Trial by media

Mannisen asianajaja Matti Wuori on Mannisen/Jäätteenmäen rikosjutussa lausunut julkisuuteen, että rangaistus tulisi olemaan korkeintaan sakkoa, jos heidät todetaan syyllisiksi.

Hyvän asianajotavan mukaan oikeuden käyminen julkisuudessa oikeudenkäynnin ulkopuolella on kielletty. Asianajaja Matti Wuorelle pitäisi antaa huomautus menettelystään. Aikookohan asianajajien ylin valvoja, oikeuskansleri tehdä asialle jotakin?
8341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomalaiset eivät tutkimusten mukaan luota oikeuslaitokseen. Epäluulo on maailman huippua ja kritiikki on aiheellista. Julkisuus on yksi keino asiantilan kohentamiseksi ja sitä pitäisi lisätä. Lue Markku Fredmanin kolumni asiaan liittyen:
http://www.helsinki.fi/ylioppilaslehti/990401/990401trial.html

Äänestä
  • Julkisuus on toki tärkeää oikeudenkäytössä ja minunkin mielestäni oikeudenkäyntien julkisuutta on joskus aiheetta rajoitettu. Fredman puhuu tältä osin asiaa.

    Matti Wuori on kuitenkin omalla lausunnollaan ennakoinut jo ennen oikeudenkäynnin alkua prosessin lopputulosta. Se on epäasiallista toimintaa, jolla yritetään julkisuutta hyväksikäyttäen vaikuttaa tuomioistuimen ratkaisuun.

    Fredmanin artikkelista sopii tähän kohtaan siteeraus: "On ymmärretty, ettei ole mitään haittaa siitä, jos asianajaja oikeussalista poistuessaan referoi tv-kameralle sen mitä salissa lausui."

    Fredmanin toteamus on asiallinen. Ei voi olla haittaa siitä, että se, mitä asianajaja on oikeudenkäynnissä jo lausunut, julkistetaan mediassa. Wuori on kuitenkin ottanut lausunnossaan kantaa tulevaan rangaistukseen. Tällaisen lausunnon aika tulee rikosoikeudenkäynnissä vasta loppulausunnossa, joka pidetään viimeisessä oikeuden istunnossa ennen kuin oikeus vetäytyy päätösneuvotteluun.

    Matti Wuoren menettely on ollut epäasiallista.

    Äänestä

  • Lawmaker kirjoitti:

    Julkisuus on toki tärkeää oikeudenkäytössä ja minunkin mielestäni oikeudenkäyntien julkisuutta on joskus aiheetta rajoitettu. Fredman puhuu tältä osin asiaa.

    Tiedätkö että oikeutta käydään ennakoiden, jotta esim. rikos onnistuisi ja peittyisi ja että oikeudenkäyntiä käytetään rikoksentekovälineenä?

    Kyllä Wuoren ennakointi on hyväksyttävää ed. olevaan verraten. Sitäpaitsi lautamiesjärkeni sanoo, että syyttäjä teki väärän päätöksen ja jokin kosto tässä on, puoluepolitiikka huomioiden, meneillään. Asianajajat, tuomarit ja syyttäjät ovat kiusanhenkisiä keskenkasvuisia kakaroita pääasiallisesti - poikkeuksia tietenkin löytyy.
    Tekee pahaa kun pääministeri uskoo Suomen olevan oikeusvaltio ja että oikeuslaitos on riippumaton ja siksi hän ei voi lausua asiassa enempää.
    Pääministerin lausunto osoittaa ettei ole lainlaatijana kokemusta johtamansa maan oikeuslaitoksen toimista.
    Oikeuslaitoksessa mielivalta rehottaa, sillä laista viis veisataan. Käräjäoikeudesta voi tulla vaikka minkälaisia "mobbauspäätöksiä" ja ne saattavat mennä läpi hovioikeudessa, eikä KKO anna valituslupia. Mobbauspäätöksiä eivät voi lautamiehet olla tekemässä, sillä ne tehdään yhden tuomarin tai laamannin istunnossa.

    Suomi on oikeuskäytäntö huomioisen kuin villi länsi. Tuon olen kuullut ex-syyttäjän suusta.

    Äänestä

  • Saithan läpi mainoksen työantajasi tai ystäväsi toivomuksesta liittyen asianajaja Markku Fredmaniin.
    Voin olla, kokemuksesta, hieman eri mieltä. Jos on älyä niin on taitoa kikkailla ja saada asikkaita, jotka ovat varmoja maksajia - yhteiskunnan rahoilla.
    Oikeutta on helppo käytä, kun on valmiiksi maksaja tiedossa. Etukäteenhän Fredman muutoin laskuttaa. Vanhoilla miehillä on tapana sanoa "vain pahantapaiselle naiselle maksetaan ennakkoon".

    Fredman voisi ajaa asiakkaansa asiaa, ilman että jotain sovitaan sen asianajajaliiton jäsenen kanssa etukäteen. Fredman voisi taistella ammatti-ihmisenä voitosta oikeudesssa, eikä sovitusti miten kaverin kanssa juttu junaillaan.

    Äänestä

  • oikeudentunto kirjoitti:

    Saithan läpi mainoksen työantajasi tai ystäväsi toivomuksesta liittyen asianajaja Markku Fredmaniin.
    Voin olla, kokemuksesta, hieman eri mieltä. Jos on älyä niin on taitoa kikkailla ja saada asikkaita, jotka ovat varmoja maksajia - yhteiskunnan rahoilla.
    Oikeutta on helppo käytä, kun on valmiiksi maksaja tiedossa. Etukäteenhän Fredman muutoin laskuttaa. Vanhoilla miehillä on tapana sanoa "vain pahantapaiselle naiselle maksetaan ennakkoon".

    Fredman voisi ajaa asiakkaansa asiaa, ilman että jotain sovitaan sen asianajajaliiton jäsenen kanssa etukäteen. Fredman voisi taistella ammatti-ihmisenä voitosta oikeudesssa, eikä sovitusti miten kaverin kanssa juttu junaillaan.

    Kuvaaja oli Anne, mutta selviää kun luette mainokset Fredmanin sanomisista.

    Äänestä

  • Lawmaker kirjoitti:

    Julkisuus on toki tärkeää oikeudenkäytössä ja minunkin mielestäni oikeudenkäyntien julkisuutta on joskus aiheetta rajoitettu. Fredman puhuu tältä osin asiaa.

    Matti Wuori on kuitenkin omalla lausunnollaan ennakoinut jo ennen oikeudenkäynnin alkua prosessin lopputulosta. Se on epäasiallista toimintaa, jolla yritetään julkisuutta hyväksikäyttäen vaikuttaa tuomioistuimen ratkaisuun.

    Fredmanin artikkelista sopii tähän kohtaan siteeraus: "On ymmärretty, ettei ole mitään haittaa siitä, jos asianajaja oikeussalista poistuessaan referoi tv-kameralle sen mitä salissa lausui."

    Fredmanin toteamus on asiallinen. Ei voi olla haittaa siitä, että se, mitä asianajaja on oikeudenkäynnissä jo lausunut, julkistetaan mediassa. Wuori on kuitenkin ottanut lausunnossaan kantaa tulevaan rangaistukseen. Tällaisen lausunnon aika tulee rikosoikeudenkäynnissä vasta loppulausunnossa, joka pidetään viimeisessä oikeuden istunnossa ennen kuin oikeus vetäytyy päätösneuvotteluun.

    Matti Wuoren menettely on ollut epäasiallista.

    >>Matti Wuori on kuitenkin omalla lausunnollaan ennakoinut jo ennen oikeudenkäynnin alkua prosessin lopputulosta

    Äänestä

  • Tahra kirjoitti:

    >>Matti Wuori on kuitenkin omalla lausunnollaan ennakoinut jo ennen oikeudenkäynnin alkua prosessin lopputulosta

    .. nyt kumminkin, että syyttäjä sen vaatimuksensa julkistaa.

    Äänestä

  • Lawmaker kirjoitti:

    .. nyt kumminkin, että syyttäjä sen vaatimuksensa julkistaa.

    Wuorellehan se oli heti julkinen, eikä hänellä ole mitään velvollisuutta salata minkälaista rangaistusta syyttäjä vaatii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lawmaker kirjoitti:

Mannisen asianajaja Matti Wuori on Mannisen/Jäätteenmäen rikosjutussa lausunut julkisuuteen, että rangaistus tulisi olemaan korkeintaan sakkoa, jos heidät todetaan syyllisiksi.

Hyvän asianajotavan mukaan oikeuden käyminen julkisuudessa oikeudenkäynnin ulkopuolella on kielletty. Asianajaja Matti Wuorelle pitäisi antaa huomautus menettelystään. Aikookohan asianajajien ylin valvoja, oikeuskansleri tehdä asialle jotakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu