut Johnille vielä asiasta enkä ajatellutkaan enää. Pelkäsin saatujen etujeni puolesta. Minun kävi sääliksi seuraajaani. Katutyttö joka oli joutunut vankilaan. Julia yritti näytellä kovaa tyttöä mutta lähestyessäni häntä syleillen hän purskahti itkuun. Tytön nyyhkytellessä olkapäätäni vasten muistin oman ensikohteluni tässä synkässä vankilassa.

    Huomasin myös Johnin katsovan uutta saalistaan kiihottuneena. John määräsi nyt tilanteesta kiihottuneena minut valmistamaan tytön sängylle häntä varten. Hieman epäröiden saatoin nyyhkyttelevän tytön sängylle, rauhoittelin häntä sanoen Johnin olevan hellä mies ja että hänestä tulisi jalkavaimo jos alkaisi odottaa Johnille lasta. Yhä lattialla seisten Julia painoi päänsä syliini ja kietoi kätensä lantioni ympärille, kumartaen näin Johnille tarjoten näkymän mekon peittävään pyllyyn. Tilanne tuntui kuin joltakin riitiltä. Mieheni halusi jakaa uuden naisensa ensimmäisen naisensa kanssa. John hyväili ensin mekon kankaan läpi tytön reisiä ja takapuolta. Kuitenkin hitaasti ja varmasti kohteeseensa edeten. Hetken tytön vartalolla vaellelleet kädet nostivat nyt tytön hameen lantiolle paljastaen puhtaat vaaleat pakarat Johnin nälkäisten silmien ja seisovan elimen ulottuville.

    John katsoi kuin pyytäen muodollisesti lupaa minulta hyväillessään kiihtyneenä tytön häpykarvoitusta. Nyökkäsin epävarmana ja tunsin tytön puristautuvan tiukemmin itseäni vasten mieheni elimen painautuessa tytön sisään. Minulle tutuilla hitailla ja syvälle emättimeen painautuvilla vedoilla John nai uutta tyttöään. Nuori nainen hengitti raskaasti inisten jokaisella elimen työnnöllä. Tilanne sai myös Ninan olon kummalliseksi ja hän silitti kevyesti tytön selkää ja kylkiä. John oli hyvin kiihottunut tilanteesta ja oli selvästi lähellä laukeamista. Jostakin syystä tunsin halua kontrolloida tilannetta ja käskin Johnia vaimealla äänellä siittämään tämä nuori nainen.
    Raskaana oleminen ja tietoisuus turvatummasta tulevaisuudesta antoi minulle tiettyä vallan tunnetta. Johnin katsoessa Ninan silmiin hänen naimisensa muuttui hetkessä kovakouraisemmaksi. Hän työnteli lantiotaan tytön pyllyä vasten kosteasti läpsähdellen. Nuori nainen puristi vaimeasti huutaen Johnin työntöjen tahdissa lantiotani. John kumartui nyt puristamaan tyttöä rinnasta ja nai kiihtyvässä tahdissa. Juulia katsoi surullisen kiihottuneena ylöspäin kasvoihini. Hänen suunsa oli auki ja tunsin hänen rintojensa hytkyvän miehen työntöjen tahdissa. Näin Johnin elimen tulevan kokonaan ulos emättimestä vain hetkeksi upotakseen taas kiihkossa tytön sisään. Julian jo valittaessa kovaan ääneen mieheni tarttui käsillään nuoren naisen lantiosta puristautuen tiukasti kiinni. Ryhtyen rynkyttämään kiinteästi Julian lantiossa kiinni olevaa lantiotaan. Julia huusi nyt yhtä nautinnon ja kivun sekaista huutoa. Mieheni John katsoi silmiini ja tunnistin tuon tutun katseen joka hänellä on ennen laukeamistaan. Nyökkäsin Johnille ja käskin hänen laueta nuoren naisen sisälle. Halusin varmistaa poispääsyni vankilasta suostumalla mihin vain. Tyytyväisenä ja hiljaa ähisten Johnini nai laukeamaisillaan Julian märkänä litisevään vakoon. Useamman kiihkoisan syvän työnnön jälkeen huomasin Johnin laukeavan Julian sisälle. Mieheni nykiessä siemeniänsä uuden naisensa sisään. Irrotin Julian kädet lanteiltani ja kumarruin mieheni jalkojen juureen pyytäen loput siemen nesteet suuhuni. Moiskauttaen kyrpänsä ulos katutytön spermaa valuvasta vaosta, John tarjosi elintään imettäväksi. Imin viimeisetkin tipat ja maistoin myös katutytön nesteiden maun mieheni kalulla. Tunnollisesti imettyäni mieheni kalun puhtaaksi nousin ylös ja käskin Julian pois sängyltä. Julia siirtyi arkana pesuvadin ääreen huutelemaan alapäätänsä.

    Seuraavana päivänä todellakin pääsin pois synkästä vankilasta raikkaaseen ilmaan ja auringonvaloon. Sain asettua kaupungin laitamilla asuvan Johnin serkun maatilalle emännäksi.
    Viktor serkulta oli vaimo kuollut lapsivuoteeseen synnyttäessään neljättä lastaan. Joten apuni maatilalla oli tarpeen. Lapset olivat kaikki 2-8v. Olin tyytyväinen uuteen turvalliseen elämään, sinut raskauteni kanssa ja mietin mitä elämäni vielä toisi tulessaan.

    Jatkuu taas joskus.
    Ehdotuksia tarinan suunnasta/jatkosta ym?
    Vähemmän ”sexy”? Enemmän juonta seikkailua ym? Taisteluita? Arkielämää? Parisuhdetta?

    Äänestä

  • Ninan uusi alku kirjoitti:

    jatka koveana,hyvää kertumustasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ensi novelliani kirjoitti:

Nimeni on Nina Wolf, olin syntynyt keskiajalla.
Äitini Katarina Wolf oli pohjoisen linnanherran piika.
32v ja n. 170cm pitkä suoraselkäinen ja uuttera tekemään työtä. Hän osasi jopa lukea joka oli harvinaista, mutta oli syntynyt köyhän lapseksi kuten minä. Äitini kuitenkin opetti minulle hyvät käyttäytymistavat ja ruokki minua hyvin. Olin hyvää vauhtia kasvamassa naiseksi.

Äitini kertoman mukaan isäni oli pohjoisen armeijan kersantti. Kysymyksiini missä isä on äiti vastasi surullisella ilmeellä: "Isäsi oli pohjoisen armeijan hyökkäyksessä jäänyt vihollisen vangiksi ollessasi vain 2v ikäinen." Olin pienestä pitäen haaveillut matkaavani vapauttamaan isäni kun olisin tarpeeksi vanha. Olin oppinut puolustamaan itseäni tapellessani linnanpoikien kanssa. Mukava tallimestari Sebastian oli opettanut minua jopa ratsastamaa. Tallimestari taisi olla ihastunut äitiini.

Minua eivät miekkaleikit kiinnostaneet mutta heittovarsi keihäs oli mielestäni varsin pätevä ase. Kivillä olin myös oppinut heittämään ja nykyään karkotin useimmat tyhmät linnanpojat kivillä. Äitini oli kuitenkin minulle aina hyvin kiukkuinen kun sormet likaisina heittelin kiviä. Puukolla osasin veistellä siinä kuin pojatkin.

Minä viihdyin parhaiten poikien leikeissä. Tyttöjen perheleikit eivät enää pariin vuoteen olleet minua kiinnostaneet. Vaikka poikien kanssa tuli usein riideltyä niin meillä oli useimmiten hauskaa. Ja riidat selvitettiin kerralla eikä niistä sitten enää juteltu. Teimme kaikenlaisia kolttosia linnanväelle. Kiinni jäätyämme emme paljastaneet kavereitamme joka yleensä tarkoitti että saimme kepistä pakaroille ja vessan siivousvuoroja.
Normaalisti olin äitini apuna keittiö ja siivous töissä. Välillä äitini joutui yksin siivoamaan linnan herrojen huoneita jolloin minä en päässyt mukaan. Kun pyysin päästä mukaan siivoamaan linnanherrojen huoneita äitini kielsi minua vihaisesti.

Talvi oli tulossa, oli kylmää ja kosteata. Olin juuri kuulemma tulemassa naisen ikään ja äitini oli opettanut minulle linnan naisena elämisen arkea. Kertomukset kuukautisvuodosta, synnyttämisestä ja miesten kosketteluista puistattivat minua. Äidin kertoman mukaan minun pitäisi mennä keväällä naimisiin. Koska miehet kuulemma jo katselivat minua tietyllä tavalla. Olin kyllä itsekin huomannut miesten katseiden viipyvän vartalossani pitempään. Aviomiesehdokkaani olivat Hevosmestarin poika Alex, Kirvesmiehen poika Marcus ja Verneri ritarin aseenkantaja Peter.
Heistä kukaan ei kuulunut kaveriporukkaani. He olivat kaikki asekoulutuksessa olevia ylimielisiä miehenalkuja.

Äitini antoi minun onneksi pitää poikien vaatteita ja lyhyitä hiuksia. Ymmärsin poikien vaatteiden suojelevan minua vieraiden miesten katseilta.

Nuoremmat miehet pestattiin eräänä talvipäivänä puunkaatotöihin ja koska olin poikien vaatteissa minutkin pestattiin. Lähdimme hevosreellä usean kilometrin päähän puusavottaan. Minulle annettiin käsikirves ja vannotettiin pitämään siitä hyvää huolta. Työni oli muiden poikien lailla oksien karsiminen kaadetuista puista. Kaikki oksat niputimme ja lastasimme pienimpään hevosrekeen.
Kun en enää jaksanut hakata oksia pyysin päästä vaihtamaan paikkaa oksaniputtajan kanssa.
Edellinen oksaniputtaja kun oli vähän kömpelö sormistaan. Oksapaalien niputtaminen kävi minulta nopeammin ja en enää muihin töihin päässytkään. Jopa työnjohtaja kävi kehumassa minua.
Saimme työpäivän aikana palan ruisleipää, kauhallisen soppaa ja kolpakon kylmää olutta.
Illalla tulimme puukuorman kanssa takaisin linnalle . Linnan keittiön ylisille äitini ja minun sänkyyn päästyäni nukahdin..

Kun seuraavana aamun heräsin kuulin alapuoleltani keittiöstä kovaa puheen sorinaa.
Äitini kuten aina oli taas herännyt minua ennen. Kurkkasin ylisiltä ja kuuntelin juorun aiheita.
Linnan keittiössä tiedettiin aina ensimmäisenä uusimmat juorut.
Minua hieman vanhempi piika Saara oli kuulemma edellisenä iltana mennyt varustupaan siivoamaan ja hänet oli siellä kuulemma eräs sotilas häpäissyt. Saaran vanhemmat asuivat torppareina usean kilometrin päässä linnasta. Saara halusi salata koko tapahtuman mutta juorut häpäisystä liikkuivat jo pitkin linnan käytäviä. Mitähän tapahtuu kun linnanherra kuulee asiasta tuumasi keittiön väki. Ajatus kauhistutti minua, minullehan voisi käydä samalla tavalla.

Hermostuneena katkoin puukollani jo olkapäille yltävät hiukseni ja pistin poikamyssyn päähäni,
varmistuakseni että en olisi miehien mielestä viettelevän näköinen.
Pesin itseäni hieman keittiön pesuvadin äärellä ja riensin ruokasaliin auttamaan äitiäni.
Äiti tuntui hermostuneelta ja kysyi minulta olinko kuullut mitä Saara paralle oli tapahtunut.
Kerroin kuulleeni asiasta. Äitini kysyi minulta olinko jo päättänyt kenestä miesehdokkaasta pitäisin.
Sanoin mitä ajattelin kyseisistä miehistä. Äitini vastasi kiukkuisena että onhan huono mies parempi kuin ei lainkaan miestä. Ja että kukaan ei ottaisi Saaraa vaimokseen koska hän on häpäisty, hän on menettänyt neitsyytensä linnan sotilaalle. Toivottavasti linnan herra kuulee asiasta ja käskee sotilaan naida Saara, äitini sanoi.

Ja niin kävikin, linnanherran määräyksestä sotilasta ja Saaraa kuulusteltiin asiassa ja nuori Saara kirjattiin papin siunaamana Sotilas Wernerin vaimoksi. Häätilaisuus linnan kappelissa oli lyhyt ja vaatimaton. Kun olin äitini pyynnöstä siivosin varustuvan ruokailuhuonetta kuulin kummallista naisen ääntä varastosta. Menin mietin että kuka siellä voisi olla? Ruokailuhuone oli yleensä hiljainen päivällä kun kaikki olivat töissä. Menin varovasti kurkkaamaan varaston ovesta. Näin siellä Wernerin kourimassa pylly paljaana Saaraa takaapäin. Meinasin purskahtaa nauruun, niin hassulta se näytti. Tämä oli varmaan sitä mistä äiti oli kertonut. Mies työntämässä turvonnutta elintänsä naisen kohtuun. Kummatkin huohottivat raskaasti. Hetken seurattuani Werner huudahti ja liikautti pari kertaa vielä lantiotansa, ilmeisesti pistäen siemenensä Saaran sisälle. En uskaltanut enää kurkkia vaan menin keittiöön auttamaan ruuanlaitossa. Vanhempi keittäjä Matilda kysyi minulta että noinko ahkerasti tein ruokasalissa töitä kun poskeni olivat niin punaiset, hymyilin vaan ja ryhdyin kuorimaan perunoita.

Illalla kerroin äidilleni mitä olin nähnyt varastossa, äitini sanoi huolestuneen näköisenä että miehen ja naisen välisiä intiimejä asioita ei pitäisi jäädä katselemaan. Mutta koska olin ollut rehellinen sain tällä kertaa anteeksi. Nuorten miesten tarinoiden mukaan joita kuulin Saara oli ollut melkein kaikkien linnan poikien ja miesten kanssa syntiä tekemässä, sitä se häpäisy varmaan tarkoitti että linnan väki ryhtyisi juoruamaan ja keksimään tarinoita.

jatkuuko? kommentteja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu