Minä en taida edes haluta löytää seurustelukumppania. Onhan tässä elämässä tekemistä muutenkin. En jaksaisi tutustua ja aloittaa alusta kenenkään kanssa. Olen jo valmiiksi pettynyt. Tiedän etukäteen, ettei mikään suhde onnistuisi. En haaveile mistään enää. Kukaan ei haluaisi olla minun kanssani. Minut on hylätty aiemminkin ja syynkin tiedän. En taida olla sitä mitä pitäisi. Onneksi nainen voi elää yksinkin.
Sinkkuelämää
Klaudia
91011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen jo niin kyllästynyt yksinoloon että haluaisin jo löytää jonkun. siis jonkun vakavissaan olevan. kun noita leikittelijöitä tuntuu ympärilläni pyörivän vain...=/
Ettet vain olisi masentunut? Olen lukenut ajatuksiasi aikaisemminkin tältä palstalta ja mielestäni niitä värittää aikamoisen pessimistinen elämänkatsomus. Tiedätkö, että elämää ja asennettaan voi psyykata sekä positiiviseen että negatiiviseen suuntaan? Yksinkertaistettuna: jos alat uskotella itsellesi, ettet koskaan löydä ketään, ettei kukaan sinua halua, niin myös käy. Kyse ei ole siitä, että olisit vääränlainen, hankala tms. vaan siitä, että USKOT olevasi ja itse suljet ovesi muilta ihmisiltä. Se johonkin saavuttamattomaan naiseen rakastuminenkin on tätä samaa kuviota - kun rakastuu johonkin, jolta varmasti ei saa vastarakkautta, on helppo uskoa, ettei minua voi kukaan rakastaa. Se on myös erittäin turvallista omalle sisäänpäin kääntyneelle asenteelle: ei tarvitse ottaa riskiä (sillä sehän on AINA elämässä olemassa), ei tarvitse antaa mitään, ei tarvitse nähdä vaivaa, ei tarvitse joustaa omista piintyneistä tavoista ja käsityksistä. Sillä näitähän se onnistunut suhteenaloitus tarvitsee. Kaikilta. Ei vain sinulta Klaudia. Toisen ihmisen kanssa ei voi elää vain omiin tarpeisiinsa, omiin haluihinsa tuijottaen.
Minäkin olen pettynyt. Pariin otteeseen oikeissa seurustelusuhteissa niin, että happi tuntui kadonneen maailmasta lopullisesti. Se tuntuu varsin kipeältä. Mutta maailma on täynnä ihmisiä. Jos viisi pettää, kuudes voikin olla jo ihan toista maata. Niin minullekin on käynyt. Mutta se tarvitsi avoimet silmät ja rohkeutta ottaa se askel eteenpäin tietämättä mitä tulee. Koskapa elämässä voisi olla varma mistään? Joten valitsepa siis elämä ja kokeilepa mitä tapahtuu, jos alatkin sanoa peilikuvallesi, että sinähän olet jees ja joku toinenkin vielä huomaa sen jonain päivänä.
Jos minä uskoisin, että varmasti löydän jonkun ja hyvin käy, pettyisin varmasti taas kerran. Mitä enemmän yritän tehdä asian eteen, sen suurempi on turhautumisen määrä. Uudet pettymykset tekisivät minusta vieläkin masentuneemman, katkeramman ja pessimistisemmän, jos mahdollista.
Ehkä on aika katsoa peiliin, mutta realistisesti. Alankin tästä lähtien sanoa peilikuvalleni sitä, mitä sanoisin seurustelukumppanilleni, jos minulla sellainen olisi. Ehkä minä opin siinä vuorovaikutustaitoja, joita minulta sinun mielestäsi puuttuu.
Elämää on senkin jälkeen, kun on tullut petetyksi ja yksin jätetyksi. Voi opetella kelpaamaan edes itselleen.
Ajattelin juuri itsekkin että seuraavan vuoden käytän enemmän itselleni. Olen ollut liian kiltti ja elänyt liikaa aina kumppanini ehdoilla. Nyt kun olen taas vapaa,huomioin aluksi itseäni. Tuntuu ehkä itsekkäältä mutta nyt on näin.
Onnea sinullekkin valitsemallesi tielle.
*hymyilee hyvätahtoisesti pohdinnoillesi*
Kun sanot, että tiedät syyn, miksi sinut on jätetty, niin voisiko juuri sitä syytä korjata mitenkään...?
*vieläkin hymyilyttää*
Tässä on hyvä esimerkki miten me ihmiset otamme toistemme viestit eri tavalla vastaan, sillä selvästikin Lassolle ja Muunkoiralle pohdintasi merkitsi päinvastaisia asioita. Lasso koki viestisi positiivisena itsellesi ja Muunkoira löysi pessimimmin siemenen siitä. Hyviä kirjoituksia molemmat, vaikka näkökulma on eri.
Ja se miksi minua hymyilyttää, johtuu siitä, että luen riviesi välistä voimakasta kaipuuta..
Löydän myös itseäni näistä kaikista kirjoituksista..;)
Halauksia sinulle, Klaudia!
" Löydän myös itseäni näistä kaikista kirjoituksista..;) "
Ehkäpä olette lähempänä toisianne kuin arvata saattaisi.
yhy-yhy-yyyy
nyyh nyyh vittu nyyh nyyh :´-(
Voi Klaudia, kuulostat niin tutulta. Olen kymmeniä ja satoja kertoja kelaillut ihan samoja juttuja, samoin käynyt yhtä usein ajatuksissani myös ihan toisessa ääripäässä. Tällä hetkellä olen taas siinä vaiheessa, etten tahdo löytääkään seurustelukumppania, en edelleenkään usko seurustelun toimivan pysyvänä vaihtoehtona tai muutenkaan sopivan minulle. Ystäviä sen sijaan voisin haluta lisää, suututtaa kun kaikki kaverit vain hyppivät suhteesta toiseen, kaipaavat aina "toista puoliskoa" kun itse en osaa enkä halua seurustella. Olisin niin älyttömän tyytyväinen muutamaan läheiseen ja rakkaaseen ystävään, sinkkuystävään. Kaikilla ystävillä kuitenkin on jo se joku paljon rakkaampi, joka menee kaikkien muiden ohi loppujen lopuksi :(