Ylen yöradio

kake

Kuka kuuntelee nykyisin Ylen yöradioita. Ohjelma on puristettu sellaiseen formaattiin, että sopivaa kohderyhmää ei tästä maasta löydy. Kuka nuori kuuntelee tällaista paskanjauhantaa. Vielä vähemmän vanhempi väki. Vielä kun lisätään tekopirteä juontaja, älyttömiä puhelingalluppeja ja pentujen musiikkia niin tulos on fiasko. Jälleen kerran tulee ikävä vanhaa kunnon yöradiota. Mutta Ylen johtohan ei kansan ääntä enää kuuntele.

19

1777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Beni

      Suurin osa yöradion kuuntelijoista on yötyöläisiä. Ts. aikuisia ihmisiä. Nykyisen yöradion kuuntelu on yhtä piinaa, mieluummin sitten "eimitään".

    • yövalvatti

      Eikös yöradion tarkoitus ole pitää ihmiset hereillä? Totta puhuen, yöradion, kuten koko Yle Suomen musiikki on suunnattu noin nelikymppisille ja sitä nuoremmille.

      • kake

        Käsittääkseni Ylen yöradion kuuntelijoista valtaosa oli (on?) keski-iän ylittäneitä yövuorolaisia, rekkamiehiä ym.vastaavia. He tuskin ovat kovinkaan ihastuneita nykyisestä tarjonnasta. Nuorillehan on muitakin kanavia yllin kyllin.

      • Yökyöpeli
        kake kirjoitti:

        Käsittääkseni Ylen yöradion kuuntelijoista valtaosa oli (on?) keski-iän ylittäneitä yövuorolaisia, rekkamiehiä ym.vastaavia. He tuskin ovat kovinkaan ihastuneita nykyisestä tarjonnasta. Nuorillehan on muitakin kanavia yllin kyllin.

        Se muuan Vuohelainen väitti, että Yöradioon on palkattu letkeitä juontajia ja he soittavat juohevaa musiikkia, vai oliko se päinvastoin.
        On niillä yöjuontajilla ainakin suuret kuvitelmat omasta älyllisyydestään. Kotipuolessa kyllä kutsuttiin tuontapaista älyilyä näsäviisaudeksi.
        Mitä maksane Vuohelainen näille spiikaajille. Ei se kyllä saata olla kovin helppoa keksiä joka yö jotakin viimeyöstä poikkeavaa. Pitäisikö ymmärtää?
        Yöperhoset valvovat yöllä.
        Nykyisten puhelinkeskustelujen asiakkaiksi ovat paljolti siirtyneet Saurin ohjelman pilaneet unenlahjansa menettäneet hörhöt.

      • kake
        Yökyöpeli kirjoitti:

        Oikeassa olet!

      • anteeksi

        Eikö asiakkaat ole väärä sana? Asiakkaat olisi syytä korvata ilmaisulla;Tuottajat.

    • meteliin kyllästynyt

      Yöradio on hyvin tärkeä formaatti monelle yötyötä tekevälle. Esim. itse joudun työni puolesta valvomaan,
      ja on tosi rauhoittavaa kuunella ohjelmaa jossa juontajat eivät huuda, eikä mainokset hypi korville.
      Myös musiikki on valittu sopivaksi yön tunnelmaan. Kiitos ylelle yöradiosta.

      • joop,

        yöradion musa sopii ainoastaa unimusaks. jos valvoa pitää niin NRJ tai joku menevämpi ohjelma pitää valita.

      • sjtsjsn
        joop, kirjoitti:

        yöradion musa sopii ainoastaa unimusaks. jos valvoa pitää niin NRJ tai joku menevämpi ohjelma pitää valita.

        Itse viihdyn hyvin Yöradion parissa. Hienoa, kun on edes yksi kanava, jolta kuuluu yöaikaan ihan puhettakin pelkän soittolistan sijasta. Musiikkiakin pitäisin esimerkiksi maakuntaradioiden musiikkia monipuolisempana. Siinähän on yhdistelty Radio Suomen ja Yle X:n tarjontaa, muttei yhtään niin räikeästi kuin esimerkiksi Novalla, joka yrittää (melko epätoivoisesti) miellyttää kaikkia.

      • Kyllästynyt pauhuun
        joop, kirjoitti:

        yöradion musa sopii ainoastaa unimusaks. jos valvoa pitää niin NRJ tai joku menevämpi ohjelma pitää valita.

        Oman radiokuuntelutottumuksieni mukaan on todella kiva kuunnella yö radiota. Kuuntelin
        ennen aina Novaa, mutta kerran ajoin pohjois suomesta kotia etelään ja vaihdoin ikuiselta kanavalta
        radio suomeen ja yöradioon. En missään helvetin nimessä halua ketään käänyttää, kuunelkaa vaikka
        rälläkkää tai hiomakonetta, mutta korvat leepää ettei niitä päälle hyökkäävien mainosten takia tarvitse
        kärsiä...

      • öiseen hämärään
        Kyllästynyt pauhuun kirjoitti:

        Oman radiokuuntelutottumuksieni mukaan on todella kiva kuunnella yö radiota. Kuuntelin
        ennen aina Novaa, mutta kerran ajoin pohjois suomesta kotia etelään ja vaihdoin ikuiselta kanavalta
        radio suomeen ja yöradioon. En missään helvetin nimessä halua ketään käänyttää, kuunelkaa vaikka
        rälläkkää tai hiomakonetta, mutta korvat leepää ettei niitä päälle hyökkäävien mainosten takia tarvitse
        kärsiä...

        yöradio oli kuunneltava vielä 90-luvulla, nyt siellä soi samat soittolista-artistit kuin kaupallisillakin asemilla.

      • Chicker
        öiseen hämärään kirjoitti:

        yöradio oli kuunneltava vielä 90-luvulla, nyt siellä soi samat soittolista-artistit kuin kaupallisillakin asemilla.

        Mitäs????? Mä oon kohta 16 v. Eikä kyllä yhtää miellyttäny.

      • Anonyymi
        sjtsjsn kirjoitti:

        Itse viihdyn hyvin Yöradion parissa. Hienoa, kun on edes yksi kanava, jolta kuuluu yöaikaan ihan puhettakin pelkän soittolistan sijasta. Musiikkiakin pitäisin esimerkiksi maakuntaradioiden musiikkia monipuolisempana. Siinähän on yhdistelty Radio Suomen ja Yle X:n tarjontaa, muttei yhtään niin räikeästi kuin esimerkiksi Novalla, joka yrittää (melko epätoivoisesti) miellyttää kaikkia.

        Kyllä yöradiota kuunteli mieluusti 80-90 lukujen taitteessa ja 90-luvun alkuvuosina. Hyvää musiikkia tuli.

    • Anonyymi

      Kuuntelisin itse mieluusti sitä juontajaa koko yön. Ne uusinnat viikon ohjelmista ei jaksa innostaa, koska ne ei ole omaan makuun viikollakaan.

    • Anonyymi

      Ei yleltä tule enää oikein mitään kuunneltavaa kun lopettivat Radio puheen

      • Anonyymi

        Sielläkin Puheella parasta ohjelmistoa oli arkisto kasarista 2000-luvulla. Akti ja muut ohjelmat olivat pelkkää paskaa jotka olivat hyväkin kun loppui. Samat suvakki soittajat vain komppaamassa toisiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo sitä kasarista 2000-luvulle olen metsästänyt mutta niitä ei ole areenassakaan pelkkä tyhjä sivu

    • Anonyymi

      Lintu-Pekka oli äänessä Koilliskonttorilta ja torilla oli aina tanssit keskellä yötä.

      • Anonyymi

        Nyt ollaan kaukana. Lintu ollu jo mullan alla vuosikausia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe