Moi! Muutin tänä syksynä opiskelemaan Helsinkiin
yliopistoon. Luultavasti tästä ei ole mitään
hyötyä, mutta kysynpä kuitenkin, miten saisin
hankittua kavereita, joita voisi tavata myös
vapaa-ajalla? Opiskelukavereistani suurin osa on
hesalaisia, joilla on jo omat porukkansa, joihin
on vähän vaikea tunkea (enkä oikeastaan
haluaisikaan), vaikka he ovatkin tosi
ystävällisiä ja juttelevat mielellään. Tahtoisin
vain, että olisi ihmisiä joita voisi pyytää
leffaan tai bailaamaan tai mitä tahansa muuta
hauskaa tekemään, kuten vanhassa
kotikaupungissani. Tiedän, että ystävystyminen
vaatii aikaa, mutta kirjoitinpa nyt tämän jutun
lievittääkseni hienoista koti-ikävää ym.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysy ihan rohkeesti! Pyydä jotain hesalaista
vaikka esittelemään ittellesi kaupungin yöelämää
jne... Rohkeesti vaan, ei kukaan suu pure :-)
mulla ihan sama juttu, paitsi en ole yliopistossa
enkä helsingissä vaan ammattikoulussa ja pienessä
kaupungissa,jossa kaikilla tosiaankin on jo omat
kaveriporukkansa... kyllä minäkin haluisin uusia
ystäviä ja käydä heidän kanssa leffassa ja
kaikkee mut mä oon niin onnettoman hiljanen ja
muutenkin itsetunto on nollassa...mut pitää
yrittää!! eihän tästä elämästä surkuttelemalla
selviä:) hyvää jatkoa sulle!!
Kas, en olekaan ainut 8D. Niin....pitäis vaan
yrittää olla huippusosiaalinen ja innokas ja
riehua joka paikassa, mutta se on aika rasittavaa
pidemmän päälle... Sen oon huomannut, että
kannattaa juosta niin monissa bileissä, kun vaan
ikinä jaksaa, sillä niissä sitä jotenkin
helpoiten tutustuu tyyppeihin. Vaikka ehkäkin
pintapuolisemmin...
Sulle myös loistavaa jatkoa uudessa
kaupungissa:), äläkä kuule mieti mitään huonoa
itsetuntoa, unohda se ja hymyile :)!!!