toivomuslista.

Joulupukko ehti tänne vähän myöhään,
mutta vielä ehditte toivelistan kirjoittaa.
Kyllä koitetaan tuon muorin kanssa ehtiä toiveita toteuttaa,ja onhan tontut aika vikkeliä.
Muistakaa olla kilttejä.
Ja hyvät joulut kaikille.
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hauskaa joulua!!

Äänestä

Joulupukkina.

Äänestä

Voi hyvä joulupukki.
Minä en nyt kiltteydelläni voi kehua itseäni,
mutta saanhan silti esittää toivomukseni.
Minä haluaisin että toisit minulle kiltteyden säkin,joka olisi täynnä toisten ymmärtämisiä,
ja vastaustaitoa näihin viesteihin,
kirjoitusten ymmärtämistä,loukkausten vastaanotto taitoa,anteeksipyytämisen taitoa,anteeksiantamien
taitoa,iloisuutta, rehellisyyttä ja huumorin
taitoa.
Tuli vähän pitkä lista,mutta jaksathan tämän säkin minulle kantaa,vielä yksi paketti lisää
siihen säkkiin,surun voittamisen taito.

Äänestä

Meille taitaa olla peräti käsittämätöntä se viisaus, joka oli tietäjillä kun tulivat Beetlehemiin. Mittaamattoman arvokkaat lahjat olivat lisäksi tuiki tarpeellisia kun tiedämme vanhempien joutuneen pienen lapsen kanssa pakomatkalle useiksi vuosiksi kauas vieraalle maalle.
Toivon, että tänä jouluna muistaisimme erityisesti niitä, jotka onvat joutuneet jättämään eri syistä kotinsa ja pakenemaan kotiseudultaan. Meiltä ei vaadita kultaa, suitsukkeita tai mirhamia.
Usein riittää, että suhtaudumme heihin kuin veljiimme ja sisariimme ja ojennamme ystävän käden.
Löytyisikö meiltä heille sijaa edes tallistamme?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joulupukki kirjoitti:

Joulupukko ehti tänne vähän myöhään,
mutta vielä ehditte toivelistan kirjoittaa.
Kyllä koitetaan tuon muorin kanssa ehtiä toiveita toteuttaa,ja onhan tontut aika vikkeliä.
Muistakaa olla kilttejä.
Ja hyvät joulut kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu