Hei nuoret!

.. mun vanhemmat ovat eronneet jo aikoja sitten.
isäni luona käyn silloin tällöin ja äitini luona
asun. isääni en sinäällään tunne, en ole oppinut
tuntemaan. mutta ilman äitiäni en osaisi elää
tässä maailmassa. en pärjäisi ilman äitiäni.
hänelle olenkin kertonut kaikki surut ja murheet
jotka muut kertovat kavereilleen.

mun isä kuoli kun olin 4wee.. se tippui katolta..
äiti on minulle kaikki kaikessa.. äitini on
avoliitossa.. se mies ei minulle ole vieläkään
mikään läheinen vaikka he ovat olleet yhdessä
ainakin 5vuotta.. äitini kanssa puran toisillemme
surut ja huolet, kaikki asiat henkilökohtaisista
kavereihin.. kaikkea mitä maailmassa on...

oon 14vee...(87)...mun vanhemmat eros ku olin
kaheksan...asun äitini kanssa...isääni en tuntenu
kunnolla ees pienenä...se oli aina töissä (tai
muute poissa) ja tuntu kauheen vieraalta...mä
nään isääni aika harvoin...asuin vielä vähä aika
sit samas kaupungis ku se ja nykysinki käyn
siellä tosi usein...iskän luona ei vaa tuu
vierailtuu...mä en kestä olla sen kaa pitkää
samas paikas ku se löytää joka asiasta jotai
valittamista...mun molemmat vanhemmat on menny
uusiin naimisiin..."isäpuoleni" kanssa mä en ees
puhu paljo koskaa...joskus saatan sanoo huomenta
tai vastaavaa mut siihe se sit jääki...äitini
kanssa mulla on hyvät välit...kyl me joskus
otetaa yhteenki, mut tosi harvoin...kerron
mutsille melkein kaikki asiani...mut tietysti on
asioita joista sen kaa ei voi puhuu...mulla on
sisko joka tietää kaiken musta..me kerrotaan
kumpiki kaikki toisillemme..siskoni on mua neljä
vuotta vanhempi ja jotkut ei älyy sitä miten
hyvin me tullaan toimeen...mut se on mulle
tärkein ihminen maailmassa...ystävä ja isosisko
samas paketis...mun kaikki sisarukset asuu jossai
muualla...välillä meinaa mennä hermot ku pitää
asuu näitten "vanhuksien" kaa...mut hyvi menee ku
ei mee tahallaan välejä sotkemaa....

Vanhemmat ovat eeeerittäin tärkeitä lapsille
vaikka he ovat välillä eri mieltä. Joskus
haluttaa tehdä jotain, mutta vanhemmat kieltää.
Vanhemmat kuitenkin tietävät mikä on sinulle
parasta.

Mun äiti ja isä on olleet mulle aina ne
ehdottomasti parhaat, niin ku kai kaikille.
Meillä on iso perhe, ja se taas vaikuttaa siihen,
ettei porukoilla oo ollu kauheesti aikaa meille
yksilöinä ja erikseen, kun äitinkin on
äitiyslomien välillä ollu pakko olla töissä.
Varsinkin parina viime vuonna tuntu, että
nimenomaan äitiä näki vain, jos jakso aamulla
nousta kuudelta ja valvoa illalla puolille öitä,
se kun kävi kotona just just nukkumassa kaikkien
työ- ja luottamustehtäväkeikkojen välillä. Isä
sitten oli meillä sekä äitinä että isänä
paljolti, ja me isommat pienemmillemme myöskin
vanhempina. Voi olla, että kuulostaa aika
ankeelta meidän lapsuus ja nuoruus, mutta ei: se
opetti vastuuntuntoa ja välittämistä. Aina ei
ollu kauheen helppo tajuta sitä, että porukoilla
ei ollu meille aikaa, ja joskus vähän
katkeruuskin hiipi peliin mukaan, mutta sitten
kun näki isän tai äitin äärettömän väsyneet
kasvot niin hävetti, että oli mielessään
kiukutellut, että miks just meillä tämmöset
vanhemmat. Tajus, että meidän takia ne tekee niin
hirveesti hommia, vain siks, koska ne rakastaa
meitä ja haluaa turvata meille edes leivän
pöytään ja vaatteet päälle jos ei muuta.

Nyt, kun oon asunu kohta neljä kuukautta pois
kotoa, on vanhempien merkitys muuttunut aika
paljon. Huomaa, miten suuri turva niistä
kuitenkin oli sillon kotona asuessa, niiltä pysty
aina kuitenkin kysymään jossain välissä. Sen
huomaa, että melkein joka päivä pitää soittaa ja
kysyä jotain, kun ite opettelee vasta ottamaan
vastuuta omasta elämästään. Melkein lapsi kun oon
vasta itekin. Ja on se vaan ihanaa mennä kotiin,
kun siellä näkee sisaruksia ja isää ja äitiä...!
Nyt just odottelen innolla iltaa, kun saan mennä
koti-kotiin viikonlopun viettoon!

Ennen morkkasin kavereille, kun äiti opasti mua
esim. pukeutumisessa. Se on aika tiukka siinä, ja
mua joskus häiritsi kun se kommentoi jotain
vaatetta minkä olin ostanu. Ajattelin, että okei,
en pidä sun nähden tätä paitaa, mutta ootas vaan
kun pääsen pois kotoa niin varmasti käytän... Nyt
on kuitenkin oppinu arvostamaan niitäkin neuvoja.
Ymmärtää, että hyvää se äiti silläkin moitteella
tarkotti - ja yksikin neule on edelleen täysin
käyttämättömänä kaapin perällä, vaikka äiti ei
tasan tietäis, vaikka sen päälleni vetäisinkin.

Mun viisaat vanhukseni, mun rakkaat äiti ja
isä... Mun parhaat vanhempani! :)