Että uskotteko Jumalaan?onko rippikoulun
käyneellä jotenkin erilainen usko kuin aiemmin?Mä
en edes ole mikään 'kiltti'tyttö,juon ja
poltan.Kouluakaan en kunnolla käy,mutta mä uskon
erittäin vahvasti Jumalaan ja kun tänä kesänä
pääsin ripiltä niin siellä rippikoulussa opin
ymmärtämään monia juttuja paremmin kuin ennen.Se
oli hieno kokemus!:)
käyneellä jotenkin erilainen usko kuin aiemmin?Mä
en edes ole mikään 'kiltti'tyttö,juon ja
poltan.Kouluakaan en kunnolla käy,mutta mä uskon
erittäin vahvasti Jumalaan ja kun tänä kesänä
pääsin ripiltä niin siellä rippikoulussa opin
ymmärtämään monia juttuja paremmin kuin ennen.Se
oli hieno kokemus!:)
Vastaukset 11
Vanhimmat
en usko, en kuulu kirkkoon. kävin kyllä
rippikoulun silloin joskus ja ihan turha sekin.
pappi kyllä oli mukava ja huumorintajuinen nuori
mies. mutta kaiken kaikkiaan ripari oli tylsä
kokemus, ihan sama vaikken olisi käynytkään sitä.
mitään uutta en saanut selville ja vahvistui vain
oletukseni jumala höpötyksen turhuudesta ja
raamatusta. eihän se tapoja katso uskooko
jumalaan, monet vankilassa olevat ihmiset tulevat
uskoon.. tai monet ja monet, mutta siis aika usein
tämmöstä kuulee/lukee mediasta.
joku uskoo ja joku ei, ei sillä väliä ole. jos
joku nyt sai käsityksen, että olen uskiksia
vastaan niin en todellakaan ole, usko on jokaisen
oma asia. yksi parhaimmista kamuistani on uskis ja
hyvin tullaan juttuun.
typerintä uskonnoissa on se, että sen avulla jopa
soditaan, käytetään "verukkeena" tai ainakin
omasta mielestäni on erittäin typerää aloittaa
sota uskonnon vuoksi, eikös näin ole usein esim.
muslimimaissa..?!? vaikea muistaa joku saa korjata
jos olen väärässä. ussan tunneista kun on aikaa
muutama vuosi.
suurin osa sodista johtuu uskonnoista.
Niin, tuo otsikko ei ollut sitten mikään jaa
siinä jaa "ei kiinnosta" mielessä vaan se oli
kyllä... en sitten siitä tiedä miten se rippikoulu
muka ois vaikuttanut mutta jaa kuitenkin...
mun riparileiri oli mun paras leiri koskaan!!
siellä oli ihanii ihmisii ja kaikki oli kavereita
keskenään.
yhden iltahartauksen jälkeen istuttiin kaverin
kanssa ulkona ja polteltiin röökii, oli haikee
tunnelma. sen mökin vierestä missä me oltiin
oltu, alkoi nousta höyryä. eka me pelästyttiin
ihan vitusti, mut sit tulikin tosi rauhallinen ja
turvallinen olo.. me ei vieläkään tiedetä mitä se
höyry oli.. mut joka tapaukses se oli tosi
kasvattava kokemus :)
joteski kuitenkin uskon jumalaan ja silleen mut
en raamattuun..
rippiLEIRI kannattaa käydä!!
en oo muuten muuttunu yhtään sen jälkeen.
en usko Jumalaan/jumaliin. mä oon
evoluutioteorian kannalla eniten, mutta koko
maailmankaikkeuden syntyyn en osaa ottaa kantaa.
mä en hyväksy (en halua olla osana) mitään millä
ihmisten elämiä ohjaillaan. mä uskon eläväni vaan
kerran.
on aika perseestä että talebanit räiskii
buddhapatsaita paskaks ihan innoissaan perusteena
ettei "pakanauskonnon" merkkejä voi hyväksyä.
en puutu muiden ihmisten uskomisiin, mutta kaikki
fundamentalistit on perseestä.
kävin viime kesänä riparin, ja siellä oli siistii
huolimatta uskonnolisesta meiningistä.
uskon jumalaan omalla tavallani!rippileirini oli
aivan ihana siis jotain aiva ihanaa!siellä oli
ihanii ihmisii ja mukavat isot!tunnit oli aika
tylsiä,mutta en pidä niitä turhina löpinöinä!=)
tapasin myös leirilläni nykyisen
poikakaveri.olemme seurustelleet leiristä lähtien
eli kohta 5kk.
p.s.rippileiri ei muuttanut minua yhtään!
Mä uskon Jumalaan. oon ev-lut ja lesta.Kävin
riparin vuosi sitten ja en ollu sillon lesta.
Mutta sitte riparilla tajusin asiat ja tein
parannuksen. Oon silti ihan sama tyyppi ku
ennenkin.Tosin lestadiolaisia arvoja kannattava.
Mielestäni usko on jokaisen oma asia. Siihen ei
voi ketään pakottaa!!
Tsemiä kaikille!! Tosiaan ripari oli tosi ihana
kokemus. Sieltä sai paljo uusia kavereita!
En usko jumalaan. En ennen riparia ja vielä
vähemmän sen jälkeen.
Erosin kirkostakin n. vuosi sitten. En voi
kertakaikkiaan kuulua ryhmään jonka nimissä on
poltettu, paloiteltu, raiskattu, murhattu
ihmisiä... uskontojen takia maailmassa on
paljon "paskaa".
Parin sadan vuoden päästä varmaan jo 85%
ihmisistä EI kuulu kirkkoon. Ainakaan jos kehitys
jatkuu samaa vauhtia --> ihmiset viisastuu...
Kirkkoon kuuluminen on sinänsä vähän hassu juttu.
Mä kuulun edelleen kirkkoon (olen ollut
isosenakin), mutta olen vakavasti harkinnut
kuulumattomuutta. En siksi, että en uskoisi vaan
siksi, että minusta usko ei tarvitse
instituutiota. Usko tulee sydämestä jokaisella
ihmisellä. Se tulee sellaisena jokaiselle
yksilölle sopivana, jokainen kehittää omat
kuvansa päässä. Jollekin se on miehen näköinen
jumala, jollekin ei ole jumalaa ollenkaan.
Jollekin on vain luonto yms. Instituution kautta
uskominen on pakottamista kaavoihin ja
mantroihin. Isämeidän ja muuta joikua (kuten
virsiä) hoetaan kirkoissa ulkomuistista
mantralitanioina. Sairaan kuulosta. Minun uskoni
tulee sydämestä, se ei katso aikaa eikä paikkaa.
Eikä se ole kenenkään minun päähäni asettama. Se
on minun oma kuvani tästä maailmasta.
Mä muistan kyllä kuinka riparin jälkeen vannoin
käyväni kirkolla ja halusinkin osallistua
enemmänkin uskonnollisiin tapahtumiin..mut
jotenkin se jäi.Tällä hetkellä en usko
mihinkään...musta on parempi luottaa ja uskoa
itseensä.Tosin kaikillahan ne omat uskomuksesna
ovat..
Joku vuos sitten yks tyyppi soitti mulle (mä en
tuntenut sitä ollenkaan) ja melkein ekaks kysy,
uskonko mä jumalaan... Mä en osannut sillon
vastata sille oikein mitään.
Mä kävin kyllä riparin kaks vuotta sitten, ja se
oli aivan mahtava kokemus, tosin mitään
uskonnollista ei mulle kyllä jäänyt mieleen. Se
oli mulle niin kun mikä tahansa leiri, jossa
tapas uusia ihania tyyppejä ja pidettiin
hauskaa... Riparin aikana mä jouduin muutamaan
otteeseen käymään kirkossa, sen jälkeen en oo
käyny kertaakaan.
Mä oon nyt enimmäkseen ateisti, mutta kyllä mä
kuulun kirkkoon, enkä oo varmaan vielä ihan heti
eroomassakaan. Silti mä tiedän, että mä en usko
tähän ev.lut juttuun, mihin mut on opetettu
uskomaan. Mutta en mä ole löytänyt mitään
tilallekaan. Voisin mä väittää, että mä uskon
johonkin 'omaan juttuuni' mutta sekin on niin
hataralla pohjalla, että en tiedä...
Kuitenkin, mä kunnoitan niitä, jotka viitsii
uskoa, vaikka mä ite en uskokaan.