Kronokselle

Puhut viisaita ja vakuuttavasti.Sinusta tuli minuun tunne,että ajattelemme tästä sairaudesta aika samalla tavalla.Itse olen pohtinut omani syntyä.Tunsin ne kerrat ruumiissani,milloín koin nimenomaan henkisesti tulleeni satutetuksi.Luottamukseni petti pahimmalla mahdollisella tavalla 2 kertaa kaksi läheisintä ihmistäni.Eikä ole kyse "pettämisestä"vaan paljon pahemmasta teosta.Toisesta olisi tekijälle tullut vankeuta tai puolen miljoonan korvaukset.Annoin hänelle kuitenkin anteeksi.Itseeni sattui sieluun kuitenkin liian paljon.Oman lapsen kuolema repi sielua myös rikki.Nyt yritän keksiä itselleni syytä taistella tätä syöpää vastaan.En tunne itseäni tärkeäksi kenellekään tai mihinkään tehtävään.Haluaisin saada jostain voimaa taistooni.Sinun tekstistäsi,Kronos,sain vähän kiinni tuosta voiman tunteesta!Olen iloinen puolestasi,että selvisit!Taistelit kuin Kreikkalainen jumalolento itse pahaa vastaan.Kiitos rohkeutta antavista sanoistasi.Oli sinulta hyvä teko jo sinänsä,kertoa se minulle.Yritän valaa itseeni voimaa sinun esimerkkisi turvin.
1488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kirjoituksesi jo kertoo sen että taistelu kannattaa! Tulin todella iloiseksi jos sanoistani on ollut pienintäkään apua.

Itse uskon hyvyyteen elämässä. Kaikki vastoinkäymiset valmistavat ihmistä tehtävään, johonkin Suureen Hyvään johon tarvitaan elämänvoimaa ja intohimoa. Sinun aikasi on vasta tulossa!

Syövässä konkretisoituu murhe. Muista että menneisyys on ollutta ja mennyttä, etkä sille mitään voi. Tulevaisuutta ei vielä ole. Vain nykyhetki, tämä elämä, merkitsee.

Vaikka säästyin syövältä, saatan menehtyä tunnin kuluttua liikenneonnettomuudessa. Siksi on tärkeää mihin panostan juuri nyt. Oma lapseni syö juuri keittiössä ja naureskelee sarjakuvalehdelle. Ihanampaa ääntä ei voisi olla!

Ennen sairauttani elin jonkinlaista henkistä etsikkoaikaa. Huolet painoivat, kiire nosti hermot pinnalle, kaikkinainen materialistinen mössö sai minut pahoinvoivaksi.

Toisaalla samaan aikaan kristityt ystäväni paasasivat kuoleman jälkeisestä elämästä, uhkailivat helvetin tulilla ja tuomiopäivillä, ja samaan aikaan näin kaiken tuon kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden läpi. Syntisiä, syntisiä, perisyntisiä viattomia pikkulapsia Tuomiopäivää odottamassa!

Ei sellaista paasamista kukaan jaksa. Tuntui kuin minut olisi haluttu nujertaa lopullisesti että olisin sitten lammasmaisesti tyytynyt kohtalooni ja ottanut vastaan kuoleman.

Oman lapsen kuolema on pahinta mitä voisin kuvitella. Toisaalta lapsen kuolema ja petokset ovat nyt osa henkilöhistoriaasi. Vaikka ne ovat negatiivisia asioita, voit käyttää niitä multana kasvattaaksesi omasta elämästäsi elämän kaikissa väreissä kukkivan kukan. Jätä menneet taaksesi, tee suuri muutos elämässäsi.

Auta muita selviämään. Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja sensaatiomaista. Jopa tämä keskustelupalsta saattaa olla sitä.

Jatketaan hei keskustelua! Uskon että tästä on iloa molemmin puolin ja moni muukin saattaa tämän kautta löytää jopa oman onnensa avaimet. Koskaan ei tiedä mitä hienoa elämällä on seuraavaksi tarjottavanaan... ;-D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Muistelija kirjoitti:

Puhut viisaita ja vakuuttavasti.Sinusta tuli minuun tunne,että ajattelemme tästä sairaudesta aika samalla tavalla.Itse olen pohtinut omani syntyä.Tunsin ne kerrat ruumiissani,milloín koin nimenomaan henkisesti tulleeni satutetuksi.Luottamukseni petti pahimmalla mahdollisella tavalla 2 kertaa kaksi läheisintä ihmistäni.Eikä ole kyse "pettämisestä"vaan paljon pahemmasta teosta.Toisesta olisi tekijälle tullut vankeuta tai puolen miljoonan korvaukset.Annoin hänelle kuitenkin anteeksi.Itseeni sattui sieluun kuitenkin liian paljon.Oman lapsen kuolema repi sielua myös rikki.Nyt yritän keksiä itselleni syytä taistella tätä syöpää vastaan.En tunne itseäni tärkeäksi kenellekään tai mihinkään tehtävään.Haluaisin saada jostain voimaa taistooni.Sinun tekstistäsi,Kronos,sain vähän kiinni tuosta voiman tunteesta!Olen iloinen puolestasi,että selvisit!Taistelit kuin Kreikkalainen jumalolento itse pahaa vastaan.Kiitos rohkeutta antavista sanoistasi.Oli sinulta hyvä teko jo sinänsä,kertoa se minulle.Yritän valaa itseeni voimaa sinun esimerkkisi turvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu