koulukoti

Hei te nuoret vietin nuoruudestani/lapssudestani 14 vuotta entisessä kylliälän koulukodissa josta johtuen
haluaisin teiltä tietoja entisestä Kyliälän koulukodista joka on nykyiseltä nimeltään Limingan koulutuskeskus.Elikä onko siellä samanlainen päiväjärjestys kuin oli minunaikanani 7 herätys aamupalan nauttimiseen elikä ns ruokailuun aikaa oli 15 minuuttia jonkajälkeen tässä uudessa talossa kokoonnutiin ulkooven eteen taikka pihmaalle luokan ikkunoitten eteen kuuntelemaan pamppujen (silloisten katsastajien)työ määräyksiä että mihinkä kukin sinäpäivänä joutuu töihin.
Osa porukasta joutui hoitamaan navetta työt sikalan ja lampolan ja kanalan sekä osa porukkaa joutui talvella lumi töihin(puulapiolla)työt aloitettiin navetan luonta johtajan asunnolle ja sitten kohti silloista "isoa tietä"ja keväällä aloitettiin ns peltotyöt jnejne.Yleensä me teimme 4-6tuntia töitä ja noin 4 tuntia kansakoulua.Tyttäreni ex koulukuraattori kehui minulle että ks laitoksessa nuoret saavat elää "vapaammin" kuin minunaikananijne.Jotenka kerokaa ihmeessä kokemuksistanne ks laitoksessa olostanne tiedän että ks laitos on varmasti muuttunut 40 vuodessa mutta millä tavoin se minua kiinnostaa.Kiitos etukäteen vastauksistanne.
Vastaa      
31279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei oo samanlaista enään nyt limingalla on ihan normaalit koulupäivät ja liikka sali ihan normalii elämää paitsi tiukat säännöt

Äänestä
  • Meikä oli kylliälässä v.1983-1984 hyvä meininki

    Äänestä

Itse oli vuosina 1972-1976 siellä.Se minun pitää tunnustaa että hoitohenkilökunta oli hyvää . Opin olemaan hevosten kanssa ja ja valmentamaan niitä,Tallimestari oli hyvä tyyppi yhden heistä muista nimeltää Ville Ritola ja hevosista muistan sellaisen kuin Imu jokus juossut ennätyksiä.Kuljetus autona oli ikivanha Fargo.Paikkana oli hyvä parempi kuin kotini ja vanhempani jotka olivat alkoholisoituneet.mistan miten kivaa oli käydä Limingassa pöllimässä kumiliimaa jota me impattiin talvella luistinkopissa,jälkeenpäin aattelen se ei ollut järkevää.Mutta ilman Kylliälää en tietäsi missä olisin pidin sitä paikkaa pelastuksena.Yksi Jopi vaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rasmusnalle kirjoitti:

Hei te nuoret vietin nuoruudestani/lapssudestani 14 vuotta entisessä kylliälän koulukodissa josta johtuen
haluaisin teiltä tietoja entisestä Kyliälän koulukodista joka on nykyiseltä nimeltään Limingan koulutuskeskus.Elikä onko siellä samanlainen päiväjärjestys kuin oli minunaikanani 7 herätys aamupalan nauttimiseen elikä ns ruokailuun aikaa oli 15 minuuttia jonkajälkeen tässä uudessa talossa kokoonnutiin ulkooven eteen taikka pihmaalle luokan ikkunoitten eteen kuuntelemaan pamppujen (silloisten katsastajien)työ määräyksiä että mihinkä kukin sinäpäivänä joutuu töihin.
Osa porukasta joutui hoitamaan navetta työt sikalan ja lampolan ja kanalan sekä osa porukkaa joutui talvella lumi töihin(puulapiolla)työt aloitettiin navetan luonta johtajan asunnolle ja sitten kohti silloista "isoa tietä"ja keväällä aloitettiin ns peltotyöt jnejne.Yleensä me teimme 4-6tuntia töitä ja noin 4 tuntia kansakoulua.Tyttäreni ex koulukuraattori kehui minulle että ks laitoksessa nuoret saavat elää "vapaammin" kuin minunaikananijne.Jotenka kerokaa ihmeessä kokemuksistanne ks laitoksessa olostanne tiedän että ks laitos on varmasti muuttunut 40 vuodessa mutta millä tavoin se minua kiinnostaa.Kiitos etukäteen vastauksistanne.
Vastaa      

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu