!!!!muistaakseni kuulin jostain että suomenkielellä olisi jotain samaa kun haltiakiellä tsh kirjassa tai jotain tollast..asia jäi vaivaamaan..kertokaa joku mikä se homma on!!!
tähän
vastatkaa!!!
4537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tolkien tutki/opiskeli kieliä ja hallitsikin useampaa kieltä. Hän otti kirjaansa vaikutteita useista eri kielistä, ja suomen kielen uskotaan olleen näiden kielten joukossa. Sarumania näyttelevä Christopher Lee on myös opiskellut suomen kieltä ja osaa puhua kieltämme muutama sanasen.
ja tolkien on myös lukenut kalevalan...
eli kansalliseepostakin saa syyttää...
Tolkienhan siis kehitti useampi kieliä ja suomen kielen vaikutteet näkyvät nimenomaan quenyassa, jota leffassa puhutaan hyvin vähän, (mm. kaikki dialogit ovat sindarinkielisiä).
Quenyassa on joitakin hyvin samankaltaisia ja jopa samaa tarkoittavia sanoja kuin suomessa, esim. quenyan lapse-suomen lapsi. Esimerrkejä on paljon. Lisäksi vokaalivoittoisuus ja jotkin kiellioppijutut ovat suomen kielen peruja.
Olen kuullut että Kalevalassa esiintyy myös hahmo nimeltä Hama ja esimerkiksi Silmarillionissa esiintyvän Iluvatar:in nimi on saanut varmasti vaikutteita Kalevalasta (Ilmatar ym.)
Haltiakielessä myös monissa sanoissa äännetään myös viimeinen vokaali(niin kuin aina Suomessa, mutta toisin kuin englannissa).
:)