Bondin etsintäpartio

oli ollut liikkeellä lauantaina neljän ihmisen ja koiran voimin...
Isompi porukka olisi taatusti saatu kokoon jos tästä olisi tiedotettu. Itse ainakin olisin lähtenyt mukaan, varmasti moni muukin. Ei ollut juttua koiraetsijöiden sivuilla, ei täällä, ei lemmikkipalstalla. Seuraanko ihan vääriä foorumeita??

Jos olisin tiennyt että Bondi on ollut kolme päivää sitten Taivaskallioilla ja Pihlajanmäessä en olisi lauantaina tarponut turhaan pitkin Puistolaa vaan suunnannut oikeaan paikkaan!!!

Luulin että tämä on palsta jossa ilmoitellaan havannoista jotta auttajat voisivat olla mukana etsinnöissä, mutta visiin erehdyin.

Harmittaa kun koiraa ei saada kotiin! Kohta se voi olla jo myöhäistä.
9788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itseäni kiinnostaa onko alueelle viritetty loukkuja ja jätetty ruoka-annoksia. Bondi on äärimmäisen arka, en usko että etsintäporukan koko on ratkaisevaa.

Paras joululahja perheelle, etsintään osallistuville ja etsintää seuraaville olisi että Bondi saadaan pian kiinni.

En vaihda yhden viestin takia nimimerkkiä, alkuperäinen viesti ei siis ole minun.

Äänestä
  • Ei etsintäpartion koko sinänsä ratkaise, mutta jos mukana on paljon ihmisiä, he voivat hajaantua eri alueille ja näin löytämismahdollisuudet lisääntyvät.

    Äänestä

Kuka Bondin on nähnyt Pihlajanmäessä ja Taivaskalliolla?

Äänestä
  • Tämä on täysin käsittämätöntä että Bondi on nähty sielä sun täällä ja kukaan ei saa pientä kiinni!

    Äänestä

  • Eilisessä Hesarissa oli juttu, jossa mainittiin nelihenkisen etsintäpartion olevan liikkeellä Bondin takia ja mainittiin sen nähdyn ko. paikoissa, mutta ei mainittu näkijöitä.

    Äänestä

Todella kummallista, ettei tiedotettu missään. Onhan se sinänsä hyvä, että edes 4 ihmisen etsintäpartio lähtee. Mutta olisi ollut paljon parempi, kun olisi ollut enemmän etsijöitä. Löytämismahdollisuudetkin olisivat olleet suuremmat. Pitäisi koota iso joukko, joka jakautuisi vaikka pareittain eri alueille.

Äänestä

Onko noin ettei "oikeat etsijät" usko että joku sivullinen tosiaan haluaisi auttaa. Onko tämä maailma mennyt tälläiseksi? Minäkin uskon että moni muu olisi myös lähtenyt avuksi.

Katsokaa nyt tuota ilmaa tuolla ulkona...

Äänestä
  • Kaikki kunnia etsintäpartiolle, mutta olisi ollut todella hyödyllistä "värvätä" mahdollisimman paljon ihmisiä etsimään. Halukkaita varmasti olisi. Löytyisikö joku organisointikykyinen henkilö tai taho, joka järjestäisi oikein suuretsinnän pian, sillä aika alkaa loppua. Bondi on jo vanha...

    Äänestä

  • Nikke kirjoitti:

    Kaikki kunnia etsintäpartiolle, mutta olisi ollut todella hyödyllistä "värvätä" mahdollisimman paljon ihmisiä etsimään. Halukkaita varmasti olisi. Löytyisikö joku organisointikykyinen henkilö tai taho, joka järjestäisi oikein suuretsinnän pian, sillä aika alkaa loppua. Bondi on jo vanha...

    Tajuatteko te ihmiset ollenkaan, kuinka vakava Bondin tilanne on? Se on 12-vuotias ja ollut itsekseen jo 4 kuukautta? Se ei jaksa enää kauan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

oli ollut liikkeellä lauantaina neljän ihmisen ja koiran voimin...
Isompi porukka olisi taatusti saatu kokoon jos tästä olisi tiedotettu. Itse ainakin olisin lähtenyt mukaan, varmasti moni muukin. Ei ollut juttua koiraetsijöiden sivuilla, ei täällä, ei lemmikkipalstalla. Seuraanko ihan vääriä foorumeita??

Jos olisin tiennyt että Bondi on ollut kolme päivää sitten Taivaskallioilla ja Pihlajanmäessä en olisi lauantaina tarponut turhaan pitkin Puistolaa vaan suunnannut oikeaan paikkaan!!!

Luulin että tämä on palsta jossa ilmoitellaan havannoista jotta auttajat voisivat olla mukana etsinnöissä, mutta visiin erehdyin.

Harmittaa kun koiraa ei saada kotiin! Kohta se voi olla jo myöhäistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu