Onko mielessäsi joku henkilö, jolle haluaisit mahdollisesti lähettää tekstiviestin, muttet siihen syystä tai toisesta kykene. Kenelle se olisi tarkoitettu ja mitä siinä lukisi?
Ja miksi olla estynyt lähettämään oikeastikin!?
Ja miksi olla estynyt lähettämään oikeastikin!?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lähettäisin viestin ex-poikaystävälleni vuosien takaa. Kertoisin, että välitän vieläkin. En voi lähettää ko viestiä, koska en halua pilata meidän kummankaan elämää.
Mä haluisin myös lähettää entiselleni
viestin, jossa kertoisin kuinka välitän
edelleen ja toivon yhä, että ehkäpä
joskus vielä olisi joku mahdollisuus..
Mutta en voi lähettää. Erosimme keväällä
lähes kahden vuoden seurustelun jälkeen,
silloin olimme melko riitaisissa merkeissä.
Lopulta soveimme ja olemme nykyään melko
hyviä ystäviä. Pystymme kertomaan toisillemme
edelleen asioita vaikka harvoin näemmekään..
Kuitenkin tiedän että kyseinen mieshenkilö
haluaa tällä hetkellä elää nuoruuttaan,
hän ei kaipaa vakituista suhdetta nyt, vaan
on onnellinen saadessaan olla vapaa..
Hän oli vielä liian nuori aloittaessamme
seurustelun. Tiedän, koska hän on kertonut.
Omistani ajatuksistani hän ei tiedä, ja ehkä
on parempi myös niin..Voisin menettää kertomalla
ystävyytemme ja rikkoa välimme.
Tekstaisin mun monivuotiselle ihastukselle, että oon kiinnostunu siitä.
En voi sanoo sitä sille kasvotusten, ku ei oo tullu mitään tilaisuutta. Paitsi yks, jota mä en käyttäny... Mä vaan silleen hellävaraisesti tiedustelin, voisko se olla kiinnostunu musta, mut ei siitä ottanu selvää...
Ja tekstatakaan en voi, sillä ei nimittäin oo kännykkää... =(
mun pari vuotiselle ihastukselleni kuinka paljon halusin olla sen lähellä ja kuinka paljon tykkään siitä mutta ei taida rohkeus riittää...=(
Niin kuin tuossa aikasemmin, niin haluaisin tekstata mun ex-poikaystävälleni, että kaipaan sitä, välitän siitä edelleen ja toivon että meille tulisi vielä toinen mahdollisuus. En vain osaa pukea tunteitani sanoiksi ja enkä halua vaikuttaa epätoivoselta ja häiritä liiaksi. Luvattiin olla kavereita, mut ei siit tuu mitään, jos on tunteita toista kohtaan. Mä toivoisin vaan, että jouluna kaikki kääntyis hyvin... :) Jos joku tietää, mitä voisin lähettää exälleni, ni otan kaikki neuvot vastaan... Hyvää Joulua!!!
tekstata jotain tällästä yhelle -88 pojalle..