Haluan kertoa asiasta, joka on jo pitkään
piinannut minua - tai siis koko elämäni -
nimittäin isästä! Isäni ei ole mikään
alkoholisti, eikä muutenkaan aggressiivinen mutta
ärsyttäviä piirteitä löytyy kyllä.
Itseasiassa mikä nyt pisti minut kirjoittamaan
tämän jutun on ihan äskettäin sattunut tapaus.
Pari viikkoa sitten isä tuli sanomaan että hei,
mitäs jos lähdetäänkin pariksi päiväksi
Tukholmaan. Tietysti innostuin ja olin siitä
lähtien ihan tohkeissani. Mutta nyt kun matka
lähenee niin isä sanookin että ei häntä
huvitakaan lähteä. Aiottuun lähtöön on enää yksi
päivä ja vielä eilen isä oli lähdössä... Ja kun
kyselen että miksei lähdetäkään ja miksi ihmeessä
sitten hän ehdotti matkaa jos ei kerran haluakaan
lähteä niin isä välttelee ja vaihtelee
puheenaihetta! Näin on ennenkin tapahtunut -
oikeastaan joka kerta kun ollaan jonnekin
lähdössä matkalle. Ja sitten jos isä lopulta
saadaan raahatuksi matkalle niin hän kiukuttelee
ja nurisee koko ajan ja pilaa toistenkin
tunnelman, vaikka on itse matkaa ehdottanut!
Muutenkin isä on ihan kummallinen. Aiemmin kun
minulla oli muutama kilo ylipainoa (ei
todellakaan mitenkään paljon!) niin hän suhtautui
minuun ilkeästi. Nyt kun olen laihduttanut itseni
niin tulen toimeen hänen kanssaan suhteellisen
hyvin tai ainakin hän on enemmän juttelemassa
iloisesti ja vitsailemassa kanssani eikä enää
piikittelemässä ilkeästi. Tulee jotenkin
sellainen olo, että hän ei hyväksy minua
sellaisena kuin olen, vain jos ulkomuoto on hyvä
niin sitten kelpaan!
Pienempänä halusin aina eläimiä, mutta isä oli
ainoa perheen jarru. Hän ei halunnut missään
nimessä lemmikkejä taloon. Kun sitten hankin
niitä salaa niin hän oli ensin raivoissaan, mutta
kuitenkin pitää eläimistämme ehkä eniten koko
perheestä, vaikka ei olisi niitä halunnut.
Ihan sama juttu on myös ammatinvalinnassa ja
koulussa. Hän arvostaa matemaattisia aineita ja
kun en pärjää matikassa niin hän haukkuu..
Englannista, muista kielistä ja reaaliaineista
vetelen ysejä ja kymppejä, mutta tuntuu, että se
ei ole niin hyvä kuin jos pärjäisin
matematiikassa. Jos näytän hänelle englannin
koetta, josta olen saanut kympin, hän ohittaa sen
sanomalla "ihan hyvä" ja jatkaa telkkarin
katsomista. Jos saan matikasta nelosen, se on
maailmanloppu ja saan kuulla siitä vielä
seuraavana vuonna.
Isä haluaisi että pyrin kauppakorkeaan, mutta
minulla ei ole sinne mitään mahdollisuuksia
surkean matikkapääni takia. Mikään muu ammatti ei
ole hänelle kyllin hyvä.
Suurimman osan aikaa isä on kyllä ihan kiva mutta
joskus tekisi mieli iskeä päätä seinään, huutaa
ja raivota tai itkeä turhautumisesta. En edes ole
varma, onko hän tyytyväinen, että hänellä on
tällainen tytär vai pettynyt... Ei hän ainakaan
usein kehu minua.
Onko kellään muulla samanlaisia ongelmia, tai
ratkaisuja niiden selvittämiseksi?
piinannut minua - tai siis koko elämäni -
nimittäin isästä! Isäni ei ole mikään
alkoholisti, eikä muutenkaan aggressiivinen mutta
ärsyttäviä piirteitä löytyy kyllä.
Itseasiassa mikä nyt pisti minut kirjoittamaan
tämän jutun on ihan äskettäin sattunut tapaus.
Pari viikkoa sitten isä tuli sanomaan että hei,
mitäs jos lähdetäänkin pariksi päiväksi
Tukholmaan. Tietysti innostuin ja olin siitä
lähtien ihan tohkeissani. Mutta nyt kun matka
lähenee niin isä sanookin että ei häntä
huvitakaan lähteä. Aiottuun lähtöön on enää yksi
päivä ja vielä eilen isä oli lähdössä... Ja kun
kyselen että miksei lähdetäkään ja miksi ihmeessä
sitten hän ehdotti matkaa jos ei kerran haluakaan
lähteä niin isä välttelee ja vaihtelee
puheenaihetta! Näin on ennenkin tapahtunut -
oikeastaan joka kerta kun ollaan jonnekin
lähdössä matkalle. Ja sitten jos isä lopulta
saadaan raahatuksi matkalle niin hän kiukuttelee
ja nurisee koko ajan ja pilaa toistenkin
tunnelman, vaikka on itse matkaa ehdottanut!
Muutenkin isä on ihan kummallinen. Aiemmin kun
minulla oli muutama kilo ylipainoa (ei
todellakaan mitenkään paljon!) niin hän suhtautui
minuun ilkeästi. Nyt kun olen laihduttanut itseni
niin tulen toimeen hänen kanssaan suhteellisen
hyvin tai ainakin hän on enemmän juttelemassa
iloisesti ja vitsailemassa kanssani eikä enää
piikittelemässä ilkeästi. Tulee jotenkin
sellainen olo, että hän ei hyväksy minua
sellaisena kuin olen, vain jos ulkomuoto on hyvä
niin sitten kelpaan!
Pienempänä halusin aina eläimiä, mutta isä oli
ainoa perheen jarru. Hän ei halunnut missään
nimessä lemmikkejä taloon. Kun sitten hankin
niitä salaa niin hän oli ensin raivoissaan, mutta
kuitenkin pitää eläimistämme ehkä eniten koko
perheestä, vaikka ei olisi niitä halunnut.
Ihan sama juttu on myös ammatinvalinnassa ja
koulussa. Hän arvostaa matemaattisia aineita ja
kun en pärjää matikassa niin hän haukkuu..
Englannista, muista kielistä ja reaaliaineista
vetelen ysejä ja kymppejä, mutta tuntuu, että se
ei ole niin hyvä kuin jos pärjäisin
matematiikassa. Jos näytän hänelle englannin
koetta, josta olen saanut kympin, hän ohittaa sen
sanomalla "ihan hyvä" ja jatkaa telkkarin
katsomista. Jos saan matikasta nelosen, se on
maailmanloppu ja saan kuulla siitä vielä
seuraavana vuonna.
Isä haluaisi että pyrin kauppakorkeaan, mutta
minulla ei ole sinne mitään mahdollisuuksia
surkean matikkapääni takia. Mikään muu ammatti ei
ole hänelle kyllin hyvä.
Suurimman osan aikaa isä on kyllä ihan kiva mutta
joskus tekisi mieli iskeä päätä seinään, huutaa
ja raivota tai itkeä turhautumisesta. En edes ole
varma, onko hän tyytyväinen, että hänellä on
tällainen tytär vai pettynyt... Ei hän ainakaan
usein kehu minua.
Onko kellään muulla samanlaisia ongelmia, tai
ratkaisuja niiden selvittämiseksi?
Vastaukset 10
Vanhimmat
onnex olkoonx
Mullakin meinaa välillä todella mennä hermot isän
kanssa.Se ei pahemmin valita,mutta muuten sen
asenne on välillä niin outo mua kohtaan vaikka mä
oon ihan kunnolla.Mutta tässä kerran kun se oli
vähän humalassa se sano että rakastaa mua vaikka
ei aina sitä oikeen osaa näyttää-ja mä kyllä
uskon sen!Ehkä sunkin isäs ei oikeen tiedä miten
se näyttäs rakkautensa sua kohtaan..Älä
huoli,eihän isäs miltään hirvitykseltä kuulosta.:)
kyllä mä uskon että sua vaivaa..mee sä sanomaan
sille,että rakastat omaa pikku isää niin ehkä se
avautuu..:)
pikku murkkua. Sulla tuntuis olevan ihan normaali
ellei jopa tavallista mukavampi isukki. Syy miksi
se ärsyttää sua on ihan sun omien korviesi
välissä. Sulla on varmaan huono itsetunto ja
kaipaat kovasti kehuja eikä uhmaikäsi salli
mitään vastaväitteitä isältäsi. Parin vuoden
päästä helpottaa.
Ja tosta lemmikkijutusta: Jos mulla ois pentu ja
se yrittäis salaa raahata elukoita mun kotiin se
vois olla aivan varma että löytäis ne seuraavana
päivänä paistinpannulta. Ihme että sun faijas ei
tuon pahemmin törkeeseen käytöksees puuttunut.
Siinäpä vasta myötätuntoinen vastaus!
Toivottavasti sinulla, horndog, ei ole lapsia
eikä tule ennen kuin tuosta hiukan järkiinnyt.
Lapsistasi tulisi varmasti tunnevikaisia
rassukoita.
Tottahan ihmisten tulee toisilleen ilmaista
jotenkin välittämisensä! Itsetunto ei ainakaan
kasva siitä, ettei koskaan kukaan kehu.
Päinvastoin! Kehujen ja moitteiden
tasapainottaminen ja realistinen jakelu on
lapsenkasvatuksessa ja muussakin hyvä ohjenuora.
Ihminen peilaa omaa itseään ja omia tunteitaan
muiden kautta. Jos palautetta ei ole, ihmiselle
muodostuu epävarma tai jopa olematon itsetunto...
Siis itsetunnon kasvaminen on monen tekijän
summa eikä vain ole yksilön oma vika, jos hänellä
on huono itsetunto. Toisaalta joskus masennusta
ja epätoivoa ja epävarmuutta potevalla ei
välttämättä ole muita huonompi itsetunto -
kaikilla meillä on omat heikommat hetkemme.
Tunteeton eläinkommenttisi osoittaa, että se,
jolla taitaa olla ongelmia olet sinä. Aggression
ja toisen ahdingon (vrt. alhainen suhtautumisesi
Puellan kirjoitukseen) mollaaminen ovat suurempia
ja hälyyttävämpiä heikon itsetunnon ja huonon
sosiaalisen yhteensopivuuden merkkejä kuin
avunpyyntö ja masennus.
Siis enemmän empatiaa ja ymmärrystä kanssaihmisiä
kohtaan ja vähemmän omaa huonon olon purkamista
toisiin asiattomalla käytöksellä!
No on siinä meillä varsinainen psykologin alku,
kun tosta vaan tuomitset, että toisella ihmisellä
on ongelmia yhden "tunteettoman eläinkommentin"
perusteella! Tuskin se horndog nyt ihan
kirjaimellisesti tarkoitti pistävänsä elukat
paistinpannuun, joten turha sun siitä on liikaa
hermostua. Sanonpa vaan, että jos mulla olisi
lapsia, en taatusti hyväksyisi sitä, että taloon
aletaan kuljettamaan eläimiä jos se kielletään.
Jos tälläinen toiminta sallitaan kiellosta
huolimatta, mitä se viestittää? Säännöt ovat
muita varten, minä saan tehdä mitä haluan?
Muutenkin horndogin jutussa oli ihan hyviä
pointteja, ainakin näin vähän vanhemman ihmisen
näkökulmasta katsottuna. Ehkä se juttu oli
kirjoitettu vähän liian ivalliseen sävyyn
aiheeseen nähden, mut on totta, että murrosiässä
nuoret liioittelevat usein ongelmiaan. Siis
tietenkin osa jutuista on varmasti tottakin,
mutta toisaalta, vanhemmatkin ovat vain ihmisiä
ja nekin tekee virheitä, joskus todella
pahojakin.
Jos sä leimaat horndogin yhden lyhyen kirjotuksen
perusteella aggressiiviseksi ja ahdistuneeksi,
niin on sullakin aika heppoiset perusteet. Totuus
vain on se, että meitä vanhempia hiukan
huvittavat nämä murrosikäisten valitukset.
Yrittäkää ymmärtää meidänkin näkökantamme. Ja jos
puhutaan tosta asiattomasta käytöksestä, jota
niin kovasti mainostit, niin mene itseesi ja
mieti, onko asiallista ja reilua sanoa toiselle
ihmiselle, että toivottavasti sinulla ei ole
lapsia ja jos olisi niin syyttää niitä
tunnevikaisiksi!
"meitä vanhempia"... Kröhöm. Ms kolmikymppinen my
*ss. Jos on juuri ja juuri ylittänyt täysi-iän
tai 20 rajan niin se ei todellakaan ole vielä
mikään kypsän aikuisen mitta. Jotta jos joku
tässä naurettava on niin tuollaiset ylimieliset
leikki-aikuiset. (Onko se veroilmoituksen täyttö
nyt niin hankalaa että pipoa noin kiristää?)
Ei ole pakko lukea nimenomaan nuorten palstaa jos
on niin aikuinen että voi vapaasti arvostella
täällä toisten "naurettavia" kirjoituksia!
Mietihän vähän. Olisiko sinusta oikein sanoa
ahdistuneelle nuorelle päin naamaa että sinulla
on vain huono itsetunto, älä tule tänne
räpättämään tuollaisia mitättömiä asioita.
Todellakin toivon että tuollaisia ajatuksia
omaavilla ihmisillä ei olisi lapsia! Jos noin voi
sanoa piloillaan kenelle tahansa, voi sama "pila"
lipsahtaa omallekin lapselle. Ei tuollainen
asenne ainakaan humaanista henkilöstä kieli!
Mutta sinä taidatkin olla näitä jotka suosivat
kurinalaisia "lapsilla pitää olla säännöt ja nyt
tehdään näin, koska minä sanon niin!" -ihmisiä,
joita näkee marketeissa lapsille säännöistä
äkäiseen äänensävyyn räyhäämässä? Eikö ole
parempi suoda lapsille pieniä vapauksia ja
keskustella säännöistä kuin vain tiputella
sääntöjä ylhäisestä aikuisuudestasi, koska
sinulla on naurettavia "periaatteita"??? Eikö
tällä perhearmeijalla synny enemmän
niskoittelevia ja kapinoivia teinejä kuin lapsen
kanssa vuorovaikutteisella tavalla?
Jotkut rajat tietysti pitää olla (esim. mummoja
ei potkita jne.) mutta vanhemman ei minusta
tulisi olla mikään keskitysleirin johtaja ja
ruoskanheiluttaja lapsille, vaikka sitä niin
yleisesti suositaan.
Itselläni on ollut suhteellisen vapaa kasvatus
enkä ole ryhtynyt vielä tähänkään päivään
mennessä rikolliseksi tai huumeiden
käyttäjäksi... Kyseenalaistan kyllä paremmin
turhia säädöksiä ja asetuksia.
Ihan vaan nyt haluan tälle psykologin alulle
huomauttaa, että käyttäydyt ny hieman omaa
sanomaas ja nimerkkiäs vastaan... ota vähän
rauhallisemmin... Sä oot heti "nyrkit pystyssä",
jos joku täällä sanoo jotain epäkohtia sun
kirjotuksestas...onko se maltillista ja
psykologin alulle sopivaa käytöstä...? Etkö pysty
myöntämään omia (mahdollisia) virheitä ilman, et
sun täytyy mollata muita.
Oukei, asia meni kait perille... ja ymmärrän
kyllä, että tää munkin teksti on mollaava ja
kaikinpuolin ihmeellinen, mutta...en väitäkään
olevani teidän tasolla näissä psykologian
asioissa...ja jne.
No ny lopetan....morrrjens!
Ihan vaan nyt haluan tälle psykologin alulle
huomauttaa, että käyttäydyt ny hieman omaa
sanomaas ja nimerkkiäs vastaan... ota vähän
rauhallisemmin... Sä oot heti "nyrkit pystyssä",
jos joku täällä sanoo jotain epäkohtia sun
kirjotuksestas...onko se maltillista ja
psykologin alulle sopivaa käytöstä...? Etkö pysty
myöntämään omia (mahdollisia) virheitä ilman, et
sun täytyy mollata muita.
Oukei, asia meni kait perille... ja ymmärrän
kyllä, että tää munkin teksti on mollaava ja
kaikinpuolin ihmeellinen, mutta...en väitäkään
olevani teidän tasolla näissä psykologian
asioissa...ja jne.
No ny lopetan....morrrjens!
vaikka olihan toi psykologin alku vähän
oikeassakin. Mä taisin olla vähän äkäsellä päällä
kun noin ilkeää tekstiä kirjoittelin. Toisaalta
mä kyllä tarkotin ihan sitä mitä kirjoitinkin
mutta olisin voinut ehkä muotolla vähän kiltimmin.
Joten anteeksi Puella jos loukkaannuit, mutta
tosissaan parinvuoden päästä helpottaa ja mun
mielestä jos penska asuu vanhempiensa hoteissa
sen pitää totella ja kunnioittaa niitä.
Murrosikäisillä rajat taitaa turhan usein
hämärtyä: Kun rinnat ja karvat alkaa kasvaa eli
saadaan aikuisen tuntomerkit luullaan että
saadaan samalla myös kaikki aikuisen oikeudet.
...yrittää puhua isällesi asioista jotka sinua
vaivaavat, niin ehkä hän huomaa paremmin oman
käyttäytymisensä.