Tässä miettimistä ensi kesään kaikille nuorisotyönohjaajille ja papeille. Teksti on kopsastu osoitteesta usko.net.
"Sain tässä eräänä päivänä puhelun, jossa nuori neitokainen oli tyrkyttämässä itseänsä isoseksi. Ikää hänellä oli yli kaksikymmentä ja omien sanojensa mukaan elämänkokemusta rekkalastillinen, sosiaalisuutta ja innokkuutta enemmän kuin kykeneviä vastaanottajia. Esiintymiset, ryhmien vedot ja ennenkaikkea oman elämänkokemuksensa jakaminen (jota siis olisi todella paljon) ei tulisi olemaan vaikeaa. Luonehtisin tuota neitokaista suorastaan ihannetapaukseksi.
Satuin kuitenkin kysymään ohimennen, että miten hän huolehtii omasta hengellisestä elämästään?
”Mä kirjoitin uskonnon kirjoituksissa!”
Nyt on taas sitä aikaa, kun joutuu pähkimään tulevia isosvalintoja. Meillä on tavallisesti ollut runsauden pulaa isosista, sillä leirejä on niin ”naftisti”. Kuitenkin sellaisia isosia on aina vaikeampi saada, joilla omat hengelliset kysymykset ovat asettuneet kohtuullisen turvalliselle tielle. Kaikilla on kysymyksiä, mutta ei isosiakaan voi laittaa ihan sokeina taluttamaan ikätovereitaan kirkon kastekoulussa nirvanan poluille! Jotain tulisi pohjilla olla!
Rippikoulu on paikka, jossa hengellisiä asioita opetellaan kristillisen uskomme pohjilta. Sosiaalisuutta ja empatiaa opetellaan leireillä yhdessä nojautuen niihin eettisiin arvoihin, jotka meille uskon myötä on mm. Raamatusta tärkeiksi nousseet. Usko ja kaikki mitä siihen liittyy on kaiken A ja O!
Historiasta voi oppia sen, että ihminen ei opi siitä mitään (suunnilleen näin sanoi joku viisas)! Jokaisen on siis itse käytävä oma elämänkoulunsa läpi! Rippikoulussa ei voida opettaa koko elämää läpi ja se ei olisi tarkoituksenmukaistakaan. Tärkeintä on antaa uskolle mahdollisuus, saada tietoa ja kuulla julistusta. Siinä voi toki olla elämän kokemuksestakin kovasti hyötyä, sillä sen kautta moni teoreettinen asia saa esimerkin käytännöstä.
Jos olemme jakamassa vain omaa elämän kokemusta ilman Kristuksen läsnäoloa, niin me jaamme vain oman elämämme painolastia. Kristuksen lunastuksesta julistaminen ja Hänen armahduksensa alla kulkemisesta kertominen on paljon enemmän. Jaetaan siis mieluummin elämän kokemuksemme siitä elämän yhteydestä, joka voi paljon enemmän kuin hengetön ja voimaton historia (vaikka se olisikin ihanan ihmisen henkilöhistoriaa).
Kristus elää sinussa ja minussa! Kristuksesta todistaessa saa kokea Jumalan kasvattavan läsnäolon omassa elämässä. Siitä ei kannata tinkiä! Pyhä Henki itse kirkastaa Kristusta ja siinä saa huomata oppivansa Jeesuksen rakkaudesta, voimasta, mahdollisuuksista, ja johdatuksesta lisää ihan vain sillä, että suostuu olemaan avoin kertomaan Hänestä!
Kun en suostunut olemaan epäoikeudenmukainen jo koulutettuja isosiamme kohtaan siten, että olisin ottanut hänet ohi muiden mukaan, niin sain kuulla vastaukseksi kiristyksen:
”Nyt mulle tuli ihan ateistinen olo!”
Totesin siihen, että ei sitä kannata pelästyä, sillä sehän saattaa olla ihan rehellistä…."
"Sain tässä eräänä päivänä puhelun, jossa nuori neitokainen oli tyrkyttämässä itseänsä isoseksi. Ikää hänellä oli yli kaksikymmentä ja omien sanojensa mukaan elämänkokemusta rekkalastillinen, sosiaalisuutta ja innokkuutta enemmän kuin kykeneviä vastaanottajia. Esiintymiset, ryhmien vedot ja ennenkaikkea oman elämänkokemuksensa jakaminen (jota siis olisi todella paljon) ei tulisi olemaan vaikeaa. Luonehtisin tuota neitokaista suorastaan ihannetapaukseksi.
Satuin kuitenkin kysymään ohimennen, että miten hän huolehtii omasta hengellisestä elämästään?
”Mä kirjoitin uskonnon kirjoituksissa!”
Nyt on taas sitä aikaa, kun joutuu pähkimään tulevia isosvalintoja. Meillä on tavallisesti ollut runsauden pulaa isosista, sillä leirejä on niin ”naftisti”. Kuitenkin sellaisia isosia on aina vaikeampi saada, joilla omat hengelliset kysymykset ovat asettuneet kohtuullisen turvalliselle tielle. Kaikilla on kysymyksiä, mutta ei isosiakaan voi laittaa ihan sokeina taluttamaan ikätovereitaan kirkon kastekoulussa nirvanan poluille! Jotain tulisi pohjilla olla!
Rippikoulu on paikka, jossa hengellisiä asioita opetellaan kristillisen uskomme pohjilta. Sosiaalisuutta ja empatiaa opetellaan leireillä yhdessä nojautuen niihin eettisiin arvoihin, jotka meille uskon myötä on mm. Raamatusta tärkeiksi nousseet. Usko ja kaikki mitä siihen liittyy on kaiken A ja O!
Historiasta voi oppia sen, että ihminen ei opi siitä mitään (suunnilleen näin sanoi joku viisas)! Jokaisen on siis itse käytävä oma elämänkoulunsa läpi! Rippikoulussa ei voida opettaa koko elämää läpi ja se ei olisi tarkoituksenmukaistakaan. Tärkeintä on antaa uskolle mahdollisuus, saada tietoa ja kuulla julistusta. Siinä voi toki olla elämän kokemuksestakin kovasti hyötyä, sillä sen kautta moni teoreettinen asia saa esimerkin käytännöstä.
Jos olemme jakamassa vain omaa elämän kokemusta ilman Kristuksen läsnäoloa, niin me jaamme vain oman elämämme painolastia. Kristuksen lunastuksesta julistaminen ja Hänen armahduksensa alla kulkemisesta kertominen on paljon enemmän. Jaetaan siis mieluummin elämän kokemuksemme siitä elämän yhteydestä, joka voi paljon enemmän kuin hengetön ja voimaton historia (vaikka se olisikin ihanan ihmisen henkilöhistoriaa).
Kristus elää sinussa ja minussa! Kristuksesta todistaessa saa kokea Jumalan kasvattavan läsnäolon omassa elämässä. Siitä ei kannata tinkiä! Pyhä Henki itse kirkastaa Kristusta ja siinä saa huomata oppivansa Jeesuksen rakkaudesta, voimasta, mahdollisuuksista, ja johdatuksesta lisää ihan vain sillä, että suostuu olemaan avoin kertomaan Hänestä!
Kun en suostunut olemaan epäoikeudenmukainen jo koulutettuja isosiamme kohtaan siten, että olisin ottanut hänet ohi muiden mukaan, niin sain kuulla vastaukseksi kiristyksen:
”Nyt mulle tuli ihan ateistinen olo!”
Totesin siihen, että ei sitä kannata pelästyä, sillä sehän saattaa olla ihan rehellistä…."
Vastaukset 7
Vanhimmat
pohdintaa ja pähkäilyä isoiskriteerien suhteen!
Rukoileminen, kysely ja hengellisistä asioista keskustelu ovat isoisen keskeisiä edellytyksiä.
Isoiksi sellaisia, joilla on elävä usko Jeesukseen ja jonka he ite myöntävät!
Seurakuntien rippileireillä on isoina valitettavan usein sellaisia nuoria jotka eivät ymmärrä uskosta yhtään mitään, ja näyttää siltä että suurin osa näistä uskosta osattomista isosista on suurissa seurakunnissa. Kaikissa srk:ssa ei hoideta isoskoulutusta/nuorisotyötä hengellisellä tavalla vaan nuoriso-sosiaalisista lähtökohdista. Etelä-pohjanmaallakin on eräs Suuri srk jossa isoskoulutuksessa/nuorisotyössä on erittäin vähän uskovia nuoria mukana, syynä lienee ns. vähemmän hengellinen ote. Tämän srk:n nuorisotyön puolesta on syytä rukoilla.
...tähän yhtälöön tulisi huomioida myös seurakunnan yhteyden vaikutus uskossa kasvuun. Ei 15-16-vuotiaalla välttämättä ole käsitystä, mitä kaikkea tämä itseasiassa merkitsee. Eikä välttämättä tarvitsekaan olla. Vuodessa ehtii loppuen lopuksi oppimaan hyvin vähän. Mutta siitä se lähtee, jos jatkoa on näkyvissä. Väitän, että ei missään seurakunnassa isoskoulutettava pysty pysymään täysin ignoranttina näistä asioista, mutta niiden asioiden käsittely vie aikaa. Itse ainakin toivon, että niiden asioiden pohdiskeluun kulutetaan aikaa. Ja myöskin se, että isosporukassa on erilaisia nuoria, se vahvistaa kokonaisuutta. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Mieleeni muistuvat myös Pekka Simojoen sanat: "Joissain seurakunnissa on sellainen menttaliteetti, että olet tervetullut sellaisena kuin olet, kunhan muutut sellaiseksi kuin me olemme."
Aika hyvä lause Simojoelta, todella hyvä.
Jossain määrin olen samaa mieltä kanssasi. Uskoon tulo vaatti jonkin verran aikaa, senhän pitäisi olla srk:ien nuoristyön tarkoitus. Mutta jos pohjana on nuoriso-sosiaalinen työ jossa evankeliumin kertominen on jäänyt vähäiseksi tai sitä ei ole ollenkaan niin silloin toimitaan vastoin kirkon olemassaolon perustaa, Golgataa.
15-16 vuotiaalla ei ole todellakaan käsitystä mitä usko on, sen tähden siitä on syytä kertoa rippikoulussa ja isoskoulutuksessa, vuodessa kahdessa isoskoulutuksen aikana ehtii ymmärtämään ja ottamaan uskonkin vastaan, etenkin jos isoskoulutus sisältää sen mahdollisuuden. Jos sitä ei koulutukseen sisällytetä niin ei kukaan juuri uskoa voi ottaakaan vastaan.
Missään sellaisessa srk:ssa ei nuori voi pysyä ignoranttina uskoon liittyvistä asioista jossa uskoa pidetään esillä, MUTTA srk jossa nämä asiat ovat jääneet taka-alalle, reippaasti vähemmistöön,voi nuori pyöriä mukana ilman että uskonasioita tulee edes vilahdukselta mietittyä. JA tällaisia seurakuntia on Ev.Lut Kirkossamme olemassa, valitettavasti. Nämä seurakunnat sitten syöttävät nuorisotyönohjaaja koulutukseen ihmisiä jotka eivät ymmärrä uskosta mitään, uskosta osattomia kun ovat itse. Oravanpyörä on valmis.
Jokin vuosi sitten DIAKin sisällä tehtiin tutkimus jonka yksi tulos oli seuraavanlainen: 68% valmistuvista ei ollut halukkaita/mielestään valmiita seurakuntien virkoihin kun eivät tienneet mitään uskosta tms. Että sellaista.
Muutama vuosi sitten Pieksämäellä eräs opettaja erotettiin kun hän piti luokalleen aamuhartauden käytävässä, luokassa kun ei saanut pitää. Osa opettajista haki virkavapaata/erosi vastalauseena menettelylle. Noin tusina oppilasta haki DIAKin sisällä muihin opistoihin, kuten Kauniaisiin ja ex-HEO:oon. Tämä juttu ei saanut isoja otsikoita koska se ilmeisesti haluttiin peittää Pieksämäellä. Tämänkaltaiset jutut pistävät miettimään mihin Ev.Lut kirkko on menossa, ei ihme että vapaiden suuntien nuorisotyö senkuin kasvaa, hyvä sinänsä että jossain evankelioidaan.
Mitäs tässä nyt pitäisi tehdä. Hmm.
Minua odottaa taas ensi elokuussa rippileiri isosena, kuten viimevuonnakin. Koulutukseni kyseiselle alalle on nolla.
Se vaan täällä pienissä seurakunnissa maalla on niin vaikeaa löytää mistään halukkaita isosia, edes kouluttamattomia, että seurakunta tukeutuu minun kaltaisiini, "tuttuihin". Olisi kivaa olla isos-koulutettu.
Ehkä tämän paikan nuorista sitten tulee moukkia ja pakanoita uskonsa suhteen.
Argh. Mua ärsyttää kaikki.
...naapuriseurakunnista tai järjestöistä koulutusta, puhu seurakuntasi kirkkoherralle.
Etsiydy itse isoskoulutukseen, ehkä sinustakin sitten tulee uskovainen.
Mielestäni isosena pitää olla aika lailla oma itsensä, silti täysin perillä uskon asioista, mutta isosena ole ei tarkoita välttämättä että pitäisi olla super uskovainen joka sunnuntai kirkossa ja sillein.
Itse olen ollu yhdellä leirillä isosena isoskoulutuksen jälkeen leirin jälkeen meni ohjava isoskoulutukseen ja lähdössä kesällä isoseksi. Meille sanottiin isoskoulutuksessa, että akiakista ei välttämättä ole isosiksi, mutta sen kyllä näki isospaikka valinnoissa ne eivät saaneet isospaikkaa leirille vaan saivat sen iltaripariin tai vastaavaan.
Isoskoulutuksesta on hyötyä käytönnön elämässäkin ryhmänohjaustaitoja yms. kannattaa pyrkiä isoskoulutukseen jos vähänkään kiinnostaa kyllä sen sitten huomaa jos se ei sovi itselle.
Ennen kaikkea isoset toimivat opettajina joille annetaan käskyä, ei kaikki halua kuunnella aina itseään kymmeniä vuosia vanhempaa ihmistä tai kertoa kovinkaan paljon asioita hänelle, isonen lähes saman ikäinen, viestinvälittäjä.