Ihminen on erehtyväinen. Erehtyväisyys on inhimillistä.
Varjele luoja minua viisaitten ihmisten erehdyksiltä - pyydän vielä; varjele minua hyvien ihmisten erehdyksiltä.
Varjele luoja minua viisaitten ihmisten erehdyksiltä - pyydän vielä; varjele minua hyvien ihmisten erehdyksiltä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
juolahti mieleeni sinun äskettäinen pyryharakka-manauksesi - vai mikä se oli? - tuolla toisessa keskustelussa.
Tämä päivä merkitsi minulle lumitöitä monistettuna. Piti ottaa päivänokoset kun lumityöurakan tehtyäni väsytti niin kovasti. Kun herättyäni katsoin ikkunasta, niin huomasin, että uutta lunta tuli koko ajan.
Eikö sinulla muita manauksia ollut? Kun on näitä joulu- ym. kiireitäkin.
Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale:
niin, että sinne,
missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, loisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin Sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärrystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita.
Sillä antaessa saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
Tämä Fransiskus Assisilaisen rukous on v. 1957
kirjoitettu kenties käytössäkin kuluneen raamattuni kansilehdellä.
tämäniltainen vakavoitti kyllä ja haalisti turhaa suun pieksämisen arvoa.
Jokaisella on oma Jaakobin paininsa tai Via dolorosansa.
Tässä lueskeltuani noita vanhoja juttuja, totesin oman tilani. Sen, että olen jo pitemmän aikaa yrittänyt vaikka mitä, jotta ei olisi tarvinnut ajatella ongelmakimppua, jonka ratkaiseminen ei ollut minun vallassani.
... en silti voinut olla ajattelematta. Ja minä myös toimin, paljolti turhaan, mutta eikös olekin parempi kääntää vaikka koko kasa kuin toimettomana valittaa, rikkaa ristiin laittamatta?
Tuo edelläoleva maininta ongelmakimpusta ei liittynyt palstalla kirjoitteluun, vaikka oma mielentila vaikuttaa tietysti kaikkeen. Tämä palsta on kuin painekattilan venttiili, josta paineet hiukan purkautuvat kun kirjoittelee tänne.
Mitä tulee tuohon Fransiscus Assisilaisen rukoukseen, sen sanoma on hyvä, mutta sen voima on ollut suurempi ennen markkinavoimien kehittymistä. Tälle ajalle pitäisi keksiä järeämmät rukoukset.
Rukouksen uskoisi olevan kriastitylle yhtä luonnollinen asia kuin hengitys, ei siinä tarvitse olla kovin ylevää eikä sitä aina edes sanoiksi pukea.
"Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen." Eräs Pernajan poika kirjoitti jo joskus 1500-luvun puolivälissä.
ilmaisi Suurimman voiman. Se on kevyempi, suurempi ja vahvempi kuin elämäntuhoojien yksissätuuminkaan punotut ilkeät juonet.
että vaikka sana "järeä" ei ehkä tunnu sopivalta kun puhutaan äskenmainitusta voimasta, voiman vahvuutta se kyllä ilmaisee mielestäni.
, jolloin sinä ja minä puhumme aika läheltä samaa voimaa.
Tuo voima, josta sinä käsittääkseni puhut, on kuintenkin valjastettu siihen käyttöön, johon käyttöön se ei alkuperäisesti ole kuulunut. Niinpä sillä on ollut erittäin tuhoisa vaikutus ihmisiin kun sitä apuna käyttäen on johdettu ihmisiä harhaan.
Ihmiset ovat kasvaneet uskottomiksi itseään kohtaan ja tukahduttaneet omantuntonsa äänen, joka ilmenee jokaisessa lajissa lajikumppanuutena.
Ortodoksien ”sydämen rukous” menee hengityksen mukaan. Eräs munkki sitä opetteli ja oppi, että jäädessään luonnollisena sydämeen asumaan se on siellä häiriötekijöidenkin aikana ja tuo rintaan lämpöä.
Jeesus Kristus Jumalan poika,
Armahda minua syntistä!
Muutama vuosi sitten julkaistiin suomalaisen miehen rukouskirja, en muista ulkoa näitä rukouksia, mutta ajatuksia jäi mieleen.
Yksi niistä teillekkin; toivon, että Jumalalla on adapteri joka muuttaa kirosanat rukouksiksi.
pitäisi tutkia sanojen takana olevat MOTIIVIT. Vasta se, mistä motiiveista käsin joku puhuu perkeleistä, saatanoista, jumalista, enkeleistä, tontuista ym. ratkaisee, edistääkö hän elämää vai tuhoaako hän sitä.
tässä rukouskirjassa oli tavallisen suomalaisen miehen suusta lipsahtava kirosana.
Sehän lipsahtaa tuon tuostakin ilman mitään sen suurempia tarkoitusperiä.
Minusta tuo adapteri oli hyvä oivallus, ja olen usein miespuolisille työkavereilleni huomauttanut kun ne pienen vastoinkäymisen voimasanoilla julkistavat, että kyllä tuo rukous varmasti meni perille kun Jumalalla on se adapteri.
Rukouksen vertaaminen hengitykseen onsoittaa oivallista asiain hallintaa. Tämä rytmi on kaikkialla luonnossa. Meren rannalla kulkiessa huomaa aaltojen loiskeen ja sitten hitaammin vuorottelevan nousu- ja laskuvesien vuorottelun.
Avaruudessa näkemäämme kuuta käytämme eräänä luonnollisena ajan mittaajana ja tähdistössä tunnemme "horoskooppeina" olevat kuviot.
Taas pienempiin mittoihin mennessämme pulssi kertoo rasituksesta ja mahdollisista häiriöistä.
Emme ajattele joka hetki näitä asioita, koska ne ovat luonnollisia.
Näin tulisi rukouksenkin olla ja mielellään yhteyden soisi olevan kaksisuuntainen.
Minkä edistysaskeleen otammekaan kun rukouksemme muuttuu keskusteluksi.
Motiiveista kovin keskustelemme ja usein muodostamme käsityksen toisen luulotelluista motiiveista omassa pienessä päässämme.
tapa on vähätellä: "Tuo on vanhaa ja tuttua."
tai " tuo on uutta ja kokeilematonta, mitähän se luulee, mikähän sillä on tuossa takana..."
Saatamme mielellämme rukoilla suuria asioita, mutta hiljaa toivoen ettei minulle kuitenkaan tapahtuisi sinun tahtosi vaan - minun tahtoni mukaan.
tuota akvinolaista:
auta, että "missä erehdystä, osoittaisin totuuden,"
Saitko vastauksen rukoukseesi ?
Saammeko jakoetteko te rukouksenne tulleen kuulluiksi ?
rukoukseen ei ole juurikaan se mitä itse on rukoillut, mutta kun jättäytyy saadun vastauksen "syliin" huomaa ihmeekseen siinä olevan siunauksen.
tahtonut jotain, saa sen lopulta.
Halun jonkin saavuttamiseen tarkoitus on ilmaista, mitä lahjakkuuden alueita ihmisessä on.
Jotta vanhuudessa ei joutuisi pettymään, olisi hyvä haluta jotain niistä aarteista, joita koit ja ruoste eivät raiskaa.
Oli puhetta motiiveista ja niihin liittyen luuloista/tietämisestä. Olen kiinnostunut lähinnä omista motiiveistani. Joskus jonkun toisen motiivit ovat niin räikeät, ettei niistä voi erehtyä. Usein ajattelen, että polku on hänen polkunsa, minulla on omani.
Rukous tai toivomus, että en erehtyisi, voi antaa malttia odottaa ja seurailla tai kysellä.
- Toisen taloa on helppo asua.
- Rikka toisen silmässä tuntuu tarpeelliselta poistaa, vaan tukki omassa silmässä ei haittaa mitään.
- Miksiköhän näemme usein toisen motiivit huonommassa valossa kuin omat pyrkimyksemme ja niin kovin usein teemme sen vielä luulotellen ?
Parin vuosituhannen takaa tunnemme kuningas Herodeksen tappaneen tai tapattaneen läheisiään valtaansa pönkittääkseen ja luuloteltu uhka vastasyntyneen taholta koitui viattomien lasten surmaksi pienessä ja vähäisessä kaupungissa.
Emme ole oppineet tuskin juuri mitään.
sokaisee ja makea elämä myrkyttää. Kuulemma.
Sanotaan, että kaikkein eniten vallanhaltija pelkää valtansa menettämistä ja siksi tapattaa ihmisiä.
Pelkäävä ihminen pelottelee muita.
Jos jollakulla ei ole ollutkaan toisen ihmisen yli menevää valtaa, sitä ei voi menettää. Ja toisekseen; jo alusta lähtien tällainen ihminen on kasvanut arvostuksiltaan aivan erilaiseksi kuin vallanhaltijat/vallantavoittelijasuvut.
Toisen ihmisen motiiveja luullaan helposti samanlaisiksi kuin omat, tiedostamattomat motiivimme ovat. Sitten kun oppii tiedostamaan omat motiivinsa, on helpompi tehdä oikeaan osuvampia havaintoja muista.
Ne arvot, joita tänään täällä ihannoimme, ovat jääneet arjesta jonnekin kauas. Valitsimme - ties kuinka monennessa risteyksessä väärin. Tai sukupolvessa?
rukoukseni tulivat kuulluiksi. Nyt olen menettänyt herkkyyteni ja tullut kyyniseksi. Harmi!
"Rukoile ja tee työtä" tuli latinaksi tuohon otsikkoon. Me olemme toivon mukaan etsiviä ihmisiä.
Mieleeni tulee eräs kertomus rammasta pojasta ja tytöstä.
Poika sanoo; - Ovatko kaikki uskovaiset ihmiset hölmöjä kun käyvät kirkossa?
- Me olemme samanlaisia kuin he. Ero on vain siinä, että he sulkevat ikkunaluukut ja sytyttävät kynttilän nähdäkseen. He sijoittavat jumalan ihmiseen. Me annamme valon loistaa suoraan
sydämeen. Kuitenkin me rakastamme samaa valoa, sanoi tyttö.
Minä pelkään rukoilla siksi, että rukoukseni saattavat tulla kuulluiksi ja voisi tapahtua tahtoni mukaan.
Voisimmeko jatkaa rukoilemista uskoen ja samalla tehdä työtä?
Harmimmekin saattaisivat siten loitota meistä ja tilalle tulisi valoa sieluumme.
En olisi uskonut, että joskus vielä muistaisin jotain lyseon aikaisista latinan läksyistä. Kirjoitusasussa voi olla virheitä. Älä välitä niistä. :)
Murehdin sitä, että olen menettänyt lapsenomaisen luottamuksen siihen, että minua rakastetaan. Fyysisten ja henkisten kipujen keskellä usko tahtoo olla järjellistä suorittamista. Heikko toivo minulla on, että tällä karsimisella on tarkoituksensa. Ei ehkä enää täällä maanpäällä vaan iankaikkisuudessa. Onko liian pöyhkeätä ajatella näin?
Kerronpahan tässä erään kiinalaisen tarinan, jonka luin joskus lapsena:
Eräässä kylässä perheeseen odotettiin ensimmäistä lasta. Nuoripari sai poikalapsen ja kaikki kyläläiset kiirehtivät onnittelemaan.
Nuori isä sanoi:
- Ei ihminen tiedä, mikä on hänen onnensa ja mikä on onnettomuus.
Kului aikaa ja poika varttui. Kerran hän kiipesi korkealle katolle, liukastui ja putosi alas loukaten jalkansa - hänestä tuli pysyvästi rampa.
Naapurit valittelemaan vahinkoa.
Isä toteaa:
- Ei ihminen tiedä, mikä on hänen onnensa tai onnettomuutensa.
Syttyi sota. Kaikki kylän nuorukaiset joutuivat sotaan, vain rampa poika ei kelvannut taistelutantereille.
Kyläläiset ottamassa osaa perheen onneen kun pojan ei tarvinnut mennä sotaan.
Terveet pojat tuotiin tantereilta kaatuneina sankarivainajina.
- Teillä on poika, naapurit kiittelivät.
Niin,mistä tiedämme mikä on onnemme tai onnettomuutemme.
Raamatusta tulee mieleeni hurskas Job.
Joskus itsekin kyselen - miksi ?
Toivon erehtyneeni ennustuksissani, edes nyt ainoan kerran.